Yle uutisten alussa sateenkaariväen tunnus

Se pitää poistaa.

Raportointi jo lähti Yleen ja valtioneuvostoon.
Ei pieni sateenkaari vähemmistö voi toimia Ylessäkään.
Aaia korjattava välittömästi.
10113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

... avaajalle ainakin vahvemmat mielenterveys lääkkeet.

Äänestä

Pride-lippu on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnetuimpia symboleja. Lipun suunnitteli sanfranciscolainen taiteilija Gilberg Baker vuonna 1978 paikallisten aktivistien pyynnöstä sikäläisen gay-yhteisön symboliksi.

Ei lääkkeillä kummene.
Yle uutisten aloitus mainos sateenkaari väelle pois.

Äänestä
  • Turhan värikäs tunnus homoilla. Koska kyseessä on vain YKSI sukupuoli, niin olisi asiallista että vain YKSI väri olisi esillä homojen tunnuksissa. Homoilla vaikkapa sininen ja lesboilla punainen.

    Äänestä

Eihän nuo ole sateenkaarenvärit vaan suoraan Venäjän lipun värit. Olen asiaa ihmetellyt jo vuosia, mutta kai se on kepu-ylen tapa kosiskella naapurin veljespuoluetta.

Äänestä

Ei lähelläkään sateenkaarta ole ylen tunnus. Lähetin juuri raportin hallintoneuvostoon, valtioneuvostoon ja yleen jossa kehoitin jatkamaan tunnuksen käyttöä. Vastasivat ja kertoivat nauraneensa vedet silmissä "raporttiasi". Erityisesti käyttämäsi pankkolängvits huvitti heitä suunnattomasti. Ehkä tekevät jopa sinusta jutun nimikkeellä "Eläkkeellä oleva majuri ei ole vieläkään oppinut kirjoittamaan, sen sijaan osaa matkustaa ajatuksen nopeudella".

Äänestä

  • Jytilä on värisokea jos ei huomaa.

    Äänestä

Violetti puuttuu kokonaan ja värimausta riippuen myös joko oranssi tai keltainen. Sinistä Ylellä on liikaa. Saamelaisvärit eivät korostu yhtä paljon kuin muissa sateenkaaripiirroksissa. Ja ennen kaikkea Ylen väriyhdistelmä ikään kuin lässähtää, mikä ei ole kunniaksi homoille.

Äänestä

Taisi pienen ajan sisällä olla jo kolmas kerta, kun lähetät Yleen postia. Miten he ovat reagoineet kirjoitusvirheitä täynnä oleviin ja hassuja sanajärjestyksiä sisältäviin mongerruksiisi?

Äänestä
  • Lähetin ehdotuksen, että pankkomajurin kirjeitä käsiteltäisiin uutisvuodon aiheessa "suomalaisetko tyhmiä?"
    Varmasti Tervo ja Saanila kehittävät paljon huumoria tuosta postista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Piilomainontaa kirjoitti:

Se pitää poistaa.

Raportointi jo lähti Yleen ja valtioneuvostoon.
Ei pieni sateenkaari vähemmistö voi toimia Ylessäkään.
Aaia korjattava välittömästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu