Urheilusta

Tiede:
Tutkimukset: Urheilu altistaa päihde­riippuvuudelle, ja eniten ryypätään joukkue­lajeissa: ”Nuorimpana hän joi ollakseen osa joukkuetta ja siitä se lähti”

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005094502.html
393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muistan hyvin norkoillessani nuoruudessani urheilukentän liepeillä, miten siellä olevassa kopissa paikallisen urheiluseuran jalkapalloilijoiden keskuudessa kiersi koskispullo pelin väliajalla.

Äänestä
  • Jotenkin 'laillinen' syy juopotella, kun on Urheilija. Luulen, jopa uskon, että urheiluun hurahtaneet ovat alkujaankin riippuvuuksiin taipuvaisia luonteita.

    Äänestä

– Hävisimme kympillä minuutin. Kisojen jälkeen Hiihtoliiton johto antoi ymmärtää, ettei samanlaista mahalaskua saisi tapahtua Lillehammerin olympialaisissa 1994. Tiesin, että päävalmentajana minulla oli kaksi vaihtoehtoa: lähteä lipettiin tai kuroa lähtöviiva kiinni. Keinoja oli jäljellä vain yksi, Vähäsöyrinki kertoi.

– Paine oli järjettömän kova, koska totta kai esimerkiksi Mika (Myllylä) halusi hiihtää lahjakkuutensa edellyttämällä tasolla. Siinä hetkessä annoin periksi. Siirryimme samalle lähtöviivalle muiden kanssa. Sen jälkeen käytimme dopingia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväPaavo kirjoitti:

Tiede:
Tutkimukset: Urheilu altistaa päihde­riippuvuudelle, ja eniten ryypätään joukkue­lajeissa: ”Nuorimpana hän joi ollakseen osa joukkuetta ja siitä se lähti”

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005094502.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu