Kokeilin ryhmäseksiä

ryhmäpoikuusmeni

Olen mies. Mukana oli pariskunta. Asumme samalla kylällä ja tuttuja muutaman vuoden ajan. Nainen ehdotti minulle pari viikkoa sitten haluaisinko toteuttaa heidän fantasian ja en miesten kanssa ole peuhannut mutta kerranhan sitä eletään joten lähdin leikkiin mukaan viime viikonloppuna. Halusin kirjoittaa kokemukseni ja samalla muistella sitä itsekin.

Kaikkia alkoi naurattamaan kun maattiin vierekkäin. Aloin suuteleen naisen kanssa ja mies katseli meitä. Hieroin hänen pillua ja tunsin runkkauksen kyrvässäni. Sitten koitti hetki jota en ollut tehnyt koskaan aiemmin. Käännyin mieheen päin ja aloimme suutelemaan. Se tuntui erilaiselta kuin naisen kanssa. Tämä erilaisuus toi kiiman ja tarrasin hänen kaluun kiinni. Jännä hetki koska se tuntui ihan erilaiselta kun oman kyrvän runkkaaminen. Tästä tein käännöksen ja olimme molemmat toisten kyrvät suussa. Olin aina kuvitellut miehen kyrvän imemisen ällöttäväksi mutta se olikin kiihottavaa. Taustalta kuului naisen voihkinta kun hän katseli meitä pilluaan hieroen.

Irrottauduimme kyrvistä jolloin nainen alkoi ratsastamaan minun päällä. Huuto päättyi kun hänen miehensä työnsi munan hänen suuhunsa. Tämä oli niin kiihottavaa etten kyennyt muuta kuin päästämään spermat pilluun.

Sitten koitti hetki jolloin nainen sanoi koska laukesit etkä voi käyttää kyrpää saat tuntea miltä mieheni kyrpä tuntuu pepussasi. Taisi olla ensikerrasta johtuva kun se sattui koko joka työnnöllä. Jotain siinä kuitenkin oli kun kyrpäni heräsi ja nainen tuli alleni sitä nuolemaan. Vaikka kyrpä pepussani sattui kiima oli järisyttävä nuollessani samalla pillua.

Tätä touhua jatkettiin päättäen se yhteiseen suihinottoon mieheltä jonka spermat naisen kanssa jaoimme.

Tänään puhuimmekin jo milloin otetaan leikit uudestaan. Elämässä kannattaa kokeilla asioita!

7

1534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • upeeta

    • douple

      Monen miehen haave, harva sen kuitenkin tunnustaa. Bi - touhu on monipuolista nautittavaa :)

    • Rajansa-kullakin

      Minä voin ottaa toiselta mieheltä suihin ja hän voi panna minua perseeseen tai samat asiat toiseen suuntaan. Mutta minä en suutele toista miestä. Jossain on aina raja ja se on tuossa asiassa juuri tuossa.

    • Lääkärintarkastus

      Olisiko lääkäri leikeistä kiinostuneita naisia aloittamaan vaikka ryhmä jutun

    • Kiihottava juttu kyllä.. Haluaisin kokeilla jos löytyy halukas pari..

      • Ei-löydy

        Postinne Hotmail ei tunnista.


    • heteroheimo

      homo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      849
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    Aihe