Onko minulla masennus? Jos on, miten siihen saa apua, ja onko siihen lääkkeitä? Voisitteko auttaa minua?
Olen kolmekymppinen mies ja asun Helsingissä. Olen ollut yrittäjä 16-vuotiaasta lähtien vaihtelevalle menestyksellä, mutta sillä olen itseni elättänyt aina. Olen perheetön, mutta seurustelen. Asun yksin. Isäni kuoli vuonna 2008 joka oli kova paikka. Muistaakseni kuitenkin ajan kanssa normalisoiduin. Vuonna 2009-2010 minua ei kiinnostanut enää kuitenkaan nähdä kavereita, ja suurin osa jäikin pois kaveripiiristäni. Minulle jäi alle viisi kaveria ja ehkä yksi tai kaksi ystävää. Ei vain jaksanut jostain syystä nähdä ketään. Vuonna 2011 sosiaalinen elämäni kuitenkin piristyi hieman, kävin treffeillä (ennen kun nykyinen jäi kontteihin) ja pidin jopa hauskaa. Oli hyvä olo. 2012 alaselkä reistaili, ja en päässyt edes seisomaan muutamaan viikkoon. Unirytmini on oikeastaan aina ollut miten sattuu, tykkään valvoa öisin. Varsinkin kun kaikki työasiat on pääasiassa koneella, ei ole väliä miten olen hereillä. 2011 kuitenkin perustimme erään yrityksen, jossa olin lähes päivittäin, mutta työaikoja ei silloinkaan ollut, työntekijät hoitivat hommat. 2012 sain kaverilta Zopinox-nukahtamislääkkeitä ja kokeilin sellaista… siitä alkoi viiden vuoden koukku.
En muista oliko se nappien aloittamisen kanssa samaan aikaan, mutta huomasin, että en ole nauranut enää aikoihin. Ennen tuli naurettua suhteellisen usein niin, että vedet valui silmistä. Enää ei vuosiin. Kävin kuitenkin nappikoukun aikana festareilla, matkoilla ja tienasin leipäni. Ajalta 2012-2016 on paljon tyhjiä kohtia, sillä uninappeja saatoin käyttää myös päivisin. Festareillakin saatoin viinan kanssa ottaa nappeja koska siitä tulee hyvä olo. Mutta hyvän olon jälkeen meni aina muisti. Joskus meni 10 nappia päivässä, ja myöhemmin niitä piti ottaa vähintään 3-4 jotta sai edes unen. Kerran meni 2pv siten, ettei muista kun ihan pieniä kohtia.
Jaksaminen alkoi vähenemään, eikä minua kiinnostanut enää käydä missään. En nauranut, ja tyttöystävää en jaksanut nähdä välillä viikkoon tai kahteen, vaikka asuttiin 500m päässä toisistamme.
2015 ei seksi enää pahemmin kiinnostanut. Loppuvuodesta 2015 jaksoin kuitenkin käynnistää uuden bisneksen, ja se starttasikin heti alkuvuodesta 2016. Tässä kohtaa vaihdoin Zopinoxit ja Imovaanit Mirzapineihin, eli masennuslääkkeisiin. Vuonna 2016 olin enää tekemissä emännän lisäksi kahden kaverin kanssa, mutta vain tietokoneella koska ei huvita nähdä ketään. Emäntää näin 5-10 päivää kuussa. Jaksoin työprojektin viedä loppuun saakka (marraskuuhun 2016), mutta siihen asti joka aamu oli todella tuskaa nousta, väsyin jo muutamassa tunnissa ja mikään ei kiinnostanut. Työ oli kait mukavaa, mutta minulle se oli pakkopuuroa. Napeista pääsin kokonaan eroon loppusyksystä 2016. Enää niitä ei tarvinnut hankkia epämääräisin keinoin. Vaikka olin uninapit lopettanut jo kesällä 2016, kesti siinä useita kuukausia, ennen kun sain ihan oikean unen. Mirzapinien jälkeen meni pari kuukautta kun aloin saamaan unta ilman mitään nappeja. Ei vieläkään täydellistä, mutta saa nukuttua kuitenkin.
Nyt tilanne on se, että olen maannut kotona kolme kuukautta. Koneella olisi tehtäviä duuneja, mutta ne siirtyy viikosta toiseen koska en saa mitään aikaiseksi (muista bisneksistä olen luopunut jotta ei tarvitse mennä mihinkään). Notkun ehkä koneella jopa 14h päivässä, mutta en vaan saa niskasta kiinni, että tekisin duunit, vaikka joka päivä on tarkoitus tehdä hommia. Muijaa en ole nähnyt välillä 2-3 viikkoon kun ei kiinnosta tai jaksa. Kaupassa en jaksa käydä, tilaan kauppakassit kotiin. Saatan olla 2vk lähtemättä edes ulos, saattaisi mennä helposti vaikka pari kuukautta jos ei muija pakottaisi joskus vaikka kauppaan hänen kanssaan, ja silloinkin monesti jään autoon istumaan kun hän käy. Parturiin olen ollut menossa nyt 1,5kk, mutta en jaksa (vielä voi käyttää pipoa, heh). En naura, en nauti juuri mistään ja en saa mitään aikaiseksi.
Olen jatkuvasti allapäin, en halua tehdä mitään enkä nähdä ketään. Tai ainakin tosi harvoin. Mitään itsetuhoisia ajatuksia ei ole, sillä haluaisin elää niin pitkään kun mahdollista, haluan matkustella, kokea eri asioita ja saavuttaa asioita… minulla on paljon unelmia, mutta en pääse sohvalta ylös. Vaikea selittää, mutta ei vaan jaksa. Eilen oli pakollinen tapaaminen mitä en saanut siirtää, niin lähdin liikenteeseen pipo päässä. Kävin paikalla ja palasin heti takaisin himaan sohvalle. Siirsin jälleen työjutut kalenterista viikolla eteenpäin. Oikeastaan saan vasta sitten jotain tehdyksi kun rahat on loppumassa.
Mitä pitäisi tehdä, että piristyn, jaksan tehdä jotain, lähteä ulos, huomioida muita, toteuttaa unelmia tai edes jaksaisin itse mennä kauppaan? Töitäkin pitäisi tehdä jotta ei tule ihan lopullista vararikkoa. Onko minulla masennus vai mitä tämä on?
Itse päättelisin tämän olevan masennusta, koska en jaksa tehdä mitään, edes käydä kaupassa. Kun näen tyttöystävää, odotan vain, että se lähtisi ja saan olla taas yksin. En jaksa käydä edes käve
Olen kolmekymppinen mies ja asun Helsingissä. Olen ollut yrittäjä 16-vuotiaasta lähtien vaihtelevalle menestyksellä, mutta sillä olen itseni elättänyt aina. Olen perheetön, mutta seurustelen. Asun yksin. Isäni kuoli vuonna 2008 joka oli kova paikka. Muistaakseni kuitenkin ajan kanssa normalisoiduin. Vuonna 2009-2010 minua ei kiinnostanut enää kuitenkaan nähdä kavereita, ja suurin osa jäikin pois kaveripiiristäni. Minulle jäi alle viisi kaveria ja ehkä yksi tai kaksi ystävää. Ei vain jaksanut jostain syystä nähdä ketään. Vuonna 2011 sosiaalinen elämäni kuitenkin piristyi hieman, kävin treffeillä (ennen kun nykyinen jäi kontteihin) ja pidin jopa hauskaa. Oli hyvä olo. 2012 alaselkä reistaili, ja en päässyt edes seisomaan muutamaan viikkoon. Unirytmini on oikeastaan aina ollut miten sattuu, tykkään valvoa öisin. Varsinkin kun kaikki työasiat on pääasiassa koneella, ei ole väliä miten olen hereillä. 2011 kuitenkin perustimme erään yrityksen, jossa olin lähes päivittäin, mutta työaikoja ei silloinkaan ollut, työntekijät hoitivat hommat. 2012 sain kaverilta Zopinox-nukahtamislääkkeitä ja kokeilin sellaista… siitä alkoi viiden vuoden koukku.
En muista oliko se nappien aloittamisen kanssa samaan aikaan, mutta huomasin, että en ole nauranut enää aikoihin. Ennen tuli naurettua suhteellisen usein niin, että vedet valui silmistä. Enää ei vuosiin. Kävin kuitenkin nappikoukun aikana festareilla, matkoilla ja tienasin leipäni. Ajalta 2012-2016 on paljon tyhjiä kohtia, sillä uninappeja saatoin käyttää myös päivisin. Festareillakin saatoin viinan kanssa ottaa nappeja koska siitä tulee hyvä olo. Mutta hyvän olon jälkeen meni aina muisti. Joskus meni 10 nappia päivässä, ja myöhemmin niitä piti ottaa vähintään 3-4 jotta sai edes unen. Kerran meni 2pv siten, ettei muista kun ihan pieniä kohtia.
Jaksaminen alkoi vähenemään, eikä minua kiinnostanut enää käydä missään. En nauranut, ja tyttöystävää en jaksanut nähdä välillä viikkoon tai kahteen, vaikka asuttiin 500m päässä toisistamme.
2015 ei seksi enää pahemmin kiinnostanut. Loppuvuodesta 2015 jaksoin kuitenkin käynnistää uuden bisneksen, ja se starttasikin heti alkuvuodesta 2016. Tässä kohtaa vaihdoin Zopinoxit ja Imovaanit Mirzapineihin, eli masennuslääkkeisiin. Vuonna 2016 olin enää tekemissä emännän lisäksi kahden kaverin kanssa, mutta vain tietokoneella koska ei huvita nähdä ketään. Emäntää näin 5-10 päivää kuussa. Jaksoin työprojektin viedä loppuun saakka (marraskuuhun 2016), mutta siihen asti joka aamu oli todella tuskaa nousta, väsyin jo muutamassa tunnissa ja mikään ei kiinnostanut. Työ oli kait mukavaa, mutta minulle se oli pakkopuuroa. Napeista pääsin kokonaan eroon loppusyksystä 2016. Enää niitä ei tarvinnut hankkia epämääräisin keinoin. Vaikka olin uninapit lopettanut jo kesällä 2016, kesti siinä useita kuukausia, ennen kun sain ihan oikean unen. Mirzapinien jälkeen meni pari kuukautta kun aloin saamaan unta ilman mitään nappeja. Ei vieläkään täydellistä, mutta saa nukuttua kuitenkin.
Nyt tilanne on se, että olen maannut kotona kolme kuukautta. Koneella olisi tehtäviä duuneja, mutta ne siirtyy viikosta toiseen koska en saa mitään aikaiseksi (muista bisneksistä olen luopunut jotta ei tarvitse mennä mihinkään). Notkun ehkä koneella jopa 14h päivässä, mutta en vaan saa niskasta kiinni, että tekisin duunit, vaikka joka päivä on tarkoitus tehdä hommia. Muijaa en ole nähnyt välillä 2-3 viikkoon kun ei kiinnosta tai jaksa. Kaupassa en jaksa käydä, tilaan kauppakassit kotiin. Saatan olla 2vk lähtemättä edes ulos, saattaisi mennä helposti vaikka pari kuukautta jos ei muija pakottaisi joskus vaikka kauppaan hänen kanssaan, ja silloinkin monesti jään autoon istumaan kun hän käy. Parturiin olen ollut menossa nyt 1,5kk, mutta en jaksa (vielä voi käyttää pipoa, heh). En naura, en nauti juuri mistään ja en saa mitään aikaiseksi.
Olen jatkuvasti allapäin, en halua tehdä mitään enkä nähdä ketään. Tai ainakin tosi harvoin. Mitään itsetuhoisia ajatuksia ei ole, sillä haluaisin elää niin pitkään kun mahdollista, haluan matkustella, kokea eri asioita ja saavuttaa asioita… minulla on paljon unelmia, mutta en pääse sohvalta ylös. Vaikea selittää, mutta ei vaan jaksa. Eilen oli pakollinen tapaaminen mitä en saanut siirtää, niin lähdin liikenteeseen pipo päässä. Kävin paikalla ja palasin heti takaisin himaan sohvalle. Siirsin jälleen työjutut kalenterista viikolla eteenpäin. Oikeastaan saan vasta sitten jotain tehdyksi kun rahat on loppumassa.
Mitä pitäisi tehdä, että piristyn, jaksan tehdä jotain, lähteä ulos, huomioida muita, toteuttaa unelmia tai edes jaksaisin itse mennä kauppaan? Töitäkin pitäisi tehdä jotta ei tule ihan lopullista vararikkoa. Onko minulla masennus vai mitä tämä on?
Itse päättelisin tämän olevan masennusta, koska en jaksa tehdä mitään, edes käydä kaupassa. Kun näen tyttöystävää, odotan vain, että se lähtisi ja saan olla taas yksin. En jaksa käydä edes käve
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voipi olla. Mutta et oikeesti apua saa mistään.
kannattaa käydä kilpparikokeissa voi olla sekin väsyttää.
Yliväsymystä, kemian tuomia sotkuja aivoissasi. Ongelmasi on niin monisyinen, ettei tällaisella palstalla voi paljoa auttaa. Olet järkevä nuori ihminen. Nyt päätä ottaa yhteys terveydenalan ammattilaisiin ja heidän avulla saat elämäsi tasapainoon. Kerro rehellisesti lääke- ja päihdekoukusta. Älä jää enää viivyttelemään avun hakemisessa.
Bentsojohdannaisten ja bentsojen käyttöä voi seurata masennus ja kyvyttömyys tuntea nautintoa kuin ennen. pitkäaikaiskäytön vaikutuksista kestää aikaa palautua. Samaten muiden aivokemioita sotkevien lääkeaineiden. Ja kaikenlaista muutakin seksuaalihäiriöistä apatiaan. Jos lähdet lisää sorkkimaan aivokemioitasi lääkkeellä, tuskin siitä pitkällä tähtäimellä mitään hyvää on sinulle. Masennuslääkkeet voi myös pahentaa uniongelmiasi. No, tiedosta ainakin haitat jos sille polulle lähdet.
Keskusteluapua kannattaa ainakin harkita.
Jos olet netissä 14 t päivässä, kannattaisi kyllä miettiä sen rajoittamista jonkin verran. Myös jonkinlainen vapaa-ajan ja työn erottelu kalenterissa voi olla suotuisaa. Esim. laittaa ajat jolloin on tarkoitus työskennellä ja aikaa levolle. Vähänkin aikaa työlle voi viedä asioita eteenpäin. Aloita pienestä.
Suosittelisin aloittamaan ihan perusjutuista. Ensin tavoitteet pieniä. Esim. että otat ensiksi vaikka tavoitteen käydä aina välillä ulkona vähän haukkaamassa happea jos on tullut istuttua liikaa netissä. Yrität pitää päivärytmiä. terveellisellä ravinnolla ja sillä että saa auringonvaloa on suuri merkitys. Lisäravinteista d-vitamiini ja kalaöljy joka sisältää aivoille tärkeitä rasvahappoja, voivat olla hyödyllisiä. Liikunta voi olla vaikeaa masentuneena mutta voi aloittaa pienestä. Esim. hyötyliikunnasta.
On hiukan umpikuja kun ei kykene mihinkään, mutta toisaalta masentunut voisi hyötyä liikunnasta jne.. ja sillä on todettu olevan masennusta lievittävä vaikutus.
Olet todennäköisesti masentunut, mutta koska haaveilet asioista, ja et mieti itsetuhoisia ajatuksia, se ei vaikuta kovin vakavalta masennukselta. Mutta toki asiat voi huonontua, jos niille ei tee mitään.
Ja mitä tulee ihmissuhteisiin, joskus joistain ihmissuhteista irtipäästäminenkin voi olla hyödyllistä. Vähänkin hyviä kavereita voi olla parempi kuin paljon pintapuolisia kavereita.
Ei kunnossa oleva ihminen taida maata kolmea kuukautta alakuloisena ja kyvyttömänä tekemään mitään. Lääkkeitä ja terapiaa voi hankkia. Jos tilanne pahenee, niin onhan noita osastojakin. Ei kun rohkeasti hakemaan apua!
Älä nyt hyvä mies ala uusilla mömmöillä kyllästämään päätäsi. Tai kokeile nyt ainakin ensin terapiaa. Ota sairaslomaa ja pistä elintavat kuntoon. Yritä edes vähän liikkua ja ulkoilla, ja olla ihmisten ilmoilla niin että lähdet sinne kauppaan. Itse ainakin tiedostan itsessäni sen, että mitä enemmän olen kämpillä, sen aloitekyvyttömämmäksi ja "mökkihöperömmäksi" muutun. Nettikin on addiktoiva ja kun liikaa istuu koneella, tulee alakuloinen olo.
Onko liikunta sinun mielestäsi täysin mahdoton ajatus...Jos yrittäisit vaikka lähteä ulos kävelylle aluksi,onko mitään mahdollisuutta esimerkiksi johonkin metsään lenkkipolulle,tekee mielialalle yllättävän hyvää.Olen huomannut itse että metsässä kävely auttaa,kun on alakuloinen mieli..Sinun on kyllä haettava pikaisesti ammattiauttajan apua myöskin.Käyt juttelemassa mieltäsi painavista asioista,siellä voi olla edelleen isäsi menetyksen aiheuttama suru painamassa mieltäsi.Toivon että saat pikaisesti apua,älä sorru päihteisiin,ne eivät ainakaan helpota tilannettasi.
Olen koneella koko ajan, poikamies kun olen. Työt on koneella,en käy missään kun on pakko säästää.
Harrastan netin kautta hissaa ja teologiaa.
Masennuksen olen perinyt isän puolelta, sisko sairastui siihen.
Onneksi olen opiskellut talouden perusteet ja jatko-opintoja yksinopiskeluna.
Kavereita ei ole, naisystävääkään ei ole ollut vuosiin.
Lääkitystä ei ole muuta kuin työ&talous ja harrastukset.