Voiko 172cm

pitkä mies alkaa poliitikoksi johonkin työväenpuolueeseen?
980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Perussuomalaisiin voi liittyä jos on Soinia nopeampi takinkääntäjä, tätä voi harjoitella. SDP:hen voi liittyä jos ottaa kotiin viisi partalasta.

Äänestä

En tiedä. Mutta 169cm lyhyt "mies" on juuri nyt valtiovarainministerinä.

Äänestä

Jos 172cm pitkä mies, joka on cocoomuksessa, ja ottaa sdp_läisen emännän, niin siinähän ikäänkuin yhdistyy kaksi (2) työväenpuoluetta.
Lapset voisivat olla vaikka "vihreitä", niin koko poliittinen kirjo tulee täytettyä. Maustettuna pikku homo tsäpinällä.

Tosin yksi(1) lapsista voisi olla olevinaan perussuomalainen. Periaatteen vuoksi.

Näin toimimalla koko perhe voi olla joko oppositiossa, tai pääministeripuolueessa elämänsä loppuun saakka. Keskimmäinen lapsista voisi olla keskustassa, ikäänkuin backuppina muulle perheelle, ja muka "vastustaa" kaikkea kaikkialla.

Siinä sivussa voi sitten tehdä pikku busineksia, kuten taaleritehtaita ja muita talvivaaroja ja terrafamejä ja mitä niitä onkaan

Äänestä

Kyllä kokoisellasi kaverilla voi olla älyä ja ihan terveet arvot joten miksi liittyä ns. työväenpuolueeseen. Napoleon ja Hitler olivat pygmejä. Voit huoletta tuntea henkistä ja fyysistä ylemmyyttä neuvotellessasi esim Putinin kanssa.

Äänestä

Ei voi, ei saa olla pidempi kuin suuri puheenjohtaja.

Äänestä

Tuolla pituudella pääsee vihreisiin hanurin levittäjäksi.

Äänestä

Voithan aina pyrkiä Mauri Pekkarisen turvamieheksi. Se kun tahtoo aina jäädä toisten jalkoihin kuten esim Levillä aikoinaan kun joku poliisi heitti se lumihanḱeen vahingossa. kun ei huomannut koko miestä.

Äänestä

Ei 172cm pitkä mies voi olla maukka peruskepulin henkivartija.
Maukallahan on turkkilainen vävypoikaa, joka perusteli niitä taaleritehtaita maukan ollessa ministerinä, jotka maksatetaan suoraan verovaroista.

Äänestä

Työnväenpuolueethan julistavat olevansa juuri pienen ihmisen asialla. Kääpiöt ehdokaslistoilla ovat siis heille uskottavuuden edellytys. Sinne vain!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voiko kirjoitti:

pitkä mies alkaa poliitikoksi johonkin työväenpuolueeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu