Ailahteleva Jumala

Raamattu kertoo Jumalan ailahtelevaisuudesta useissa kohdin. Yksi kaikille selkein on kertomus siitä, kuinka Jumala kaiken luotuaan totesi, että kaikki oli sangen hyvää. Mutta vain muutamia sukupolvia myöhemmin Jumala jo KATUI tehneensä ihmiset ja eläimet sekä päätti tuhota kaiken.

Jumalan ailahtelevaisuus merkitsee myös nykyajan lahkolaisille epävarmuutta. Ei ole olemassa mitään takuita siitä, että Jumala tekisi 'uudet taivaat ja uuden maan'. Hän saattaa ennakkotoimintansa perusteella katua ja tehdä aivan mitä sattuu ja milloin sattuu.

Mitä järkeä on uskoa noin päämäärättömään ja sekoilevaan Jumalaan?
6210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

..Siveettömät esiaviollisen seksin harrastajat,tupakoitsijat ja kapakoitsijat ja muuten tyhmät heitetään tuliseen pätsiin..

Äänestä
  • Siellä syödään, juodaan ja naidaan yhdessä. Kaikki mukaan!

    Äänestä

Kait siella Raamatussa kerrotaan,miksi Jumala katui???Eikö liene niin, että siinä vaiheessa, kun Jumala totesi kaiken hyväksi...Siinä vaiheessa kaikki oli ok.Ihmisillä oli vapaus valita...Ja kaikki meni överiksi ihmisten valintojen myötä...Niinhän se nykyäänkin menee, jos on joku hyvä ja hieno asia kaikkien yhteiseksi hyödyksi...Ennemmin tai hiukan myöhemmin kaikki pilataan ahneudella,ilkivallalla,väärinkäytöksillä...
Ihmisellä on taipumus pilata kaikki.Myös, ja etenkin hyvät asiat...
Mikä olikaan muuten sateenkaaren Raamatullinen merkitys???(ei ainakaan,että kaaren toisessa päässä olisi kultaa)
..............
terv.janos

Äänestä

Ajattele, että Jumala olisi voinut luoda ihmisestä robotin joka olisi toiminut täysin vain sisään laitetun ohjelmansa mukaisesti. Jumala loikin ihmisen, jolla on oma persoona ja oma päätösvalta erottaa hyvä ja paha toisistaan. Se, että teemme asioita Jumalan vastaisesti ei ole Jumalan vika.

Jos sinun ymppärillä olevilla ihmisillä ei olisi omaa päätösvaltaa, olisi sama kun keskustelisit oman tietokoneesi kanssa. Sinähän itse päättäisit mitä tietokoneesi tuolloin vastaisi tai olisi vastaamatta. Et sinä kai tuota konetta hajota, jos sen ensin omalla toiminnallasi saat sekaisin?

EI KAIKKI NIIN OLE, VAIKKA IHMISINÄ HALUAMME LUKEA RAAMATTUA PUOLUSTAEN OMIA SYNTEJÄMME JA OLLA TÄMÄN JOHDOSTA JUMALA KIELTEISIÄ!!!

Äänestä
  • Muuten käsitän vastauksesi, mutta sitä en, mistä SINÄ tiedär, että Jumala toimii samalla logiikalla kuin ihminen. Käsityksesi edellyttää ilman muuta sitä, että Jumalalla on sama logiikka kuin ihmisillä yleensä.

    Sinähän se ey koskaan tulkitse Raamattua omien tarkoitusperesi mukaan... Muistuttaisin vain kannastasi kivitystuomioihin ja toisaalta homouteen: toisessa seuraat mielestäsi kiltisti Raamattua (=Paavalin törkyjuttuja), toisessa et noudata sitä, mitä Raamatussa sanotaan.

    Kuka se tulkitseekaan...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Muuten käsitän vastauksesi, mutta sitä en, mistä SINÄ tiedär, että Jumala toimii samalla logiikalla kuin ihminen. Käsityksesi edellyttää ilman muuta sitä, että Jumalalla on sama logiikka kuin ihmisillä yleensä.

    Sinähän se ey koskaan tulkitse Raamattua omien tarkoitusperesi mukaan... Muistuttaisin vain kannastasi kivitystuomioihin ja toisaalta homouteen: toisessa seuraat mielestäsi kiltisti Raamattua (=Paavalin törkyjuttuja), toisessa et noudata sitä, mitä Raamatussa sanotaan.

    Kuka se tulkitseekaan...

    Loiko Jumala ihmisen kuvakseen?

    On muistettava, että emme kuitenkaan ole jumalia. Jumala lähestyy ihmistä ihmisen näkökulmasta ja ymmärryksemme toimii hänen suhteensa tässä samoin.

    Raamattu on Jumalan sanaa ja jos sana tuomitsee sinut et voi tuolloin itseäsi puolusta. En minä ole sinun tuomarisi vaan tekosi jotka ovat Jumalan sanan vastaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


theos kirjoitti:

Raamattu kertoo Jumalan ailahtelevaisuudesta useissa kohdin. Yksi kaikille selkein on kertomus siitä, kuinka Jumala kaiken luotuaan totesi, että kaikki oli sangen hyvää. Mutta vain muutamia sukupolvia myöhemmin Jumala jo KATUI tehneensä ihmiset ja eläimet sekä päätti tuhota kaiken.

Jumalan ailahtelevaisuus merkitsee myös nykyajan lahkolaisille epävarmuutta. Ei ole olemassa mitään takuita siitä, että Jumala tekisi 'uudet taivaat ja uuden maan'. Hän saattaa ennakkotoimintansa perusteella katua ja tehdä aivan mitä sattuu ja milloin sattuu.

Mitä järkeä on uskoa noin päämäärättömään ja sekoilevaan Jumalaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu