Vapaa-ajattelijain pääsihteeri Esa Ylikoski on kirjoittanut kirkon julkaisemaan kirjaan artikkelin ja saanut siitä rahallisen korvauksen.
Pääsihteerin toiminta kirkon julkaisun avustajana on jo sinänsä röyhkeää. Se, että hän on nauttinut myös palkkiota toiminnastaan, asettaa kyseenalaiseksi hänen lojaalisuutensa Vapaa-ajattelijain liitolle.
Ylikoskella onkin ollut selittämistä ja tapansa mukaan hän jaarittelee asiasta pitkästi ummet ja lammet - ilmeisenä tavoitteena on sekoittaa keskustelua antamalla syötteitä sivupoluille.
Ylikosken selittelyihin on pujahtanut jopa suoranainen epätotuus: "Nähtäväksi jää, tuleeko tämä ”verkkojulkaisu” ennen pitkää myös verkkoon. Nyt se on saatavana kirjakirjana." Kyseessä on valhe, sillä julkaisu on luettavissa verkossa.
Jään kysymään, miksi kirkon julkaisuihin kirjoittava ja siitä palkkiota nauttiva Esa Ylikoski pimittää kirjaa lukijoilta.
Pääsihteerin toiminta kirkon julkaisun avustajana on jo sinänsä röyhkeää. Se, että hän on nauttinut myös palkkiota toiminnastaan, asettaa kyseenalaiseksi hänen lojaalisuutensa Vapaa-ajattelijain liitolle.
Ylikoskella onkin ollut selittämistä ja tapansa mukaan hän jaarittelee asiasta pitkästi ummet ja lammet - ilmeisenä tavoitteena on sekoittaa keskustelua antamalla syötteitä sivupoluille.
Ylikosken selittelyihin on pujahtanut jopa suoranainen epätotuus: "Nähtäväksi jää, tuleeko tämä ”verkkojulkaisu” ennen pitkää myös verkkoon. Nyt se on saatavana kirjakirjana." Kyseessä on valhe, sillä julkaisu on luettavissa verkossa.
Jään kysymään, miksi kirkon julkaisuihin kirjoittava ja siitä palkkiota nauttiva Esa Ylikoski pimittää kirjaa lukijoilta.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Lisänä linkki Ylikosken ummetlammet-selittelyihin, jossa edellä mainittu valhekin on päästetty. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14727838/ylikoski-debytoi-kirkollisena-kirjoittajana#comment-88825891
Jaahas, no nyt se on tullut jo verkkoon, mikä on oikein hyvä. En heti huomannut tuloa, kun ihan aluksi ei ollut vielä verkossa. Laitanpa nyt sitten ihan linkinkin, kun avaaja ei tietenkään halua laittaa linkkiä kuin omiin kirjoitelmiinsa:
http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/2AA37D11FA0613ACC22580B20038D68B/$FILE/Kirkkohallitus_MUKS julkaisu_verkkojulkaisu.pdf
Nyt sitten ilmestyi, kun valehtelu paljastettiin. Ja heti alkaa uusi valehtelu: "avaaja ei tietenkään halua laittaa linkkiä kuin omiin kirjoitelmiinsa"
Mihinkä vie linkki edellisessä kommentissani? Laitan sen linkin vielä uudestaan: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14727838/ylikoski-debytoi-kirkollisena-kirjoittajana#comment-88825891
Onko sarjavalehtelija ja kirkon kätyri sopiva henkilö Vapaa-ajattelijain liitto ry:n pääsihteeriksi?
Oletko muuten lukenut tuon, vai heitteletkö taas syytöksiä ilman todisteita?
Onko Kim Sjöström ehdokkaasi?
Olen lukenut.
Voi olla tai olla olematta. Olisiko sinulla tarjota hyvää vaihtoehtoa Ylikoskelle?
On selvää, että Ylikoski ei enää nauti luottamusta. Kuka hänen tilalleen, se on toinen kysymys.
Ai Sjöström voi olla ehdokkaasi? Kuvaavaa.
Ketä sinä ehdotat Ylikosken tilalle?
Kuka Ylikosken tilalle? Nimiä, kiitos!
Tähän mennessä ainoa esitetty vaihtoehto on Kysynp-nimimerkin ehdottama Kim Sjöström.
Ei, vaan "YlikoskiErotettava"-nimierkin ehdokkaana hän "voi olla", mikä sopii hyvin yhteen nimerkin kahjolle kirjoitelulle.
Sinähän sen nostit esiin. Jos et tykkää, anna muita nimiä korvaamaan ilmeisen sopimaton Ylikoski.
Mitään vaihtoehtoja ei tule. Taustalla näissä ns. kyselyissä on Ylikosken masinoima trollitiimi ellei jopa hän itse. Tuollainen toiminta jo sinällään osoittaa kelvottomuutta pääsihteerin tehtävään. Puhumattakaan näistä kirkon kanssa puuhastelemisista.
Ainoa esille tullut ehdokas Ylikosken tilalle on ollut Kim Sjöström. Muita nimiä ei ole mainittu. Siihen lienee tyytyminen ellei vaihtoehtoja ilmaannu.
Mitä mieltä Kim Sjöström ja häntä tukeneet Timo Andersson ja Janne Vainio ovat näistä typeristä syytöksistä Ylikoskea kohtaan?
En voi vastata heidän puolestaan. Kerro sinä, kuka olisi ehdokkaasi Ylikosken tilalle.
Ei taida olla Esan eka vale.
Yllätys (no ei), että Esan tilalle ei tarjota muuta vaihtoehtoa kuin Sjöström. Aloitusta kritisoiva taho näyttää luottavan Sjöström-kritiikin voimaan. Nyt tarvittaisiin aidosti muita vaihtoehtoja, mutta Esa-puolue yrittää vaientaa sellaisen tietäen, että vain Sjöströmiä vastaan Esalla on mahdollisuuksia. Mutta entäs jos pantaisiin Esa ulos ja sitten mietittäisiin kyvykkäämpiä henkilöitä tilalle. Esa on puuhillaan menettänyt vaparien luottamuksen.
Toistan. Voisiko Kysynp-nikki kertoa ehdokkaita Ylikosken tilalle. Vai onko Sjöström ainoa, joka sinulle tulee mieleen?
Kukaan vapaa-ajattelija ei ole esittänyt yhtään mitään pääsihteerin asemaan, paitsi artikkelia uskonnottomuudesta on pidetty hyvänä olemasa.
Sjöströmiä on pyydetty kommentoimaan, kannattaako hän tätä neljän ketjun idiotismia. Vai onko perätin sen tehtailija, mitä myös on alettu epäillä.
Jos liiton pääsihteeri vehkeilee kirkon kanssa ja ottaa siitä rahaa, onko se sinusta ok. Minusta ei. Esan tilalle pitää saada joku muu. Toistan. Voisiko Kysynp-nikki kertoa ehdokkaita Ylikosken tilalle. Vai onko Sjöström ainoa, joka sinulle tulee mieleen?
Laitan tähänkin ketjuun yhden hyvän nimen. Lakkala.
Epäile mitä epäilet. Faktaksi on osoitettu, että Ylikoski on kirkon agentti.
Ihme ongelman olet taas itsellesi kehittänyt. Minusta on hyvä että kirkko on käyttänyt asiantuntijaa tämän artikkelin kirjoittajana. Eli artikkeli käsitteli uskonnottomuutta, niin eikö ole siis parasta kysyä tämän kirjoittajaksi silloin ihmistä joka tästä tietää jotain, eli uskonnotonta. Ja tässä tapauksessa vielä vapari. Tosin tuo viimeinen kohta taitaa ottaa sinua pattiin.
Nämä höpötyksestäsi jostain agenteista voidaan taas laskea sinun vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi, niin kuin haaveesi saunoa alasti teinien kanssa ja hyväksi käyttää heitä...
Kaikenlaisia valheita sinä keksitkin ja kehtaa vielä esittää. Jos tyyppi ottaa kirkolta rahaa ja kirjoittaa tekstin, joka antaa kirjassa vääristellyn kuvan vapareista, kyseessä on kirkon agentti.
Eli sinun mukaan tämän kirjan tekijöiden ei olisi pitänyt käyttää asiantuntijaa kirjoittamaan tuota artikkelia uskonnottomista. Miksi ei? Olisko sinun mielestä joku pappi kirjoittanut paremman artikkelin uskonnottomista?
Ja totta kai työstä pitää luvattu palkkio saada. En näe tässäkään mitään ongelmaa. Ihmetyttää taas nämä sinun ihan itse keksimäsi ongelmat. Miksi teet elämästäsi noin vaikean?
Paljastit muuten että et ole lukenut tuota kirjaa ollenkaan. Joten miten voit valittaa kirjoittajasta ja tästä aiheesta kun et edes tiedä mistä puhut?
Olet kova poika nimittämään muita valehtelijoiksi, vaan mitäpä itse teet samaan aikaan? Missä muuten valehtelin?
Väität jotain haaveistani. Oletko ajatustenlukija? Väität, etten ole lukenut kirjaa. Mistä sen muka tiedät.
Onko sinusta ok, että vaparien pääsihteeri maksua vastaan osallistuu puuhaan, jossa vahingoitetaan uskonnottomien mainetta?
Ajatustenlukeminen on mahdotonta, tyhmäkö olet? Päättelin tämän siitä kun väität kirjasta sellaisia asioita mitä siellä ei ole mainittu.
Millä tavalla muka tuo artikkeli uskonnottomista on vahingoittanut uskonnottomien mainetta? Miksi et halua että uskonnottomuudesta on kirjoittanut uskonnoton eli asiantuntija? Olisitko halunnut että artikkelin uskonnottomista olisi kirjoittanut pappi? Miksi sinun mielestä tehdystä työstä ei saa maksaa palkkiota?
Ylikoski on ruvennut kirkon kätyriksi, mutta kesto-ongelma jo pitkään on ollut hänen 70-lukulainen kommunisminsa. Aika siirtyä nykyaikaan.
Tämä massatrollaaja ajattelee että trumpilaistyylinen massatrollaus on sitä tavoiteltavaa "nykyaikaa".. Häiritseehän hän tietysti foorumin toimintaa, kun saman jauhaminen neljässä viidessä ketjussa nousee jo satoihin viesteihin.
Vapaa-ajattelijain nylyaikaa löytyy täältä: http://vapaa-ajattelijat.fi/
Tulevaisuus ei ole tuolla. Miksi valehtelet? Tulevaisuushan on täällä:
PAT:n jäseneksi liittyminen: http://www.ateistit.fi/liity.html
Tämä on se vapaa-ajattelijain ulkopuolinen pikku lafka, jossa on vain neljä päätösvaltaissa A-jäsentä
Lisää saa tulla.
Pääkaupunkiseudun ateisteissa ajatellaan, että pieni on kaunista. PAT:n periaatteina ovat suvaitsevaisuus ja antiautoritaarisuus. Tärkeistä asioista päättävät jäsenet, mitään "Kukkoslovakiaa" ei rakennella.
Jos 90 prosenttia jäsenistä on passiivisia tai korkeintaan lukee Vapaa Ajattelijaa kotisohvallaan, jotain on pahasti vinossa. PAT:n kasvuun ovat vaikuttaneet konkreettinen toiminta ja ystävällinen ilmapiiri. Ne, joita kiinnostaa jatkuva kokouksissa kinaaminen, jäsenten mollaaminen, valehtelu, varastaminen ja veronkierto hakeutuvat muualle.
http://www.ateistit.fi/periaatteet.html
http://www.ateistit.fi/liity.html
Tuo "kukkoslovakia"-termi liittyy 2000-luvun alussa pattilaisten taholta harjoitettuun vihapuheluonteiseen kampanjointii Vapaa-ajattelijain silloista pääsihteeriä Juha Kukkosa vastaan. Siinä yhteydessähän Kimmo Sundström sai myös kunnialoukkaustuomionkin - sii tämä pattin nykynen "vanhempi neuvonantaja".
Sundströmin kannattaa nyt keskittyä hautausmaa-asiaan eikä neuvoa sotimaan vapaa-ajattelijain nyklyistä pääsihteeriä vastaan. "Pat parempi" -nimierkki ei sitten pystynyt pidäättäymään tuonkin esiinnostoa "mainospuheessaan".
"Ne, joita kiinnostaa jatkuva kokouksissa kinaaminen, jäsenten mollaaminen, valehtelu, varastaminen ja veronkierto hakeutuvat muualle."
Samoin hakeutuvat muualle ne, jotka eivät tykkää vaparien myymisestä kirkolle.