Parhautta- pohjoisen pohjanoteeraus.

Vainoamalla, kiristämällä ja pakon edessä allekirjoitettu "miljoonasopimus" ei ollut mikään ratkaisu ongelmiin. Pakotettu sopimus toimii täysin päinvastaisesti, se on vienyt pohjan pois eri ryhmien, henkilöiden ja työntekijöiden välisestä, kunnan asioiden hoidon perusedellytyksestä, luottamuksesta ja toistensa kunnioittamisesta.

Raivoisan vainon musta henki kriminalisoitui huippuunsa silloin, kun pikatuomiona iskettiin pöytään valekaupunginjohtajan allekirjoittama ja pakkotoimiin tähtäävä ostosopimus ota tai jätä.

Tapauksen vakavuus on juuri sitä miltä se näyttää, koska henkilöstön vahva osallistuminen poliittiseen painostukseen ajoivat osaltaan Pyhäjärven kaupungin hallinnon niin kauas hyvästä hallintokulttuurista, että luottopohjan taputtelu kestänee useita vuosia.

Lakien noudattamisen edellytyksenä on koota luottamuksen ja kunnioituksen rippeet, normaali käytös sekä arvojen palautus, ts demokratia. Demokratia ei suinkaan tarkoita itsekeskeisiä eikä itsekkäitä pelisääntöjä tilanteissa, mikäli kasvojen pelastamiseksi on sotkeuduttu jopa väärään todistukseen hallinnossa.
Pyhäjärvisten on erotettava pelimiehet -ja naiset listoilla, jätettävä heidät omaan liemeensä kuhisemaan, ja annettava selvä viesti mihin kunnan arkinen elämänmeno pohjaa jatkossa. Jjohdossa ei siis voi olla -eikä toimia-nykyisistä harhaanjohtajista, sanoisin, ei hädin tuskin yksikään.
10229
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Roo, roo...

Äänestä

Noinhan se meni, osimoilleen noin, jopa napakympisti. ämnesty-nimimerkki maalasi ikänsä istuneiden henkisen mielenmaiseman, henkilöraamit olivat asianmukaiset liuskan jäljiltä, mutta nämä sottaajat, varhaiskasvububerteettiin jumittuneet hallituksen joukot alkoivat sormiväeriellä tuhertelemaan puhtaan paperin. se on sitten sitä historiaa.

Äänestä

Kannatamme että Katja Erkkilä, Marita Kärkkäinen- Rytkönen, Jorma Leskinen, Paavo Leskinen, Taimi Piippo, Jukka Tikanmäki, Kauko Tikkanen ja Veikko Tikkanen, tekevät lopun Pyhäjärven repimisestä ja antavat tunnustuksellisen osallisuutensa Rinnevaaran virkaan paluun estämisessä sekä höpöhöpöjen ja surkuhupaisen farssin lopettamiseksi. Kun ei se muutu, ei vaikka mitä heidän edestä sanotte.

Liuskan ja Leppäharjun hallituksen aikakausi oli jo vuosia sitten, ja sieltä ei jämiä tähän asiaan ole jäänyt. Sehän se on kipeää tajuta syvälle saakka, myöntää että heidän tekemä virkavapauspäätös oli laillinen. Miksi menivät siihen puhtaaseen päätökseen pistämään likaisen sontatalikkonsa alussa mainitut ja vieläpä eri asennosta useampaan eri kertaan.
Vaikka kuinka haisevaa sontatunkiota mutu-uskossa kääntää, ei se kullaksi muutu. Mullaksi vain.

Onhan se vaan niin vaikea rasti löytää FAKTA, kun on silmät sidottuina ja kädet veronmaksajien taskussa, ja siinä sisäpiirin muodostamassa kehässä haparoida oman navan pisteeseen.

Äänestä
  • Rinnevaaran allekirjoittaman eropaperin sohlaaminen virkavapaudeksi oli edellisen hallituksen käsittämättömän tyhmä päätös silloin alkujaan. Sitä nyt yritetään peittää. Mutta ei onnistu, sillä pyhäjärviset ymmärtävät.

    Rinnevaara rikkoo allekirjoittamaansa sopimusta, jos nyt yrittää vielä käräjöidä.

    Nuo hänen haastamansa henkilöt saavat lisää äänestäjiä - haaste toimii vaalimenestyksen takaajana haastetuille.

    Äänestä

Rinnevaara on jättänyt aikoja sitten eroilmoituksen. Asia on loppuun käsitelty.

Äänestä
  • Rinnevaara on saanut, mitä sopimuksella oli vailla. Slut.

    Äänestä

Kyllä, puolet loppuun käsittelystä, vaikka taikina on puoliksi valmis, ei se ole slut. Nyt on jäljellä osapuolet, haastetut ja haastaja. Haastaja on "isänmaan asialla" hän ei halunne Pyhäjärven tarkoitushakuisella sisäpolitikalla "kiristetyn ihmiskaupan " tulevan kunnissa hyväksytyksi käytännöksi.
Kunnan päättäjille ja henkilöstölle on asettava rajat, miten heille häiriötekijäksi väitettyä ihmistä poljetaan.
Rajat ovat olemassa, ja ne on hakattava näköjään käräjillä näkyväksi.
Tekemisillä on seuraamuksensa, sopimuksen " keinotteluin syntymistä" tukeneilla on vastattavaa ja juuri tässä oikeudenmukaisessa mielessä, asiaan täysin osattomille veronmaksajille vieritetystä näkökulmasta, olen lämpimästi kannattamassa käräjäoikeudessa veljesvastuun hinnasta tulevaa käsittelyä.

Äänestä

post- "Rinnevaara yksin päättää siitä, kuka hoitaa viranomaisen käsittelyssä olevia hänen omia asioitaan. Siitä ei päätä Pyhäjärven kaupunginhallitus. Hän on kerran yrittänyt työhönpaluuta eli 5.8.2013, jolloin hänet ajettiin pois työpaikalta ja ilmoitettiin kirjallisesti, ettei hänellä ole Pyhäjärvellä virkaa.

Olen tehnyt asianajotyötä yhtäjaksoisesti 40 vuotta. En ole koskaan työssäni kohdannut sen määräistä ja laatuista piittaamattomuutta lain käskyistä ja kielloista, kuin mistä Pyhäjärven kaupunginhallituksen ja sen edustajien toiminnassa on ollut kysymys nyt menossa olevan valtuustokauden ensimmäisestä kaupunginhallituksen kokouksesta alkaen. Ja tämä oli nyt sitten henkilökohtainen kannanotto, siis xx "-post päättyy

Äänestä
  • Jos henkilö on tehnyt irtisanoutumisilmoituksen niin hän on sen tehnyt. Sosiaalisesti täysin yhteistyökyvyttömän Rinnevaaran kiristyksille on tehtävä loppu.

    Äänestä

Nyt olet ihka väärässä, Rinnevaara ei kiristäne ketään. Häntä kiristettiin, hänellä oli ota tai jätä pakkosauma, ja sen osaa johtopäätellä ymmärryksellä, jos luki ko. ajanjakson päätöksiä ja lehti-uutisia sekä muita lähteitä,mm kuunteli valtuutettujen selontekoja ja ilmoitusluontoisia raportteja eri kerhoissa leviteltynä.

Ruuvit olivat ja ovat löysällä
a) eron valtuustoon vieneillä Tikanmäki &hall
b) sopimuksen alkutahdit vääntäneillä Kauranen & hall
c) vt.kj Tikkasella & Pirttikoskella.

Nyt ruuveja ystävällisesti kiristetään kahdeksalta horopäältä käräjäoikeudessa, etteivät ihan putoamaan pääse. Elleivät ole jo pudonneet?
Se on sitten kokonaan toinen tarina, moneltako vielä vuosien 2015-2016 päätöksien johdosta ruuveja kiristetään, löysällä ne ovat olivat jokatapauksessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ämnesty kirjoitti:

Vainoamalla, kiristämällä ja pakon edessä allekirjoitettu "miljoonasopimus" ei ollut mikään ratkaisu ongelmiin. Pakotettu sopimus toimii täysin päinvastaisesti, se on vienyt pohjan pois eri ryhmien, henkilöiden ja työntekijöiden välisestä, kunnan asioiden hoidon perusedellytyksestä, luottamuksesta ja toistensa kunnioittamisesta.

Raivoisan vainon musta henki kriminalisoitui huippuunsa silloin, kun pikatuomiona iskettiin pöytään valekaupunginjohtajan allekirjoittama ja pakkotoimiin tähtäävä ostosopimus ota tai jätä.

Tapauksen vakavuus on juuri sitä miltä se näyttää, koska henkilöstön vahva osallistuminen poliittiseen painostukseen ajoivat osaltaan Pyhäjärven kaupungin hallinnon niin kauas hyvästä hallintokulttuurista, että luottopohjan taputtelu kestänee useita vuosia.

Lakien noudattamisen edellytyksenä on koota luottamuksen ja kunnioituksen rippeet, normaali käytös sekä arvojen palautus, ts demokratia. Demokratia ei suinkaan tarkoita itsekeskeisiä eikä itsekkäitä pelisääntöjä tilanteissa, mikäli kasvojen pelastamiseksi on sotkeuduttu jopa väärään todistukseen hallinnossa.
Pyhäjärvisten on erotettava pelimiehet -ja naiset listoilla, jätettävä heidät omaan liemeensä kuhisemaan, ja annettava selvä viesti mihin kunnan arkinen elämänmeno pohjaa jatkossa. Jjohdossa ei siis voi olla -eikä toimia-nykyisistä harhaanjohtajista, sanoisin, ei hädin tuskin yksikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu