ihmiskunnalle ei ole sellaista, ettei olisi vapaata tahtoa
jokainen tapettu ihminen by imperialisti
asettuu painona heille itselleen
kipu ei aina ole suoranaista, mutta
sateilee sairauksina teille itsellenne
siksi trolli ei jaksaa
hän on tekemättä mitään
ja kun imperialisti matkustaa kosmokseen
josta siltä poistuvat vapaat tahdot
tai siitä tulee lentävän aluksensa
poistumaton penis
niin
imperialisti ajattelee väärin
että maa ihmistä voi vahingoittaa
elämä ei maksaa mitään
olettamus on väärä
sillä maapalloon kuuluu
sen omaa vapaa tahto
siksi trolli ei jaksaa mitään
kuin vain olla
siten miten tahtoo olla
tämä on human rightin sääntö
jota kannattaa puolustaa
koska toisilla tekniikoilla on idiootti pää
joka tekee itsemurhan ja vie muut mukaan
työtä vastaan auttaa työttömyys
USA:ta vastaan auttaa ASU
kun ei tahdo, niin ei tee
3
299
Vastaukset
- selvä.kuin.pläkki
Kosmoskynä on spekulatiivisen kaasuvaivan realisoituma. Kosmoskynä eli kopiokynä on puuvärikynä, jossa väriaineena on aniliiniväri. Kosmoskynän kärkeä on kostutettava, jotta se jättää jäljen, ja sillä kirjoitetusta tekstistä voidaan tehdä jäljennös" Millaista mielenliikutusta joku valittaa niin sille voi sanoa "no angst". Myös ihminen voi olla angst, eli jos tämä totuus ei teitä miellytä, niin kehittäkää parempi. Kosmoskynällä voi täsmentää kosmologisen vakion. Kosmologinen vakio voi olla joko positiivinen, negatiivinen tai nolla. Koska kosmologinen vakio toimii eräänlaisena "antipainovoimana", positiivinen kosmologinen vakio aiheuttaa avaruuden laajenemisen kiihtyvällä nopeudella (katso pimeä energia). Jos on niin pimeä, että ei tätä energiaa tajua, niin pää on täynnä pimeää energiaa ja pimeää viisautta.
- aineitako
Mitä sä olet ottanu ... ?
- LOLMikäPelle
Vedä ittse kiikkuun saatanan iltismulkku
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1495768Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella314102Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03520Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv492711No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452520Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv322438- 302396
- 162258
- 432035
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h252007