Vaimoni katselee muita miehiä ja kertoo, kuka on vetävän näköinen ja kuka muuten seksikäs. Kertoo joskus miten haluaisi sänkyyn sen ja sen kanssa. Hän tuhahtaa ja sanoo, etten osaa olla rento, kun olen sanonut hänen ajattelevan Jumalan mielen vastaisia tekoja. Hän sanoo rakastavansa mutta haluaa flirttailla kuulemma myös muille. Kuulemma se ei ole niin vakavaa. Olen rukoillut tämän asian puolesta mutta sillä ei ole ollut mitään muuta vaikutusta. Pitäisikö ottaa asia esille vaikka papin kanssa kahdenkeskisessä tapaamisessa?
Vaimoni katselee muita
sanantutkija
26343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä.
Riittää, että hyväksyt tosiasian, että verkkoosi on uinut liian iso kala. Et ole vaimosi mielestä kovinkaan kiinnostava henkilö sen enempää seksuaalisesti kuin muutenkaan. Et tyydytä hänen tarpeitaan, joten on luonnollista, että ruoho näyttää vaimosi silmissä vihreämmältä aidan toisella puolella.
Voit joko alkaa huomioimaan naisesi tarpeet paremmin, ottaa eron ja etsiä itsellesi sopivamman kumppanin tai tyytyä tulevaisuuteesi aisankannattajana. Siinä vaihtoehtosi. Suosittelen vaimosi kuuntelemista ja hänen tarpeidensa huomioimista. Mikäli tarpeenne ovat liian etäällä toisistaan ja mahdottomia sovittaa yhteen, evät siinä polvirukouksetkaan auta, vaan ero on molemmille paras ratkaisu.
Papista tuskin löytyy apua, ellei hän ota hoitaakseen sinun aviollista velvoitteitasi.
Ennen oli naiset kuuliaisia miehilleen kuten miehet ovat kuuliaisia Kristukselle. Nykyaika tuonut porttouden inhottavuudet saastaisine mielihaluineen myös vaimojen sydämiin. Heidän kohtalonsa tunnetaan!
Yhteiskunta muuttuu. Ennen naiset olivat kuuliaisia miehilleen, koska se oli ainoa keino tulla kunniallisesti toimeen. Yksinäisen naisen asema yhteiskunnassa oli surkea. Nykynainen käy työssä ja kykenee elättämään itsensä ja tarvittaessa myös lapsensakin, joten hänellä ei ole enää minkäänlaista ulkopuolista painetta sietää miehensä pikkusieluista kukkoilua.
Vaimojen "porttouden" taustalla on varsin usein se, etteivät heidän aviomiehensä huomioi heitä sen enempää ihmisinä kuin seksuaalisina olentoinakaan. Joku muu huomioi, ja sitten tullaan tänne kerjäämään sääliä ja itkemään, kuinka kamalia huoria kaikki naiset ovat.
Jeesus eli ilman naista. Kenties hänen esimerkkinsä sopisi myös osalle kristityistä miehistä? Tai sitten voi tunnustaa itselleen, että tasa-arvo on tullut jäädäkseen.
Puolusteletko sinä syntielämää? Näihin asioihin ei tarvitse ymmärrystä löytyä. Riittää, kun on Herralle kuuliainen, lukee lakkaamatta Raamatun ravitsevaa sanaa ja säilyttää säännöllisen rukouselämän.
Puolustan sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä jokaisen oikeutta ihmisarvoiseen kohteluun ja parisuhteeseen, jossa tulee huomioiduksi ja arvostetuksi paitsi ihmisenä ja tasavertaisena kumppanina niin myös seksuaalisena olentona.
Jos se on sinusta "syntielämää", niin siinä tapauksessa kyllä: puolustan syntielämää.
Eikö ole mielessä muuta kuin seksi. Täytyy muistaa mihin tarkoitukseen sen on Jumala luonut. Ihmiset eivät nykyään muusta puhukaan eivätkä uskonelämän hedelmät näy elämässä mitenkään. Luopumisen aikakausi.
Voit olla aito aloitus, mutta jälleen tule mieleen, että on sukua sen vakio-ongelmaisen sormenpäästä. Haluaa vain katsoa ja nauraa miten uskovaiset alkavat tosissaan antamaan neuvojaan.
Voisihan jollain tuollainen ongelma olla ja sen vuoksi tarvitsisi apua, mutta minuun ei tällä kertaa kolahda. Näitä näyttää tulevan säännöllisin välein.
Minkä ihmeen vakio-ongelmaisen? Osaako tämän palstan profeetat jo selvänähdä kirjoittajan motiivitkin?
Onko aloittaja trolli, vähän kummallinen tarina?
Onko vaimo uskossa? Yleensä jos uskovan sydän on tuossa tilassa niin ei käsittääkseni ole enää kunnolla uskossa, jos noin julkeasti puolisolleen tuo esiin haureudensynnin.Jeesus osoittaa, että salaa haureellinen katselu on sama kuin huorintekeminen käytänössä, joten jos ei vaimo halua tehdä kunnon parannusta haureulisesta halustaan ja rakastaa miestään, niin erotkoon ja harjoittakoon sitten haureutta niin hyväkroppasen kanssa kuin tahtoo.Tässä tapauksessa olisi kysymyksessä haureus.Eikös mies saa etsiä uuden vaimon?Muitahan ei saa katsoa himoiten kuin omaa puolisoa haluta.Siinäpä pähkinä purtavaksi ja kilvoittelun paikka :) sydän koetellaan mitä siellä oikein on.
