Tietoisuuden paradoksi

Aliokokiki

En kannata mitään uskontoa, mutta ne jotka sanovat että ensin me synnymme ja sitten kuolemme ja se on siinä, ovat joko hyvin yksinkertaisia ihmisiä tai eivät ole pohtineet asiaa yhtään.
Ihmisen tietoisuus tekee asiasta mutkikkaan. Missä kohtaan tietoisuus muodostuu? Ainakaan se ei muodostu syntymähetkellä koska jo ennen syntymääkin me olemme tuntevia olentoja. Entä sitten hedelmöittyminen? Tuntuisi hullulta että siinä tilanteessa saisimme jonkin ahaa elämyksen ja oivaltaisimme olevamme ajattelevia olentoja. Entä sitten siittiöt ja munasolut? Onko niillä tietoisuus? Ainakin niillä on vaistomaista toimintaa.
Tietoisuus, tai toisin sanoen sielu on olemassa jo ennen ihmisen syntymää. Aivojen kehittyminen mahdollistaa sen että ihminen saa sielun ja ymmärtää pikku hiljaa olevansa ajatteleva olento
Mutta mistä se tulee? Ja ennen kaikkea mihin se menee ruumiin tuhoutumisen jälkeen?

10

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siinävastaus

      Jumala on kaiken luoja. Hänen kättensä tekoja olemme.

    • Esitä joku pätevä perustelu 'sielun' olemassaololle.

      • nää_on_näitä

        Tiedän että minulla on muistikuva.
        Jos esitän tarkan muistikuvan kukaan ei saata muistaa esittämääni asiaa täydellisesti samalla tavoin, siksi voi aina sanoa että en muista, muistoa ei ole.
        Siltikään se ei poista sitä että muistan. Jokaisen menneisyys on erilainen ja joka hetki toimitaan menneiden opetusten ja kokemusten ohjaamana joten jokaisen sielu on erilainen

        Tämä vain siksi että minulle käsite sielu tarkoittaa menneitä muistikuvia. Sieluni koostuu menneistä kokemuksistani.

        siinävastaus puhukoon omasta puolestaan. Omasta sielustaan


    • mies42p

      Tässäpä tämä ihana nainen kertoilee samaa mitä itsekin välillä pohtinut, kun kaikki tässä mitä olemme, materia on vain atomia ja sitä pienempiä hiukkasia, energiaa, mitä se tietoisuus on? Jos olisin 100 kertaa atomia pienempi piste, voisin hyvin kuljeskella kaikkien ihmisten läpi ja ympärillä leijuis vaan atomeja ja elektroneja, mitä se tietoisuus on siinä kun leijuisin jonku aivojen läpi?

      https://www.youtube.com/watch?v=s8SZ0Jhu9e8

    • vm41

      Kaikki siittäjän olemassa oleva tietous siirtyy siittiön mukana munasoluun jossa tieto tiivistyy kehittyviin aivoihin ja muodostaen ympärilleen välttämättömän pahan, eli ruumiin pystyäkseen elättämään itsensä ja siirtäen edelleen uusiin kloonaamiinsa jälkeläisiin entiset osaamiset, sekä lisäksi uudet oppimansa.
      Se mistä tietous on alun perin lähtöisin on sivuseikka ja jolla tiedolla ei ole kenellekkään mitään hyötyä, sillä se nyt vain on ja pysyy.
      Jonkun jumalan sekoittaminen henkilöitynä asiaan, on typeryyden kasauma.

      • Löytyykös-todisteita

        "Kaikki siittäjän olemassa oleva tietous siirtyy siittiön mukana munasoluun"

        Todisteet sitten vain näkyville.


      • skepseivers
        Löytyykös-todisteita kirjoitti:

        "Kaikki siittäjän olemassa oleva tietous siirtyy siittiön mukana munasoluun"

        Todisteet sitten vain näkyville.

        Tarkkaile tuotoksiasi, ellet näe mitään kenen syy se voisi olla?
        Mutta voihan olla ettei sinun näkemäsi todista sinulle mitään?
        Olisiko ystävän kertomus omasta näkemyksestään jotenkin viisaampi tai huonompi kuin omasi. Miksiköhän?


      • tietousnimestäammatista
        skepseivers kirjoitti:

        Tarkkaile tuotoksiasi, ellet näe mitään kenen syy se voisi olla?
        Mutta voihan olla ettei sinun näkemäsi todista sinulle mitään?
        Olisiko ystävän kertomus omasta näkemyksestään jotenkin viisaampi tai huonompi kuin omasi. Miksiköhän?

        Ei tuo ollut mikään todiste siitä, että kaikki siittäjän olemassa oleva tietous siirtyy siittiön mukana munasoluun.


    • Usko pelastaa kadotukselta ja joka uskoo Jeesukseen saa iankaikkisen elämän taivaassa täydellisessä ilossa ja harmoniassa.
      Näin Raamattu lupaa. Jesaja: 28:16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene.

      Markuksen evankeliumi:
      9:23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."

      Johanneksen evankeliumi:
      6:35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. >> Jakeen lisätiedot
      6:47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
      11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
      14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

      Apostolien teot:
      10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
      13:39 ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

      Roomalaiskirje:
      10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

      1.Johanneksen kirje:
      5:1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
      5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

      • koira2222

        50 vuoden päästä Islam lienee jo kristinuskoa suurempi uskonto täällä Suomessakin ja suurin osa kristyistä on jo nyt maallistuneita, eli oikeastaan uskonnottomia. Tämä on helppo maaperä Islamille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3523
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3338
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe