Apua laihdutukseen

lihavakakara

Oon 14-vuotias tyttö, 168 cm pitkä ja painan 51 kiloa, lihon koko ajan koska en hallitse syömistäni vaan ahmin 2-3 kertaa viikossa yli 2000 kcal. En tiedä miksi, en vaan osaa olla syömättä. Vielä vuosi sitten olin todella lihava, painoin 55 kiloa. Laihdutin 5 kiloa ja kesällä se onnistui koska oli aikaa liikkua enemmän ja pystyi pyöräilemään. Kävelen kuitenkin arkipäivinä aika paljon ja jumppaan joka päivä, mutta en enää pysty olemaan syömättä.

Viime kesänä söin 500-1200 kcal päivässä, mutta tätä nykyä 1000 on pienin määrä jonka olen aikoihin syönyt. Kotona tyrkytetään koko ajan jotain, samoin mummulassa ja vanhemmat ostaa aina juuri niitä irtokarkkeja joista eniten pidän, joten on vaikea kieltäytyä.

Haluan siis laihtua ainakin 4 kiloa mahdollisimman nopeasti, paljonko kaloreita päivässä saisi syödä että laihtuisi?

28

809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syökunnolla

      Normaalikokoinen nuori on laihduttanut ja nyt hoikkana ihmettelee, kun ei pysty olemaan syömättä normaalia ruokamäärää.
      Mielestäni 2000 kaloria kuluu ihan normaalisti ikäiselläsi nuorella tytöllä. Ei sinun tarvitse ruokaa säännellä. Syöt viisi kertaa päivässä itsesi kylläiseksi ja sillä hyvä.

      • puntari.roskiin

        Sanon sulle tyttö. Pidä hauskaa ja unohda ne vitun kalorit. Sä oot hyvä, sä oot paras. Älä mieti noita. Pidä kivaa :) T: Vanha ukko 41v. :)


    • tiedäntunteenhyvin

      noin 13-15 vuotiaat nuoret kuuluisi päivisin syödä noin 2000-2500kcal ja painosi on ihan normaali/kevyemmän puolella joten toivottavasti ymmärrät että olet hoikka ja painat juuri sopivasti:)

    • lihavakakara

      Jos syön 2000 kcal päivässä niin lihon valtavaksi joten ei onnistu D:
      Pyysin siis laihdutusvinkkejä enkä lässytystä mistään normaalista kalorimäärästä, joten olisi myös kiva saada niitä.
      Tällä viikolla onnistuin syömään arkipäivinä 1000-1200 kcal enkä chilipähkinöitä lukuunottamatta mitään herkkuja, mutta tänään olen ahminut ihan sairaasti kaikkea mahdollista :'(
      Päätin, että huomenna alkaa kunnollinen laihdutus ja herkkulakko, onko vinkkejä miten kestän syömättä ja mitä vähäkalorista voisi syödä esim. aamupalalla (äiti pakottaa syömään aamuisin edes jotain) tai koulun jälkeen kun silloinkin valitetaan jos ei syö?

    • sinunparhaaksesi

      Bravo! Elimistösi on vielä sinun puolellasi, koska se himoitsee energiaa.
      Hienoa, että äitisi huolehtii sinusta.

    • lihavakakara

      Pyydän nyt vielä kerran että saisiko niitä laihdutusvinkkejä, tänään tuli taas ahmittua 1700 kcal, tällä menolla en laihdu ikinä.
      Apua ihan oikeasti, en kestä näitä mun läskejäni, pojat haukkuu lihavaksi ja kun ennen liikuntatunteja kun vaihdetaan vaatteita laihat tytöt naureskelee hyllyville reisilleni....

    • tarkkavainu

      Lakkaa laskemasta niitä kaloreita ! Käytä sekin aika johonkin mukavaan liikkumiseen. Ylipainoinen et missään tapauksessa ole, joten ei mitään syytä laihduttaa. Jätä vain ne karkit pois ja syö tavallista ruokaa niin paljon kuin maistuu. "Ihan aikuisen oikeesti" olet ihan OK.

    • juhujuhuj

      Googlaa Kelli Segars. Hän syö 2500-3000 kcal terveellistä ruokaa päivässä ja treenaa noin 40-50 min päivässä (HIIT, voimaharjoittelu) pari lepopäivää viikossa. Silloin tällöin syö epäterveellisemmin. Ennen hän söi 1200 kcal tai alle ja treenasi pelkkää cardiota... oli silloin onneton, ahmi ruokaa ja keholtaan pyöreämpi/heikompi.

      Jos oikeasti haluat laihtua, treenaa lihaskuntoa painojen avulla, syö proteiinipitoisesti (väh. 1.5g proteiinia per painokilo esim. 50 kg syö 75g proteiinia päivässä vähintään) ja runsaasti kasviksia (väh. 500g) hyviä rasvoja unohtamatta (esim. kourallinen manteleita tai saksanpähkinöitä päivässä). Lihasmassa kasvattaa aineenvaihduntaasi ja saa kehosi näyttämään hoikemmalta/ryhdikkäämmältä. Raskaita painoja ei kannata pelätä, harvemmin se aiheuttaa naiselle bulkkimaista lookia.

      • Tnlaihduttaja

        En oo aloittaja, mutta omaan silmään vaikuttaa aika isolta. Ei ole ainakaan mun body goals.


    • Jjokuvvaa

      Laihdutus on kiinni omasta pääkopasta. Ei kukaan sulle väkisin tunge ruokaa kurkusta alas tai vie sua väkisin jonnekki treeneihin. Nämä on niitä valintoja. Syödäkkö niin paljon että tulee huono olo vai ei. Oma päätös.

      • lihavakakara

        Juu ei, paitsi vanhemmat tyrkyttää ruokaa jatkuvasti ja mummo pakottaa "syömään kunnolla" eli niin täyden lautasellisen ruokaa että kaikki ruoka ei edes mahdu lautaselle... Olen lihonut jo kilon, vielä puoli vuotta sitten painoin 50 kg. Liikun kyllä ihan riittävästi, hiihdin juuri tänäkin aamuna tunnin verran mutta liikunnasta ei ole mitään hyötyä jos syö näin paljon kuin minä. Tällä viikolla alin kalorimäärä mihin pääsin oli 1200 kcal...


    • lihavakakara

      No niin, olin juuri kipeä viikon ja en syönyt sinä aikana juuri mitään ja oksensin ihan järjettömästi, laihduin kilon mutta nyt alkaa taas tämä syömisongelma palata...
      Kertokaa kaikkea vähäkalorista mutta hyvää ja pientä mitä voi ostaa välipalaksi kun käy koulun jälkeen kaupassa ja on hirveä nälkä.

      • lihavakakara

        Apua nyt oikeesti, tänään oon syönyt taas ihan helvetin paljon, lähemmäs 2000 kcal ja vielä tekee mieli jotain mutta kävin kuitenkin lenkillä.... Auttakaa en jaksa enää tätä! Kertokaa ny jotain hyviä laihdutusvinkkejä...


    • Ootvarmastiihankaunis

      Yks juttu mitä haluaisin sanoa sulle on että alle 50 kiloa ei ole terveen kuuloinen lukema, että toivottavasti et pyri mihinkään sellaiseen. Ja hedelmiä, kasviksia yms voit syödä surutta aivan niin paljon kun napa vetää. Jos paastoaa niin keho menee säästöliekille ja tekee mieli herkkuja ja sitten kun syö taas normaalisti lihoo, kun keho "varautuu" uuteen paastoon.
      Ja jos joku on niin idiootti että nauraa toisen ulkonäölle niin So what siinäpä nauravat. Anna myös välillä lupa itselles herkkuihin, kyllä kaikki syö joskus herkkuja!

    • herätysitsekeskeiset

      Tehkää nyt jotain muutakin elämässänne kuin tuijotatte omaan napaanne ja vaakaan !
      Aika sairasta itseensätuijottamista. Kuka sen huomaa, painatteko 3 kg enemmän tai vähemmän, te valmiiksi alipainoiset. Kelle se mitään merkkaa ? Oma ongelmanne, kun itsetuntoa puuttuu.
      Ette ole maailmannapoja vaikka luulettekin niin,
      vain oman elämänne napoja ja kaikki kiva ja järkevä menee ohi kaloreita laskiessa ja peiliintuijottaessa !
      Herätkää elämään !
      Elämä. Tiedättekö mitä se on ?

    • Proanalifestyleforever

      Syö kasvissosekeittoja! Ja smoothieta. Esim 3 smoothieta päivässä ja 2 pientä sosekeitto annosta. Siinä on 5 kertaa syöntiä mutta kalorit menee johonki 1000 kalorin paikkeelle. Riippuu mitä laittaa smoothieehen ja keittoon. Tai voit juoda yhdenkin smoothien ja syödä kaksi pientä keittokupillista päivässä. Kannattaa syödä edes 3 kertaa päivän aikana. Kalorit voi silti jättää pieneksi. Näin paino tippuu ja aineenvaihdunta vielä pysyy tolpillaan!

      • lihavakakara

        Kiitos! Tätä täytyy kokeilla! Mulle 5 kertaa päivässä syöminen on ihan hyvä, kunhan syön vähän...


    • qqqqqqqqq

      SInunpituisena ja ikäisenä ei ole ollenkaan tarvetta laihduttamiseen. Tuo 55kg oikeastaan voisi olla jopa ideaali tuon pituiselle.
      Syö sen verran kuin tuntuu hyvältä, sillä kalorientarve voi vaihdella ihmiseltä ihmiseen, mutta ei sentään tuolla tuhannella kalorilla saa muuta kuin huonon aineenvaihdunnan ja irtoilevia hiuksia.
      Kannattaa tosiaan olla todella varovainen tuon laihdutuksen kanssa varsinkin kun asenteesi sitä kohtaan vaikuttaa aika epäterveelliseltä. Itsellä nyt pari vuotta sitten ajautui se syömishäiriöön joka on paska paikka olla, enkä voi koskaan uskoakseni enää parantua.

      • lihavakakara

        Juu ei, kun painoin 55 kiloa olin oksettava, nyt jo vähän siedettävämpi... Tarvetta laihdutukseen on ja paljon.


    • loppujenlopuksi

      Itsetuntosi taitaa olla ongelmasi ?
      Painosihan on normaali siinä 55 kiloisena.

    • Tyhmäläski

      Syö vähemmän.. ei ole niin vaikeeta! Tai sul on joku ahmimishäiriö, ehkä todennäköstä... ite painoin 160senttisenä noin 37kg, tykkään miltä laihuus tuntuu ja näyttää, mieti sitä, mieti sitä että jokanen suupala lihottaa sua! Alota joku ruokavalio, ite oon lakto-ovo-vege, vähentää rasvaa hyvin. Juo aina puol litraa vettä just ennen ja jälkeen ruokailun! Liiku kunnolla, esim 7km reippaat kävelyt riittää itelle tosi hyvin, kyllä laihtuu. Ajattele sitä ruokaa oksettavana asiana, pidä ruokapäiväkirjaa, laske kalorit ja laske mikä on itelles sopiva määrä. Ja tietty voisit mennä lääkäriin tai johonkin terkkarille. suunnittele vaikka alkuun viikon ruuat etukäteen, et anna muiden pakottaa sua syömään, sanot että oot karkkilakossa, sanot että et tykkää siitä ruuasta, sanot että oot syöny jo, juot vettä nälkääs, syö kurkkua tai vaik viinirypäleitä jos tekee mieli syyä tai tekee makeeta mieli, rypäleet toimii tosi hyvin! Jos pitäs syyä leipää, ota riisikakkuu tai näkkärii ilman voita, laita kurkkuu tai pala rasvatonta juustoo päälle. Käytä vaan rasvattomia tuotteita, älä syö koulussa, voit sit sanoo koton et söit siä paljon, eikä oo nälkä, ni voit olla syömättä kotonakom! Ite menny tällä jokusen vuoden, laihtuu hyvin.

      • lihavakakara

        Kiitos paljon avusta! Mulla varmasti on joku ahmimishäiriö, mutta onnistuin muutaman viikon syömään 500-800 kcal ja viikonloppuina enemmän mutta nyt tää ongelma on palannut.

        Koulussa en syö mitään, mutta illalla tuleekin sitten ahmittua... Nyt päätän oikeasti lopettaa syömisen. Pakko laihtua ennen kesää ainakin 5 kiloa.


    • ölpokiuytr

      aikuisen terveen ihmisen paino voi lapsia näin, pituus senttimetreinä (168 miinus 100 (= 68 kg) mutta, luuston vahvuus tulee ottaa huomioon joten et ole ylipainoinen vaan "muotinukke" orjuudessa.

      • lihavakakara

        Et voi olla tosissasi, lähes 70-kiloisena olisin järkyttävän oksettava läski.


      • Tyhmäläski

        Eihän tossa oo mitään järkee herranjumala.. tai riippuu mikä lasketaan lapseks? Alle 18v? Jos niin mun pitäs painaa 77kg tol logiikal, enimmillään painoin 65kg puol vuotta sitten ja olin ihan jäätävä ihrapallo hyi kauheeta miltä näytin.. nyt siitä kymmenen kiloo laihempana alkaa tuntuu vähän paremmalta, kyl täs laihtuu pitäs viä ja paljon mut kuitenki.. btw jos joku haluu laihdutusseuraa ni laittakaa ig tai sc ni jutellaan :) en oikein puhu ikinä laihdutuksest kellekkään joten ois kiva


      • Laihduttava

        Musta ois kiva puhuu laihdutuksesta :) mulla on ig ja sc, mut voikko kertoo ite ku pelottaa et joku tuttu näkee jos kerron


    • hoitsu61

      Älä jätä ruokailuja väliin., koska sitten ahmit liikaa nälkäisenä. Syö pienempiä määriä muutaman tunnin välein, kuin diabeetikko. Syö vähärasvaista ja juo tarpeeksi vettä. älä päästä nälkää yllättämään tai paastoa. Liiku säännöllisesti.

    • proanatyttönen

      Sain kuukaudessa painon putoamaan bmi 17:sta 15:sta saakka. Paastosin ja söin max 500kcal, ja samalla väsytti ja paleli jatkuvasti, lähimuisti ei toiminut, kuukautiset jäivät, en pystynyt nukkumaan, ahdisti, keskittymiskyky ei toiminut, sosiaalinen elämä katosi ja halusin kuolla. Osasto- ja sairaalapelon alla nostin painon lähes normaaliin ja pääsin pois seurannasta. Nyt laihdutan kuitenkin uudelleen, mutta syön päivässä n. 1300kcal. Väsyttää hieman, mutta muita oireita ei ole, paino putoaa, keho ei vedä säästöliekillä eikä paino nouse vaikka syö toisinaan "normaalin määrän" 1800kcal. :) tällä vauhdilla putoaa 0,5kg viikossa. Hitaasti mut varmasti. c:

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe