Heippa hei teistit

Kuinka kauan te aiotte vielä taistella totuutta vastaan ja olla uskollisia omalle typeryydelle? Onko teidän pienessä mielessä koskaan käynyt ajatus että jumala jota te luulette todeksi olisikin vain teidän oman mielikuvituksen tuotetta? Ei edes sillä perusteella että sen jumaluuden olemasaolosta ei ole muita todisteita kuin teidän mielikuvitus? Onko teidät jo lapsena indoktrinoitiu niin vahvasti että edes aikuisena ette enää pysty kriittiiseen ajatteluun jos se kohdistuu teidän ehdollistamista vastaan?

Jos tilanne on tämä onko teillä esittää jotain muuta jumalanne tueksi kuin jo moneen kertaan satukirjaksi todettu raamattunne? Ja jos ei ole niin voitteko kuitenkin todistaa raamatun todeksi jollain muulla tavalla kuin perinteisellä "minä uskon tähän" ja käsien heiluttelulla?
15171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minä kun olen niin ihana ja aika lailla muita parempikin ihminen, haluan elää ikuisesti. Ja sehän käy helposti vain ryhtymällä uskomaan. Muuta ei tarvita - ja tadaa! - olen kuolematon!

Äänestä
  • "Minä kun olen niin ihana ja aika lailla muita parempikin ihminen, haluan elää ikuisesti. Ja sehän käy helposti vain ryhtymällä uskomaan. Muuta ei tarvita - ja tadaa! - olen kuolematon!"

    Tässä sen näkee, miten yksinkertaisia ja tyhmiä ateistit ovat. Noin helposti voisi pelastaa itsensä, mutta sitäkään ei osata tehdä. Sääliksi heitä tosiaan käy, kun monella heistä näkyy olevan vielä aivan onneton itsetuntokin. Jatkuvasti vertaillaan itseään muihin ja arvioidaan, kuka mitäkin luulee olevansa.

    Onhan tietenkin ilman Jumalaa kasvaminen maailmanlaajuisestikin hyvin epänormaali kehitysympäristö lapselle, mutta kyllä viimeistään aikuisena pitäisi jo ottaa itseään niskasta kiinni ja hommata itselleen kunnollinen itsetuntoa ja miehistyä sen verran, että alkaa uskoa laittaen ne taivasasiat kuntoon.

    Äänestä

  • Ikävä kyllä suomessa ja muualla on tuollaisia ihmistenrääkkääjiä.

    Äänestä

  • ateismi.säälittää kirjoitti:

    "Minä kun olen niin ihana ja aika lailla muita parempikin ihminen, haluan elää ikuisesti. Ja sehän käy helposti vain ryhtymällä uskomaan. Muuta ei tarvita - ja tadaa! - olen kuolematon!"

    Tässä sen näkee, miten yksinkertaisia ja tyhmiä ateistit ovat. Noin helposti voisi pelastaa itsensä, mutta sitäkään ei osata tehdä. Sääliksi heitä tosiaan käy, kun monella heistä näkyy olevan vielä aivan onneton itsetuntokin. Jatkuvasti vertaillaan itseään muihin ja arvioidaan, kuka mitäkin luulee olevansa.

    Onhan tietenkin ilman Jumalaa kasvaminen maailmanlaajuisestikin hyvin epänormaali kehitysympäristö lapselle, mutta kyllä viimeistään aikuisena pitäisi jo ottaa itseään niskasta kiinni ja hommata itselleen kunnollinen itsetuntoa ja miehistyä sen verran, että alkaa uskoa laittaen ne taivasasiat kuntoon.

    Lapset joilla on näkymättömiä mielikuvituskavereita ovat toki hellyyttäviä, mutta aikuiset joilla on sellaisia ovat ainoastaan säälittäviä ja typeriä.

    Joulupukit ja jumalat ja keijukaiset ovat tietysti ihan kivoja satuja, mutta joskus täytyisi kasvaa aikuseksi ja oppia erottamaan, mikä kaikki on vain lapsellista satua ja mikä ihan oikeasti totta.

    Niin surkuhupaisan säälittäviä ovat nämä aikuiset hömelöt jotka höpisevät niistä näkymättömistä kavereistaan ja aina ilman todisteen murustakaan.

    Äänestä

  • ateismi.säälittää kirjoitti:

    "Minä kun olen niin ihana ja aika lailla muita parempikin ihminen, haluan elää ikuisesti. Ja sehän käy helposti vain ryhtymällä uskomaan. Muuta ei tarvita - ja tadaa! - olen kuolematon!"

    Tässä sen näkee, miten yksinkertaisia ja tyhmiä ateistit ovat. Noin helposti voisi pelastaa itsensä, mutta sitäkään ei osata tehdä. Sääliksi heitä tosiaan käy, kun monella heistä näkyy olevan vielä aivan onneton itsetuntokin. Jatkuvasti vertaillaan itseään muihin ja arvioidaan, kuka mitäkin luulee olevansa.

    Onhan tietenkin ilman Jumalaa kasvaminen maailmanlaajuisestikin hyvin epänormaali kehitysympäristö lapselle, mutta kyllä viimeistään aikuisena pitäisi jo ottaa itseään niskasta kiinni ja hommata itselleen kunnollinen itsetuntoa ja miehistyä sen verran, että alkaa uskoa laittaen ne taivasasiat kuntoon.

    "Tässä sen näkee, miten yksinkertaisia ja tyhmiä ateistit ovat. Noin helposti voisi pelastaa itsensä, mutta sitäkään ei osata tehdä."

    Tässä sen näkee, miten yksinkertaisia ja tyhmiä uskikset ovat. Kuvittelevat pelastuvansa hihhuloimalla joltakin helvetiltä, jota ei edes ole. Kuvittelevat henkiolentoina elävänsä ikuisesti.

    Äänestä

Minä en ole Jehova, minä olen ekumeeninen katekumenisoitu kristitty. Ja tietysti myös luteriaani.Minussa elää alkuseurakunnan henki. Minussa on Aabrahamin, Mooseksen ja Lootin elinvoima. Minussa on Metusalemin viisaus. Tämän kaiken olen saanut itseeni lukemalla Raamattua. Joka päivä.


Lisään aiempaani, että miksei ateisti voi ottaa HETI niskasta kiinni? Ottamalla PH:n vastaan kuten minä olen kertonut..

Rohkeasti vain Palli Hikeä nenänpäähän, eikä jää itsetunto ikijäähän. Tänän auttaa myös PÖLYNIMURIRAKKAUS jota Raamattu ei kiellä, Amen kiitos Herra. Niiskaistuaan PH:ta, alkaa uskoa laittaen ne taivasasiat kuntoon.

Toisinkuin Lytö-Jaanat jotka vellovat fallonistisen lestadiolaissiskosrakkkauden gogo gorommassa!!!!!!!!!!!!!!!!! HOMOA

Äänestä
  • "ämän kaiken olen saanut itseeni lukemalla Raamattua. Joka päivä.
    ¨
    Vetämällä viinaa raamatun sijaan on selväpäisempi.

    Äänestä

  • :Dateismi.säälittää hihhuli pyrkii kanavoimaan elämänsä, muttei löydä mistään tarpeeksi kanoja

    Äänestä

"Onko teidän pienessä mielessä koskaan käynyt ajatus että jumala jota te luulette todeksi olisikin vain teidän oman mielikuvituksen tuotetta?"

Minun on vaikea väittää, että olisi kehittänyt Raamatun, siksi en oikein pysty sanomaan, että Jumalani olisi vain mielikuvitukseni tuotetta. Jos totta puhutaan, koko kysymys on aika järjetön minun mielestäni. :)

"Jos tilanne on tämä onko teillä esittää jotain muuta jumalanne tueksi kuin jo moneen kertaan satukirjaksi todettu raamattunne?"

Se, että toteat jotain satukirjaksi, ei tarkoita, että kirja on satukirja oikeasti. Itse olen sitä mieltä, ettei ihmiset olisi voineet kehittää Raamattua ilman Jumalaa. Ja toisaalta, monelle Raamatun väitteelle löytyy riittävästi näyttöä ja siksi minun on helppo uskoa se. Toisaalta, asiat kuten "älä murhaa" ovat enemmänkin kysymys ymmärryksestä kuin uskosta. Itse en pysty pitää satuna sitä, että murhaaminen on väärin. Mutta ateisteilta näköjään onnistuu mikä tahansa.

Äänestä
  • "Itse olen sitä mieltä, ettei ihmiset olisi voineet kehittää Raamattua ilman Jumalaa"

    Vai niin. No sitten loogisesti ajatellen Veda kirjojakaan ei ole voitu kehittää ilman Jumalaa. Puhumattakaan Mormonin kirjasta...

