Jeesusko parasta huumetta?

LapsiaSuojeltava

Olisiko aika kieltää alaikäisten liittäminen uskonnollisiin yhteisöihin jäseniksi?

Huumeet on kielletty kaikilta kokonaan ja viina sekä tupakka alaikäisiltä. Uskovaiset silti toimivat kuin huumekauppiaat ja surutta indoktrinoivat lapsia joiden harkintakyky ja elämänkokemus ei millään riitä uskonnollisten asioiden käsittelyyn.

Lakien on tarkoitus suojella kansalaisia ja erityisesti lapsia ja nuoria mutta silti he saavat uskovaisten mielestä olla vapaata riistaa ja joutua uskontojen uhreiksi.

Päätös ihmisen kuulumisesta uskonnolliseen yhteisöön pitää kuulua aikuiselle, täysivaltaiselle ihmiselle eikä sitä tule voida tehdä toisen puolesta, ei edes vanhemmat alaikäisen puolesta.

Uskovaisten on turha selittää että kirkkoon kuulumattomat lapset muka joutuvat helvettiin jos kuolevat. Uskovaisten olisi parempi alkaa uskomaan jumalaan joka ei moista tee.

19

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T.Mirka

      Uskonnot saastuttaa aivotoiminnot todistettavasti.

      Kirkon jäsenyydelle 18v ikäraja.

    • NietNaju

      Onko Jees usko joku uusi lahko?

    • ateismi.on.tyhjää

      Kuinka atte-mullah ajatteli sitten estää uskovia kertomasta lapsilleen Jumalasta ja Jeesuksesta? Pitäisikö uskovien lapset takavarikoida valtiolle ateisteiksi aivopestäviksi?

      • ei_vauvakasteelle

        Ei mitenkään, eikä oman uskonsa sanoman levittämisestä lapselleen voi kieltääkään. Mutta esim. omat vanhempani, kirkon jäseniä molemmat, eivät ikinä puhuneet minulle mistään uskonasioista. Aika tapakristittyjä ovat, mutta luultavasti molemmat kyllä uskovat jumalaan.

        Siltikin minut kastettiin pian syntymän jälkeen, ja lapsena sitten sai uskonnollista propagandaa esim. koulussa ja rippikoulussa kuunnella. Toki pienenä lapsena uskoin mitä aikuiset sanoivat. Rippileirin aikaan en enää ollut uskovainen, mutta en minä teininä vielä ajatellut, että kirkosta noin vaan erotaan.

        Joskus parikymppisenä sitten enimmäkseen eroakirkosta.fi:n kätevyyden vuoksi tuli sekin tehtyä. Mutta fakta on, että en ikinä olisi kirkkoon liittynyt omatahtoisesti. Minua tosin ei millään helvetillä olla peloteltu, joten en ole kokenut lapsena mitään ahdistavaa uskoon liittyvää. Kaikilla tilanne ei välttämättä ole sama.


    • 12___13

      "Olisiko aika kieltää alaikäisten liittäminen uskonnollisiin yhteisöihin jäseniksi? "

      Nähdäkseni kommunistinen fasismi ei ole vielä niin pitkällä Suomessa, että tuo onnistuisi. Mutta näyttää siltä, että ei enää kestä kauan kunnes laittomuus ja pahuus saa riittävän vallan tuohon.

    • uskova-urpo

      Jeesuksen nimessä voimme tuomita kaiken helvettiin, halleluja!!!

    • kieltolakiavastaan

      Huumeet pitäisi laillistaa.

    • mikromarko

      asiallista tekstiä

      • asiallistatekstiänyt

        Palstan "huumeet" ovat, otetaan muutama esim.:

        Materialismi on perseestä!
        Palstan hilpeys on perseestä!
        Palstan moraali on perseestä!
        Palstan jumalattomuus on perseestä!


    • Tahdoton_jumala

      Uskikset aika vapaasti sekoittavat omat mielihalunsa ja kuvitelmansa jumalansa tahdoksi. Tai sitten jumalakaan ei tiedä mitä haluaa jos on kaikkien uskisten esittämien "jumalantahtojen" takana.

    • UskontoOnHuumetta

      Kunnon kaatumakohtaus seuroilla vastaa tömäkkää morfiinipaukkua. Se on kiistattomasti todistettu että uskonnolliset kokemukset täräyttävät endorfiinia verenkiertoon. Joten uskikset ovat narkkareita jotka tuottavat omat huumeensa rukoilemalla. Ihan kirjaimellisesti.

    • Tänään juuri mietin sitä, että kun lapsia suojellaan raaistavalta pornolta ja väkivallalta, niin miksei suojella Raamatulta, joka opettaa tyhmän ja suvaitsemattoman mustavalkoisen maailmankuvan.

      Jo ekaluokalta lähtien tuputetaan pimeitä VT:n tarinoita, joita missään tapauksessa ei ole lapsille tarkoitettu.

    • ihan.kaikki.käy

      Kaljat pääsi loppumaan. Paljonkko maksaa kunnon satsi Jeesusta että saa pidettyä pään sekaisin vielä huomisiltaan asti?

      • uskova-urpo

        Ala hokea huutaen: Jeesus! Jeesus! Jeesus! Jo kohta huomaat sätkiväsi lattialla selälläsi ja puhuvasi suu vaahdossa siansaksaa. Silti kaikki paikalla olevat sanovat ymmärtävänsä sinua.


      • uskova-urpo kirjoitti:

        Ala hokea huutaen: Jeesus! Jeesus! Jeesus! Jo kohta huomaat sätkiväsi lattialla selälläsi ja puhuvasi suu vaahdossa siansaksaa. Silti kaikki paikalla olevat sanovat ymmärtävänsä sinua.

        Uskovien telttakokouksiin menee usein laitapuolen kulkijoita kun ovat kuulleet että siellä saa ilmaiseksi sätkiä ja kiljua.


    • Lautailia

      Jos se olisi,hakisivatko kuhmolaiset huumeensa Nurmeksesta.Nurmes taitaa olla huumeiden pääkaupunki täällä itärajalla.Hakevat tavaran niinkuin Lidilistä.

    • Jumalanlapsi

      Vanhempiesi olisi pitänyt sinulle kertoa totuus ja pelotella ikuisella kadotuksella! Ikuinen kadotus on aivan totta. Rippileirillä sinun olisi pitänyt viimeistään jo herätä ateistikuplastasi! Minä opetan kaikille vastaantuleville ja omille tuleville lapsilleni jumalasta ja siitä, mitä seuraa, jos ei usko!!

      • onneaetsintaan

        Saattaa olla vaikea löytää kumppania kun elää noissa harhoissa. Tosin ehkä sieltä fundamentalistien kerhosta löytyy päästään vialla oleva nainen sinulle.


      • Jumalanlapsi
        onneaetsintaan kirjoitti:

        Saattaa olla vaikea löytää kumppania kun elää noissa harhoissa. Tosin ehkä sieltä fundamentalistien kerhosta löytyy päästään vialla oleva nainen sinulle.

        Minä en ole homoseksuaali!!! Enkä elä harhoissa, missään harhoissa!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11864
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      99
      8996
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      108
      4886
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4104
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3529
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      1
      3481
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      63
      3394
    Aihe