Jeesus tulee, kun merkit täyttyvät ja juuri nyt kaikki merkit ovat täyttymässä, on ollut kristittyjen lempihokema reilut 2000 vuotta. Mutta onko Jeesus tullut, vaikka joka vuosikymmen ja vuosisata ja vuosituhat kaikki merkit ovat olleet kohdillaan?
No kerrotaan se nyt tässä, että hitainkin pysyy kärryillä: Jeesus ei ole tullut takaisin. Paitsi Jehovan todistajien mielestä salaisesti pari kertaa, kun kukaan ei ole ollut näkemässä, mutta se on toinen tarina.
Tarvitaan tarpeeksi kauheutta, väkivaltaa ja muuta kivaa, että Jahve saa piikkarit irti lähtötelineistä.
Nyt kristittyjen huulilla on tasa-arvoinen avioliittolaki, että se nyt on sellainen kauheus, että Jahve nostaa taivaallista kytkintä ja suhahtaa tänne enkelien vetäessä pasuunajatsia vierellä.
Nyt Jahve saa viimein tarpeekseen, eli kun yhteiskunta koettaa olla tasa-arvoinen, tasapuolinen kaikille, niin se saa Jahven viimein pahastumaan niin kovin, että hän saapuu nenäkarvat tulesta savuten tänne.
Mietitäänpä vuosia tuossa 1940 molemmin puolin.
Eräs uskonnollinen ja etninen ryhmä ihmisiä koki sellaista brutaalia kauheutta, että sitä ei kykene kukaan tänä päivänä ajattelemaan. Heitä kidutettiin, heille tehtiin julmia lääketieteelllsiä kokeita, heitä poltettiin hengiltä, heitä kaasutettiin hengiltä, heitä kidutettiin hengiltä, heitä näännytettiin hengiltä ja kaikkea mitä ihmisen sairas mieli voi keksiä. Toki monet muutkin kuin juutalaiset, kuten romanit, homoseksuaalit jne. Natsit olivat aika tasapuolisia kauheuksien jakamisessa kaikkia heidän mielestään erilaisia kohtaan.
Mitä teki Jahve?
Joten mikä määrä väkivaltaa, brutaalia kauheutta, ihmiseen kohdistuvaa julmuutta on tarpeeksi tulevaisuudessa Jahvelle, että hän saa piikkarit irti taivaallisesta lähtötelineestään ja tulee nenäkarvat savuten paikalle?
Jos juutalaisten joukkotuho ei väkivallassa, brutaaliudessa ja sadistisuudessaan riittänyt Jahvelle tulle takaisin, eli että ajan merkit olisivat täyttyneet silloin, niin mikä määrä olisi Jahvelle mieleen?
Mennäänpä historiassa taaksepäin, Japaniin 1600-luvulla. Löytöretket tutkivat ja selvittivät planeettamme salaisuuksia ja niinpä kristityt löysivät monia paikkoja, joissa Jahvea ei tunnettu laisinkaan ja niinpä lähetyssaarnaajat päättivät lähteä viemään kristinuskon ilosanomaa mm. Japaniin.
Japanin silloisen hallinnon mielestä oli aivan sama, että mihin oppimattomat maalaiset uskoivat, mutta jos se usko uhkaa feodaalijärjestelmää, se on kitkettävä juurineen ja nopeasti.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Feodalismi
Kun tätä uutta uskontoa levittävät lähetyssaarnaajat saadaan luopumaan uskostaan, usko on kitketty juurineen, päättelivät nokkelat japanilaiset.
Samalla japanilaiset näkevät, että miten heikko heidän jumalansa on, kun lähetyssaaarnaajat saadaan luopumaan uskostaan. Japanilainen ei luovu uskostaan keisarin jumalallisuuteen missään tilanteessa, ei pahimmankaan kidutuksen edessä, joten lähetyssaarnaajien saaminen luopumaan uskostaan on helppo tapa osoittaa uuden uskonnon heikkous ja uuden uskonnon jumalan heikkous.
Sitten lähetyssaarnaajat joutuivat kokemaan käytännössä, että mitä tämä heidän uskostaan pakottaminen tarkoittaa ja he joutuivat kokemaan vastaavia kauheuksia, mitä juutalaiset natsi-Saksassa.
Ja kas kummaa, he luopuivat uskostaan. Yksi aikaisemmin, toinen myöhemmin, mutta yhdenkään usko ei kestänyt japanilaisten tehokkaita menetelmiä riisua ihminen uskostaan.
Kun lähetyssaarnaaja yksi toisensa jälkeen joutui kokemaan mitä hirveimmän kohtalon, niin arvaatteko että mitä teki Jahve?
Ei mitään. Hän katseli, ehkä jopa nautiskeli näkemästään ja mietti, että jokohan tuolla olisi tarpeeksi väkivaltaa, että palaisin takaisin, mutta kuten tiedämme, tämä väkivalta ei riittänyt Jahvelle.
Se myös murensi lähetyssaarnaajien uskoa, koska kaikki se julmuus, mitä he kokivat, sai heidän jumalansa olemaan vaiti ja toimettomana, niin se sai useat heistä oikeasti luopumaan uskostaan ja he jäivät Japaniin ja japanilaistuivat.
Kaikki he joutuivat sanomaan, että he ovat luopuneet uskostaan, eli jokainen joka halusi jäädä eloon, joutui kavaltamaan jumalansa ja hylkäämään hänet sanoillaan. Martyyreitä ei juurikaan tullut, eli jos pitää valita uskon tai elämän väliltä, suurin osa valitsee elämän todellisessa valintatilanteessa. Pikkujouluissa voi kehuskella muuta.
Ja jos kiinnostaa muuten, aiheesta on tullut juuri tuore Martin Scorsesen elokuva, Silence, joka pohjautuu Shusako Endon romaaniin Vaitolo, joka kertoo juuri Jahven vaitiolosta silloin, kun hänen kannattajansa joutuvat kokemaan mitä hirveimpiä asioita.
Joten mikä määrä väkivaltaa ja kauheutta Jahven piikkarit irtoamaan lähtötelineistä, jos nämä esimerkkini eivät sitä saaneet aikaiseksi?
Mikä riittää Jahvelle?
44
414
Vastaukset
- sanotaanko.tähän
Maiskuttelehan sinä Bushmanni hyvän tietosipuun äärellä sitä hedelmääsi.
Aijai- kun se sinulle maistuu hyvältä.
Tuskin se kuitenkaan antaa sinulle elämää - eikä sellaista hedelmää viedäkään perille.
En viitsi kantaa ottaa kirjoitukseesi - se on kirkoissa ja seurakunnissa niin läpikaluttu aihe, että uskovat eivät ole pimennossa asioista, mutta sinä olet.
Mutta, syö poika syö hedelmäkoristasi ja sitähän sinä teetkin ja moni on korillasi mukana, eikä he edes huomaa hedelmäkorisi mädännäisyyttä, kun sen hedelmä väärällä tavalla seuloutuu elimistösi läpi ja antaa tuon elämän sinulle.
Se hedelmä on merkkinä otsassasi ja tekoina kädessäsi ja lapsesi, sekä lapsenlapsesi saavat sitten alttarillaan tuntea sen kipujentulen, kun sytytä sen nyt heille ja uhraat molokillesi heidät.
Uhraat jumalillesi elämän, joka on käsissäsi ja heidän verensä on sitten esissä kerran.
"veljesiveri huutaa maasta"!
Näitten sanojeni jälkeen en ole verivelassa sinusta. Sinä itse valitset, kuten tähänkin asti.Oi että, uskovaisen mallivastaus.
Tosiuskovainen näet on ylimielinen olento, joka ei välitä vähääkään siitä, että mistä on kysymys.
Sen sijaan että hän koettaisi ajatella omilla aivoillaan esitettyjä pohdintoja, hän hylkääkin tämän vaihtoehdon ja alkaa solvata kirjoittajaa mitä kummallisimmilla tavoilla.
Ja arvaatkaas mitä?
Ne länsimaiset lähetyssaarnaajat menivät juuri samalla ylimielisellä asenteella Japaniin viemään sen asukkaille ainoata ja oikeaa totuutta.
Mutta eipä se niiden ressukoiden jumala sitten välittänytkään heistä. Ei lähetyssaarnaajista, eikä sen puoleen japanilaisistakaan.
Mutta et siis osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen, eli että maailmanhistorian todelliset tapahtumat huomioiden, minkä määrän väkivaltaa luulet tulevaisuudessa olevan riittävä määrä sinun jumalallesi palata takaisin?- katsohan.peiliisi
Eli tarkoitat sitä, että kun sinulle ei kelpaa pelastus ja opetat lapsesi tappamaan, niin kuinka paljon heitä pitää opettaa tappamaan, raiskaamaan, varastamaan, että pahuus olisi riitävän suuri, Jumalanpaluulle?
Okei. Kyllä minä sen osaan lukea, mutta, kun sinä sitä kaavaa et tajua, niin miksi tyhmälle pitäisi yrittää selittää. Mene vain hautaasi puusi hedelmineen. Ja iloitse siitä, miksi lapsesi kärsii. Etkö edelleenkä bolla säteile korviesivälissä. Voiko noin tyhmää juttua edes tuoda esiin.
Kyllä uskovaiset asian tietävät ja tekevät työtä - niin kauan kuin aikaa on. Mutta, kun aika täyttyy ja jos edelleen olet tyhmänä ojanpohjalla, etkä ymmärrä, sinä yksinkertaisesti jäät joukosta.
Sitä on kuules bushmanni turhaa vikistä ja itkeä - ja jatkaa maailman pahtamista, syytäen Jumalaa. Itsehän sinä pahasi teet ja porukan joukossa irvitselet, minkä kerkiät. Passaa katsoa peiliin.
Tunsin aikoinani erään Kiinan lähetin. Pitkänlinjan Herran palvelijan, jonka nimi ja puheita on myös täällä netissä.
Muutes vanhan Kiinan valtamerilaivan kirjoitusmerkit on 8- henkilöä paatissa.
Sopii miettiä, kuinka Raamatunsana on jo siellä ollut tiedossa. Se on heidän kirjoituksissaan esissä.
Mutta, samanlaiset bushmannit sielläkin opettavat ja kasvattavat porukkansa ja siellähän NIITTÄVÄT satonsa. Isistähän se oppi on kiinnni.
- Hyvähyvä1
Selkeä kirjoitus. Hyvä hyvä.
- Tuleetulee
Jeesus tulee, oletko valmis?
- Maailman.pimeyttä
Siinäpä se. MOni ei ole, eikä haluakaan olla. Haluavat vain jakaa omia hedelmiään jopa lapsille, sekä antavat ne korilliset jaettavaksi eteenpäinkin toiseen ja kolmanteen polveen. Voi lapsiparkoja, kun nämä bushmanni- isät riistävät rakkauden heidän käsistään ja antavat käärmeen ja kivet heille leiviksi.
Kyllä maailmanrakkaus on kylmä ja kova.
Siksi ihmettelemällä ihmettelen tuota bushmanniakin - eikö todella mies ymmärrä, onko pimeys todella niin syvä - ettei näe!"
- Huijarilahkot
Ei tarvitse kuin katsoa niihin Jeesuksen takaisintulon toitottajiin, esim. pastoreihin ja voi todeta, että Jeesuksen takaisintulon julistus on vain vitsi.
Pastorit ja lahkot tienaavat miljardeja miljardien perään maallista mammonaa, koska tietävät, että Jeesuksen tulemus on vain kasku, jolla saadaan ihmiset luopumaan omaisuudestaan pastoreiden ja lahkojen valtaapitävien hyväksi.
Katso pastoria ja hänen elämäänsä ja voit todeta, että Jeesus ei tule koskaan mihinkään.- pyhpyhjapyh
Valheesi ei hetkauta.
- Yksi-usko
Väkivalta on saatanasta, Hitler oli saatanan apulainen. Jumala on rauhan jumala. Jeesuksen yksi nimi on Rauhanruhtinas. Jeesus eläessään näytti täydellisen esimerkin väkivallattomasta toiminnasta. Tämän maailman ruhtinas, joka on saatana, surmasi Jumalan. Turha syyttää Jumalaa tämän maailman pahuudesta ja väkivallasta.
Luuk 6:27-28
"Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.".>>> Väkivalta on saatanasta >>>
Höpsis. Se sinun kaiken sössivä jumalasi taitaa olla kuitenkin kaiken takana.
>>> Hitler oli saatanan apulainen >>>
Kunnon kastettu, eli uudelleen syntynyt kristitty se oli. Mein Kampfissa Hitler kirjoitti paljon Jumalasta, Luojasta jne, jonka suuria suunnitelmia hän on tullut panemaan käytäntöön.
>>> Jumala on rauhan jumala. >>>
Vanhan testamentin mukaan tämä rauhan jumala on kuitenkin vastuussa noin 2.5 miljoonan ihmisen tappamisesta, naisia ja lapsia myöten. Mutta sellaista se on, että kaikkea ei pidä nähdä, vaikka se omien silmien edessä lukee, jos aikoo pitää taikauskostaan kiinni.
>>> Jeesus eläessään näytti täydellisen esimerkin väkivallattomasta toiminnasta. >>>
Juu ja se samainen heppu muistaakseni kehuskeli tuovansa meille miekan ja pistävänsä isän poikaan vastaan jne.
Hitlerkin muuten oli esimerkki täydellisen väkivallattomasta miehestä. Kasvissyöjäkin oli, eikä eläessään tappanut yhtä ainoaa ihmistä, ei edes ensimmäisessä maailmansodassa, johon osallistui sotilaana.
Jutut hänellä sitten oli jotain muuta, eli hänkin kyllä innosti isät lapsiaan vastaan ja katoliset ja luterilaiset yms juutalaisia vastaan, vaikka itse ei väkivaltaan konkreettisella panoksella osallistunut, vaan ainoastaan sanoilla, kuten Jeesuskin.- Yksi-usko
bushmanni kirjoitti:
>>> Väkivalta on saatanasta >>>
Höpsis. Se sinun kaiken sössivä jumalasi taitaa olla kuitenkin kaiken takana.
>>> Hitler oli saatanan apulainen >>>
Kunnon kastettu, eli uudelleen syntynyt kristitty se oli. Mein Kampfissa Hitler kirjoitti paljon Jumalasta, Luojasta jne, jonka suuria suunnitelmia hän on tullut panemaan käytäntöön.
>>> Jumala on rauhan jumala. >>>
Vanhan testamentin mukaan tämä rauhan jumala on kuitenkin vastuussa noin 2.5 miljoonan ihmisen tappamisesta, naisia ja lapsia myöten. Mutta sellaista se on, että kaikkea ei pidä nähdä, vaikka se omien silmien edessä lukee, jos aikoo pitää taikauskostaan kiinni.
>>> Jeesus eläessään näytti täydellisen esimerkin väkivallattomasta toiminnasta. >>>
Juu ja se samainen heppu muistaakseni kehuskeli tuovansa meille miekan ja pistävänsä isän poikaan vastaan jne.
Hitlerkin muuten oli esimerkki täydellisen väkivallattomasta miehestä. Kasvissyöjäkin oli, eikä eläessään tappanut yhtä ainoaa ihmistä, ei edes ensimmäisessä maailmansodassa, johon osallistui sotilaana.
Jutut hänellä sitten oli jotain muuta, eli hänkin kyllä innosti isät lapsiaan vastaan ja katoliset ja luterilaiset yms juutalaisia vastaan, vaikka itse ei väkivaltaan konkreettisella panoksella osallistunut, vaan ainoastaan sanoilla, kuten Jeesuskin.Saatana tätä maailmaa hallitsee ja ihmisiä villitsee. Hitler oikein pahuuden ruumiillistumana muka yritti uskonnosta puhua. Ei sellaisilla puheilla ole mitään painoa. Ei merkkaa mitään onko kasvissyöjä vai ei. Vai ei Hitler tappanut ketään? Itsensäkin, kun ei pystynyt kohtaamaan enää todellisuutta. Niin teki aikoinaan Juudaskin. Molemmat taisivat tajuta, että peli on menetetty ja helvetti odottaa kuitenkin.
- pyhpyhjapyh
bushmanni kirjoitti:
>>> Väkivalta on saatanasta >>>
Höpsis. Se sinun kaiken sössivä jumalasi taitaa olla kuitenkin kaiken takana.
>>> Hitler oli saatanan apulainen >>>
Kunnon kastettu, eli uudelleen syntynyt kristitty se oli. Mein Kampfissa Hitler kirjoitti paljon Jumalasta, Luojasta jne, jonka suuria suunnitelmia hän on tullut panemaan käytäntöön.
>>> Jumala on rauhan jumala. >>>
Vanhan testamentin mukaan tämä rauhan jumala on kuitenkin vastuussa noin 2.5 miljoonan ihmisen tappamisesta, naisia ja lapsia myöten. Mutta sellaista se on, että kaikkea ei pidä nähdä, vaikka se omien silmien edessä lukee, jos aikoo pitää taikauskostaan kiinni.
>>> Jeesus eläessään näytti täydellisen esimerkin väkivallattomasta toiminnasta. >>>
Juu ja se samainen heppu muistaakseni kehuskeli tuovansa meille miekan ja pistävänsä isän poikaan vastaan jne.
Hitlerkin muuten oli esimerkki täydellisen väkivallattomasta miehestä. Kasvissyöjäkin oli, eikä eläessään tappanut yhtä ainoaa ihmistä, ei edes ensimmäisessä maailmansodassa, johon osallistui sotilaana.
Jutut hänellä sitten oli jotain muuta, eli hänkin kyllä innosti isät lapsiaan vastaan ja katoliset ja luterilaiset yms juutalaisia vastaan, vaikka itse ei väkivaltaan konkreettisella panoksella osallistunut, vaan ainoastaan sanoilla, kuten Jeesuskin.Valheesi, bushmanni, ei hetkauta yhtään.
- tässä.on.totuus
Saatana on mielikuvitusolento. Mielikuvitusolennot eivät hallitse mitään muuta kuin lahkojen orjien surkastunutta aivotoimintaa. Mielikuvitusystävät ja niiden läsnäolon kokeminen on mielisairautta.
- omalehmä
Yksi-usko kirjoitti:
Saatana tätä maailmaa hallitsee ja ihmisiä villitsee. Hitler oikein pahuuden ruumiillistumana muka yritti uskonnosta puhua. Ei sellaisilla puheilla ole mitään painoa. Ei merkkaa mitään onko kasvissyöjä vai ei. Vai ei Hitler tappanut ketään? Itsensäkin, kun ei pystynyt kohtaamaan enää todellisuutta. Niin teki aikoinaan Juudaskin. Molemmat taisivat tajuta, että peli on menetetty ja helvetti odottaa kuitenkin.
>>Saatana tätä maailmaa hallitsee ja ihmisiä villitsee. Hitler oikein pahuuden ruumiillistumana muka yritti uskonnosta puhua. Ei sellaisilla puheilla ole mitään painoa.>>
No, muistelenpa jostain lukeneeni - valitettavasti en muista mistä - että Hitlerin valtaan noustua saksalaiset adventistit ilolla tervehtivät hänen valtaanpääsyään: pitivät häntä siis vielä tuolloin suorastaan Jumalan lähettämänä hyvänä miehenä.
Siitä nyt tosin ovat "suhdanteet" tainneet muuttua...
>>> Saatana tätä maailmaa hallitsee ja ihmisiä villitsee. >>>
Sinun jumalasi sallimuksella. Sellainen veijari se sinun maaginen taikakaverisi on.
Sinun jumalasi on myöskin syyllinen tähän toiseen heppuun, kun eikös se sinun jumalasi sen maagisilla taikavoimillaan taikonut tänne?
Se tollo jumalasi kaiketi näki ennalta, että mitä taikomisesta seuraa?
Joten se sinun umpitollo jumalasi on syyllinen tähänkin ongelmaan. Se ei ole yllätys, koska jumalat eivät näiden taikauskoisten satujen mukaan ole ihan niitä maailmankaikkeuden terävimpiä kavereita.
Sinun jumalasi on VT:n mukaan syyllinen yli kahteen miljoonaan murhaan, mukaanlukien naisia ja lapsia, jopa syntymättömiä lapsia, jotka jumalasi murhautti, niin eipä tämä mielessä pidettynä ole mitenkään yllätys, että se hirviö antaa täällä jonkin toisen maagisen taikaveikon mellestää, eikä tee elettäkään estääkseen luomansa hirviön touhuja.Kysymyshän on pelastuksen takaisin tulosta.
Ja nimenomaan juutalaisen kansan pelastuksesta, joka tapahtui Israelin valtion syntymisenä kolmannella vuosituhannella. Kansa nousi ylös Jerusalemiin, koska pelastus on Sionissa.
Joten kyllä tässä on tapahtunut aika suuria, ihan kirjoitusten mukaan.- Yksi-usko
Siis voi tuota ylläpitoa, kun poistaa vastauksia.
Kristittyjen kannalta suuresti kiusallinen asia, koska he ovat tässä se manala, josta juutalaisten piti pelastua ja nousta ylös.
Kristityt ovat ajatelleet että he ovat se valittu kansa, ja kaikki koskee vain heitä, kunhan juutalaiset saadaan poistettua tieltä niin perintöosat ja siunaukset ja pelastukset siirtyvät heille.
Ja suurin osa ei edes huomioi juutalaisia millään tavalla 'kirjan kansaksi' vaan pitää heitä hylättynä kansana.
Jeesusta odotetaan takaisin, syystä, että Jeesus tulee juutalaisten kuninkaaksi ottaa vallat ja hallitukset ja he pääsevät hallitsemaan Israelin kahtatoista sukukuntaa rautaisella otteella. Huom! rautaisella otteella. Ei siis mitään hyvää edelleenkään juutalaisille, tässä toivossa.
Vaikka raamatussa sanotaan, 'pelastus on juutalaisista. '- Yksi-usko
>>'pelastus on juutalaisista. ' >>
On totta, että pelastus on juutalaisista. Jeesus oli juutalainen. Kuitenkin juutalainenkaan ei valitettavasti pelastu ennen kuin ottaa Jeesuksen vastaan omana vapahtajanaan. Kristittyjen pakanaperinteitä ei tarvitse noudattaa vaan kristittyjen paremminkin soisi arvostaa juutalaisia tapoja, esim. juutalaisia juhlia. Pakanajoulu voitaisiin hyljätä ja alkaa viettää juutalaisten tapaan lehtimajan juhlaa, joka on oikea Jeesuksen syntymäjuhla. Sapatti tietty kuuluu myös kristityille niin kuin juutalaisillekin. Kristityt voisivat todellakin lopettaa sen pakanaperinteen eli sunnuntain vieton.
Kristittyjen ei saa käyttäytyä ylvästellen, sillä juutalaisuus on juuri, joka kannattaa myös kristittyjä. Jos ei olisi juutalaisuutta ei olisi kristittyjäkään. Tämä on aina hyvä muistaa.
Ikävä, että juutalaiset eivät halua lukea Jesaja 53, jossa kerrotaan Jeesuksesta. Tämä luku on avannut monien juutalaisten silmät.
Adventistit voivat yhtyä seuraavaan Messiaanisen Israelin noudattamiin elämänperiaatteisiin, joista Batya Wootten kirjoittaa kirjassaan Israelin juhlat:
"Ehdotamme (emme vaadi) seuraavia periaatteita uskoville, jotka haluavat palata israelilaisille juurilleen.
* Koska uskomme Messias Jeshuaan, kunnioitamme Tooraa päivittäisessä elämässämme. Pidämme Hänen tietään tervehenkisenä elämäntapana, emme lakeina, joita on pakko noudattaa (Jos. 14:15, 5. Moos. 4:1-6, 11:8)
* Pyrimme pitämään sapatin pyhänä (2. Moos. 31:14, Luuk. 4:16). Seitsemännen päivän sapatti on ikuinen merkki JHVH:n ja Hänen kansansa välillä. Iloitsemme siitä, että saamme ottaa vastaa Jaakobin perinnön (2. Moos. 31:7, Jes. 58:14).
* Palaavana neitsyt Israelinan juhlimme JHVH:n määräämiä juhlia (Jer. 31:21, 3. Moos. 23:2, 1 Kor. 5:8, Apt. 18:21).
* Kunnioitamme Jumalan mielen mukaisten perheiden ennalleenasettamista, sillä ne ovat Israelin kansan kulmakiviä (1. Moos. 12:3, Jes. 51:1, Mal. 4:6, Ef. 5:22-33)
* Pyrimme noudattamaan Messias Jeshuan raamatullista ruokavaliota ihmisten keksimien tapojen sijaan (5. Moos. 14:2-21, Matt. 5:17-19, Matt. 23)
* Lunastettuna Israelina tuomme kymmenykset ja uhrit JHVH:n varastohuoneeseen (Mal. 3:7-10, Luuk. 6:38)
* Kuten apostolit opettivat, pyrimme jatkuvasti kasvamaan Messiaamme armossa ja tuntemisessa, omistautumalla raamatulliselle opetukselle, yhteydelle. leivän murtamiselle ja rukoukselle (Apt. 2:42, 2. Piet. 3:17-18)
* Pyrimme kaiken ennalleenasettamiseen (5. Moos. 30:3, Ps. 14:7, 19:7, 23:3, 51:12, Mal. 4:6, Matt. 17:11-12, Apt. 1:6, 3:21, 15:16, Gal. 6:1, Jaak. 5:15)
* Ennen kaikkea pyrimme vaeltamaan Messiaan rakkaudessa (2. Moos. 20:6, 3. Moos. 19:18, 34, 5. Moos. 6:5, Matt. 5:43, 22:36-40, Joh. 14:23-24, Room. 13:10, 1. Kor 13, 1. Joh. 4:8-16).
Minä ainakin olen adventistina jo pitkään noudattanut noita kaikkia kohtia. Jotkut adventistit eivät vielä täysin ymmärrä Jumalan määräämiä juhlia, jotka kaikki liittyvät Jeesukseen. - Yksi-usko
>>kaikki koskee vain heitä, kunhan juutalaiset saadaan poistettua tieltä niin perintöosat ja siunaukset ja pelastukset siirtyvät heille.>>
Shalom!
Olet oikeassa, tuollaista kristillisyyttä on paljon, ja se on peräisin saatanasta. Onneksi monet kristityt ajattelevat kuitenkin toisin, että jos tekee juutalaisen näkyväksi, niin pääsee lähemmäs Messiasta. - kerettiläinen-
Yksi-usko kirjoitti:
>>'pelastus on juutalaisista. ' >>
On totta, että pelastus on juutalaisista. Jeesus oli juutalainen. Kuitenkin juutalainenkaan ei valitettavasti pelastu ennen kuin ottaa Jeesuksen vastaan omana vapahtajanaan. Kristittyjen pakanaperinteitä ei tarvitse noudattaa vaan kristittyjen paremminkin soisi arvostaa juutalaisia tapoja, esim. juutalaisia juhlia. Pakanajoulu voitaisiin hyljätä ja alkaa viettää juutalaisten tapaan lehtimajan juhlaa, joka on oikea Jeesuksen syntymäjuhla. Sapatti tietty kuuluu myös kristityille niin kuin juutalaisillekin. Kristityt voisivat todellakin lopettaa sen pakanaperinteen eli sunnuntain vieton.
Kristittyjen ei saa käyttäytyä ylvästellen, sillä juutalaisuus on juuri, joka kannattaa myös kristittyjä. Jos ei olisi juutalaisuutta ei olisi kristittyjäkään. Tämä on aina hyvä muistaa.
Ikävä, että juutalaiset eivät halua lukea Jesaja 53, jossa kerrotaan Jeesuksesta. Tämä luku on avannut monien juutalaisten silmät.
Adventistit voivat yhtyä seuraavaan Messiaanisen Israelin noudattamiin elämänperiaatteisiin, joista Batya Wootten kirjoittaa kirjassaan Israelin juhlat:
"Ehdotamme (emme vaadi) seuraavia periaatteita uskoville, jotka haluavat palata israelilaisille juurilleen.
* Koska uskomme Messias Jeshuaan, kunnioitamme Tooraa päivittäisessä elämässämme. Pidämme Hänen tietään tervehenkisenä elämäntapana, emme lakeina, joita on pakko noudattaa (Jos. 14:15, 5. Moos. 4:1-6, 11:8)
* Pyrimme pitämään sapatin pyhänä (2. Moos. 31:14, Luuk. 4:16). Seitsemännen päivän sapatti on ikuinen merkki JHVH:n ja Hänen kansansa välillä. Iloitsemme siitä, että saamme ottaa vastaa Jaakobin perinnön (2. Moos. 31:7, Jes. 58:14).
* Palaavana neitsyt Israelinan juhlimme JHVH:n määräämiä juhlia (Jer. 31:21, 3. Moos. 23:2, 1 Kor. 5:8, Apt. 18:21).
* Kunnioitamme Jumalan mielen mukaisten perheiden ennalleenasettamista, sillä ne ovat Israelin kansan kulmakiviä (1. Moos. 12:3, Jes. 51:1, Mal. 4:6, Ef. 5:22-33)
* Pyrimme noudattamaan Messias Jeshuan raamatullista ruokavaliota ihmisten keksimien tapojen sijaan (5. Moos. 14:2-21, Matt. 5:17-19, Matt. 23)
* Lunastettuna Israelina tuomme kymmenykset ja uhrit JHVH:n varastohuoneeseen (Mal. 3:7-10, Luuk. 6:38)
* Kuten apostolit opettivat, pyrimme jatkuvasti kasvamaan Messiaamme armossa ja tuntemisessa, omistautumalla raamatulliselle opetukselle, yhteydelle. leivän murtamiselle ja rukoukselle (Apt. 2:42, 2. Piet. 3:17-18)
* Pyrimme kaiken ennalleenasettamiseen (5. Moos. 30:3, Ps. 14:7, 19:7, 23:3, 51:12, Mal. 4:6, Matt. 17:11-12, Apt. 1:6, 3:21, 15:16, Gal. 6:1, Jaak. 5:15)
* Ennen kaikkea pyrimme vaeltamaan Messiaan rakkaudessa (2. Moos. 20:6, 3. Moos. 19:18, 34, 5. Moos. 6:5, Matt. 5:43, 22:36-40, Joh. 14:23-24, Room. 13:10, 1. Kor 13, 1. Joh. 4:8-16).
Minä ainakin olen adventistina jo pitkään noudattanut noita kaikkia kohtia. Jotkut adventistit eivät vielä täysin ymmärrä Jumalan määräämiä juhlia, jotka kaikki liittyvät Jeesukseen.>> Kristittyjen ei saa käyttäytyä ylvästellen, sillä juutalaisuus on juuri, joka kannattaa myös kristittyjä. Jos ei olisi juutalaisuutta ei olisi kristittyjäkään. Tämä on aina hyvä muistaa. <<
"Kristikunta" näyttää menevän suhtautumisessaan juutalaisiin toisesta äärimmäisyydestä toiseen.
Ensin juutalaisia vihattiin ja halveksittiin, nyt heidät on suurin piirtein nostettu jalustalle, eikä mihinkään Israelin valtion vääryyksiin palestiinalaisia kohtaan saisi sanoa mitään poikkipuolista.
Raamatussa kuitenkin sanotaan, että "Jumala ei katso henkilöön".
Lisäksi saa sen kuvan, että Israelin valtio edustaisi juutalaisia, vaikka heissäkin on toisinajattelijoita, jotka eivät hyväksy Israelin valtion menettelyä, mutta joiden ääni ei kuitenkaan kuulu juuri mihinkään.
Ja mitä tulee tuohon, että juutalaisuus olisi "juuri, joka kannattaa kristittyjä", niin olen jyrkästi eri mieltä!
Jeesus on juuri ja juutalaiset ovat vain alkuperäisiä oksia siinä "jalossa Öljypuussa", johon kristititytkin oksastetaan.
Huomioitavaa kuitenkin on, että juutalaiset voidaan karsia myös pois omasta puustaan, eikä puu siltikään kuole, koska Jeesus on sen juuri.
Jes. 53:2
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin j u u r i kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
Jer.11
16 'Vihreä öljypuu, ihana, kaunishedelmäinen' -sillä nimellä Herra sinua kutsui. Suuren jylinän pauhatessa hän sytytti sen tuleen, ja sen oksat turmeltuivat.
17 Ja Herra Sebaot, joka sinut istutti, on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden Israelin heimon ja Juudan heimon pahuuden tähden, jota he ovat harjoittaneet ja jolla ovat vihoittaneet minut, polttamalla uhreja Baalille."
18 Ja Herra ilmoitti minulle, ja minä sain tietää, sinä näytit minulle silloin heidän hankkeensa.
19 Ja minä olin kuin kesy karitsa, joka viedään teurastettavaksi, enkä tiennyt heidän pitäneen neuvoa m i n u a vastaan: "Tuhotkaamme puu hedelminensä, hävittäkäämme h ä n e t elävien maasta, niin ettei hänen nimeänsä enää muisteta".
- Lue.sanaa.PUHU-Hänelle
Jos vaikka Jahvelle olisi riittänyt 2000- vuotta sitten ja tuominnut, niin tuskin nyt täällä bushmanni puhuisi ja minäkään kirjoittaisin.
Kaikilla on aikansa. Kun tiede ennustaa maailmanloppua 2050 onnistumisen ennustaminen on -- olisiko 30-40 prosentin luokkaa. Jos horoskooppeihin uskotaan - niin harhaan ampuminen on 95 prosenttia - eli jonkun kohdalla 5 prossaa voi onnistua.
Raamatussa on ennustukset, joista 80 prosenttia on toteutunut, loput odottaa vielä toteutuvaa aikaa.
Bushamannin ongelma on siinä - että "Elääkö Jeesus Narasertilainen tänä päivänä"! Bushmanni ei ole tietoinen kuinka se vastaus saadaan, vastaus, eli se, mistä tietää, se on bushmannin ongelma.
Ainut vastaus olisi ratkaisuna - että hänen pitäisi puhua itse Jeesukselle. Sieltä hän saisi vastauksen asiaan.
Näin Messias löytyisi sydämen Herraksi.
Kun Bushmanni puhuisi ja löytäisi Messiaan, hän käsittäisi synnytystuskien - eli kärsimystä ja tuskan vaikutuksen syyt tässä ajassa.
Paha ei pääse pälkähästä, vaikka hyvät kärsivät, paha näyttää voittavan, ja hyvä kärsisi tappion.
Oikeudenmukaisuus voittaa lopussa.
Kun tuo ennustusten määrä on toteutunut - raamatusta, se loppukin toteutuu.
Raamattu puhuu Jumalan Valtakunnan salaisuuksista Kirjoituksissa. Hän tuli syntymän kautta pelastajaksi.
Hän toisessa tulossaan tulee voimassa ja kaksivaiheisuuden salaisuus on se, että Kuningas saapuu ja silloin on tuomio maailmalle.
Bushmanni ei voi sanoa, että Jumala ei voisi tuomita maailmaa. Niin, Jumala tulee Poikansa kautta tuomitsemaan tämän maailman.
Juuri tuossa Pojassa - näkyy se, mistä meidät tuomitaan.
Minkä teemme yhdelle meidän lähimmäisistämme, sen teemme Pojalle. Poika näytti rakkauden voiman.
Siksi sijaisuhri kertoo meille meidän pahuuden, joka on tuomiomme - ja rakkauden, kun tuo muuttava voima saa pelastaa meidät mielenmuutoksen kautta.
Niin, ennustukset ovat toteutuneet. Loput tulevat ajankautta edessäpäin eteen.
Valtakunta syntyy - mutta tämä on synnytystuskien aikakautta. " Israel on minun esikoispoikani, päästä minun poikani palvelemaan minua. " Mooses Faraolle.
Egyptistä minä kutsuin poikani.
Myös Salomosta ( Shalom) sanotaan : ' Hän on minun poikani ja minä olen hänen isänsä. '
Vesa versoo taas, kasvattaa latvusta ylöspäin ja juurta alaspäin, omalla pohjallansa, Israelin maalla.- kerettiläinen-
>> Vesa versoo taas, kasvattaa latvusta ylöspäin ja juurta alaspäin, omalla pohjallansa, Israelin maalla. <<
Jumala ei ole maaplänteistä kiinnostunut.
Lue seuraava messiaanisen juutalaisen kirjoitus, niin toivon mukaan ymmärrät, mistä on kysymys.
http://www.arvioikaa.com/JE.html - Yksi-usko
Shalom!
Monet adventistit uskovat että Israel ja seurakunta täydentävät toisiaan. Katso linkki TV7:lle, jossa adventistipastori Kalle Venäläinen vetää hyviä sarjoja:
http://www.tv7.fi/vod/player/10386/
Esim: tämä lause:
nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme." (Gal.4:24-26)
Jos tätä meidän aikaa ajatellaan, niin pitäähän tuo paikkansa, Jerusalem elää tavallaan orjuudessa koska maailma määräilee mitä se saa tehdä ja mitä ei. Tuhat kertaa on saanut kuulla: " " YK sanoo sitä ja tätä ja maailma huutaa: "Tuo on kansainvälisen lain vastaista ". Aikoinaan oli roomalaiset määräilemässä ja sitä ennen kreikkalaiset.
Myöhemmin kristityt ja muslimit. Aina joku.- tulevaista.odotamme
Eikös se Jerusalem- Pyhä kaupunki ole Ylhäällä ja se lasketaan alas.
Tämä maanpäällinen Jerusalem- sehän tavallaan on myös tulen alla, kun kaikki poltetaan tulessa.
Jumalalla on vain YKSI kansa ja se pelastuu. Ei juutalaisuus pelasta, eikä kreikkalaisuuskaan, tai hämäläisyys hitaana vaeltajana.
Ainoastaan on yksi pelastaja ja Hän on Jeesus. Tähän uhrikaritsaan - eli sijaiseen peitettiin aikoinaan Adam ja Eva - kuvainnollisesti, eli alastomuuden aseettomuus syntiä vastaan, sai sijaiskuoleman kautta sovituksen merkityksen, joka varjolakina viesti siihenasti - kun tämä todellinen Uhrikaritsa tuli.
Nyt tätä sijaista katsovat odottavat sitä Uutta kaupunkia, Uutta maata - ja taivasta, tämä entinen on sitten entinen- eikä sitä edes muistella.
Pelastus näinollen on Jumalan työ. Siis yksi kansa ja Pyhä Kaupunki on taivaassa - vielä.
Täällä kasvaa luste ja oikea rinnakkain. Kun luste kootaan ja poltetaan, senjälkeen vasta kuningasten Kuningas hallitsee ja valtakunta on asetettu sijoilleen. Uusitaivas - ja Uusi maa. Jumalan asuinsija heidän keskellään. - Yksi-usko
>>Aikoinaan oli roomalaiset määräilemässä ja sitä ennen kreikkalaiset. Myöhemmin kristityt ja muslimit. Aina joku. >>
Jumalan erityiskansana oleminen on myös valitettavasti saatanan silmätikkuna olemista. Saatana on lukemattomia kertoja yrittänyt hävittää juutalaisia siinä onnistumatta. On suuri Jumalan ihme, että niin pieni kansa on vielä olemassa suuren muslimimaailman keskellä. - kerettiläinen-
fari.g kirjoitti:>> Esim: tämä lause:
nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. <<
Haagar eli orjatar vastaa siis nykyistä Jerusalemia ja mitä Paavali kirjoittaa Haagarista galatalaiskirjeessä...
Gal.4
29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
Entä mitä Jeesus sanoi lihallisille juutalaisille?
Matt.23
37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
38 Katso, 'teidän huoneenne on JÄÄVÄ hyljätyksi'.
Juutalaiset kansana eivät ole enää missään erityisasemassa, vaan pelastuvat yksilöittäin uskomalla Jeesukseen aivan samoin kuin me syntyperältämme pakanat.
Raamatun mukaan on vain YKSI Jumalan kansa eli Jeesukseen uskovat armahdetut.
1. Piet. 2
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut". Yksi-usko kirjoitti:
>>Aikoinaan oli roomalaiset määräilemässä ja sitä ennen kreikkalaiset. Myöhemmin kristityt ja muslimit. Aina joku. >>
Jumalan erityiskansana oleminen on myös valitettavasti saatanan silmätikkuna olemista. Saatana on lukemattomia kertoja yrittänyt hävittää juutalaisia siinä onnistumatta. On suuri Jumalan ihme, että niin pieni kansa on vielä olemassa suuren muslimimaailman keskellä.>>> On suuri Jumalan ihme, että niin pieni kansa on vielä olemassa suuren muslimimaailman keskellä. >>>
Ai että jonkin jumalan ihme?
Heh. Koska "rauhan" uskonnosta on kysymys, niin todellisuudessa Israelin olemassaolo on vain ja ainoastaan USA:n armeijan tuoman pelotteen ihme.
Samalla hetkellä kun joku saa USA:ssa päähänsä, että sotahullun Israelin ongelmat eivät enää kuulu heille, eivätkä USA:n veronmaksajien kustannettaviksi niin kyseinen maa jyrätään samalla sekunnilla maailman kartalta ja pysyvästi.
Israel on olemassa vain siksi, että se saa olla ja elää maailman mahtavimman asevoiman suojaavien siipien alla.
Ja se on siksi, koska jumalat pettävät aina, eli jos Israelin suoja muuttuisi USA:sta heidän jumalansa suojaksi, niin sitä maata ei enää olisi.
Siksipä Israelin päättäjät ovat sen verran fiksuja, että pyytävät apua mieluummin USA:lta kuin jumalaltaan, koska ei siellä kukaan niin pöljä ole, että oikeasti Jahven apuun luottaisi.
Yritin lukea sinun linkkiä enemmänkin, mutta se oli ikävää parjausta ja helveksuntaa, en siedä tuollaista vihapuhetta. Jumalan on luvannut ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta. Sitä odotan.
Kristityt ovat vastenmielisiä ylimielisyydessään. Lisäksi he raivostuvat aina jos heidän kanssaan ei ole samaa mieltä.- Yksi-usko
Vinkki: Kannattaa lukea Mitch Glaserin kirja Jesaja 53 selityksin. Samoin Apostolin sydän, Roomalaiskirje 9-11 kommentaari, joka on tri Richard E. Freemanin kirjoittama kirja. Molemmat superhyviä, ei parjaavia lainkaan ja kirjoitettu juutalaisille. Tosin minä olen ahminut noita kirjoja. Batya Wootten on kirjoittanut Israelin juhlat -kirjat myös juutalaisille, joissa hän vähän raottaa myös noita kristittyjen pakanallisuuteen perustuvia tapoja. Ei ole parjaava, vaan sopii erittäin hyvin juutalaisille. Näissä kaikissa kirjoissa arvostetaan juutalaisia ja juutalaisuutta!
- Yksi-usko
Yksi-usko kirjoitti:
Vinkki: Kannattaa lukea Mitch Glaserin kirja Jesaja 53 selityksin. Samoin Apostolin sydän, Roomalaiskirje 9-11 kommentaari, joka on tri Richard E. Freemanin kirjoittama kirja. Molemmat superhyviä, ei parjaavia lainkaan ja kirjoitettu juutalaisille. Tosin minä olen ahminut noita kirjoja. Batya Wootten on kirjoittanut Israelin juhlat -kirjat myös juutalaisille, joissa hän vähän raottaa myös noita kristittyjen pakanallisuuteen perustuvia tapoja. Ei ole parjaava, vaan sopii erittäin hyvin juutalaisille. Näissä kaikissa kirjoissa arvostetaan juutalaisia ja juutalaisuutta!
Nuo kaikki kirjoittajat ovat juutalaisia!
- kerettiläinen-
Mitähän sääntöjen vastaista viestissäni oli?
Kerroin vain, että eivät kaikki juutalaiset ole yksimielisiä Israelin valtion toimien puolustajia. USA:ssa käy aivan oma joukkonsa lobbaamassa amerikkalaisia poliitikkoja ja heistä pidetään melua, mutta niiden juutalaisten ääni, jotka ovat eri mieltä, ei kuulu juuri mihinkään.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Noam_Chomsky
PIstetäänpä vielä yksi esimerkki, kotoisesta Suomesta, jotta voimme lähemmin päätellä ja tutkia, että mistä se Jahve oikein tykkää ja mikä määrä väkivaltaa hänelle saattaisi riittää paluuseen:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha
Kaikki muistanevat Isovihan ajan, jos ei muuten niin koulun historian tunnilta.
Saimme ruton, saimme venäläisten hävistyvimman ja mitäpä teki Jahve?
No ei mitään, kuten tyyliin kuuluu.
>>> Pohjanmaan hävitys ja terrori siviiliväestöä kohtaan
Pohjois-Pohjanmaata ei miehitetty, mutta väestötappiot siellä olivat isonvihan aikana noin 6 100 henkeä eli neljännes alueen väestöstä. Alueella liikkui muutaman sadan ratsumiehen muodostamia nopealiikkeisiä kasakkayksiköitä. Pohjanmaalla venäläisten terrori ja siviilien kidutus olivat systemaattisia. Väkivalta kohdistui kiinni saatuun siviiliväestöön ja pappeihin. Raiskaukset ja joukkoraiskaukset olivat 1700-luvulla yksi vakiintuneista sodankäynnin menetelmistä, ja naisia kuljettiin vangittuina Turun ja Porin sotilasleireille. Suurin yksittäinen veriteko tapahtui Hailuodossa 29. syyskuuta 1714, kun 200 kasakkaa tappoi yhdessä yössä noin 800 henkeä kirveillä >>>
Tämän päivän kristittyjen vainot ovat lastenleikkiä siihen, mitä on menneisyydessä koettu ja mitäpä Jahve miettii?
No mitäpä ne jumalat nyt yleensä miettivät, eli Jahve kyttäilee sitä, kuka harrastaa seksiä ja kenen kanssa, sekä tietenkin että mitä me syömme ja minä päivänä me lepäämme. Ne ovat jumalille tärkeitä asioita.
>>> Tornio ja Kemi isonvihan uhreina
Tornioon venäläiset kasakat tekivät vuosina 1714–1716 seitsemän hävitysretkeä ja myöhemmin vielä kuusi lisää. Niiden vuoksi Tornion kaupunki ja asukkaat joutuivat kokemaan sodan kauhuja suuremmassa määrin kuin monet muut Suomen seudut. Sotasaalista tavoittelevat kasakat kiduttivat pieksemällä, polttamalla ja paistamalla ihmisiä saadakseen heidät paljastamaan, mihin he olivat kätkeneet omaisuutensa >>>
Onneksi me emme kuitenkaan Jahven asteikolla kokeneet riittäviä kauhuja, joten hän ei päättänyt vielä Isovihan tapahtumien olevan sellaisia, että se hänelle riittäisi paluuseen.
Siellä se Jahve nytkin pähkäilee, että no pitäisiko lähteä tekemään voitokas paluu, mutta historia mielessä pidettynä veikkaisin, että eipä taida tulla.
Koska jumalat pettävät aina. Sen oppivat suomalaiset Isovihan aikana ja sen on oppinut jokainen sukupolvi, joka on eläessään ollut täysin varma siitä, että kaikki lopunajan merkit ovat juuri nyt täyttyneet ja paluu on lähellä, hyvin lähellä.
Veikkaan että nekin papit, joita on hakattu kirveillä hengiltä, tai paistettu elävänä olivat erittäin varmoja siitä, että Jesse tulee heidät pelastamaan, mutta voi voi, eivät tienneet että jumalat pettävät aina.- Pastori.Turusta
Katselen tässä itseäni ajan kuluksi peilistä. Seurakunnan suosikkipastorihan se siinä seisoo ilkosillaan suihkun raikkaana. Kyllä se näyttääkin hyvältä. Niin hyvältä, että tekisi oikein mieli raiskata itsensä, jos olisin vain tarpeeksi nopea ja kerkeisin tuon oman peilikuvani taakse, niin kyllä saisin tuntea jumalaisen kosketuksen reisien välissä. Ihan ajatuskin jo saa sykkimään.
Täytyy tästä kuitenkin mennä kopiomaan tuo ensi sapatin saarna tuolta netistä. Löysin erään suomalaisen papin vanhan saarnan. Pääsee helpolla, kun ei tarvitse itse miettiä mitään. Jättää vain saarnasta ne Lutherilaisen kirkon höpinät pois, mitkä ei sovi adventismin opinkohtiin. Se on helppoa, kun sen osaa. Se mitään tule. On jo pari tuhatta vuotta myöhässä.
- Mullaksi.on.maatunut
On maatunut jo parituhatta vuotta sitten ja luutkin ovat muuttuneet mullaksi.
Taisi olla vain niin helvetin ikävä idolia niillä Palestiinan Jeesus faneilla, että piti kehittää tarina tyhjästä haudasta ja kuolleista nousseesta maankiertäjästä.
Tyhjän haudan keksiminen oli helppoa, kun tepasteli vain väärälle haudalle, johon ei ollut vielä ketään haudattu ja kertoi sitten muille, että hauta oli tyhjä. - Se.on.todistettu
"Katso pastoria ja hänen elämäänsä ja voit todeta, että Jeesus ei tule koskaan mihinkään."
Mitä se palkkapaimen odottaa kiihkeimmin? Tietysti sitä, että saisi elellä helppoa elämää seurakuntalaistensa kustannuksella. Tämä juuri siitä syystä, koska pastori tietää, että Jeesuksen paluu on keksitty satu, jolla sadulla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Siksi pastori ei elä kuin viimeistä päiväänsä maan päällä. Hän ei usko sitä, mistä itse saarnaa. - advarinuori
Pastori on USA:sta käsin koulutettu luihu.
- Sekään.ei.riitä
Kun mikään ei enää riitä.
- Se.on.todistettu
Jeesuksen tulemisen julistaminen on vain tapa kerätä tyhmiltä rahat pois.
- Toimin.näin
Jeesus tulee, oletko valmis!
Olen. Heti kun ilmestyy pilvenreunalle, ammun sen alas kuin kapisen petolinnun. - Josefuksen.mukaan
Todellinen syy Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen on kristikunnalta tarkoituksella pimitetty ja salattu sekä vääristelty.
Jeesus nimittäin illallisviinihuuruisena oli seksuaalisessa kanssakäymisessä Getsemanen puutarhassa Johannes nimisen nuoren miehen kanssa, joka jo ehtoollisella oli maannut Jeesuksen rintaa vasten.
Juudas näki koko touhun ja ilmiantoi papistolle Jeesuksen puuhia ja kertoi mihin Jeesus oli Johanneksen kanssa suunnitellut menevänsä jatkoille.
Muut opetuslapset olivat syvässä unessa sammuneena liiallisen viininkäytön vuoksi, jolloin Jeesus koki tilaisuutensa tulleen Johanneksen suhteen. Johanneksen tiedettiin rakastavan Jeesusta ja Jeesuksen olikin helppo käyttää häntä hyväksi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913130Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991767Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461627- 901460
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051447Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4041341Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21199Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381107Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270938