Tapasin mielenkiintoisen ja itseään uudestisyntyneeksi kutsuvan kristityn miehen, jonka elämäntehtävä on löytää sellainen nainen, joka auttaa häntä muuttumaan heteroksi ja jonka kanssa perustaa perhe jota voi puolustaa ja yhdessä taistella saatanaa vastaan oikean uskon puolesta. En voi kuitenkaan hyväksyä homojen heterouttamista enkä keinotekoisia sukupuolirooleja... saati väkivaltaista asennetta muuta maailmaa ja eriuskoisia kohtaan. Sellainen on niin luonnotonta, epänormaalia, vastenmielistä ja sotii henkilökohtaista moraaliani vastaan. Joutuisin näyttelemään jotain muuta mitä oikeasti olen. Kaiken lisäksi ko. tyyppi vihaa naisia. Huomasin myös, että katseli aidosti kiinnostuneena vain miehiä. Tämän ihmisen kanssa ei voi keskustella mistään, sillä "vuorovaikutuksen" tulee hänen vakaumuksensa mukaan olla sellaista, että mies sanelee kaiken ja nainen ottaa vastaan/tottelee. Hän on linnoittautunut omaan ehdottomaan uskonvarmuuteensa ja pelkää jokaisen liian lähelle pyrkivän olevan joko manipuloija tai vainoaja. On siis selvästi vainoharhainen. Onko tuo miten tervettä tai yleistä uskovien keskuudessa? Hän ilmeisesti kuvittelee elävänsä jatkuvassa piiritystilanteessa ja jokaista liian uteliasta uhataan poliisilla kun muut keinot loppuvat. Olen huolissani kyseisen ihmisen mielenterveydestä. Onko kenelläkään kokemuksia miten tässä tilanteessa tulee toimia, tehdä? Entä miten auttaa? Onko mitään ylipäänsä tehtävissä? Tiedän oikeastaan jo, ettei ole mutta lähinnä kiinnostaa, onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia kokemuksia?
Mitä mieltä olette?
huolestunutihmettelijä
20166
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja sitten sä heräsit ja päästit kissan ulos.
Jos et osaa vastata asiallisesti, parempi olla vastaamatta ollenkaan.
Jos et osaa tehdä asiallisia aloituksia parempi olla tekemättä ollenkaan.
Selvästi ajankohtainen ja vaikea aihe kun heti tulee häirintäviestejä. Hyvä, että tein aloituksen. Onko siis ketään vastaamiskykyistä paikalla?
"uudestisyntyneeksi kutsuvan kristityn miehen, jonka elämäntehtävä on löytää sellainen nainen"
Aloituksesi on niin lapsellinen trollaus ettei viitsi :)
Huolestunut ihmettelijä:
hömpsön pömpsön.
Tuo aloituksessa kuvattu uudestisyntynyt aito kristittyhän oli kuin Elävien vesien unelma-asiakas. Sinne vaan muuttamaan sukupuolista identiteettiään. Duunia ainakin riittää.
Sielläkö sinä olet muuttunut "mieheksi"?
Identiteetistä tuli mieleen, että tämä kristitty myös väitti miten omasta persoonallisuudesta täytyy luopua, jos aikoo Jumalan valtakunnan työhön. Tavoitteena on saada uusi identiteetti Kristuksessa. Olen kyllä uskovassa kodissa kasvanut luterilainen mutta kuulosti vieraalta tuollainen.
Aloittaja:
"Onko mitään ylipäänsä tehtävissä?"
On! Lakkaa keksimästä mielikuvitusjuttuja ja koeta hankkia itsellesi ihan oikea oma elämä.
Tyypillinen tapa, jolla todenpuhujat noissa piireissä yritetään saada vaikenemaan. Elävät itse mielikuvitusmaailmassaan. Uhkailu ja kiristys ovat myös arkipäivää oikeuteen haastamisen lisäksi. Ei se ole mitään kristillisyyttä vaan korteista ennustamiseen verrattavaa huijausbisnestä, johon itsekin jossain määrin uskovat.
Täällähän se ihan livenä riehuu tuo aloituksessa mainittu Räyhis yrittäen peitellä jälkiään. :) Tarttui nääntyneenä syöttiin eikä häpeältään pysty muuhun kuin häirintään. Ei siihen muu auta kuin seinään juokseminen.
Ota oikein kovat vauhdit, Räyhis!
Todista vain lisää itseäsi vastaan. Tarvitsemme kaltaisiasi! Ampiaispesään osuminen on aina yhtä hauskaa. :D
Aina siihen asti kunnes kyllästyy ja sitten voi taas keskittyä muuhun. Hei vaan! Jatkakaa!
Räyhis ei ole vieläkään oppinut etteivät kaikki ole niin tyhmiä, että kuvittelevat rikastuvansa muita vedättämällä. Huijarit kompastuvat omien kykyjensä yliarviointiin ja muiden aliarviointiin. Toiset oppivat salaa. Keksikää uusia temppuja vanhojen tilalle. Tulee mieleen taskuvarkaat, jotka käyvät ensin monta vuotta kouluja päästäkseen itse toimeen eikä oppi silloinkaan ole tae menestymisestä. Rehellisellä työllä olis voinut jo päästä pidemmälle. Lahjakkuutta se valehteleminenkin vaatii.
Olishan se hienoa, jos ei tarttis valehdella ollakseen hyväksytty, rakastettu ja menestynyt. Rahalla joutuu ostamaan kaiken sen mitä ei muuten saa.
Trolli ja taas kerran huono trolli.
Aloitus ei ole trolli. :( Varmaan se siksi vaikutti niin huonolta. Luitko viestin kokonaan? Odotan edelleen asiallisia vastauksia.
Ei ole mitään tehtävissä. Käytä aikasi paremmin. Tuo meininki kääntyy kyllä itseään vastaan ja on jo kääntynyt.