Olemme hyvin lähellä lakkoaaltoja

Olemme hyvin lähellä sitä tilannetta mikä oli ennen pakkolakien peruuntumista. EK yrittää romuttaa työsopimuspolitiikan. Sillä on kiire koska se tietää, että tämä hallitus ei istu enää pitkään ja siihen menee kymmeniä vuosia ennen kuin meillä on näin äärioikeistolainen hallitus vallassa.

IL:
Sipilän haave Suomen mallista kaatumassa - Metalliliitto irtautuu mallin valmistelusta ja syyttää EK:ta

Perjantai 17.2.2017 klo 12.08

Metalliliiton mukaan EK:n päätöksellä irtisanoa keskusjärjestösopimukset on "erittäin kielteinen" vaikutus työmarkkinoiden ilmapiiriin.

Epävarmuus työmarkkinoilla lisääntyy Metalliliiton ilmoitettua, että se irtautuu Suomen mallin valmistelusta.
Metalliliitto perustelee päätöstä Metsäteollisuuden ilmoituksella irtautua mallin valmistelusta sekä EK:n päätöksellä irtautua useista keskusjärjestösopimuksista.


Pääministeri Juha Sipilän (kesk) haave "Suomen mallista" on kaatumassa Metalliliiton ilmoitettua, ettei sillä ole edellytyksiä jatkaa "minkäänlaisen yhteisen vientivetoisen mallin valmistelua".

Metalliliiton puheenjohtajan Riku Aallon allekirjoittamassa tiedotteessa perustellaan päätöstä Metsäteollisuuden ilmoituksella irtautua mallin valmistelusta sekä EK:n päätöksellä irtautua useista keskusjärjestösopimuksista.

- Suomalaisessa sopimuskulttuurissa on voitu vapaaehtoisesti sopia isoistakin asioista hyvin laajasti ja ohi lakitekstien. EK hyökkää nyt voimakkaasti tätä periaatetta vastaan, tiedotteessa moititaan.

EK ilmoitti keskiviikkona irtisanovansa yli 20 keskusjärjestösopimusta, jotka koskevat muun muassa luottamusmiehiä, työsuojeluvaltuutettuja, irtisanomisia ja lomautuksia.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702172200072495_pi.shtml
9117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

EK on voimansa tunnossa, koska Sipilä antoi heti hallitustaipaleen alussa avoimen valtakirjan tehdä työntekijöiden kanssa mitä haluavat. Kyllähän Häkämies haluaa, mutta voi olla, että ahneella on paskainen loppu.

Äänestä

Mitään lakkoja ei tuu. Jämpti puhuu paskaa, Kslovakian aivopesemät uskoo ja tuet virtaa ku Lappajoki konsanaan Venäjälle js vienosti idästä Someroon ja Slmerolta Kärsämäelle. Kallion paskaisessa asunnossa on mukava menettää palkastaan puolet veroina ja saada kalleinta kauneinta epäterveinta sapuskaa vastineeksi.

Äänestä

Hallituksen pitää ottaa asiaa omiin käsiinsä, koska järjestöistä ei ole minkään tekijöiksi.

Metallin Aalto: Olen käytettävissä, jos tarjoilua tulee. Aalto on valmis suurliiton johtoo edellytyksellä, että luontaisetuja lisätään. 6 miljoonaa VVO:n vuokralaisilta varastettuja rahoja ei riitä Rikulle.

Äänestä
  • Riku vei 6,5 miljoonaa.
    Köyhien vuokralaisten rahoja.

    Äänestä

  • Kuinka lapsellinen oikein olet ?

    Äänestä

Nämä ovat asioita joista nyt ei ole mitään sopimusta, koska niitä ei ole työehtosopimuksissa ja EK sanoi keskusliittosopimukset irti. Nämä sopimukset ovat sellaisia, että varmasti näiden puolesta mennään vaikka yleislakkoon:
"EK ilmoitti keskiviikkona irtisanovansa yli 20 keskusjärjestösopimusta, jotka koskevat muun muassa luottamusmiehiä, työsuojeluvaltuutettuja, irtisanomisia ja lomautuksia."

Äänestä

Palkkoja pitää leikata sillä ei me pärjätä nykyisin kuluin halpamaita vastaan. Ei täällä ole nytkään riittävästi työtä. Verohimmelit pois niin päästään valtavasta virkakoneistosta eroon, miinuksena kasa työttömiä. Urheilu ei tarvitse tukea lainkaan kuten ei kulttuurikaan, ne on ihmisten harrastuksia eikä niillä ole tekemistä valtion kanssa. Ilmaiset yritystuet pois. Ammattiliitojen verovapaus pois. Säästöä tulee ne miljardit mitä nyt tehdään velkaa.

Miehiä jotka ovat tippuneet työelämästä pois on 79000 ja naiset päälle. Lisäksi on pätkätyöläiset joita on kasapäin. Työttömät päälle. Ihmisten keski ikä nousee sairauksia parantamalla ja se muuten maksaa, ja kun maksajat vähenevät niin ei ole rahaa paitsi velalla. Pätkätyöurat, työttömät ja ikääntyvä suomi johtaa siihen etteivät tulevat sukupolvet yksinkertaisesti kykene maksamaan eläkkeitä tai työttömien sekä sairaiden kuluja.

Ja hallitus ottaa vuodesta toiseen velkaa eli ajaa syvemmällä suohon josta jo nyt alkaa olla mahdotonta päästä ylös.

EIKÖ NE VATIPÄÄT YMMÄRRÄ ETTEI VELKAA VOI ENÄÄ OTTAA, NOSTAKAA VEROJA JA MAKSUJA ETTÄ NE VELAT TULEVAT MAKSUUN. MITÄÄN EDELLÄ MAINITSEMIANI TOIMENPITEITÄ EI TEHDÄ, OTETAAN VAIN VELKAA.

Yrittäjänä lopetin maksamasta muuta kuin peruseläkemaksua koska en kuitenkaan tule juuri muuta saamaan sillä valtiolla ei tule olemaan rahaa millä eläkkeitä maksetaan, tai jos maksetaan niin vero tulee olemaan kova.

Jos vielä kymmenen vuotta jotenkin saisi kerättyä säästöjä niin olisipa silloin mahdollisuus muuttaa jonnekkin missä valtio ei ota minulle velkaa ja tuhlaa rahojani kaikenmaailman turhuuksiin. Veikkaan monen nykypoliitikon pakenevan suomesta parinkymmenen vuoden sisällä pakolaisiksi vaikka Norjaan, siihen heillä on varaa, ei tavallisella tallaajalla.

Uskokaa huvikseen, ei tarvitse ole neropatti taloustieteilijä ymmärtääkseen ettei suomella ole nykypoliitiikalla tulevaisuutta, köyhyyttä ja kurjuutta kylläkin.

Äänestä

Sitä oli tavallaan hauska katsoa, kun Ay-liike juoksutti kavaltaja Sipilää.

Äänestä

Ruotsissa ja Saksassa ovat palkkakulut suuremmat kuin Suomessa, mutta teollisuus kasvaa ja vienti vetää.
Siitähän on jo osoituksena se että saksalaisten kannattaa tehdä autoja ja laivoja Suomessa.
On vain niin , että meillä on yrittäjiä ja yrityksiä jotka keräävät optio- ja osinkotuloja vakuutuskuoriin ja veroparatiiseihin. Ei ole mitään kykyä, eikä haluja investoida yrityksiin ja uusiin tuotteisiin. Teollisuus on kohta neuvostoaikaisella tasolla, eli sinkiämpärin tasoisilla tuotteilla ei voi olla kilpailukykyä. Vaikka valtio maksaisi materiaalit ja palkat niin ei niitä kukaan osta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kansa_vain_kaduille kirjoitti:

Olemme hyvin lähellä sitä tilannetta mikä oli ennen pakkolakien peruuntumista. EK yrittää romuttaa työsopimuspolitiikan. Sillä on kiire koska se tietää, että tämä hallitus ei istu enää pitkään ja siihen menee kymmeniä vuosia ennen kuin meillä on näin äärioikeistolainen hallitus vallassa.

IL:
Sipilän haave Suomen mallista kaatumassa - Metalliliitto irtautuu mallin valmistelusta ja syyttää EK:ta

Perjantai 17.2.2017 klo 12.08

Metalliliiton mukaan EK:n päätöksellä irtisanoa keskusjärjestösopimukset on "erittäin kielteinen" vaikutus työmarkkinoiden ilmapiiriin.

Epävarmuus työmarkkinoilla lisääntyy Metalliliiton ilmoitettua, että se irtautuu Suomen mallin valmistelusta.
Metalliliitto perustelee päätöstä Metsäteollisuuden ilmoituksella irtautua mallin valmistelusta sekä EK:n päätöksellä irtautua useista keskusjärjestösopimuksista.


Pääministeri Juha Sipilän (kesk) haave "Suomen mallista" on kaatumassa Metalliliiton ilmoitettua, ettei sillä ole edellytyksiä jatkaa "minkäänlaisen yhteisen vientivetoisen mallin valmistelua".

Metalliliiton puheenjohtajan Riku Aallon allekirjoittamassa tiedotteessa perustellaan päätöstä Metsäteollisuuden ilmoituksella irtautua mallin valmistelusta sekä EK:n päätöksellä irtautua useista keskusjärjestösopimuksista.

- Suomalaisessa sopimuskulttuurissa on voitu vapaaehtoisesti sopia isoistakin asioista hyvin laajasti ja ohi lakitekstien. EK hyökkää nyt voimakkaasti tätä periaatetta vastaan, tiedotteessa moititaan.

EK ilmoitti keskiviikkona irtisanovansa yli 20 keskusjärjestösopimusta, jotka koskevat muun muassa luottamusmiehiä, työsuojeluvaltuutettuja, irtisanomisia ja lomautuksia.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702172200072495_pi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu