Varoitus jokaiselle meille!

havahduin

"Jokainen josta tuntuu, että hänet luotiin muita paremmaksi, on seisonut samalla kynnyksellä kuin Eichmann.
Jokainen, joka on antanut toisen ihmisen nenän muodon, ihonvärin tai tavan jolla hän palvoo jumaliaan myrkyttää mielipiteensä, on tuntenut saman hulluuden, joka sai Eichmannin valtaansa. Siitä alkoi kaikki niillä, jotka syyllistyivät näihin tekoihin."

Nämä todella kylmäävät sanat päättivät dokumentin Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä. Kylmäsivät, koska tuntuivat niin jokapäiväisiltä.
Lieksan sivustolle levitetään päivittäin tuota ylemmyyttä ja halveksuntaa muka oikeuttavia kirjoituksia. Ollaan tarkkoina, ettei luiskahdeta tuolle tielle!

Dokumentti on myös Areenassa.

12

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en.usko

      Voiko se unohtua jo yhdessä sukupolvessa?

    • etkö-tajua

      Täällä on lähinnä ihan fakta pohjaista juttua muslimeista ja heidän teoistaan, kuten nyt tuo turviksen raiskauksta saama tuomio.

      • havahduin

        Toki joukossa on faktaakin, mutta jokainen lukutaitoinen näkee sen ylemmyyttä tavoittelevan asenteen, jolla muihin ihmisiin suhtaudutaan. Kyseessä ei suinkaan ole vain mamut. Halventaminen ulottuu moniin ihmisryhmiin. Ihminen nähdään vain ryhmänsä edustajana. Ihmisten ajatteluksi ja jopa teoiksi ladataan asioita, jotka joku jossain maailman äärissä on tehnyt.

        Rasismin torjunta tarkoittaa täällä lähinnä sitä, että lukuisilla verukkeilla yritetään oikeuttaa tai vähätellä sitä. Keskeisimpinä: niin mutta kun nuokin.......
        Hyvä kuitenkin, että rasismia siis pidetään ei-toivottuna, kun se halutaan peittää. Myös turhaa rasismijorinaa esiintyy ja sekin on joillekin oikeutus huonoon käytökseen.

        Annanpa Timo Airaksisen valaista asiaa:
        "Airaksisen mukaan koko käänteisrasismista puhuminen on nykyään oikeistopopulististen liikkeiden syytä: ”Rasistien vastaisku sille, että he kokevat asemaansa loukatun”, hän sanoo.

        ”Populisteilla on valeuutiset ja ’vaihtoehtoiset faktat’, mutta eivät ne ole ainoa keino. Käsitteiden sotkeminen on yksi heidän strategiansa myös.”

        Onko valkoinen heteromies sitten aina etuoikeutettu? Tähänkin ryhmään kuuluva henkilö voi olla syrjäytynyt ja huonosti toimeentuleva, eikä siten ”valta-asemaan” kuuluva.

        Tietysti voi, Airaksinen sanoo. Valtaväestön edustaja voi tippua kilpailukelkasta ja joutua marginaaliseen asemaan esimerkiksi sairauksien seurauksena. Ja yhteiskunnan keinoin tällainenkin henkilö täytyy auttaa asemastaan ylös.

        Mutta rakenteellinen syrjintä ei hänen mukaansa ole tuota asemaa aiheuttanut.

        Eli: rakenteellisesti alistettu ryhmä ei voi syrjiä rakenteellisesti vahvempaa ryhmää."
        http://www.hs.fi/nyt/art-2000005088520.html

        En siis ulkoistanut itseäni mistään ryhmästä. Kirjoitin, että dokumentin loppu HAVAHDUTTI.

      • yksipuolinen.logiikka
        havahduin kirjoitti:

        Hienoilla sanankäänteillä ei poisteta suvakkien harjoittamaa syrjintää ei-suvakkeja vastaan.On monia ei-suvakkeja jotka ajattelevat kukin omalla tavallaan mutta suvakki ajattelee ainoastaan yhdellä tavalla.Eli jos et ole suvakki > olet rasisti suvakin mielestä.

      • ryhmänmukaan

        " mutta suvakki ajattelee ainoastaan yhdellä tavalla"
        Aloittaja teit aivan oikean havainnon!

      • tääähhhh
        havahduin kirjoitti:

        Toki joukossa on faktaakin, mutta jokainen lukutaitoinen näkee sen ylemmyyttä tavoittelevan asenteen, jolla muihin ihmisiin suhtaudutaan. Kyseessä ei suinkaan ole vain mamut. Halventaminen ulottuu moniin ihmisryhmiin. Ihminen nähdään vain ryhmänsä edustajana. Ihmisten ajatteluksi ja jopa teoiksi ladataan asioita, jotka joku jossain maailman äärissä on tehnyt.

        Rasismin torjunta tarkoittaa täällä lähinnä sitä, että lukuisilla verukkeilla yritetään oikeuttaa tai vähätellä sitä. Keskeisimpinä: niin mutta kun nuokin.......
        Hyvä kuitenkin, että rasismia siis pidetään ei-toivottuna, kun se halutaan peittää. Myös turhaa rasismijorinaa esiintyy ja sekin on joillekin oikeutus huonoon käytökseen.

        Annanpa Timo Airaksisen valaista asiaa:
        "Airaksisen mukaan koko käänteisrasismista puhuminen on nykyään oikeistopopulististen liikkeiden syytä: ”Rasistien vastaisku sille, että he kokevat asemaansa loukatun”, hän sanoo.

        ”Populisteilla on valeuutiset ja ’vaihtoehtoiset faktat’, mutta eivät ne ole ainoa keino. Käsitteiden sotkeminen on yksi heidän strategiansa myös.”

        Onko valkoinen heteromies sitten aina etuoikeutettu? Tähänkin ryhmään kuuluva henkilö voi olla syrjäytynyt ja huonosti toimeentuleva, eikä siten ”valta-asemaan” kuuluva.

        Tietysti voi, Airaksinen sanoo. Valtaväestön edustaja voi tippua kilpailukelkasta ja joutua marginaaliseen asemaan esimerkiksi sairauksien seurauksena. Ja yhteiskunnan keinoin tällainenkin henkilö täytyy auttaa asemastaan ylös.

        Mutta rakenteellinen syrjintä ei hänen mukaansa ole tuota asemaa aiheuttanut.

        Eli: rakenteellisesti alistettu ryhmä ei voi syrjiä rakenteellisesti vahvempaa ryhmää."
        http://www.hs.fi/nyt/art-2000005088520.html

        En siis ulkoistanut itseäni mistään ryhmästä. Kirjoitin, että dokumentin loppu HAVAHDUTTI.

        Täällä on hyvin paljon kirjoituksia mm. "Lieksan peräkammarinpojista" tai vaan "periksistä" joita myös homotellaan jne.

        Mitäs se sitten on?

    • julmuriksi.ei.synnytä

      Katsoin eilen illalla kyseisen dokkarielokuvan. Juuri tuo loppu ja ohjaajan halu tuoda Eichmanin "tavallisen ihmisen" tausta esille oli hyvin vaikuttavaa. Uskon että se ei koskaan pysähy yhteen ryhmään mitä aletaan vainota ei pysähtyny Saksassakaan.

      • Hekuli61

        Sama huomio oli minullakin tuosta lopusta, erittäin hyvä leffa ja tiivistyi hyvin tuossa loppulauseessa, aina ajankohtainen ihmisen ennakkoluuloihin perustuvaa käyttäytymistä pohtiva elokuva. Miten saisi radikalisoitumassa olevat ihmiset katsomaan / ymmärtämään täman leffan ennenkuin menevät "pimeälle puolelle"?

    • Oli todella hyvä, ja katsomisen arvoinen ohjelma.

    • mitäsnämäsitten-on

      Aisankantajat ei koskaan rupia toihin kyllä näillä sen aisan hyyssäämisen kuluu kaikki aika ja tietysti muitten yläpitäminä jotkotelut päälle, kantaväki kustantaa samaten kuin itsensäkin siinä sivussa.

    • VIHREÄNUTTUINEN-suvakki

      Me puna-VIHREÄT suvaitsevaiset olemme parempia ihmisiä, kuin suomalaiset impivaaralaiset fasisti-natsi-peris-rasse-peris-bemukkapoika-rasse-homo-kulttuurin edustajat. Me olemme feministejä ja "vitunvirkkaajia".

      • hieno.aihe.ketjussa

        Olipa taas asiaketjussa kovin vähän omaa ajatusta kertova kommentti.
        Aina kannattaa itse kommentoida, eikä muita parjata.
        Alemmuudentunto ei ole muiden tuottamaa, se syntyy ihan omassa päässä, kun mainituissa genreissä pyöritään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      327
      659
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe