Kertokaa maattomat

Kun kovasti lässytetään tästä satraappien maakaupasta niin kertokaapa milloin maan hinta on viimeksi laskenut kaupunkien läheisyydessä?
16392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tässä Antilan tapauksessa maan hinta on kultaakin kalliimpaa, sanoisin hunajaista. Sitä ei voi puolustella mitenkään maan hinnan nousulla. Maan hinta nousi ainoastaan puheenjohtajiston silmissä, koska sitä himoittiin niin suurella innostuksella, maa oli saatava hinnalla millä hyvänsä, ja siinä tilanteessa Antila osasi pyytää. Nyt puheenjohtajat pääsevät paukuttelemaan henkseleitään, Ritavuorelle tulee koulu. Tuleekohan, se nähdään tulevaisuudessa. Lisäksi maa on luonnonsuojelualuetta ja rauhoitettu, siis rakennuskielossa. Antila pääsi lopultakin eroon tuosta murheenkryynistään. Onhan siitä ennenkin kauppoja väännetty, mutta neuvottelut ovat kaatuneet aina siihen rauhoitusalueeseen. Nyt neuvottelijoina oli samat hölösuut, jotka neuvottelivat FinnPover jutussakin. Senhän me tiedämme miten se neuvottelu kulki ja päättyi.

Äänestä

Sitä vaan jotta Seinäjoella Pohjan kaupunginosassa kaupunki pakkolunasti maata ja hinta oli kohtuullinen. Huomattavasti pienempi kuin tämä Lapuan kaupungin maksama hinta.

Äänestä
  • Pakkolunastaminen on sosialismia ja emmehän me ole mitenkään kommunismiin taipuvaisia, ainakaan suurin osa.

    Pakkolunastuksista jaa aina syöpä ja juopa toimeliaiden ihmisten välille, parempi käyttää rahaa riittävä määrä.

    Maata ei enää valmisteta lisää ja jos lähistöltä tulee maata myyntiin se on ostettava hintaa kysymättä koska seuraavan kerran tuo maa voi olla myynnissä vasta vuosikymmenten päästä.

    Äänestä

EI SE OLE TYHMÄ JOKA PYYTÄÄ VAAN SE JOKA MAKSAA !!!!!!! NÄIN SE ON JOKA KAUPASSA !!!!!

Äänestä

Tässä maakaupasa on syntynyt mielikuva, että oltais viemässä Antilalta metsänpohjaa niin kuin väkisellä hinnalla millä hyvänsä, PAKKO ON SAADA.
Eihän kaupugilla ole edes akuuttia metsänpohjan tarvetta. Kasvukäyrät lupaa kaupungille seesteisiä aikoja. Antaa metsämaan pohjan olla Antilalla, heillä on varallisuuta varman odottaa ostajia ja hinnan-nousua. Tässä tilanteessa kaupungilla ei vaan ole tätä 1,5 milj. varaa makuutta velkarahaa. Meillä on tarpeeksi näitä Poutunlehtoja.

Ei ole kyse kateudesta vaan LAPUAN OLEMASSAOLOSTA ??????

Kuntaa ei kaada ensimäinen miljoona vaan viimeinen miljoona.

Nyt ollan lähellä, tämä on tosi. Lainatakseni Tapio Rautavaraa ja korttipakka.

Äänestä
  • "Poutunlehto" onkin niin lapsenomainen nimitys asuinalueelle, joka ei ole lehtoa nähnytkään, ettei uskoisi aikuisten ihmisten kehtaavan harrastaa tuollaista mielikuvapelleilyä

    Äänestä

Miksiköhän sitä tonttimaata ei hankita tuollaisten perämetsien sijasta Poutuntien ja Härsiläntien varsilta, jotka olisivat järkevämpiä suuntia asutuksen laajentamiselle?

Äänestä
  • Härsilä on tuulista rapakkoa, kuka sinne rakentaa vetiselle pohjalle, tulee tolkuttoman kalliiksi kaupuungille hommata sinne infra!

    Äänestä

  • Meinaako ettei kivälle infra maksa se nut vasta maksaa.

    Äänestä

  • Lapsikin ymmärtää mikä on kustannusarvio tulevaisuudelle rakennetaanko alavalle rapakolle vaiko kantavalle maalle.

    Yksittäiseen omakotitaloon voi tehdä kantavat pohjat ja vedenhallinnan vielä järkevästi mutta kun puhutaan asuinalueesta niin ongelmat on tolkuttomat.

    Äänestä

  • Sanoikkohärsilään kirjoitti:

    Härsilä on tuulista rapakkoa, kuka sinne rakentaa vetiselle pohjalle, tulee tolkuttoman kalliiksi kaupuungille hommata sinne infra!

    Tuulisuus ja rapakkoisuus sillä alueella muuttuu rakentamisen myötä niinkuin missä muualla tahansa. Koskaan en ole nähnyt pelloilla mitään tulvia ja luulenkin, että syy alueen rakentamattomuuteen on se, ettei pellonomistajilla ole rahasta pulaa, eikä kaupungilla halua puuttua asiaan vaikka kunnallistaloudellisesti alue olisi mitä kanattavin.

    Äänestä

  • Härsilä ja Poutunlehto kyllä rakennetaan aikanaan, missään nimessä sijoitus maapohjaan tuolla alueella ei ole huono ratkaisu.

    Ritavuori vaan vetää nyt väkeä ja taloudellisestihan on järkevää rakentaa varmaan yksi alue täyteen kun kaupunki on muutenkin laajenemassa tuonne koillisen suunnalle.

    Itse koen että kaupungin rahat sijoitettuna maa-omaisuuteen ovat turvallisin ja kehityksen kannalta viisain ratkaisu.

    Äänestä

Kauhavan tien varsi Poutusta eteenpäin siellä on vuokko ja moni muu luontoa riittää
sinne vaan tontteja pyydystämään, koulukin jo valmiina lähellä

Äänestä
  • Siellähän on se Poutun Lehto näitä kaupungin kukkasia taitaa pysyäkin? Tontit olivat jo myynnissä, mutta kun kukaan ei kunahtanut, niin ottivat pois? Lämmitys piti tulla joesta, mutta kun kukaan ei valvonut, niin putket nousivat jään päälle? Seuraava toiminta alueella on varmasti parin vuoren välein leikataan pajut pois, että alue pysyy siistinä?? Kaupungin rahat meni hyvään tarkoitukseen?????????

    Äänestä

  • Näinhän sekin meni. Rahaa paloi, mutta mitäs siitä kun kaupunki maksaa.

    Äänestä

  • Kuinka paljon vähemmän alueen arvo on nyt kuin ostohetkellä, euroissa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Satraappiomallamaalla kirjoitti:

Kun kovasti lässytetään tästä satraappien maakaupasta niin kertokaapa milloin maan hinta on viimeksi laskenut kaupunkien läheisyydessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu