Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Uskon kautta ei anneta vain armoa, vaan myös totuus, siis hurskas elämä, jota laki vaatii. Laki ei täten tule kumotuksi armon kautta siten että totuus siitä kärsisi, niin ettemme rakastaisi Jumalaa. Sen sijaan armon valtakunnassa meille annetaan anteeksi Kristuksen tähden se, ettemme täytä lakia, vaikka se pitäisi täyttää. Mutta tämän ohessa meille annetaan silloin Pyhä Henki, joka sytyttää meissä halun ja rakkauden Jumalan käskyihin. Tämä alkaa armon valtakunnassa ja jatkuu aina viimeiseen päivään asti, jolloin tulemme aivan täydellisiksi.
Jatkuvasti käy kuitenkin niin, että hän antaa anteeksi, kärsii ja säästää meitä, kunnes meidät lasketaan hautaan. Jos siis pysymme uskossa eli syntien anteeksiantamuksessa ja Hengen erikoislahjan osallisuudessa, koko maailman viimeisenä päivänä polttava tuli on myös puhdistava meidät, niin ettemme enää tarvitse anteeksiantamusta, aivan kuin meissä olisi vielä saastaa, vaan olemme silloin kokonaan puhtaat.
Uskoessani häneen syntini ovat kuitenkin täällä anteeksiannetut. Minulla on armon lapsen nimi senkin tähden, että hän panee minussa alulle totuutensa, siis uuden, hurskaan elämän. Tätä työtä hän jatkaa kunnes hän on tehnyt uuden elämän täydelliseksi.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Joh. 1:17 - torstai 16. helmikuuta

Vastaukset 2
Vanhimmat
Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.