Kyllä te uskonihmiset olette kummajaisia, onko siellä yhtään täyspäisiä ihmisiä ?
Koistinen oli, mutta sekin tuli järkiinsä ja ryhtyi ateistiksi.
Huivi tiukemmin päähän.
Sulla taitaakin olla sellainen huoravaimo.
Ei yhtä ilman toista. Ei olisi huoravaimoja, ellei olisi myös huorapukkeja.
Tuohon on helppo ratkaisu. Ala säkin katsella muita.
Lisään vielä että jos sä et ole koskaan kokenut vieraan sängyn nautintoa niin sitten tuon aloituksen voi ymmärtää. Vieraissa käynti antaa niin voimakkaan nautinnon ettei sitä voi sanoin kuvailla. Se sun täytyy itse kokea.
Jos olet sellainen tyypillinen "uskovainen mies", joka huomauttelee aina välillä missä se naisen paikka on, niin en ihmettele, että katseleekin muita.
Paskapuhetta ja Paavalin lakihenkisyyttä on se, että laitetaan nainen "omalle paikalleen". Jeesus ei missään kohden osoittanut naisen "paikkaa", että se olisi miehen alapuolella, päinvastoin, ilmestyi kuolemansa jälkeen ensin naiselle, silläkin uhalla, että naisen todistusarvo oli puolet miehen todistusarvosta.
Samoin puhutteli "saastaisia" naisia jne.
Syntiinlankeemuksen kiroukseen kuului miehelle alamaisuus, lukee 1. Mosseksen kirjassa, ja Jeesus poisti kirouksen.
Oletko ajatellut, että voisit päästää vaimosi vieraisiin ihan luvan kanssa? Kyllä ne siitä sitten taas rauhoittuvat, kun saavat pari kertaa maistella vierasta syliä. Sen ajan voit tietysti hurvitella vaikka miesporukoissa!
Laitappa semmoinen vaimo maantielle kehoituksella, ettei pitäisi kiirettä paluun kanssa!
Saa nimittäin katsella ihan ajan kanssa niitä jännämiehiä.
Onko aloittaja trolli, vähän kummallinen tarina?
Jos tositilanne, niin paljon on liitossa pielessä.
Onko vaimo uskossa? Yleensä jos uskovan sydän on tuossa tilassa niin ei käsittääkseni ole enää kunnolla uskossa, jos noin julkeasti puolisolleen tuo esiin haureudensynnin.Jeesus osoittaa, että salaa haureellinen katselu on sama kuin huorintekeminen käytänössä, joten jos ei vaimo halua tehdä kunnon parannusta haureulisesta halustaan ja rakastaa miestään, niin erotkoon ja harjoittakoon sitten haureutta niin hyväkroppasen kanssa kuin tahtoo.Tässä tapauksessa olisi kysymyksessä haureus.Eikös mies saa etsiä uuden vaimon?Muitahan ei saa katsoa himoiten kuin omaa puolisoa haluta.Siinäpä pähkinä purtavaksi ja kilvoittelun paikka :) sydän koetellaan mitä siellä oikein on.
Kyllä tuossa on vikaa miehessäkin, jos pikkuasioista nipottaa. Kuka meistä ei olisi joskus katsellut aidan taakse himoiten. Nainen sentään oli rehellinen kun avoimesti asiasta kertoo. Ei se ole naisen vika, myös miehet saa mennä itseensä näissä asioissa!
Jos aloituksen nainen olisi olemassa, niin hän olisi pikemminkin typerä kana kuin rehellinen ihminen. Aikuinen järkevä ihminen osaa säästää ympäristöään mieleensä ohimennen juolahtavilta asioita. Kaikki mieleen juolahtava ei ole tarkoitettu laajempaan levitykseen.
Kaikki ihmiset rekisteröivät viehättävät vastakkaisen sukupuolen edustajat. Turha hurskastella, etteivät silmät ole päässä. Siinä on sitten vaihtelua, kuka jää toljottamaan ja kuka ei.
Totta, oli rehellinen, mutta kyllä siitä tietoisesta, jatkuvasta muiden himoitsemisesta tulee tehdä parannus. Järkikin nyt sanoo,että sellainen loukkaa puolisoa ja ennenkaikkea Pyhä Henki tulee murheelliseksi jos uskova tekee tahallaan syntiä, eikä halua kunnioittaa Jumalaa.
Ja taas provo-aloitus, ettekö hyvänen aika ymmärrä olla vastaamatta.
Sanantutkija
Ei muuten ole provo .
Kun vaimoni oli kokeillut kahden mustan miehen kanssa , olla heidän välissään niin tällainen hänestä tuli.
Ei saa enää tyydytystä kristillisestä nysästä.
Vitsissä on aina puolitotuus sanotaan.Provokin siis lienee suuntaa-antavaa, ilmaisee todellisen ongelman olemassaolon, siitä puhe mistä puute ja yrityksenä on päästä ongelmistä yli huumoria vääntämällä tai tuottaa mielipahaa niille, joilla tietää ongelmia olevan.
Väärästä pääsee eroon vain tekemällä parannuksen.