Älykästä luomista rautalangasta.

Todennäköisestinäin

On sanottu että yksinkertaisen jakautumiskykyisen bakteerin DNA sisältää virheetöntä dataa saman verran kuin mitä Raamatussa on tekstiä.

Moloc väitti taannoin että kun alkuliemisopalle annetaan miljardeja vuosia aikaa ja koota sattumalta tarjolla olevista aineksista tuo raamattu-dna niin toki se vääjäämättä onnistuisi koska jollain todennäköisyyslakelmilla se olisi mahdollista. Tosin sitä todennäköisyyttä ei ole kukaan laskenut.
Evolutionisteilla oli kuitenkin mielestään tuolloin perusteet uskolleen, mutta sitten tutkijat huomasivatkin että kas mokomaa, tuo bakteerin DNA olikin luettavissa selväsanaisesti myös takaperin, siis lopusta alkuun, hehe.

Ja niin se vain on että vaikka ihminen osaakin älykkäänä olentona kirjoittaa virheettömän kokoisia kirjoja alusta loppuun, niin siihen ihmisen taidot sitten loppuvatkin sillä sellaista kirjaa ihminen ei sitten osaakaan tehdä joka olisi luettavissa etu-ja takaperin, ei vaikka kaikki maailman tietokoneet yhdessä pantaisiin sellaista yrittämään.
Eikä nyt ole tiedossa myöskään sellaista todennäköisyyslaslelmaa jonka mukaan tuollainen DNA voisi muodostua sattumalta.
Itse asiassa todennäköisyyslaskijat antauvat tässä kohdassa ja antavat periksi. Eräs heistä sanoi että se todennäköisyys että tuollainen kasautuisi sattumalta on epätodennäköisempää kuin yhden määrätyn atomin löytyminen ensi yrittämällä koko kosmoksesta.
Niin että se siitä evokkien yliutopistisesta evouskosta. Siis ihan totaalisia idiootteja koko joukko.
Nyt kun tämän tiedämme niin emme enää ihmettele sitä että noiden reaalimaailman ulkopuolella olevien horisijoiden mielestä se on ihan luonnollista että evomiehet vetelevät toisiaan persauksiin.

5

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ViiraaPahasti

      Jyrin lupaus lopettaa homohöpinät kesti sitten lähes vuorokauden.

      • Jos Jyrpästä homoseksi ei ole luonnollista, niin sitten nähdäkseni ainoa jäljellä oleva vaihtoehto on, että se on yliluonnollista. Kenties jopa kihlautuneiden neitsyiden-raiskaajan tahto. :)


      • Loppuunkäsitelty

        Jyri kyllä lupasi ettei enää väittele homouden luonnollisuudesta tai luonoottomuudesta ja siitä Jyri on kiinni pitänyt.

        Nyt oli kysessä vain viileä poiminta evolutionistien maailmankuvasta. Jyrin mieletä tuo evolutionistien ajattelutapa homoudesta on tullut jo selväksi, eli evoista on normaalia että..... jne. Vai eikö muka ole?
        Siis sama rautalangasta: Eli Jyri hyväksyy sen ajatuksen että evolutionisteille homous on yhtä luonnollista kuin heterous.


    • akakakak

      "Eikä nyt ole tiedossa myöskään sellaista todennäköisyyslaslelmaa jonka mukaan tuollainen DNA voisi muodostua sattumalta.
      Itse asiassa todennäköisyyslaskijat antauvat tässä kohdassa ja antavat periksi. Eräs heistä sanoi että se todennäköisyys että tuollainen kasautuisi sattumalta on epätodennäköisempää kuin yhden määrätyn atomin löytyminen ensi yrittämällä koko kosmoksesta."

      Mitä tarvitsee tapahtua jotta DNA voi muodostua sattumalta?

    • >>On sanottu että yksinkertaisen jakautumiskykyisen bakteerin DNA sisältää virheetöntä dataa saman verran kuin mitä Raamatussa on tekstiä.<<

      Pysyisit vaan siinä Raamatussa kun biologiasta et mitään ymmärrä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1388
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1202
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      781
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe