Keskusta suhmuroi kymmeniä miljoonia

Berner aiheutti kymmenien mijoonien vahingot suomalaiselle veronmaksajalle. Ala-Nissilän mukaan erinomaisesti toimittu. Eihän korppi korpin silmää noki.

Keskustalaiset ovat ikänsä tottuneet elämään muiden maksamien tukien avulla mutta sekään ei enää riitä.

Sipilän johdolla ollaan menossa kohti uutta sisällissotaa. Toisella puolella veronkiertäjät, korruptoituneet poliitikot ja heidän suojelemansa harmaan talouden toimijat, toisella rehelliset suomalaiset jotka alkavat saada tarpeekseen kusettajista.
8112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä ne oli ihan toiset politikot kuin keskustalaiset eli sossut ,vassut ym. ja nyt sitten syytetään muita,sitä nämä tekee aina eikä ne häpeä yhtään.

Äänestä
  • Noinhan se on, että keskustalaisista poliitikoista ei ole koskaan selkärankaisiksi. Vastuuta ei oteta omista mokista ja puoluekaveria puolustellaan koska ensi viikolla saattaa olla itse mokista tutkittavana. Ala-Nissilä tuosta kuvottavana esimerkkinä.

    Äänestä

Berner oli Sipilän löytö, ei siis mikään lahja Suomen kansalle. Tosin Suomen kansalla ei enää ole varaa Berneriin kuten ei Sipiläänkään.

Äänestä

Osaisivat edes hävetä. Mutta eiväpä ne edes osaa hävetä. Päinvastoin ovat ylpeitä saavutuksistaan

Äänestä

Bernerin luottamus mitataan. Onko selkärangattomat keskustalaiset puolustamassa valtiolle kymmenien miljoonien vahingot aiheuttanutta Berneriä luottamusäänestyksessä? Ala-Nissilä ilmeisesti ainakin on toimimassa veronmaksajien, Suomen ja sen kansalaisten etua vastaan.

Äänestä
  • Veronmaksajilla ei ole varaa Bernerin kaltaisiin oman edun tavoittelijoihin. Kun ministerin asiantuntemus ja teot koostuvat lähinnä verojen kiertämisestä eli valtion, kuntien ja seurakuntien kusetuksesta niin Bernerin paikka ei tosiaankaan ole hallituksessa eikä eduskunnassa.

    Äänestä

Näitä ry**än trolleja ei pidä kommentoida..

Äänestä

Kepulaisille 30 miljoonan tappion tekeminen veronmaksajille on jokapäiväistä puuhaa. Berner ei tee poikkeusta vaan ansaitsee Pisilän täyden luottamuksen osoittaessaan poikeavaa luovuutta sääntöjen tulkinnassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei_korruptoitunut kirjoitti:

Berner aiheutti kymmenien mijoonien vahingot suomalaiselle veronmaksajalle. Ala-Nissilän mukaan erinomaisesti toimittu. Eihän korppi korpin silmää noki.

Keskustalaiset ovat ikänsä tottuneet elämään muiden maksamien tukien avulla mutta sekään ei enää riitä.

Sipilän johdolla ollaan menossa kohti uutta sisällissotaa. Toisella puolella veronkiertäjät, korruptoituneet poliitikot ja heidän suojelemansa harmaan talouden toimijat, toisella rehelliset suomalaiset jotka alkavat saada tarpeekseen kusettajista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu