AA-yhdistyksen taival päättyi?

Heidän kansalaisaloitteensa hävisi äänestyksessä murskaluvuin 120-48, vaikka ennalta he ilmoittivat aloitteen voittavan, kun on entistä konservatiivisempi eduskunta ja hallituskin antoi voimakasta tukea loppumetreillä.

Yhdistyksellä on vielä viikon kuluttua palaveri huoltoasemalla Mäntsälässä.
Yhdistyksen asiana on ollut oman avioliittonäkemyksensä ajaminen ja sitä nimeäkin yhdistys kantaa, joten se on loppu nyt.

Puheenjohtaja Koivula on US-blogissaan esittänyt huolensa ja käsittää asian niin, että jatkossa miehet ja naiset ei voi avioitua enää laillisesti keskenään.

Toivotaan kuitenkin että he leppyvät vähitellen, ymmärtävän ettei heillä ole takanaan mitään hiljaista enemmistöä, eivätkä lähde turhaan barrikadeille nolaamaan itseään enempää.

Onnittelut kaikille siitä, että jatkossa on yhä enemmän rakkauden avioliittoja.

26

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rakkauttajalämpöäheille

      "Puheenjohtaja Koivula on US-blogissaan esittänyt huolensa ja käsittää asian niin, että jatkossa miehet ja naiset ei voi avioitua enää laillisesti keskenään."

      :D

    • Tsemppiä.jatkossa

      Uskovaiset ovat tappionsa ja tuskansa ansainneet. En silmittömpää pahuutta kuin AA-jäsenillä ja täällä palstalla koskaan nähnyt länsimaissa. Rasismia, homovihaa ja törkeää vihapuhetta ja kielenkäyttöä.

      • Sitäpä juuri

        AA-yhdistyksen pääkallopaikalla Patmoksessa on tappioon reakoitu voimakkaasti.

        Pasi Turusen sanoin he jatkossakin pyrkivät estämään samaa sukupuolta olevien avioitumisen, ei kuitenkaan kerro, millä keinoin he estävät, eivätkä aio muutenkaan kunnioittaa demokratiaa ja lakia alla olevin sanoin.

        "Niille, jotka nyt sanovat: ”Eduskunta äänesti, pulinat pois!”, vastaamme: Hömpsönpömpsön!”
        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/960/aito_avioliitto_-aanestyksen_tulos_eduskunnassa_oli_pettymys_vaan_ei_yllatys

      • >En silmittömpää pahuutta kuin AA-jäsenillä ja täällä palstalla koskaan nähnyt länsimaissa. Rasismia, homovihaa ja törkeää vihapuhetta ja kielenkäyttöä.

        Tosin 80-90 % siitä Räyhikseltä ja loput muilta.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >En silmittömpää pahuutta kuin AA-jäsenillä ja täällä palstalla koskaan nähnyt länsimaissa. Rasismia, homovihaa ja törkeää vihapuhetta ja kielenkäyttöä.

        Tosin 80-90 % siitä Räyhikseltä ja loput muilta.

        Mutta paljon se on tuo 10-20 prosenttiakin.

        Puheenjohtaja Koivula on käärmeissään omalle työnantajalleenkin, kun ovat lähettäneet hänelle ohje-kirjeen siitä miten suhtautua uuteen avioliittolakiin.
        Koivula aikoo itisanoutua työnantajansa häpeällisestä ohjauksesta.

        "Sain tällä viikolla Helsingin hiippakunnan sähköisen kiertokirjeen, jossa kehotettiin kirkon työntekijöitä juhlimaan samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa ja siinä annettiin ”virikkeitä” näiden rukoushetkeen: ”Katson sinuun, rakas NN, ja kiitän, että olen löytänyt sinut aviopuolisokseni. Sitoudun jakamaan elämänkanssasi. (parit voivat halutessaan kirjoittaa tähän lisää oman sitoutumisensa sanoja)—tai N.N. minä olen vakuuttanut tahtoni rakastaa sinua myötä- ja vastoinkäymisissä. Haluan elää elämäni sinun kanssasi, jakaa ilon ja surun niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Haluan jakaa rakkauden lahjan sinun kanssasi kunnes kuolema meidät erottaa.
        ......Irtisanoudun tällaisesta häpeällisestä ohjauksesta, "
        http://susannakoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231660-suomi-jakautuu-kirkko-myos

      • Pe.ku kirjoitti:

        Sitäpä juuri

        AA-yhdistyksen pääkallopaikalla Patmoksessa on tappioon reakoitu voimakkaasti.

        Pasi Turusen sanoin he jatkossakin pyrkivät estämään samaa sukupuolta olevien avioitumisen, ei kuitenkaan kerro, millä keinoin he estävät, eivätkä aio muutenkaan kunnioittaa demokratiaa ja lakia alla olevin sanoin.

        "Niille, jotka nyt sanovat: ”Eduskunta äänesti, pulinat pois!”, vastaamme: Hömpsönpömpsön!”
        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/960/aito_avioliitto_-aanestyksen_tulos_eduskunnassa_oli_pettymys_vaan_ei_yllatys

        AA-kerhon sihteeri Pari Turunen unerlmoi, että AA-kerho on tullut jäädäkseen. Tätä unelmahöttöä voi epäillä vahvasti. Luulenpa, että jäsenmäärä käätyy kovasti laskuun. Kymmenestä aktiivista vain muutama jaksaa sinnitellä turhan unelmahötön äärellä.

      • ArtoTTT
        Pe.ku kirjoitti:

        Mutta paljon se on tuo 10-20 prosenttiakin.

        Puheenjohtaja Koivula on käärmeissään omalle työnantajalleenkin, kun ovat lähettäneet hänelle ohje-kirjeen siitä miten suhtautua uuteen avioliittolakiin.
        Koivula aikoo itisanoutua työnantajansa häpeällisestä ohjauksesta.

        "Sain tällä viikolla Helsingin hiippakunnan sähköisen kiertokirjeen, jossa kehotettiin kirkon työntekijöitä juhlimaan samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa ja siinä annettiin ”virikkeitä” näiden rukoushetkeen: ”Katson sinuun, rakas NN, ja kiitän, että olen löytänyt sinut aviopuolisokseni. Sitoudun jakamaan elämänkanssasi. (parit voivat halutessaan kirjoittaa tähän lisää oman sitoutumisensa sanoja)—tai N.N. minä olen vakuuttanut tahtoni rakastaa sinua myötä- ja vastoinkäymisissä. Haluan elää elämäni sinun kanssasi, jakaa ilon ja surun niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Haluan jakaa rakkauden lahjan sinun kanssasi kunnes kuolema meidät erottaa.
        ......Irtisanoudun tällaisesta häpeällisestä ohjauksesta, "
        http://susannakoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231660-suomi-jakautuu-kirkko-myos

        #”virikkeitä” näiden rukoushetkeen#

        Eikös kirkolliskokouksen päätös rukoilla samaa sukupuolta olevien puolesta nimenomaan sanonut ettei tämä rukous saa muotoutua vihkikaavan kaltaiseksi, eikö Helsingin hiippakunta noudata kirkolliskokouksen päätöksiä????

      • Aku-.Ankka kirjoitti:

        AA-kerhon sihteeri Pari Turunen unerlmoi, että AA-kerho on tullut jäädäkseen. Tätä unelmahöttöä voi epäillä vahvasti. Luulenpa, että jäsenmäärä käätyy kovasti laskuun. Kymmenestä aktiivista vain muutama jaksaa sinnitellä turhan unelmahötön äärellä.

        Juu, he sanovat tulleensa jäädäksee, mutta kun kaiken mainitsemasi lisäksi ovat myös riidoissa keskenään, niin että puheenjohtajaakin on pitänyt vaihtaa.

        Joku AA-aktiivi tuossa mainitsee kirkon touhut, mutta ne on kirkon sisäisiä asioita, jotka ei mitenkään liity tähän asiaan.
        Tahdon13 aloitteessa mainittiinkin, että uskonnolliset yhteisöt voivat itse tehdä päätösensä suhtautumisestaan avioliittolakiin.

      • Realmen

        Voi höpö. Avioliitto on paljon vanhempi kuin tämä nykyinen homo agendaliitto. Aito puolusti hyvin ja oikein avioliittoa. Kyllä Suomi olis surkuteltava paikka, jos kukaan ei olis enää reagoinut. Nyt pimenee 1.3.

      • Realmen kirjoitti:

        >Nyt pimenee 1.3.

        Jos susta siltä tuntuu, se on sulle varmaan sitten ihan oikein.

      • >Rizzon ryhmä kutsui myös mielenilmaukseen tänään, mutta mistään en löytänyt tietoa, siitä, onko ketään saapunut paikalle.

        Ilmeisesti ei monia Ritson lisäksi tullut. Kukaan ei ainakaan huomannut mitään. Kyllä se oli nyt tässä, jos ihan totta puhutaan.

    • "Yhdistyksellä on vielä viikon kuluttua palaveri huoltoasemalla Mäntsälässä."

      lol :D

      • KTS--

        Yhdistyksen viimeinen toivo on uusi Mäntsälän kapina joka raukeaa historian toistaessa itseään kun Sale sanoo että jäitä hattuun pojat. Nyt kotiin ja vähän huokaistaan.

      • KTS-- kirjoitti:

        Yhdistyksen viimeinen toivo on uusi Mäntsälän kapina joka raukeaa historian toistaessa itseään kun Sale sanoo että jäitä hattuun pojat. Nyt kotiin ja vähän huokaistaan.

        Toi on kyllä jo kova visio :D

      • KTS-- kirjoitti:

        Yhdistyksen viimeinen toivo on uusi Mäntsälän kapina joka raukeaa historian toistaessa itseään kun Sale sanoo että jäitä hattuun pojat. Nyt kotiin ja vähän huokaistaan.

        Onhan tällä jotain yhteistä Mäntsälän kapinan kanssa.

        Silloin kapinan aiheena oli kuviteltu kommunismi ja ateistisuus, kun johtajansa körttiläinen Vihtori Kosola teki natsitervehdyksiä puhujapöntössään.
        Körttiläisyys oli siihen aikaan tosi hurmoksellista.

    • ei.mee.niinku.te.toivott

      — Aloitteen edistämiseksi perustetun Aito Avioliitto ry:n tiedotussihteeri Pasi Turusen mukaan vaikuttamistyö tulee jatkumaan ministeriöihin, kouluhin ja vanhempien suuntaan.

      Yhdistyksellä on kuun vaihteessa kokous, jossa suunnitellaan tulevaisuutta uuden tilanteen valossa.

      “Aito avioliitto ry ei ollut pelkkä kampanjayhdistys, vaan on tullut jäädäkseen. Se tulee jatkossakin toimimaan edistämään ja tukemaan miehen ja naisen muodostaman avioliiton asemaa yhteiskunnassa”, Turunen kertoo. —
      http://beta.oikeamedia.com/o1-4415

      Peku se jaksaa kädä yksitotista sotaansa pientä yhdistystä vastaan.

      • Aito.Aivoliitto

        Oikea Media, AA, MV-lehti, Suomi Ensin, Patmos, PVL, Odinit, anarkistit, naapurivaltion kyberit...

        Näitä kun vähätellään, niin sitten meilläkin on kohta trumppi vallassa ja kaikki järkevät kansalaiset miettivät, kuinkas näin kävi.

      • >Peku se jaksaa kädä yksitotista sotaansa pientä yhdistystä vastaan.

        Pientä yhdistystä, joka kuitenkin on väittänyt edustavansa peräti hiljaista enemmistöä, jos nyt taas ihan totta aletaan puhua.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Peku se jaksaa kädä yksitotista sotaansa pientä yhdistystä vastaan.

        Pientä yhdistystä, joka kuitenkin on väittänyt edustavansa peräti hiljaista enemmistöä, jos nyt taas ihan totta aletaan puhua.

        AA-aktiivilta pääsi vahingossa freudilainen lipsahdus ja suuri hiljainen enemmistö olikin vain pieni ydistys.

      • Pe.ku kirjoitti:

        AA-aktiivilta pääsi vahingossa freudilainen lipsahdus ja suuri hiljainen enemmistö olikin vain pieni ydistys.

        Aa:n koko tuntuu vaihtelevan tilanteen mukaan kuten kristittyjen määrä.

      • ei.mee.niinku.te.toivott
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Aa:n koko tuntuu vaihtelevan tilanteen mukaan kuten kristittyjen määrä.

        Pienikin yhdistys = pieni aktiivien määrä, joka pyörittää itse yhdistystoimintaa, voi olla hiljaisen tai äänekkään enemmistön kannattama. Yleensä kaikki yhdistykset Suomessa toimivat pienellä aktiiviporukalla, lukuunottamatta urheiluseuroja.

        Sitä te ateisti-lipsauttelijat ette tunnu ymmärtävän. Nähtyäni kommenttisi hiljaisesta enemmistöstä, ajattelin ei maksa vaivaa kommentoida noin typerää letkautusta, mutta valaiskoon tämä järkeänne tältäkin osin.

      • ei.mee.niinku.te.toivott kirjoitti:

        "Pienikin yhdistys = pieni aktiivien määrä, joka pyörittää itse yhdistystoimintaa, voi olla hiljaisen tai äänekkään enemmistön kannattama."

        Annatko esimerkin tällaisesta yhdistyksestä?

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Pienikin yhdistys = pieni aktiivien määrä, joka pyörittää itse yhdistystoimintaa, voi olla hiljaisen tai äänekkään enemmistön kannattama."

        Annatko esimerkin tällaisesta yhdistyksestä?

        >Annatko esimerkin tällaisesta yhdistyksestä?

        Seta?

    • Realmen

      Kyllä tämä vihree-sukupuolineutraali on viimeisen päälle vääristynyt ääriliike, vai ootteko kaikki niitä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      334
      7232
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4428
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3185
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3017
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1962
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1846
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      215
      1784
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe