Rakkaudellinen ihminen

Homosuhteita perustellaan usein osapuolten keskinäisellä rakkaudella. Kuitenkin, rakkauteen kuuluu muutakin kuin se, mitä kaksi ihmistä osoittaa toisilleen. Rakkauteen kuuluu myös rajat ja muiden ihmisten huomioonottaminen.
Seuraavassa muutamia teesejä siitä, millainen on rakkaudellinen ihminen, erityisesti homoseksuaalisia suhteita ajatellen.

1. Rakkaudellinen ihminen ei elä sellaisessa pari- tai aviollisessa suhteessa, joka loukkaa monia ihmisiä.

2. Hän ei kannata sellaisia lakiesityksiä eikä määräyksiä, jotka loukkaavat monia muita ihmisiä.

3. Hän ei osallistu monia muita ihmisiä loukkaaviin kulkueisiin, marsseihin ja mielenosoituksiin.

4. Hän ei kanna monia muita ihmisiä ja heidään vakaumustaan ja tunteitaan loukkaavia lippuja, kylttejä tai tunnuksia.

5. Hän ei pukeutumisellaan tai muilla ominaisuuksillaan pyri johtamaan harhaan ihmisiä siinä, mikä on hänen todellinen sukupuolensa.

6. Hän ei puheillaan ja kirjoituksillaan puolustele sellaisia elämäntapoja ja ihmissuhteita, jotka loukkaavat monia muita ihmisiä.

7. Hän ei puolustele vääryyttä tasa-arvon, demokratian tai ihmisoikeuksien varjolla.

8. Hän ojentaa rakkaudellisesti niitä ihmisiä, jotka elämäntavoillaan tai muilla tavoin loukkaavat monia muita ihmisiä.

9. Hän pidättäytyy muita ihmisiä loukkaavista ihmissuhteista, vaikka hänellä olisi ns. taipumus sellaisiin suhteisiin.

10. Hän noudattaa kaikilta muiltakin osinkin säädyllisiä, siveellisiä ja moraalisia elämäntapoja.

19

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TolkkuPolkku

      Sä taidat loukkaantua helposti. Onko kukaan sanonut sitä sinulle. Luepa noi kerran vielä ja mieti. Onko olemassa ihmistä kenen käytöksestä et pahoita mieltäsi.

    • Etsinäainakaan

      Aloittajan loukkaantuminen on yksinomaan hänen ongelmansa. Henkisesti terveet ihmiset eivät loukkaannu toisten ihmisten valinnoista. Eivätkä varsinkaan niin henkilökohtaisista ja intiimeistä kuin joku "rakkaus" tms. ihmissuhteet.

      Ts. miksi pitäisi loukkaantua asioista ja aiheista jotka eivät kuulu sulle - tai mulle - mitenkään.

      • "Ts. miksi pitäisi loukkaantua asioista ja aiheista jotka eivät kuulu sulle - tai mulle - mitenkään."

        Ne kuukuvat minulle jo pelkästään sen tähden, koska ne loukkaavat minua ja myös lukemattomia muitakin ihmisiä. Sitä kuvastaa se, että vanhan testamentin aikana, Mooseksen laissa, homosuhteista säädettiin kuolemanrangaistus. (3.Moos.20:13)


      • asdfgasdfgasdfg
        Mark5 kirjoitti:

        "Ts. miksi pitäisi loukkaantua asioista ja aiheista jotka eivät kuulu sulle - tai mulle - mitenkään."

        Ne kuukuvat minulle jo pelkästään sen tähden, koska ne loukkaavat minua ja myös lukemattomia muitakin ihmisiä. Sitä kuvastaa se, että vanhan testamentin aikana, Mooseksen laissa, homosuhteista säädettiin kuolemanrangaistus. (3.Moos.20:13)

        Loukkaannu ihan vapaasti. Ketään ei kiinnosta.


      • Mitämuutajäänytväliin

        Well, eihän loukkaantumisesi kerro mistään muusta kuin siitä, että sulla on likainen mielikuvitus. Miksi sinä mietit ja piehtaroit toisten lakanoissa?


      • Mark5 kirjoitti:

        "Ts. miksi pitäisi loukkaantua asioista ja aiheista jotka eivät kuulu sulle - tai mulle - mitenkään."

        Ne kuukuvat minulle jo pelkästään sen tähden, koska ne loukkaavat minua ja myös lukemattomia muitakin ihmisiä. Sitä kuvastaa se, että vanhan testamentin aikana, Mooseksen laissa, homosuhteista säädettiin kuolemanrangaistus. (3.Moos.20:13)

        "Sitä kuvastaa se, että vanhan testamentin aikana, Mooseksen laissa, homosuhteista säädettiin kuolemanrangaistus. (3.Moos.20:13)"

        Homoyhdynnästä, aivan kuten yhdynnästä eläimen kanssa säädettiin kuolemanrangaistus mutta ei muista homosuhteista.

        Siihen on todella hyvä syy miksei Mooseksen laissa ole kohtaa joka säätäisi naiselle kuolemanrangaistusta naisen kanssa makaamisesta kuten miehen kanssa maataan, ja se syy on se ettei nainen voi yhtyä naiseen syistä joiden luulisi olevan hyvinkin itsestäänselviä.

        Selvästikään Mooseksen lain perusteella sitä noudattaneet eivät loukkaantuneet lesbosuhteista.


    • Etooapina

      Joo, esim. 1930-luvun Saksassa monen kunnon luterilaisen herkkiä tunteita loukkasi nähdä, kun "arjalainen" ja juutalainen näyttäytyivät rakastuneina julkisuudessa... Mutta nyt taidettiin mennä Markin loogisten kykyjen yläpuolelle, vai mitä?

    • Siunattua_jatkoa

      Missä on aloittajan rakkaus ja anteeksianto, vaikkapa nyt ensiksi käsky rakasta itseäsi, anna itsellesi anteeksi väärinkäsityksesi.

      • "Missä on aloittajan rakkaus ja anteeksianto, vaikkapa nyt ensiksi käsky rakasta itseäsi, anna itsellesi anteeksi väärinkäsityksesi. "

        Minä en tee syntiä, jos koen jonkun asian loukkaavan minua. Siksi minun ei tarvitse pyytää anteeksi, että joku asia loukkaa minua.


      • Siunattua_jatkoa
        Mark5 kirjoitti:

        "Missä on aloittajan rakkaus ja anteeksianto, vaikkapa nyt ensiksi käsky rakasta itseäsi, anna itsellesi anteeksi väärinkäsityksesi. "

        Minä en tee syntiä, jos koen jonkun asian loukkaavan minua. Siksi minun ei tarvitse pyytää anteeksi, että joku asia loukkaa minua.

        Voiko rakkauteen loukkaantua. Voiko rakkaus loukata.
        Jos joku rakastaa, miksi se loukkaa. Kenties siksi että omat ajatukset vaativat loukkaantumaan.
        Jos omat ajatukset loukkaavat itseä, ??? Onko minun ajatukseni kaveristani hänen syynsä??

        Ainoa ratkaisu on hyväksyä anteeksianto.
        Miten kukaan pystyy määräämään kaverinsa rakkauden oikeellisuuden.
        Hyvä on, kyllä pystyy, mutta minusta silloin asettuu Luojan yläpuolelle Hänen Opettajakseen.


      • TotuusSattuu
        Mark5 kirjoitti:

        "Missä on aloittajan rakkaus ja anteeksianto, vaikkapa nyt ensiksi käsky rakasta itseäsi, anna itsellesi anteeksi väärinkäsityksesi. "

        Minä en tee syntiä, jos koen jonkun asian loukkaavan minua. Siksi minun ei tarvitse pyytää anteeksi, että joku asia loukkaa minua.

        "Minä en tee syntiä, jos koen jonkun asian loukkaavan minua. Siksi minun ei tarvitse pyytää anteeksi, että joku asia loukkaa minua."

        Et tee syntiä jos pidät loukkaantumisesi omana tietonasi. Mutta jos katsot loukkaantumisesi oikeuttavan sinut jatkuvaan meuhkaamiseen keskustelupalstoilla ja toisten laillisten oikeuksien kiistämisen, se ei ole enää sama asia ja joskus voisi olla hyvä sinunkin nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Loukkaat nimittäisin puheillasi jatkuvasti muita ihmisiä.


    • Jumala on rakkaus. Jumalan tahdon mukaan ojentautuminen toisiin, itseen ja Jumalaan nähden on rakkaudellisuutta.

      Vasta kun on tunnustettu, että Jumala on rakkauden lähde ja sen määrittäjä, voidaan alkaa pohtia tapakulttuurisia seikkoja.

      • Etooapina

        Sun pitäis liittää mukaan hihhuli-suomi -sanakirja sun kommentteihis.


      • Etooapina kirjoitti:

        Sun pitäis liittää mukaan hihhuli-suomi -sanakirja sun kommentteihis.

        Mitäs epäselvää kommenteissani on? Kysy, jos jää epäselvyyttä.

        Jos haluat lukea enemmän (ja ehkä selkeämmin?) rakkaudesta josta puhun, käy lukemassa blogistani kirjoitus otsikolla "Käsky: rakasta!". Pääset blogiin profiilini kautta. Ei siis ole mikään pakko käydä, mutta jos haluat, niin käy.


      • Etooapina
        NalaS kirjoitti:

        Mitäs epäselvää kommenteissani on? Kysy, jos jää epäselvyyttä.

        Jos haluat lukea enemmän (ja ehkä selkeämmin?) rakkaudesta josta puhun, käy lukemassa blogistani kirjoitus otsikolla "Käsky: rakasta!". Pääset blogiin profiilini kautta. Ei siis ole mikään pakko käydä, mutta jos haluat, niin käy.

        Heh, rakkaushan on tietynlaisia suhteita, tunteita ja tekoja eikä mikään yksi olio, mutta hihhulisanasto juuri toimii kiihkeiden fiilisten luojana kaikenlaisilla ristiriitaisuuksilla ja tolkuttomuuksilla.


    • järjetönavaus

      Uskova ei aloituksessaan tunne rakkautta. Siitä on kyse. Hänellä usko kumoaa rakkauden.

    • TotuusSattuu

      Aloittaja ei taida tajuta että tämä loputon homojen ja heidän liittojensa vastustaminen loukkaa nykyään huomattavasti useamman ihmisen tunteita kuin samojen asioiden kannattaminen. Hän voisi siis miettiä miten monien tunteita itse loukkaa.

    • Kun en käy kirkoissa tai lahkolaisten kokouksissa niin minä en tiedä - puhutaanko ja tuomitaanko myös siellä yhtä voimallisesti ja puhutaanko alvariinsa ihmisten seksuaalisuudesta?
      Mikäli tilanne on se, että joka virren veisuun jälkeen tulee osio: seksuaalisuus, homostelu j. n.e. niin on tainnut lapsi mennä jo aikoja sitten pesuveden tai vihkiveden mukana viemäriin jos hurskaat pitävät tämmöistä jargonia kuten näillä palstoilla tapahtuu.
      Joo, joo älä heitä ensimmäistäkään homo-korttia suuntaani.

    • "1. Rakkaudellinen ihminen ei elä sellaisessa pari- tai aviollisessa suhteessa, joka loukkaa monia ihmisiä."

      Rakkaudellinen ihminen ei loukkaannu toisten ihmisten pari- tai aviollisista suhteista.

      "2. Hän ei kannata sellaisia lakiesityksiä eikä määräyksiä, jotka loukkaavat monia muita ihmisiä."

      Rakkaudellinen ihminen ei loukkaannu lakiesityksistä tai määräyksistä joista ei ole hänelle itselleen haittaa.

      "3. Hän ei osallistu monia muita ihmisiä loukkaaviin kulkueisiin, marsseihin ja mielenosoituksiin."

      Rakkaudellinen ihminen ei loukkaannu muiden kulkueista, marsseista tai mielenosoituksista.

      "4. Hän ei kanna monia muita ihmisiä ja heidään vakaumustaan ja tunteitaan loukkaavia lippuja, kylttejä tai tunnuksia."

      Rakkaudellinen ihminen loukkaannu muiden kantamista lipuista, kylteistä tai tunnuksista, oli sitten niiden tarkoitus loukkaava tai ei.

      "5. Hän ei pukeutumisellaan tai muilla ominaisuuksillaan pyri johtamaan harhaan ihmisiä siinä, mikä on hänen todellinen sukupuolensa."

      Rakkaudellinen ihminen ei loukkaannu siitä ettei ensisilmäyksen perusteella voikaan arvioida toisen ihmisen sukupuolta luotettavasti.

      "6. Hän ei puheillaan ja kirjoituksillaan puolustele sellaisia elämäntapoja ja ihmissuhteita, jotka loukkaavat monia muita ihmisiä."

      Rakkaudellinen ihminen ei loukkaannu siitä muut puheillaan ja kirjoituksillaan puolustelevat elämäntapojaan ja ihmisuhteitaan.

      "7. Hän ei puolustele vääryyttä tasa-arvon, demokratian tai ihmisoikeuksien varjolla."

      Tasa-arvo, demokratia ja ihmisoikeudet kuuluvat myös niille jotka vääryyttä puolustavat, muista että jonkun toisen näkökulmasta se olet sinä joka sitä vääryyttä puolustelee.

      "8. Hän ojentaa rakkaudellisesti niitä ihmisiä, jotka elämäntavoillaan tai muilla tavoin loukkaavat monia muita ihmisiä."

      Aivan kuten minä juuri nyt rakkaudellisesti ojennan sinua jonka elämäntapa ja asenteet loukkaavat monia muita ihmisiä.

      "9. Hän pidättäytyy muita ihmisiä loukkaavista ihmissuhteista, vaikka hänellä olisi ns. taipumus sellaisiin suhteisiin."

      Rakkaudellinen ihminen ei loukkaannu muiden ihmisten ihmissuhteista, vaikka sellaiseen omaisikin taipumuksen.

      "10. Hän noudattaa kaikilta muiltakin osinkin säädyllisiä, siveellisiä ja moraalisia elämäntapoja."

      Rakkaudellinen ihminen ymmärtää mikä on sekulaarisesti säädyllistä, siveellistä ja moraalisia elämäntapoja ja mikä uskonnollisesti säädyllistä, siveellistä ja moraalisia elämäntapoja.


      Oletko kuullut ikinä Raamatun Jeesuksen ohjeesta toisen posken kääntämisestä? Kristityn asema ei ole loukkaantua muiden tekemisistä vaan antaa anteeksi ja rukoilla anteeksiantoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe