Pakolaiset,jotka kuormittaa yhteiskuntaa monilla eri tavoilla,saa jatkossa kenkää USASSA.Tähän pitäisi päästä Suomessakin.Kuten slogani kuuluu:Suomi ensin!
USA antaa kenkää elintasonotkujille!
vintofka
589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siellä otetaan paikallinen Kiky käyttöön TULOS TAI ULOS MAASTA.....
Marssi ! Marssi ! Marssi !
Se tulee,afrikkalaisten on opeteltava viljelemään maataan vaikka vuokra puutarhapalstoilla jos aikovat elää.Noh ,afrikassahan on 3. satoa vuodessa joten ruokaa saa enemmän kuin esim pohjoisessa.
Miten vaan oppisivat tekemään tuon verran työtä leipänsä eteen.
Lisäksi hehän voi kalastaa,metsästää,ja syödä vaikka hyönteisiä,keinoja on.
Työn teko on täysin vieras asia tälle porukalle, kun miehellä on viisi vaimoa ja kymmemkertainen määrä pentuja , ja ruoka kannetaan suuhun, niin joku mättää. Yle uutisoi. että kolmessa afriikan valtiossa on 1,4 miljoonaa lasta kuolemassa nälkään , miten tästä voidaan syyttää meikäläistä, onko vastuu todella Suomalaisilla. En ota minkäänlaista vastuuta mustan miehen paneskelusta ja niiden tuotoksista, kunhan pysyy mahdollisimman kaukana minusta ja sukulaisistani, en ota vastuuta edes kortonkin vertaa, jos sinne lähettää kortonki askin , niin tuomio tulee rasismista , että napsahtaa. tässä jutussa on joka sana totta, mutta vihapuheeksi tulkitaan , mutta antaa olla.
Maailman väestö kasvaa liian nopealla tahdilla. Vastaus ylikansoitukseen ei voi olla, että jaetaan väki harvemmin asuttuihin maihin, että nekin voidaan sitten ajan kanssa ylikansoittaa. Ongelma täytyy hoitaa jollain muulla tavalla.
Levottomuuksien juuret ovat syvällä liikalisääntymisessä. Monet itäafrikan maat olivat itsekin harvaan asuttuja vielä 1900 luvun alussa. Nyt niillä on tila käynyt jo liian ahtaaksi. Tulijoita väljemmille vesille kuvittelemalla, että eurooppa on joku onnela riittää varmasti niin paljon, että lopulta euroopastakin saadaan levoton ja ylikansoituksen alle romahtanut yhteiskunta. Ketä se sitten todellisuudessa palvelee?
Ei ainakaan tulijoita.