    Äänestä

  • "Vai niin. No sitten loogisesti ajatellen Veda kirjojakaan ei ole voitu kehittää ilman Jumalaa. Puhumattakaan Mormonin kirjasta... "

    Mitä tietoa niissä on, mitä ihmiset eivät olisi voineet kehittää?

    Äänestä

Jospa käytetään seuraavaa menetelmää. Vaikka Raamattuun. Löysin kirjoituksen netistä ja lainaan sitä suorastaan uskomattomasti.

>>>Eräänä päivänä Sokrates törmäsi tuttuunsa, joka pysäytti tämän kertoakseen uutisen: "Sokrates, tiedätkö mitä juuri kuulin eräästä tuttavastasi?"
"Hetkinen", Sokrates sanoi.
"Ennen kuin alat kertoa, haluaisin, että läpäiset pienen testin. Sen nimi on Kolmoissuodatintesti."
"Kolmoissuodatin?", kysyi mies.

... "Juuri niin", Sokrates jatkoi. "Ennen kuin kerrot minulle mitä olet kuullut tästä tuttavastani, kokeillaanpa suodattaa se, mitä aiot sanoa. Ensimmäinen suodatin on Totuus. Oletko varmistunut siitä, että se, mitä aiot kertoa, on totta?"
"En", mies vastasi, "itse asiassa kuulin vain asiasta juuri..."
"Hyvä on", sanoi Sokrates. "Eli et tiedä, onko asia totta vai ei.
Kokeillaan sitten seuraavaa suodatinta. Se on Hyvyys. Onko se, mitä aiot kertoa, tuon tuttavan kannalta hyvää?"

"Ei. Pikemminkin päinvastoin...", mies aloitti. Mutta Sokrates keskeytti hänet:
"Eli haluat kertoa minulle jotain pahaa tuttavastani vaikka et tiedä, onko se edes totta."
Mies meni jo hieman noloksi, mutta Sokrates jatkoi: "Voit silti läpäistä testin, sillä kolmas suodatin on Hyödyllisyys. Onko sillä tiedolla, jonka aiot tuttavastani kertoa, minulle jotain hyötyä?"

"No, ei oikeastaan", mies vastasi.
Sokrates siihen: "Jos kerran asia, jonka aioit kertoa minulle, ei ole totta, eikä hyvää eikä siitä ole minulle hyötyä, miksi edes kertoa siitä minulle?"<<<<

Tässä myös eräs tarina onko se todellisuutta - en tiedä.

Äänestä

"Kuinka kauan te aiotte vielä taistella totuutta vastaan ja olla uskollisia omalle typeryydelle? Onko teidän pienessä mielessä koskaan käynyt ajatus että jumala jota te luulette todeksi olisikin vain teidän oman mielikuvituksen tuotetta?"

Onko sinulla koskaan käynyt mielessä, kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait ovat voineet luoda itse itsensä tyhjästä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa?

Äänestä

"Kuinka kauan te aiotte vielä taistella totuutta vastaan"

Jos ei ole Jumalaa, niin mistä voit tietää, mikä on totuus ja mikä ei?

Äänestä

"Jos tilanne on tämä onko teillä esittää jotain muuta jumalanne tueksi kuin jo moneen kertaan satukirjaksi todettu raamattunne?"

Siinä "satukirjassa" sattuu vain olemaan yliluonnollinen Jumalan voima, jota ei ole missään muussa kirjassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NoMitenOnUskikset kirjoitti:

Kuinka kauan te aiotte vielä taistella totuutta vastaan ja olla uskollisia omalle typeryydelle? Onko teidän pienessä mielessä koskaan käynyt ajatus että jumala jota te luulette todeksi olisikin vain teidän oman mielikuvituksen tuotetta? Ei edes sillä perusteella että sen jumaluuden olemasaolosta ei ole muita todisteita kuin teidän mielikuvitus? Onko teidät jo lapsena indoktrinoitiu niin vahvasti että edes aikuisena ette enää pysty kriittiiseen ajatteluun jos se kohdistuu teidän ehdollistamista vastaan?

Jos tilanne on tämä onko teillä esittää jotain muuta jumalanne tueksi kuin jo moneen kertaan satukirjaksi todettu raamattunne? Ja jos ei ole niin voitteko kuitenkin todistaa raamatun todeksi jollain muulla tavalla kuin perinteisellä "minä uskon tähän" ja käsien heiluttelulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu