Paskan luoja.

Paskaa.taivaasta

Otsikko ei suinkaan tarkoita kirjaimellisesti paskan luontia, jota suoritetaan mm. navetoissa, kun navetta halutaan pitää mahdollisimman siistinä. Kyse on aivan jostain muusta.

Bushmanni toikin tuossa eräässä viestiketjussa asian esiin, johon sitten itseään uskovaisiksi tituleeraavat eivät osanneet vastata tai muuttivat vain vaivautuneina koko aiheen aivan joksikin muuksi.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14730716/mika-riittaa-jahvelle#comment-88878871


Esitänkin nyt kysymyksiä, joihin toivon uskovaisilta mahdollisimman selkeää vastausta.

1. Kun kerran Raamatun tarinoiden Jahvea pidetään kaikkitietävänä ja hän näkee kaiken myös tulevaisuudesta, niin minkähän vuoksi hän loi valtakuntaansa, vieläpä maailmankaikkeuden enkeleiden päälliköksi sellaisen otuksen, joka sitten nousi valtataisteluun itse Jahvea vastaan ja sai houkuteltua yhden kolmasosan koko taivaasta puolelleen? Kaikki Jahven tekoset kun olivat hänen itsensä mielestä aina olleet sangen hyviä?

2. Kun sitten siellä taivaassa syttyi sota ja tämä kaikkeuden kaunein, viisain ja mahtavin enkelipäällikkö hävisi sodan ja hänet heitettiin ulos taivaasta, niin minkähän vuoksi se piti käärmeen muodossa heittää juuri Tellukselle, vaikka ympäristössä olisi ollut vara valita mielin määrin eri planeettoja, jonne hänet olisi voitu loppusijoittaa omien kannattajiensa kanssa?

3. Mistä uskovaisten mielestä heidän kutsumansa synti on saanut ensimmäisenä alkunsa, eli mistä synti on siis alkujaan lähtöisin?

4. Miksi se maailmankaikkeuden yksi älykkäimmistä enkelipäälliköistä sai vapaasti tallustella Telluksella ja siellä paratiisissa, vaikka ei saanut enää tallustella Jahven "paratiisissa". Telluksen paratiisiin kun oli vasta luotu kaksi kyyhkyläistä, jotka eivät tienneet hyvästä eivätkä pahasta yhtään mitään, eikä heillä siten ollut mitään mahdollisuutta suodattaa heitä monin verroin viisaamman ja ovelamman siivekkään ja puhuvan käärmeen puheita?

5. Miksi ylipäätään piti pratiisiin istuttaa puu, jonka juurelle ei saanut mennä?

40

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hep-


      Kommentoin jokaisen kohdan lyhyesti, sillä kaikkeen löytyy sama vastaus;

      - Jumalan kaikki luodut saivat oman olla Jumalan omia, ja vapauden kieltäytyä!
      Miksi?
      - Siksi därföt att vidare. ..että Jumala on rakkaus 1 Joh 4:8. Rakkaus ei ole mahdollista, jos ei olisi vapaata tahtoa tunteisiin ja rakkauden ratkaisuihin.

      Rakkaus on näin vuorovaikuksellista, jos toisin olisi niin sitten olisi pakkovalta, jossa toinen on alistettu ilman omaa vapaata tahtoa, eikä se voi olla rakkautta. Pakkovalta sammuttaa aina rakkauden.
      Ajattele jos joutuisit pakottamaan puolisosi kaikkeen mikä kuuluu rakkauteen, että puolisosi pitäisi rakastaa ilman omaa tahtoaan?! -Ei onnistu, eikä ole rakkaudesta kyse.
      -- Rakkauden on lähdettävä oman sydämen vaikuttimista ja vapaasta tahdosta.

      Jumala on rakkauden keksinyt kosmoksen alueelle!

      Kun sitten Lusifer lankesi pois Jumalan tahdosta vieden 1/3 muutakin enkelijoukkoa mukanaan- -Oli saanut ensin armontarjoukset, ja hylänneet armon, ja tulleet sitten karkoitetuksi taivaan pyhyydestä pois Ylipapin joukoista, Hebr 8:1-2.
      Juud 6, Hes 28:13-17, 2 Piet 2:4, Ilm 12:7-11.
      Maa on ainoa paikka missä saa ihmisiä kiusata, minuakin joka päivä, muualla ei ole mitään kiusattavaa. Siksi Lucifer joukkoineen viihtyy maan päällä ihmisten joukossa kiusaamassa niitä joita ei ole vielä voittanut puolelleen.

      t. yst. jarinhotelli

      • Tässä.faktaa

        No eihän tuo Jarin jaaritus vastannut kysymykseen lainkaan.

        Kysysmys kuului:

        Kun kerran se kaikkitietävä ja kaiken osaava Jahve loi, niin miksi se loi paskaa?

        Jos kerran osaa, niin ei silloin luo paskaa tai sellaista, josta voi tulla paska ja sitten joutuu katumaan.

        Ihminen oli Jahven mielestä paska, kun ei pysynyt poissa puun luota, vaan halusi tietää enemmän. Jahven luoma paska se oli.

        Jahve oli paska, kun meinasi hävittää koko telluksen.

        Jahve itse sanoi katuneensa, että loi ihmisen.
        Itse emäpaskahan se siinä silloin oli äänessä Jahven muodossa.
        Tämä on karu totuus.

        Ja sellaista paskan luojaa ne uskovaiset palvoo. Sekin on sairaalloista paskaa.


      • Tässä.faktaa kirjoitti:

        No eihän tuo Jarin jaaritus vastannut kysymykseen lainkaan.

        Kysysmys kuului:

        Kun kerran se kaikkitietävä ja kaiken osaava Jahve loi, niin miksi se loi paskaa?

        Jos kerran osaa, niin ei silloin luo paskaa tai sellaista, josta voi tulla paska ja sitten joutuu katumaan.

        Ihminen oli Jahven mielestä paska, kun ei pysynyt poissa puun luota, vaan halusi tietää enemmän. Jahven luoma paska se oli.

        Jahve oli paska, kun meinasi hävittää koko telluksen.

        Jahve itse sanoi katuneensa, että loi ihmisen.
        Itse emäpaskahan se siinä silloin oli äänessä Jahven muodossa.
        Tämä on karu totuus.

        Ja sellaista paskan luojaa ne uskovaiset palvoo. Sekin on sairaalloista paskaa.

        Minusta sitä "paskaa"on siinä mitä kirjoitat.

        Miksi roikkua täällä paskaa jauhamassa?

        Foorumilla on lukuisia muita ehkä Sinulle mielenkiintoisempia, kun siellä missä kokee kaiken pyhän "paskana."

        t. jarinhotelli


      • Todistettu.on

        Ja sinua Jari ärsyttää suunnattomasti se, että "Tässä.faktaa" toi esiin vain sen totuuden Raamatun Jahvesta, eli kristittyjen palvomasta ukko jumalasta tai isästä, miksi nyt kristityt haluavat sitä sadistista jumalaansa nimittää. Ja sinulla kun on vielä tuo hotellekin, joka mässäilee tuolla Jahvepaskalla.

        Karu totuus on se, että Jahve oli julma paska, eikä hänen äpärä poikansa ollut yhtään parempi.


      • Todistettu.on kirjoitti:

        Ja sinua Jari ärsyttää suunnattomasti se, että "Tässä.faktaa" toi esiin vain sen totuuden Raamatun Jahvesta, eli kristittyjen palvomasta ukko jumalasta tai isästä, miksi nyt kristityt haluavat sitä sadistista jumalaansa nimittää. Ja sinulla kun on vielä tuo hotellekin, joka mässäilee tuolla Jahvepaskalla.

        Karu totuus on se, että Jahve oli julma paska, eikä hänen äpärä poikansa ollut yhtään parempi.

        Totuus on se että Sinä olet paskanjauhaja. Ei muuta vaikutinta Sinulla kuin jauhaa paskaa, jos luet mitä kirjoitat.

        t. jarinhotelli


      • Todistettu.on

        Ja sinä olet paskanjauhaja vieläpä omassa hotellissasi, jonka hotellin adventisteilta kopioitu paska ei ketään kiinnosta.


      • Anonyymi

        Mooseksen on ihan itse rikkonut kaiken lain ja käskyt Mooses joten heidän yhwhjahvd kostaa heidän pojilleen heidän pahat teot. Ei koske kristittyjä.


    • Mikä on vakuuttavin todistus siitä, että jumalat ja esim. Raamatun Jahve ovat vain satuolentoja?

      Maailmankaikkeus sen todistaa kaikkein selvimmin.

      Kuka olisi niin idiootti, että loisi miljardeja ja taas miljardeja vihamielisiä ja autioita taivaankappaleita vailla mitään tarkoitusta? Vain suuruudenhullu ahne sekopääjumala tekisi niin.

      Jatkuvasti taivaankappaleita sinkoilee ja törmäilee toisiinsa ja tuho on valtavaa ja samalla uskovaiset puhuvat järjestyksen jumalasta? Telluksemmekin on kokenut lukuisia massiivisia tuhoja ja sukupuuttoja vain siksi, että toinen taivaankappale on törmännyt meihin.

      Tarkastelkaapa vaikka kaukoputkella kuun pintaa. Mitä näette?

    • Näin.se.on

      Uskovaiset sanovat, että Jumala loi ihmisen? Miksi ylipäätään jumala loi ihmisen?
      Moni ihminen ei nimittäin olisi halunnut tulla luoduksi lainkaan.
      Jos jumala olisi olemassa, niin ei se silloin ole vapaaehtoista ja valintaan perustuvaa, vaan se on jumalan käyttämää pakkovaltaa.

      Tämäkin todistaa osaltaan jumalat vain ihmisen luomiksi satuhahmoiksi.

    • pyhpyhjapyh

      Valheenne ei merkitse mitään.

      • näin.se.vain.on

        Ja sinä se pyhpyhjapyh uskonlahkosi nimissä muutat totuuden valheeksi ja valheen totuudeksi Jenkkilahkosi käytännön mukaan.


    • Jahven.tavat

      Jahven slogan:
      "Annan paskan tilaamatta".

      • Jahve.oli.pelkuri

        Jahve oli pelkuri, koska ei uskaltanut tuhota omaa luomaansa pahaa maineensa menettämisen vuoksi. Jumala ei siis ollutkaan rakkaus, koska rakkaus karkottaa pelon.
        Jahve oli myös kaksinaamainen pelle, kun tappoi omia luomiaan ihmisiä surutta, mutta jätti sen pahan alkulähteen tuhoamatta ja antoi sen vaellella vapaasti.
        Jahve ei uskaltanut tuhota pahuutta, koska pelkäsi omaa jo ryvettynyttä mainettaan. Jahve kuitenkin uskalsi käydä heikompiensa kimppuun ja tappaa heitä.
        Sellaista vellihousua ja pelkuria uskovaiset palvovat. Se on mielipuolista ja sairasta.


    • En.luota.jumalaan

      Tosissaan aika ihmeellistä, että Jahve ei tuhonnut luomaansa pahuutta, vaan pelkäsi oman maineensa menevän. Pelkuruuttahan se on. Ei osoita mitään rakkautta, koska rakkauden pitäisi karkottaa pelko. En luota tästä syystä Raamatun jumalaan, vielä kun ottaa huomioon sen, että jumala laittoi oman luomansa pahan ihmisen kiusaksi. Suorastaan sadistista.

      • Tässä.faktaa

        Raamatun jumalat ovat sadistisia kaikki.


      • Paskan.loit

        Voi luoja, minkä Jahve teit!


      • Näin.se.on

        Jahve on satuolento.


    • Nostoon-heti

      Aloitus nostoon. On sen verran hyvä.

      • Nosta vaan, mutta en anna aloitukselle tykkäystäni.

        Hotellinpitäjä ensimmäisenä kommentoijana antoi jo vastauksen: Rakkauden on lähdettävä omasta vapaasta tahdosta. Jumala on antanut luodulleen valinnanvapauden.


    • "2. Kun sitten siellä taivaassa syttyi sota ja tämä kaikkeuden kaunein, viisain ja mahtavin enkelipäällikkö hävisi sodan ja hänet heitettiin ulos taivaasta, niin minkähän vuoksi se piti käärmeen muodossa heittää juuri Tellukselle, vaikka ympäristössä olisi ollut vara valita mielin määrin eri planeettoja, jonne hänet olisi voitu loppusijoittaa omien kannattajiensa kanssa?"

      Tevretuloa gnostinsimin ihmeellisiin maailmoihin, joissa maailman luonut demiurgi ei olekaan se kaikkei korkein jumala.

      Tai tervemenoa... ihan kuten vain.

      • pyhpyh23984723984

        No siellä se vääräuskoinen taas örveltää.


      • iteloi

        Bushmannilla meni paska housuun.


      • iteloi kirjoitti:

        Bushmannilla meni paska housuun.

        Taisi vain käydä niin, että sinun 'iteloi' vaipoista se paskanhaju tulee.


    • Anonyymi

      Tutkimattomia ovat herrojen tiet ja vain siksi, koska ne teot eivät kestä päivän valoa.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus kerrassaan.
      Uskovillakin meni pasmat sekaisin.

    • Anonyymi

      Uskova ei saa esittää kysymystä 'miksi?'
      Hänen tulee vain sokeasti uskoa siihen, kun pastori sanoo asian vain olevan niin, miten pastori setä tai täti on sen itse tulkinnut. Tulkitsijoita on valtavat määrät maailmassa, koska niillä tulkinnoilla saadaan pöljät maksamaan niistä tulkinnoista.

    • Anonyymi

      Senkun pilkkaatte. Sitä kovemman tuomion saatte.

      • Anonyymi

        Sinulla ei ole mitään valtaa kirjoitella kovemmasta tuomiosta muiden kuin itsesi osalta.
        Siinä kun käy aina niin, että millä tuomiolla toista tuomitset, sillä sinut itsesi tuomitaan.
        Olet siis nyt kirjoituksillasi langettanut vain itsellesi sen kovemman tuomion.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei ole mitään valtaa kirjoitella kovemmasta tuomiosta muiden kuin itsesi osalta.
        Siinä kun käy aina niin, että millä tuomiolla toista tuomitset, sillä sinut itsesi tuomitaan.
        Olet siis nyt kirjoituksillasi langettanut vain itsellesi sen kovemman tuomion.

        No höpöhöpö. Pilkkaajat saavat kovemman tuomion, mitä enemmän pilkkaavat. Se on fakta.


    • Anonyymi

      Erittäin laadukas aloitus. Toivottavasti se pysäyttää edes jonkun sokean adventistin ajattelemaan ja pohtimaan sitä, kuinka häntä pastorit ovat huijanneet.

      • Anonyymi

        Valheesi ei meitä hetkauta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei meitä hetkauta.

        Teitä ei totuus hetkauta, koska olette pahuuden vallassa ja pahuus tunnetaan siitä, että se kääntää totuuden valheeksi.


    • Anonyymi

      Jos rehellisiä ollaan, niin paskaahan se raamatun jumala loi.
      Itsekeskeinen paska hän oli, kun vielä kehaisi, että kaikki oli sangen hyvää.
      Ei ollut hyvää, eikä edes keskinkertaista vaan täyttä paskaa.
      Hän oli kuitenkin sen verran rehellinen, että tunnustui lopulta, että oli täysin epäonnistunut.
      Hän katui syvästi, että oli edes ryhtynyt luojaksi.

    • Anonyymi

      Ei Jumala ole itsekeskeinen ,lähettihän rakkaan poikansa kuolemaan puolestamme.
      Jumala on antanut jokaiselle vapaan tahdon valita Jeesus tai maailmantie.
      Jumala on tehnyt kaikkensa pelastaakseen ihmiset. Jumala on ainoastaan hyvä ja täydellinen.

      • Anonyymi

        Valehtelet.
        Jumala itse kertoo olevansa paha, kiivas, kiukkuinen, kostonhimoinen jne.

        Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen.
        Val. 3:38 "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?"


      • Anonyymi

        Valehtelet.
        Jumala itse kertoo olevansa paha, kiivas, kiukkuinen, kostonhimoinen jne.

        Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen.
        Val. 3:38 "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?"


      • Anonyymi

        "Jumala on antanut jokaiselle vapaan tahdon valita"

        Valehtelet.
        Onko jumalasi antanut vapaan tahdon valita, haluatko syntyä tähän maailmaan vai et?
        Suurin osa ei olisi edes halunnut syntyä.


    • Anonyymi

      Paska on luojan luomaa ja katui että oli tehnyt ihmisen. Lapsia suojellaan ettei polta ei käytä huumeita eikä huoraa mutta aikuiset tekee niin.

    • Anonyymi

      En valehtele. Jumala on myös pyhä ja vihaa syntiä, mutta ei syntistä ja antaa kaikille mahdollisuuden pelastua. Jeesus voi pestä synnit pois jos ottaa Jeesuksen vastaan.

      • Anonyymi

        Minä otin Jeesuksen vastaan saunassa, kun pistin kuivan vastan kiukaalle pehmenemään ja laitoin siihen vettä päälle. Jeesus se siinä sihisi ja puhisi.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe