Maailma muuttui populistien temmellyskentäksi

Maailma on kuin huomaamatta muuttunut populistien temmellyskentäksi eikä vähiten Putinin ja Trumpin vuoksi.

Kun maailman johtavien valtioiden presidentit ovat populisteja kumpikin, niin pikkuvaltioiden presidentit seuraavat suurten johtajien esimerkkiä. Näin he takaavat itselleen kansan suosion.

Samaan tapaan populistipoliitikko Timo Soini pääsi kansan suosioon aikoinaan. Soini ei pystynyt kuitenkaan lunastamaan lainkaan lupauksiaan ja perussuomalaiset putosivat kuin eno veneestä.

Kansalaiset luottavat ja uskovat, kun peilin edessä harjoitellut poliitikko laukoo totisella naamalla kaiken sen palturin, jonka hän on omassa päässään keksinyt valtansa vahvistamiseksi.
8600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin muuttuu ja aina on jotain mihin takertua kun vanha ei toimi. En kannata ns. populismia enkä myöskään ns. jotta me voimme olla on parempi kun tekee ensin byrokratiaa. Nyt saavutettu köyhyys toisille on ahneuden. yltiöpäisten., suuruden hullujen tekemistä. En näe kasvua vaan takapakkia ihmisissä. Kautta-aikojen on sama kaava. Kasvaa, kasvaa, kasvaa kunnes itse itsensä tuhoaa. En usko että tämä ajanjakso mitenkään poikkeaa, kertoo vain miten historia toistaa itseänsä.

Äänestä

Vanha paska ei toimi enään politiikassa eli sen aika on pysyvästi loppu ja lopulta käymme asein muutosta haluamaan. Eikä Trump ja Putin ole ainoita sillä Eu:ssakin on vallaklla Unkari esim ja Ranskaan tulee samoin sekä kenties Hollantiin "populisti"eli realisti puolue valtaan.

Äänestä

Sensuurisedät eivät pidä tästä näköjään:

Selitys mokutukselle löytyy kuin löytyykin EU:n johtoportaasta, ja se selitys on kavala - enpä olisikaan uskonut ellen omin silmin pystyisi sitä lukemaan:

"Euroopan Coudenhove-Kalergi-yhteisö palkitsee poliitikkoja Coudenhove-Kalergi-palkinnolla kahden vuoden välein. Palkinto annetaan poliittiselle henkilölle, kuka edistää kansanvaihtoa Euroopassa.

Palkinnon saaneita henkilöitä lähiaikoina:

Jean-Claude Juncker, Euroopan komission presidentti, 2014
Herman Van Rompuy, Entinen Euroopanvaltuuston presidentti, 2012
Angela Merkel, Saksan kansantasavallan kansliapäällikkö, 2010"

"Tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Tämän päivän rodut ja luokat vähitellen häviävät tilan, ajan ja ennakkoluulojen eliminoimisen vuoksi. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, tulee korvaamaan kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella. ”
– Coudenhove-Kalergi, Richard Nikolaus. Praktischer Idealismus "

https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi

EU on siis yhtä kuin pakkomokutus! Tuossa se on suoraan sanottu, mustaa valkoisella.

Äänestä

Eikös tämä maailma ole ollut aina eliitin temmellyskenttä? Obama, Trump, Clintonit, Bushit, Regan, Putin, Merkel, Blair, Britannian kungashuone, yms. kaikki helvetin hyviä näytteliöitä ja kavereita keskenään. Mikään ei ole sattumaa maailman historiassa, kaikki on järjestettyä kulissia. Ottakaa selvää historiasta tarkemmin, paljon asioita joista ei puhuta, paljon on väärinkäsityksiä jotka ovat jääneet elämään. Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin voisi luulla. Niin kauan kun ihmiset saadaan jaettua riiteleviin klikkeihin, eliitti juhlii ja pitkään. Sota on hyvää bisnestä. 1900-luvulla sotien määrä on räjähtänyt käsiin.

Äänestä

Kaikki on populismia, mistä nykystallarit eivät pidä. Populisteja oikealla, ajatuspoliiseja vasemmalla. Punainen, valkoinen - taas :P

Äänestä

Globalistit ovat ajaneet maailmaan tarkoituksella ekologista, taloudellista ja sosiaalista katastrofia. Mikään taloudessa tapahtuva kriisi tai nousu ei tapahdu itsestään, vaan aina taustalla on rikollisten globalistien rahaeliitti. Sitäpaitsi talous on aina virtuaalista. Ei koskan konkreettista ja kusetus onnistuu niin kauan kuin ihmiset elävät unitilassa. Kun ihmiset heräävät globalistien elinpäivät ovat luetut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


taalapesee kirjoitti:

Maailma on kuin huomaamatta muuttunut populistien temmellyskentäksi eikä vähiten Putinin ja Trumpin vuoksi.

Kun maailman johtavien valtioiden presidentit ovat populisteja kumpikin, niin pikkuvaltioiden presidentit seuraavat suurten johtajien esimerkkiä. Näin he takaavat itselleen kansan suosion.

Samaan tapaan populistipoliitikko Timo Soini pääsi kansan suosioon aikoinaan. Soini ei pystynyt kuitenkaan lunastamaan lainkaan lupauksiaan ja perussuomalaiset putosivat kuin eno veneestä.

Kansalaiset luottavat ja uskovat, kun peilin edessä harjoitellut poliitikko laukoo totisella naamalla kaiken sen palturin, jonka hän on omassa päässään keksinyt valtansa vahvistamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu