Ruotsilla on suuria ongelmia maahanmuuton kanssa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on edelleen vakuuttunut, että Ruotsilla on suuria ongelmia pärjätä maahanmuuton kanssa.

– VALEMEDIAT yrittävät väittää, että laajamittainen maahanmuutto Ruotsiin toimii erinomaisesti. EIKÄ TOIMI, tviittasi Trump, painottaen viestiään isoilla kirjaimilla.

Ruotsin Washingtonin-suurlähetystö ilmoitti aiemmassa tviitissään odottavansa, että voi informoida Yhdysvaltain hallintoa Ruotsin maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta.

Ulkoministeri Margot Wallström sanoi, että Ruotsista levitetään yhä useammin vääriä tietoja.

Ruotsissa jo n 22 % maahantulijoita kansasta.
Parasta aikaa osamaasta on jengiytynyt, joihin ei ole poliisillakaan asiaa.
Paikalliset asukkaat ihmeissään, kun ei tohdi liikkua kuin päivisin, silloinkin kiertäen pahimmat paikat.

Ruotsin punavihreä hallitus antaa ihan muuta ulos.
Hallitus joka ensityönään tunnusti Palestiinan valtion.
Kuvastaa missä puolen ollaan.
Punavihreät ei kulje jalat maassa.

Seuraavat hallitukset jos tomeria saa perintönä vähän hankalaa.
688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tötteröö sanoi Trumpetti kun Putinin persettä nuoli.

Äänestä

Ruotsin punavihreät on nyt ristiretkellä USA:ta vastaan.
Miten päättyy ?
Tuskin kuitenkaan punavihreät halu kytkeytyä Venäjään ?
Jos sen kokevat parhaana, Palestiinan tunustus hallituksella heti alkuun, viittaa vähän siihen.

Jos meillä oli Halonen ja kumppanit Tuomioja ym..
nyt Ruotsilla sama ongelma. Seuraajalle jää korjattavaa.
http://www.aftonbladet.se/
"Sahlinkin jo myöntää, kirjoitti vääriä todistuksia...jutun mukaan.

Äänestä

Venäjä ensi hilluu meillä.

Äänestä

Jokohan hallitus siellä ennättänyt heikentää armeijaa paljonkin ?

Äänestä

Ei Ruotsilla ole ongelmia maahanmuuton kanssa, vaan maassa asuvien "alkuasukkaiden" kanssa.

Äänestä

Tiesit varmaan myös sen, mikä ryhmä on suurin mamuporukka Ruotsissa eli lähes joka kolmas mamuporukasta on näitä. Vihjeenä sen verran etteivät nämä mamut ole kovin kaukaa tulleet. Hövelisti ruotsalaiset kyllä näihin mamuihin suhtautuivat kun kävivät osan itse busseilla hakemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liian.punavihreitä kirjoitti:

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on edelleen vakuuttunut, että Ruotsilla on suuria ongelmia pärjätä maahanmuuton kanssa.

– VALEMEDIAT yrittävät väittää, että laajamittainen maahanmuutto Ruotsiin toimii erinomaisesti. EIKÄ TOIMI, tviittasi Trump, painottaen viestiään isoilla kirjaimilla.

Ruotsin Washingtonin-suurlähetystö ilmoitti aiemmassa tviitissään odottavansa, että voi informoida Yhdysvaltain hallintoa Ruotsin maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta.

Ulkoministeri Margot Wallström sanoi, että Ruotsista levitetään yhä useammin vääriä tietoja.

Ruotsissa jo n 22 % maahantulijoita kansasta.
Parasta aikaa osamaasta on jengiytynyt, joihin ei ole poliisillakaan asiaa.
Paikalliset asukkaat ihmeissään, kun ei tohdi liikkua kuin päivisin, silloinkin kiertäen pahimmat paikat.

Ruotsin punavihreä hallitus antaa ihan muuta ulos.
Hallitus joka ensityönään tunnusti Palestiinan valtion.
Kuvastaa missä puolen ollaan.
Punavihreät ei kulje jalat maassa.

Seuraavat hallitukset jos tomeria saa perintönä vähän hankalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu