uskonto on aina vakava joukko psykoosi

Kuten sanoin, harmittomaan joukkoon kuuluminen ei vielä tee harhaiseksi.

Terveet ihmiset eivät tarvitse hoitoa. Mikäli alkaa kuulemaan käskyjä "ylhäältä", on tilanne toinen. Silloin voi olla vaaraksi itselleen ja muille, joten apu on tarpeen.

Uskovaisuus on terveimmillään harrastus siinä missä jääkiekonkin seuraaminen. Liian vakavasti ei saa ottaa mitään harrastusta.

Kun tekee toisille hyvää ja auttaa ahdingossa olevaa, saa ainakin hyvän mielen, ja joskus teko palkitaankin jollain tavalla.
Kun uskoo ohjaavansa toista oikeaan ja tekevänsä hyvää, mutta teon viitoittaakin ylemmyys tai esimerkiksi kosto hyvänä pitämänsä tai taitavasti manipuloivan ihmisen puolesta, voi saada aikaan paljon kärsimystä täysin syyttömillekin. Saulus tarsolainen näki hyökkäävänsä kristittyjä vastaan oikeuden puolella, kunnes Jeesus itse puhui hänelle; "Saul, miksi vainoat minua?" Tämän jälkeen hän tajusi miten rakastava ja suuri hänen vainonsa todellinen kohde oli.

Uskoa koetellaan jatkuvasti uskoontulosta alkaen, hyvällä ja pahalla. Lukemattomia kertoja ainakin omassa mielessäni on vaaninut kiusaus kyseenalaistaa kaikki, mistä kuitenkin olen saanut henkilökohtaisesti varmuuden. Hädän hetkellä Raamatusta löytyvät voiman ja lohdutuksen sanat samoin kuin kehotukset ja ojennukset oikeaan. Arkikieleen on sulautunut sanontoja -joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, - jokainen päivä kantaa murheen itsestään, tai -niinkuin päiväsi niin on voimasi oleva ja monia muita. Sopuisuus ja ohjailtavuus ei aina ole merkki yksinkertaisuudesta. Kaikki eivät halua tai pysty puolustamaan itseään tai raivaamaan itselleen etuja, vaikka saattavat tunnistaa asioita toisin kuin valtaa käyttävät ja omaksi hyödykseen juonittelevat uskovat, Jeesus sanoo, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten, enkä usko, että hän tarkoittaa lasten olevan tyhmiä.

Yksinkertaiset stereotypiat kertovat enemmän ihmisestä itsestään, kuin niistä, josta hän puhuu. Kun aivot eivät pysty käsittelemään ihmisen monimuotoisuutta, niin ihmiset on pakko lokeroida. Ja keksiä lokeroille tietyt omiin uskomuksiin perustuvat ominaisuudet.

Vähän kehittyneempään ajatteluun pystyvä kohtelee ihmisiä yksilöinä riippumatta siitä mihin ryhmään he kuuluvat. Sillä hän tietää, että kaikki mahdolliset ihmistyypit ovat joka ryhmässä edustettuina . Ryhmäidentiteetti on parhaimmillaankin vain ohut silaus. Ihminen edustaa ryhmän jäsenenäkin ensisijaisesti omaa itseään.

Kristillisen ajattelun monimuotoisuus ja henkilökohtaiset mieltymykset ovat johtaneet siihen, että maailmassa on lukemattomia eri kirkkoja ja kristillisiä yhteisöjä. Ja sen lisäksi on paljon kristittyjä, jotka eivät kuulu mihinkään yhteisöön. Raamattu rohkaisee pikemminkin kriittiseen arviointiin kuin lammasmaiseen seuraamiseen.

Jääkiekko ja jalkapallo on parempia vaihtoehtoja.

Ei kai kukaan ryhdy kristityksi vain jonkun mystisen yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi? Kirkko on samanlainen sosiaalinen yhteisö kuin muutkin. Yhteisen asian ääreen kokoontuminen ei tarkoita, että olisi muuten kovin paljon yhteistä. Tai että henkilökemia pelaisi kaikkien kanssa samalla tavoin.

Ystävällinen voi olla kenelle tahansa, mutta ystävyyteen tarvitaan muutakin. Kaksi uskovaista eivät ole automaattisesti toistensa bestiksiä. Koska heillä voi olla täysin erilainen temperamentti ja tausta. Tai vaikka täysin erilaiset mielipiteet politiikasta ja uskonnostakin; yksi voi olla enemmän liberaali ja toinen patavanhoillinen, jne. loputtomiin.

Se hän oli hieno avaus, mikä sinä olet mollaamaan totuutta.