Älä anna RAHAA !

ÄläAnnaRahaa

Paavali itse kertoo miten hän omalla työllään teltantekijänä on hankkinut itselleen ja kumppaneilleen elannon eikä ole ollut rasitukseksi kenellekkkään!

Jeeus Kristus ei vaatinut itselleen keneltäkään yhtään mitään - vapaaehtoisesti ihmiset häntå ylläpitivät !

Ennen Pelastajan uraansa hän hankki elantonsa timpurina ja Pelastajan ura kesti noin 3 vuotta.

Kaikilla lahkolaisilla on jumalanaan RAHA ! sitä on saatava vaikka köyhien ja leskien asunnot varastamalla heidän omaistensa nenän edestä - TÄHÄN EI RAAMATTU KEHOITA VAAN TUOMITSEE SEN SYNTINÄ

Jokainen voi antaa seurakunnan kolehtiin sen verran kun on varallisuutta - näin Raamattu opastaa !

Eli ne jotka ovat saaneet koottua enemmän antavat myös seurakunnalle enemmän !

Jeesuksen Kristuksen armo ja läheisyys ei ole rahalla ostetetavissa vaikka lahkosaarnaajat näin väittävät !

8

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihanvaantiedoksi

      Pitä huolta omista asioistasi. Mitä se sulle kuuluu mitä ihmiset omilla rahoillaan tekevät. Sinulla ei ole oikeutta odottaa keneltäkään perintöä, ellet ole rintaperillinen. Ja jos olet, niin saat lakisääteisen osasi joka tapauksessa.

      Minä testamenttaisin omaisuuteni mieluummin vaikka kulkukoirien kodille, kuin euron kuvat silmissä perintöä kärkkyvälle sukulaiselle, jota elämäni ei ole muuten kiinnostanut pätkääkään.

      Logiikkasi sitäpaitsi ontuu pahemman kerran. Toteat, että Jeesusta tuettiin vapaaehtoisesti. No kuule, täysin vapaaehtoista se on Suomessakin Jumalan valtakunnan työn tukeminen. Ellei satu kuulumaan luterilaiseen kirkkoon, joka perii tuen veroina.

      • ÄLÄannaRAHAA-

        helluntaiseurakunnassa toiminut henkilö kertoi miten heidän johtajat ja vanhemmiston jäsenenet kiertelevät sairaaloissa vaatimassa kuolevilta vanhuksilta testamentteja

        Tämä ihan itse helluntaiseurakunnan johtotehtävissä toimineen henkilön suulla solussa ja samaa sain kuulla Vapaa Seurakunnassa ja

        Uskontojen Uhrien kokoontumisissa myös jehovan todistajilta.

        Raamatun mukaan jokaisen Kristityn tulee huolehtia ensisijaisesti omaisistaan. Leskien huoltoonkaan ei saanut käyttää Seurakunnan rahoja jos hänellä oli omaisia jotka pystyivät hänestä huolehtimaan.

        Raamatun mukaan ei ole lasten tehtävä lasten hankkia omaisuutta vanhemmilleen vaan vanhempien lapsilleen.

        Raamattu antaa tässäkin asiassa meille selkeän ohjeen.

        Uusi Testamentti ei tunne kymmenyksiä - ne kuuluu vanhaan liittoon vaan Paavali käski jokaisen antamaan sen mukaan kun oli kokenun menestystä

        Kaikki rahat tässä maailmassa on Jumalan ja hän tekee niillä niinkuin itse tahtoo !

        Jumala ei ole meidän rahojen tarpeessa !
        Me olemme Jumalan rahojen tarpeessa !

        Jumala ei tarvitse meidän rahoja mihinkään,. koska hän on kaikkivaltias ja kaikki tässä maailmassa ja universumissa on hänen !

        Jumala ei edes halua että me pyörimme uhrien ja kolehtien ympärillä vaan JUMALA TAHTOO ETTÄ PYÖRIMME HÄNEN YMPÄRILLÄÄN !

        Etsikää ensiksi Taivastsen Valtakuntaa ja sen jälkeen kaikki muukin teille annnetaan. !

      • ihanvaantiedoksi
        ÄLÄannaRAHAA- kirjoitti:

        Älä tule kertomaan noita kaupunkilegendoja juristille. Luuletko sinä, että testamentin voi tehdä sairasvuoteella. Ei voi. Se on tehtävä täysissä sielun ja ruumiin voimissa kahden riippumattoman todistajan läsnäollessa.

        Se tarkoittaa, että jos joku mummo haluaisi tehdä testamentin seurakunnalle, niin seurakunnan edustajat eivät voi toimia sen todistajina. Jos testamentin muotomääräyksiä rikotaan, niin se ei ole pätevä.

        Oletko koskaan kuullut sairaalasielunhoidosta. Sitä varten on sairaaloissa sairaalapastoreitakin. Jos joku seurakunnnasta on käynyt mummoa katsomassa, niin kyse on ollut siitä. Tai sitten vain tuttujen tervehdyskäynnistä. Kadehditko sinä vanhuksilta sitäkin.

    • Ja silti kirkkoon kuuluvat joutuvat joka kuukausi maksamaan kirkolkusveroja vaikka se on jeesuksen mukaan väärin.

    • Paikalla.ei.väliä

      Testamentin voi tehdä myös sairasvuoteella, aivan samoin, kuin kotinsa vuoteella, kunhan vaan on siinä kunnossa, että ymmärtää, mistä on kysymys. Sairaalassa lääkäri onkin lähellä, arvioimaan tämän, kaksi todistajaa paperiin, ok. Onhan näitä sitten jäljestäpäin yritetty kumotakin.

    • VanhuksiaPainostetaan

      Testamentin nämä huijarit ovat valmiiksi tehneet ja vaatii vain sairaan nimikirjoituksen.
      Testamentissa sen laatija itse väittää olevansa hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Siihen ei lääkärin lausuntoa tarvita.

      Omasta lahkostaan nämä testamentin kiristäjät saavat myös todistajien nimet

      • Sennäkee

        Olet näköjään itse ollut mukana

    • Kaiken.kokenut

      Eihän testamentin tekoon, tarvita lääkärin todistusta, tekijän terveyden tilasta. Kiistatapauksissa, lääkärin lausunto on kaiken a ja o.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      122
      3110
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      194
      2744
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      63
      2176
    4. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      257
      1512
    5. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      4
      1454
    6. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      23
      1344
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1191
    8. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      942
    9. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      910
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      103
      883
    Aihe