Todella kovat on tuskat tuosta tsunamista vaikka itse en ollut paikalla eikä ketään tuttuja menehtynyt tuossa katastrofissa. Mutta pahinta tässä on se että kärsin henkisesti todella paljon kun olen noita uutisia ja kuvia katsonut.
Eilen erehdyin katsomaan netistä tsunamin uhrien kuvia jotka olivat todella järkyttäviä. Ja siinä vaiheessa kun eteeni tuli vauvojen ja pienten lasten ruumiin kuvia, ratkesin itkemään.
Olen aikuinen mies mutta tuo katastrofi on saanut minut kärsimään henkisesti aivan liikaa. Voisin tottakai olla seuraamatta noita uutisia mutta jostain syystä sitten haen lisää tietoa tuosta onnettomuudesta ja sitten kohta taas olen todella surullinen.
En tiedä mitä tekisin....
Eilen erehdyin katsomaan netistä tsunamin uhrien kuvia jotka olivat todella järkyttäviä. Ja siinä vaiheessa kun eteeni tuli vauvojen ja pienten lasten ruumiin kuvia, ratkesin itkemään.
Olen aikuinen mies mutta tuo katastrofi on saanut minut kärsimään henkisesti aivan liikaa. Voisin tottakai olla seuraamatta noita uutisia mutta jostain syystä sitten haen lisää tietoa tuosta onnettomuudesta ja sitten kohta taas olen todella surullinen.
En tiedä mitä tekisin....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kalliomäki ryöstää ruumiita oikein reippaasti, ei sitä muutama kuva häiritse.
On lähettänyt Thaimaahan oikein tunnistusryhmiä etsimään verovelvollisia.
Aikuinen mies? Surullinen pillittäjä. Ei voi olla totta. En nähnyt yhtään järkyttävää kuvaa, vaikka kuinka etsin. Eihän tollasta luuseria olekaan.
...sinulla on tunteet. Monet, monet tälläkin palstalla kävijät itseni mukaanlukien jakavat tunteesi. Ei kannata välittää noista vähättelijöistä, he vain kieltävät surun tunteet.
Minusta kannattaa silti pitää kiinni arkielämänkin jutuista, rukoilla jos uskot ja keskustella asiasta täällä tai läheistesi kanssa.
Vaikka suurin suru on tietysti uhrien omaisilla,kyllä tämä tuli meitä niin lähelle.
Itsekin olen itkenyt monet itkut, nyt luotan siihen, että menehtyneet ovat paremmassa paikassa, vaikkakaan en olisi heille tai kenellekään tätä toivonut. Jutella voi tietysti sähköpostitsekin?
Et ole välttämättä ongelmasi kanssa yksin. Monelle ihmiselle käy noin jonkin suuronnettomuuden yhteydessä. Aluksi uutisointia voi seurata aivan normaalisti, seuraavaksi alkaa tietyllä tavalla sairalloinen halu etsiä kaikki mahdollinen ko. onnettomuudesta. Lopulta tuloksena voi olla yhtä suuri tuska ja ahdistus kuin olisi itse ollut paikanpäällä ja osallisena.
Josku siitä saattaa muodostua niin suuri ongelma, että pitää hankkia ulkopuolista apua ongelmaan.
Aasian katastrofin kohdalla esim. kuolleiden kuvien levittäminen netissä saattaa olla monelle liikaa.
Tätä sinun ongelmaasi ei tule väheksyä, eikä sille saa nauraa. Älä myöskään itse väheksy oireitasi. Koeta nyt aluksi olla etsimättä kuvia ja uutisia tapahtumasa ja anna itsellesi jotain muuta ajattelun aihetta.
ja vieläpä katutasossa aivan Bengalinlahden rannalla 160km Chennaista etelään, elikkä Intian pahiten kärsineellä alueella. Minut pelasti se, että lähdin joulunviettoon Goalle (=länsirannikolle) 5 päivää aikaisemmin. Kylässä josta olin lähtenyt, hukkui 300-500.
On myös piinannut mieltä monta kertaa, kun on katsellut kuvia ja videoita, että olisin voinut olla tuolla seassa.
Mielestäni kaikkein pelottavin oli video srilankalaisen hotellin parvekkeelta, jossa näkyy kuinka vesi nousee varmaan 4 metriä, sitten sen liike alkaa hidastua, pysähtyy, ja sitten, pikkuhiljaa, se alkaa vetäytyä takaisin, vieden vääjäämättä kaiken irtonaisen mukanaan. Monikohan oli vielä tuossa vaiheessa hengissä, muttei jaksanut enää kamppailla kun joutui vedetyksi avomerelle?
Jäätävä homma kertakaikkiaan. Pelko on luonnollinen reaktio, älä häpeile sitä vaan koeta päästä sinuiksi sen kanssa.
Tuo on täysin luonnollista. Koeta kerätä itsesi kasaan, kyllä se elämä helpottaa.