Lähdin tässä viime viikolla päiväkaljoille lähibaariin ihan vain rentouttaakseni kireitä hermojani. Joskus on elämässä vaiheita ettei auta hengellinen elämäkään, vaikka miten yrittäisi itsestään rukousta tiristää. No joo se siitä, asiaan. Baarissa törmäsin ikään kuin vahingossa sellaiseen kiinnostavaan persoonaan ja aloimme jutella. No oli hänellekin tapahtunut elämässä yhtä ja toista hurjaa. Meillä oli melko paljon yhteisiä asioita. Samasta musasta tykätään ja sillä lailla. Lempivärit oli samat ja tietynlainen asenne elämään.
Siitä olisi pitänyt kotiin päin lähteä niin tämä nainen pyysi kylään. Ajattelin että no perhana, mitäs tässä. Hörpättiin oluet kitaan ja on the road. Koko juttu päätyi yhteiseen vuoteeseen ja seksuaalisperäiseen kanssakäymiseen. Tuntui kuin olisi kivi tippunut sydämeltä. Helpotti ja taas jaksaa arjessa.
Tätä se on ihmislapsen elämä. Tällä viikolla menen taas kirkkoon ja jatkan ihmettelyä. Syntisinä mutta armahdettuna. Siinä on elämän nousut ja laskut ja ihmislapsi vaan porskuttaa. Herralle siitä kiitos, näin ihan tomun tasalta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi sinä teet näitä provoja? Eikö sinulla ole mitään tärkeämpää tekemistä kuin nettitrollin viran hoitaminen?
Onko aikuisen ihmisen elämä niin tylsää että tänne pitää kirjotella päivästä toiseen noita juttujasi? Olitko töissä tänään? Sitten töiden jälkeenkö piti taas keksiä joku hauska juttu tänne?
suomalaisista liian iso osa on umpisekaisin ihan päätyönään.
eikä ole liialla pilattu aihevalikoima jossa nämä ikilapset pyörii!
onhan niitä ihan jopa öö olisko jopa kaks aihetta.
Jos jollakin on pää sekaisin, tässä olis lääkettä niin että pää selkiää ja asiat loksahtavat niiden oikeille paikoille
https://www.youtube.com/embed/ChWiZ3iXWwM?rel=0
Voi kun joskus kävisi omallekin kohdalle jotain tuollaasta...