Lopunaikojen ennustelusta

Kuten varmaan kaikki tietävät, niin Jehovan todistajat ovat kunnostautuneet innokkaassa lopunaikojen odotuksessa lukemattomia kertoja. Mutta mutta... koska palstalla on paljon ns. "uudestisyntyneitä", jotka epäilemättä odottavat tulevaa tempausta, ajattelin kysäistä kuinkas usein te olette odottaneet Jeesusta teitä hakemaan? Joka vuosi johonkin perustuen?
Mitenkäs tänä vuonna, eikö vuosi 2017 olekin erityisen merkityksellinen? Niin varmaan viime vuosikin oli ja sitä edellinen, mutta....
77731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Noh, olkaas nyt kerrankin rehellisiä. Kaikkihan tietävät, että maailmanloppu on ihan kohta pian

http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.php

Sen lisäksi tietysti on se rabbin riemuvuosiennustus, joka tietysti kristityille tarkoittaa messiaan toista tulemista ja juutalaisille ensimmäistä. Tästä kohisee "koko internet"! Harmi vaan ettei kukaan tunnu nähneen alkuperäistä ennustustekstiä.

Mutta ei se mitään. Nibiru tulee!!!

"Meade kertoo Planet X – The 2017 Arrival -kirjassaan maailmanlopun syylliseksi niin sanotun Yhdeksännen planeetan, Nibirun, josta tehtiin ensimmäiset havainnot vasta tammikuussa 2016 sen poikkeuksellisen pitkän lentoradan takia"

https://www.stara.fi/2017/01/02/avaruustutkijan-hurja-vaite-maapallo-tuhoutuu-vuonna-2017/

Eikös NASA hiljan pyytänyt yleisän apua yhdeksännen planeetan löytämisessä? Nyt meille käy huonosti kun edes NASA ei tiedä missä mennään.

Noh? Onko muita hyvä ennusteita?

1Äänestä

Yllättävästi monet näyttävät olevan sitä mieltä, että pakanain ajat päättyvät 2017. Siis ovat näitä kolminaisuusopillisia. Onko tällä palstalla ketään, joka tunnustaa omaavansa tuon uskomuksen? Jos niin voisitko perustella asiaa?

Äänestä
  • Jahah , älkää uskoko valehtelevia silmiänne,eikä valehtelevia korvianne tämä kaikki on vanhaa valoo , mutta oottakaas , tässä minulla on ihkauusi , tuliterä , kaikenkattava ilmoitus...

    Äänestä

  • paipapum kirjoitti:

    Jahah , älkää uskoko valehtelevia silmiänne,eikä valehtelevia korvianne tämä kaikki on vanhaa valoo , mutta oottakaas , tässä minulla on ihkauusi , tuliterä , kaikenkattava ilmoitus...

    Ja vapaa-ajattelija oman oppinsa mannekiini siinä taas riekuu. Onko krapula? Vai oletko taas vapaasti pössytellyt?

    Äänestä

  • anttivapaaajettelija kirjoitti:

    Ja vapaa-ajattelija oman oppinsa mannekiini siinä taas riekuu. Onko krapula? Vai oletko taas vapaasti pössytellyt?

    Ällös ny, mahtaako paipa olla vapari, epäilen tuota. Mutta oliko sinulla jotain tuohon pakanainaikoijen päättymiseen 2017?

    Äänestä

  • Heh heh ateismin mannekiini helel.
    Pelkkää provoo taas sulta

    Äänestä

  • Kukaaeiuskotommost kirjoitti:

    Heh heh ateismin mannekiini helel.
    Pelkkää provoo taas sulta

    Onko aloituksen aihe niin kiusallinen, että teet melkein mitä vain päästäksesi siitä keskustelemasta ja siirrettyä huomion muualle 😶

    Äänestä

  • voisinuapelkuria kirjoitti:

    Onko aloituksen aihe niin kiusallinen, että teet melkein mitä vain päästäksesi siitä keskustelemasta ja siirrettyä huomion muualle 😶

    Voi mitä potaskaa.

    "vain päästäksesi siitä keskustelemasta"

    Helelin kanssa pääsee keskustelemasta , kun ei keskustele helelin kanssa. Ei se sen vaikeampaa ole. :D :D :D

    Äänestä

  • anttivapaaajettelija kirjoitti:

    Ja vapaa-ajattelija oman oppinsa mannekiini siinä taas riekuu. Onko krapula? Vai oletko taas vapaasti pössytellyt?

    ..Vapaasti pössytellyt , ? .. "-
    wanha , enempi viisas tai sitten ei - kansa oli sitä Mielipuolta, että siitä puhe mistä puute ,
    Ainakos se vain mieleen tulee pössyttely ? ,
    Mutta sehan on Raamatullista , 3 Moos , mainitaan juhlavoiteen eräänä osana -Kaneh Borm , sama tuote , joa nyt tuolla Lännen kultamaassa nyt niin ahkerasti markkinoidaan ,
    kyllä ne sitä siellä on iankaiken pössytellytkin , - ei ne henget muuten tule tarinoimaan ,
    Ja kyllä siitä jälkee tulee, raamattu puhuu " melskeen miehistä" , jotka ei jätä kivee kannon päälle ;
    kattokaas vaikka noita raamatun maita ; Mosulia tai Vaikka Aleppoa ;

    Äänestä

  • anttivapaaajettelija kirjoitti:

    Ja vapaa-ajattelija oman oppinsa mannekiini siinä taas riekuu. Onko krapula? Vai oletko taas vapaasti pössytellyt?

    "Onko krapula ? "..
    No voi ei , mutta paransin kyllä isojen herrojen krapulan aikoinaan pahkajärvellä armeijassa , tabuillakaan en ole krapulaa itseltäni parantanu, mikä lienee ollut erehdys , - jakelin kaikki tabut vuosikymmeniä muille ,
    nyt vasta tajusin , että minunhan ne olis pitäny itte mättää ,
    " olenko vapari ? " no en , olin aikuisempana myös Timpuri ,

    Äänestä

  • Facepalmmmmm kirjoitti:

    Voi mitä potaskaa.

    "vain päästäksesi siitä keskustelemasta"

    Helelin kanssa pääsee keskustelemasta , kun ei keskustele helelin kanssa. Ei se sen vaikeampaa ole. :D :D :D

    Keskustelun sijaan mieluummin provoilet?

    Äänestä

  • jokuharrastuksesi kirjoitti:

    Keskustelun sijaan mieluummin provoilet?

    provoilet ...
    Enhän minä , tämähän on sinun satusi , sinä etsit sitä Susihukkaa, ja se on ihan hyvä, että saa päälleen siltä sitten Susiturkin ; kelpaa sitä sitten se yllä keekoilla lammaslauman edessä ,Mutta hyvän susiturkkisen täytyy, - saadakseen kunnon kilipataa, osata taikinoida ja jauhota mustan tassunsa, -Pian , etteivät päkätit kasva pässeiksi , ja niille ei kannata saarnata kuin postiluukkua helisyttämällä ja huutelemalla siitä kannustavia iskulauseita tyyliin " ; Hoo Hoo , -Hoojiikoo! ,Mutta pikku kileille pitää panna se jauhotassu ikkunalle, ja sanoa möreällä, ...hups, eiku imelällä ...siis Äidillisen kimakalla äänellä , että vuohiäitikkä se tässä tulee , pikku namipalat ,

    Odotatko sinä jotain maailmanloppua, harmagedonia tai tempausta tulevaksi elämäsi aikana? Jos, niin mitä ja millaisian perustein?

    Äänestä

  • hmmmhmhmhh kirjoitti:

    Odotatko sinä jotain maailmanloppua, harmagedonia tai tempausta tulevaksi elämäsi aikana? Jos, niin mitä ja millaisian perustein?

    Jotain maailmanloppua ...
    Olen aina pitänyt opetuselokuvanani vanhaa Peter sellersin tähdittämää elokuvaa " Tohtori Outolempi ," - eli miten opin rakastamaan atomipommia ," -
    Siinä valaistunut natokenraali ratsastaa Moskovaan vetypommilla , ja sitten tulee niiin kaunis loppukohtaus ,
    ..Niin kaunis auringonnousu ,sitten kaunis Vetypommin pilvi nousee taivaalle sitten monta , ja taustalla kaikkien aikojen paras naissolisti Vera Lynn laulaa riipaisevan kaunista iskelmää " -Kun avaat uniset silmäsi , joskus , jonain kauniina aamuna , silloin me tapaamme, auringon noustessa , kauniina aamuna ..."
    Kyllä siinä ylöstempaus tulee; Atomipommi räjähtää ensin sivulle sitten imaisee takaisin sisään , ja sitten pilvi nousee Stratosfääriin saakka , ;
    taivaalla tavataan

    Nykyinen meno, jossa uskontoa käytetään käsikassarana oman ideologian pönkittämiseksi on todellinen vaara. Epäilemättä myös diktatuuri ja fasismi ovat vaarallisia. Ihminen pystyy kyllä tuhoamaan maapalloa suurelta osalta, eikä sitä mikään jumala estä.

    Äänestä

  • Vartiotorni, jehoovansa kanava, ilmoitti Herätkäässä n:o 23 v. 1868 ylitsepursuavat todisteensa USA:n ja N-liiton ydinasesodalle v. 1975. Todiste muodostui kansainvälisen politiikan aikakausikirjasta, joka oli väärennetty, sellaista tietoa ei tuo julkaisu eikä yleinen lehdistö ole julkaissut.

    Aseellisen yhteenoton uhka oli tunnetusti suurimmillaan v. 1962 Kuuban ohjuskriisin vuoksi.

    Mitä tulee vuoteen 1975, niin kansainvälisen politiikan liennytys alkoi Helsingissä v. 1973, ETYK -konferenssina.

    Ja juuri 1975 allekirjoitettiin loppuasiakirja myös Helsingissä. Sen erinimisiä osa-alueita sanotaan tosiaan liennytykseksi.

    Tuntuu siltä että Raamatun Jehova pilailee vartiotornijehovan kustannuksella.

    Äänestä

  • Hrmphhh kirjoitti:

    Vartiotorni, jehoovansa kanava, ilmoitti Herätkäässä n:o 23 v. 1868 ylitsepursuavat todisteensa USA:n ja N-liiton ydinasesodalle v. 1975. Todiste muodostui kansainvälisen politiikan aikakausikirjasta, joka oli väärennetty, sellaista tietoa ei tuo julkaisu eikä yleinen lehdistö ole julkaissut.

    Sinulta edelleen odotetaan otetta maininnastasi. Nähdäkseni olet pelkkä trolli ja valehtelija, eikä ole tietoa siitä montako eri roolia sinulla on täällä spagetin lisäksi.

    Äänestä

raptureontulossa 23.2.2017 19:38

"Jehovan todistajat ovat kunnostautuneet innokkaassa lopunaikojen odotuksessa lukemattomia kertoja"

-Vartiotorni ennustaa. Ajankohdan kuluttua vartiotorni kirjoittaa että todistajat julistivat.

Se 1914.
Sehän perustui aikalaskelmaan ja pyramidimittojen vahvistukseen. Pyramidi on muinaisuskonnon pyhä monumentti. Kun pyramidi jätettiin pois vartiotorneista, se selitettiin saatanan raamatuksi. Vartiotorni ei ole käsitellyt, että mikä on niiden ikuisuuskohtalo, jotka kuollessaan uskoivat tuohon saatanan raamattuun, vartiotornihan sitä itse tyrkytti.

Kun tuo 1914 muuettiin 1918:ksi, perusteluna oli että "uskomme sen toteutuvan".

1925 maailmanloppua odoteltiin siten, että lahkojohtaja Rutherford oli rakennuttanut Kaliforniaan talon v. 1925 kuolleista nousevia Israelin patriarkkoja varten, mutta asui itse siinä "siihen asti" kuten hän sanoi.

Tällöin 1925 oli v. 1914 vailla vartiotorniuskonnollista merkitystä.

1940 -luvulla vuodelle 1914 annettiin Jeesuksen paluun merkitys, mutta näkymättömänä.
(Matteus 24:30:Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan)

Vartiotorni väittää että v. 1914 alkaen elää Jeesuksen kertoma "viimeinen sukupolvi": Luukas 21:32: Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu.

Vartiotorni sanoo nyt että Jeesuksen kertoma sukupolvi on oikeasti kaksi sukupolvea. Todistajat kertovat olevansa iloisia "uudesta valosta" ja että loppu täytyy olla lähellä, kun vartiotorni noin sanoo.

1Äänestä
  • Vartiotorni sanoo olevansa jehoovan kanava, ja sanoo noista julkaisuistaan, että ne ovat "jehoovan pöytä".
    Toki myös kertoo vartiotorni, että itse Jeesus kävi v. 1918 vartiotorniseurassa kehumassa lahkoa.
    Näitä tietoja vasten luettaneen nimim. Ruusustus edellä.

    Äänestä

Kuka tämä Jehoova on. Taitaa olla pahanpuhujain klaanin keksintö. Ehkä voi kehoittaa varovaisuuteen kaikesta huolimatta, pilkka voi tulla omaan nilkkaan.

Äänestä
  • Lienee se J-lähteen jumala vanhan testamentin puolelta.

    Äänestä

En ole tuonnimistä Jumalaa koskaan nähnyt, Jehova sen sijaan Kaikkivaltiaan Jumalan nimi yhdellä o:lla.

Äänestä
  • Jehova on hieman virheellinen muoto. Oikeastaan Jt-lahkojohtokin tunnustaa sen. He kuitenkin käyttävät Jehova-nimeä, koska se on jo tullut tavaksi. Oikeampi muoto olisi Jahve.

    Äänestä

  • Minkäs nimisen Jumalan olet nähnyt? Sitäpaitsi, jos Jehova on ihan OK, vaikka Jahve olisi oikeampi, ei Jehoovan pitäis olla yhtään sen huonompi vaihtoehto.

    Äänestä

Kummallista ettei kukaan kehtaa tunnustaa, että odottaa Jeesusta tulevaksi pikaisesti? Ettekös te usko, että Jeesuksen tulo "on lähempänä kuin koskaan"? ;]

Äänestä
  • Raamatun mukaan ei tule kehitellä mitään päivämääriä. Jumalan silmissä yksi päivä on kuin tuhat vuotta. Jeesus tulee, kun tulee. Aina tulisi olla siihen valmistautunut. Pääasia on, että suhde Jeesukseen on kunnossa ja seuraa Häntä. Kukin meistä voi kuollakin milloin vaan, vaikka liikenneonnettomuudessa. Kyllä Jeesuksen omat pääsevät Hänen yhteyteensä ikuisuudeksi, vaikka ehtisivätkin kuolla ennen Hänen tuloaan.

    Äänestä

  • Käännösvirhe.
    Pitäisi olla "äkisti."

    Äänestä

  • pianpianäkistiäkisti kirjoitti:

    Käännösvirhe.
    Pitäisi olla "äkisti."

    Jaa. No onpa se sitten tullut "äkisti" viimeiset 2000 vuotta.
    Kyllä se on pian. Tai siis oli. Nykyään se on lähinnä "no hohhoijaakkaa".

    Äänestä

Tarkennus , miksi et sitten käytä tuota nimeä? Miksi Jumalan nimeä ei saisi käyttää? Jeesuksen nimenkään tarkkaa lausumismuotoa ei tiedetä, mutta käytetään silti. Pitäisikö meidän kiistellä siitäkin, tai jättää käyttämättä, koska tarkkaa lausimistapaa tiedetä varmasti?
Siitä päivästä ei tiedä kuin Isä yksin, sanoi Jeesus. Pelastuksen takana on Kaikkivaltias Jumala ja hän on antanut tärkeän osan tässä tehtävässä Jeesukselle. Jeesus antoi aina kunnian Isälleen ja sanoi sen merkitsevän iänkaikkista elämää, että hankitaan tietoa ainoasta tosi Jumalasta ja hänestä, jonka hän on lähettänyt Jeesuken Kristuksen. Ilman ainoan tosi Jumalan tuntemusta ei saa elämää. Se oli Jeesuksenkin vaatimus.

Äänestä
  • Miten niin en käytä. Käytän todellakin välillä Jahve nimeä. Puhun myös Taivaan Isästä ja Luojasta jne.

    Ei tarvitse kiistellä, kun jopa Jehovan todistajien johto myöntää, että Jahve on oikeellisempi muoto kuin Jehova. Eivät vaan viitsi oikaista kirjallisuuteensa. Kai se olisi huonoa mainosta.

    Tietenkin Taivaan Isän tulee olla meille läheinen. Hän on yksi Kolmiyhteisen Jumalan persoonista. Jeesus on toinen persoona ja Pyhä Henki kolmas persoona. He kaikki ovat yhtä olemusta. Meillä on yksi Jumala.

    Ihmisessä on yksi olemus ja yksi persoona.

    Jumala on erilainen olento kuin ihminen. Hänessä on yksi olemus, mutta kolme persoonaa.

    Ei ole mitään syytä, miksi Jumalan pitäisi olla kuten ihminen. Jumala on paljon meitä ihmisiä korkeampi ja suurempi olento ja ei ole ihmekään, ettemme Hänen suuruuttaan ja erilaisuuttaan koskaan osaa täysin hahmottaa. Raamatusta käy ilmi Jumalan kolmiyhteisyys.

    Linkistä voit tutustua aiheeseen hieman lisää:

    https://www.gotquestions.org/Suomi/Raamattu-kolminaisuus.html

    Äänestä

  • Tarkennus kirjoitti:

    Miten niin en käytä. Käytän todellakin välillä Jahve nimeä. Puhun myös Taivaan Isästä ja Luojasta jne.

    Ei tarvitse kiistellä, kun jopa Jehovan todistajien johto myöntää, että Jahve on oikeellisempi muoto kuin Jehova. Eivät vaan viitsi oikaista kirjallisuuteensa. Kai se olisi huonoa mainosta.

    Tietenkin Taivaan Isän tulee olla meille läheinen. Hän on yksi Kolmiyhteisen Jumalan persoonista. Jeesus on toinen persoona ja Pyhä Henki kolmas persoona. He kaikki ovat yhtä olemusta. Meillä on yksi Jumala.

    Ihmisessä on yksi olemus ja yksi persoona.

    Jumala on erilainen olento kuin ihminen. Hänessä on yksi olemus, mutta kolme persoonaa.

    Ei ole mitään syytä, miksi Jumalan pitäisi olla kuten ihminen. Jumala on paljon meitä ihmisiä korkeampi ja suurempi olento ja ei ole ihmekään, ettemme Hänen suuruuttaan ja erilaisuuttaan koskaan osaa täysin hahmottaa. Raamatusta käy ilmi Jumalan kolmiyhteisyys.

    Linkistä voit tutustua aiheeseen hieman lisää:

    https://www.gotquestions.org/Suomi/Raamattu-kolminaisuus.html

    "Ei tarvitse kiistellä, kun jopa Jehovan todistajien johto myöntää, että Jahve on oikeellisempi muoto kuin Jehova. "

    Jos se on joidenkin mielestä o i k e a m p i muoto, se ei tarkoita että se on OIKEA. Mitä väliä sillä muutenkaan on, kutsuthan sinäkin jumalaasi Jeesukseksi vaikkei hänen nimensä ole suinkaan Jeesus. Silti arvostelet toisia nimen lausumisesta.

    Toisekseen, kummallista miten karaiitit ovat laittaneet tuonne nimen Yehovah

    "Holy Temple in Jerusalem and "appear before Yehovah". "

    http://www.karaite-korner.org/glossary.shtml

    Ehkä he eivät ole ymmärtäneet kysyä sinulta oikeaa lausuntatapaa?

    omg, tuollakin käytetään nimeä YEHOVAH

    http://www.hope-of-israel.org/YHVHcal.htm

    Mikä huvittavampaa, lukuisa määrä raamatunkäännöksiä käyttää nimeä Jehovah. Jotkut nimeä Yahwe.

    Summa summarum: JOS teidän jumalanne olisi kaikkitietävä ja kaikkivoipa, kuten väitätte, ei sillä olisi merkitystä millä nimellä häntä kutsutte. Nimi tarvitaan erottamaan jumala toisista jumalista.

    Äänestä

Jehovan todistajat ovat kyllä sikäli oikeassa siinä että, kyseessä on kaksi laumaa.

Myöskin siinä suhteen lopunajasta että se olisi pidettävä lähellä olevana tapahtumana.

Näin raamattu kertoo,mutta ajoista tai ajasta ei tiedä kukaan ihminen.

Toisaalta Nimissä taas jeesus on nimi yleisesti käytössä, mutta ns:jeesuksen nimenä ei ollut jeesus.

Äänestä
  • >> Jehovan todistajat ovat kyllä sikäli oikeassa siinä että, kyseessä on kaksi laumaa.

    Järjestön selitykset ovat tämänkin asian suhteen tuulesta temmattuja. Raamatussa ei puhuta kahdesta laumasta, vaan aina yhdestä:

      Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta;
      myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni,
      ja on oleva   y k s i   l a u m a   ja yksi paimen.

      Silloin Jeesus sanoi heille:
        "Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on:
         'Minä lyön paimenta, ja lauman (yksikkö) lampaat hajotetaan'.

      Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; (yksikkö)
      sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.

      Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, (yksikkö)
      johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi,
    paimentamaan Herran seurakuntaa, (yksikkö)
    jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.

      Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia,
      jotka eivät laumaa (yksikkö) säästä,

      kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, (yksikkö)
      ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan,
      ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
      ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet,
      vaan ollen laumalle (yksikkö) esikuvina,

    Lammastarhoja on useampia. Esim. kanaanilainen vaimo ei ollut mainitusta "tästä lammastarhasta", mutta hänelläkin oli oleva mahdollisuus kuulua siihen yhteen laumaan:

      Hän vastasi ja sanoi:
        "Minua ei ole lähetetty muitten kuin
         Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö".

    Äänestä

Raamattu kertoo myös lopunajan pilkkaajista,kun se kestää eikä näy, ja osa luovuttaa uskonsa siitä mitä on oppinut tai luopuu uskostaan eksyen koska ei ollut oikeamielinen.

Myös suurta osaa ihmiskuntaa odottaa tuho koska heiltä puuttui nöyryys ja rakkaus.(eivät suinkaan kaikki pelastu)

Raamattu kertoo pilkkaajista ,he eivät tule perimään ikuista elämää.

Äänestä

Pohtija, olet aivan oikeassa. Aito luottamus Jumalaan kestää, vaikka joutuu odottamaankin ja pilkkaajista mainitaankin 2. Piet.3: 3,4.
Myöskin juuri ylpeys estää monia tunnustamasta riippuvaisuuttaan Jumalasta. Nöyrä ihminen on halukas ottamaan vastaan sitä opetusta, mitä Jumala varaa sanansa välityksellä.
Ylpeys sai myös yhden Jumalan henkiluomuksista kapinoimaan Luojaansa vastaan ja teki itsestään Saatanan. Ja juuri tuo persoona haluaa, ettei kukaan palvoisi Jumalaa rakkaudesta. Hän tietää, että hänen aikansa on lyhyt ja haluaa mahdollisen paljon ihmisiä mukanaan tuhoon. Jeesus kehoitti ihmisiä olemaan valveilla, koska loppu tulee kuin varas yöllä. Kun on valveilla, se ei pääse yllättämään.

Äänestä
  • "Ylpeys sai myös yhden Jumalan henkiluomuksista kapinoimaan Luojaansa vastaan ja teki itsestään Saatanan"

    Mistäs päin raamattua tämä käy ilmi?

    Äänestä

Nykytodistajat ovat jotenkin pehmiksiä.
Ennen, vielä tuossa 1960 -luvulla ainakin, todistajat saattoivat oikein kipinöitä lyövän tuntuisesti iskeä sanojaan, kuinka varmasti ja kuinka pian se loppu tulee.
Nykyään he puhuvat vain järjestelmäasioiten päättäjäisistä, sitten kun jehoova hyväksi näkee.

Äänestä

Niin asioihin tulee selvempää näkemystä. Matt. 24:ssa olevat ennustukset ovat selvästi näkyvissä. Jeesuksen läsnäolo voidaan nähdä uskon silmin. Hän odottaa aikaa, jolloin hän tulee toteuttamaan tuhon kaikelle pahalle. Ei ole epäilystäkään siitä, että olosuhteet maailmassa tarvitsevat pian korjausta. Mutta Jeesus sanoi rohkaisevasti Luuk. 21:28:ssa: "Kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä." Room. 8:20 sanoo: " Itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistosaan vapauteen." Seuraava jae paljastaakin, miten koko luomakuntakin huokailee kaiken pahan keskellä. Ja Ilmestyskirjassa on lupaus, että Jumala tulee tuhoamaan ne, jotka turmelevat maan.
Maan päältä on silloin poissa se,mikä on tuottanut tuskaa totuutta rakastaville ihmisille. Hieno aika koittaa sen jälkeen.
Siksi Sefanjan 2:2-3 kehoittaa etsimään vanhurskautta, voidaksemme saada suojan kun loppu pahuudelle koittaa.

Äänestä
  • Lopunajathan olivat jo kauan sitten jos raamattua katsotaan

    1. Tess. 4:15

    Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.

    1. Tess. 4:17

    sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    1. Kor. 15
    51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,

    Äänestä

  • "Ennusmerkit" ovat olleet nähtävissä aina. Niissä ei ole mitään poikkeuksellista. Aina on ollut sotia, maanjäristyksiä ja nälänhätää. Vaikkakin vähenevässä määrin. Ihmisen perspektiivi vain on niin suppea, että hän tunnistaa vain lähihistorian tapahtumat.

    "Jeesuksen läsnäolon" ns. ymmätää vain ja ainoastaan lahokirjallisuutta lukemalla. Kuvaavaa on, että lahkojohtokin hoksasi siirtää läsnäolon vuoteen 1914 vasta parikymmentä vuotta jälkijunassa. Sitä ennenhän totuus™ oli ollut, että läsnäolo oli alkanut jo 1874. Että, se siitä hengellisestä näkökyvystä.

    Äänestä

Tess. ja Kor. paikat koskevat ylösnousemusta, niille jotka saavat elämän taivaassa Jeesuksen perijätovereina, josta kerrotaan Ilmestyskirjassa.
Lopunajanmerkit olisivat yhteismerkki, jotka kerrotaan Matt. 24.luvussa ja 2. Tim.3. luvussa sekä iIlmestyskirjan ratsastajien yhteydessä.
Asioiden ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan henkeä ja ennustetut asiat tulevat täyttymään pilkasta huolimatta.( 2.Piet 3:3)
Voiko joku väittää, että maailma on normaalissa tilassa.

Äänestä
  • Tarkoitatko, että vartiotornin pohjan kunigas on eksyksissä sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi ?
    Vaiko että lahkosi joutuu sanomaan niistä lainvastaisista muistiinpanoista ihmisten ulko-ovilla, koska niistä koostuu kielletty henkilörekisteri (toki olisivat lainmukaisia kun vain todistaja kysyisi asukkaalta luvan) ja sitten asia voidaan käsitellä myös netissä

    Äänestä

  • "Asioiden ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan henkeä"

    Tarkoitat siis valheen henkeä, koska jos teksti luetaan kuten se on, niin Paavali odotti Jeesusta takaisin jo omana aikanaan. Lue tarkasti: " me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen". Voiko tuon selvempää olla?

    Äänestä

Aika näyttää, mikä on oma näkemyksesi.
Mikä henkilörekisteri, tiedätkö, missä se on?

Äänestä
  • Niin, katsos, lahkosi tosiaan pitää jäseniltään ja siten sinultakin salassa.
    Tätä sinun tulisi epäilläkin jo heti kun luet lahkohistoriikistasi "jehovantodistajat - jumalan valtakunnan julistajia" lauseen: jehovantodistajat eivät ole mikään salaseura.

    Teillähän on se pomojen käsikirja, "kiinnitä huomiota itseesi ja koko laumaan" kielletty kirja niin todistajilta kuin yleisöltä, kaikilta niiltä joita todistajat käyvät värväämässä jäseniksi.
    Jostain syystä vartiotorni on myös kirjoittanut, että Uusi testamentti on suurimmaksi osaksi tarkoitettu vain niille, jotka ovat kirjauttaneet itsensä vartiotorniseuran kortistoon taivaaseen menoa varten.
    Laitan tähän ulkopuolisia lukijoita varten (sinä ehkä tiedätkin) että Pasi Turusen kirjasta "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa" löydät tarkemmat lähdetiedot, vartiotorninumeron ja sivunumerokin on esillä. Ja muuta uskomatonta.
    Nämä ovat kristitylle käsittämättömiä asioita. Ehkä sinä perustelet ?

    Äänestä

  • Belvedeus kirjoitti:

    Niin, katsos, lahkosi tosiaan pitää jäseniltään ja siten sinultakin salassa.
    Tätä sinun tulisi epäilläkin jo heti kun luet lahkohistoriikistasi "jehovantodistajat - jumalan valtakunnan julistajia" lauseen: jehovantodistajat eivät ole mikään salaseura.

    Teillähän on se pomojen käsikirja, "kiinnitä huomiota itseesi ja koko laumaan" kielletty kirja niin todistajilta kuin yleisöltä, kaikilta niiltä joita todistajat käyvät värväämässä jäseniksi.
    Jostain syystä vartiotorni on myös kirjoittanut, että Uusi testamentti on suurimmaksi osaksi tarkoitettu vain niille, jotka ovat kirjauttaneet itsensä vartiotorniseuran kortistoon taivaaseen menoa varten.
    Laitan tähän ulkopuolisia lukijoita varten (sinä ehkä tiedätkin) että Pasi Turusen kirjasta "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa" löydät tarkemmat lähdetiedot, vartiotorninumeron ja sivunumerokin on esillä. Ja muuta uskomatonta.
    Nämä ovat kristitylle käsittämättömiä asioita. Ehkä sinä perustelet ?

    Turusen kirja on umpiuskovaisen kirjoittama teos, jossa kirjoittaja takertuu todistajuuden ongelmakohtiin mainostaakseen omaa uskoaan. Hän antaa jopa ohjeet siihen miten joku kuollut mies otetaan henkilökohtaisesti vastaan!?!?!?!

    Äänestä

  • Turunen esittelee lahkon vartiotornisitaatein. Miksi sitä häpeät ? Kun kerran pysyt todistajana, niin kehu Turunen, lahkosi esittelijä.

    Äänestä

  • Karttis kirjoitti:

    Turunen esittelee lahkon vartiotornisitaatein. Miksi sitä häpeät ? Kun kerran pysyt todistajana, niin kehu Turunen, lahkosi esittelijä.

    Lopeta nyt se kiemurtelu. Koska muuten odotat Jesseä tempomaan teikäläisiä seuraavan kerran? Tänä vuonna? Ja kun se ei toteudu, ensi vuonna, ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana....

    Äänestä

  • Vartiotorni kertoo piirroskuvituksin kuolemasta ylösnousun.
    Omaisia on tullut haudan ääreen, ja sieltä kömpii piirtämisaikaisen muodin mukaan pukeutunut (oliko 1980 -luvulta ?) hautapaikan haltija, sitten halitaan. (enkeliä, Mikaelia, ei näyttänyt olevan paikalla, mikä ei tietenkään estä että olisi ollut näkymättömänä, kuten vartiotorni tietään hänen palanneen 1914)

    Äänestä

  • Portman kirjoitti:

    Vartiotorni kertoo piirroskuvituksin kuolemasta ylösnousun.
    Omaisia on tullut haudan ääreen, ja sieltä kömpii piirtämisaikaisen muodin mukaan pukeutunut (oliko 1980 -luvulta ?) hautapaikan haltija, sitten halitaan. (enkeliä, Mikaelia, ei näyttänyt olevan paikalla, mikä ei tietenkään estä että olisi ollut näkymättömänä, kuten vartiotorni tietään hänen palanneen 1914)

    Jehovan todistajien uskonto ei tietenkään ole oikeassa, kuten ei sinunkaan uskontosi.
    Niin, miten oli, koskas odotat Jesseä takaisin?

    Äänestä

Jeesus elää. Kokeile vaikka!
Rukoile Häntä tulemaan elämääsi ja avaamaan sydämesi ilosanomalle.

Äänestä
  • Jeesuksen ylösnousemuksesta ei ole itse asiassa mitään todisteita. Markuksen evankeliumi päättyy siihen, että hauta on tyhjä, mikä taas ei kerro muusta kuin siitä, että ... hauta on tyhjä.
    Ehrman arvioi, että Jeesuksen seuraajista osa sai näkyjä kuolleesta messiaastaan, mikä johti siihen, että nämä ajattelivat Jeesuksen heränneen kuolleista. Tätä kohtaan tietysti esiintyi paljon epäuskoa ja kritiikkiä, mikä on selvästi raamatustakin luettavissa.

    Äänestä

Kummallisen hiljaista täällä, ilmeisesti kukaan ei kehtaa tunnustaa odottavansa tempausta tänä vuonna tapahtuvaksi. Ymmärrettävästi se ensi vuonna saattaa nolottaa. Tässä muutama linkki pakanainaikojen päättymisestä. Kuka palstalla kirjoittavista tunnustaa ajattelevansa noin:

http://www.armo.info/blogi/article/236/pakanain-ajat-paattyvat-2017

https://samueltuominen.wordpress.com/2017/01/09/miksi-uskon-etta-vuosi-2017-saattaa-merkita-pakanain-aikojen-tayttymista-merkitseeko-vuosi-2017-vain-uskonpuhdistuksen-500-vuotisjuhlaa-vai-uskoivatko-uskonpuhdistajat-etta-se-olisi-historian/

http://nokialainen.blogspot.fi/2013/11/rabbi-judah-ben-samuelin-ennustus.html

Äänestä
  • Kaikki nuo "uudestisyntyneet" odottavat kieli vyön alla, että Jesse tulee tänä vuonna. Ensi vuonna ne joutuvat toteamaan ettei se tullutkaan. Ei tieteskään, kun nämä uskikset valehtelevat jatkuvasti niin paljon. Helvettiinhän ne menevät ;]

    Äänestä

Tuonne oli todistajan atomipommiuhkailuun laittanut nimim. Hrmphhh 5.4.2017 10:25 ihan kommentoinnin arvoisen jutun:

Vartiotorni, jehoovansa kanava, ilmoitti Herätkäässä n:o 23 v. 1868 ylitsepursuavat todisteensa USA:n ja N-liiton ydinasesodalle v. 1975. Todiste muodostui kansainvälisen politiikan aikakausikirjasta, joka oli väärennetty, sellaista tietoa ei tuo julkaisu eikä yleinen lehdistö ole julkaissut.

Aseellisen yhteenoton uhka oli tunnetusti suurimmillaan v. 1962 Kuuban ohjuskriisin vuoksi.

Mitä tulee vuoteen 1975, niin kansainvälisen politiikan liennytys alkoi Helsingissä v. 1973, ETYK -konferenssina.

Ja juuri 1975 allekirjoitettiin loppuasiakirja myös Helsingissä. Sen erinimisiä osa-alueita sanotaan tosiaan liennytykseksi.

Tuntuu siltä että Raamatun Jehova pilailee vartiotornijehovan kustannuksella.

Äänestä
  • On siis vain myytti, että Raamatun Jumala on totinen, vai mitä, todistaja ?

    Äänestä

  • "Vartiotorni, jehoovansa kanava, ilmoitti Herätkäässä n:o 23 v. 1868 ylitsepursuavat todisteensa USA:n ja N-liiton ydinasesodalle v. 1975"

    Aha. Sattuisko sulla olemaan pätkää tuosta tekstistä? Tai linkkiä siihen?

    Äänestä

  • Herätkää n:o 23 v. 1968 esitteli ylitsepursuavat todisteensa maailmanlopulle v. 1975

    Herätkää n:o 23 v. 1968, s. 12: "Kommunismin ja kapitalismin välisestä taistelusta elokuun 1967 Intelligence Digest kirjoitti että Tosiasiat ... osoittavat maailmanherruudesta taistelevien sotajoukkojen ryhmittyvän lopullista ratkaisutaistelua varten"

    ja s. 10: "yli 120 miljoonaa amerikkalaista kuolisi Neuvostoliiton ohjushyökkäyksessä. Yhdysvaltain puolustusministeri New York Times, 19.2.1965"

    Niin, Jeesuksen hyvän ja huonon palvelijan vertauksesta synnytti vartiotorni jehovakanavan, jolloin vartiotorni on jehovanpöytä.
    Mutta vartiotorniin on kuitenkin poimittu maailmallisten kirjoituksia. Pippuriksi "jehovapöytään" ?

    5 Moos 18:20-22 kertoo vartiotorniuskonnon olevan väärä profeetta.

    Mutta sitten vain lahkolaisten omaan keskuuteen jaettava "valtakuntamme palvelus", kesäkuu 1974, neuvoi myymään asunnon, muutakin omaisuutta, ja antamaan rahat lahkollisiin tarkoituksiin, kun kerran aikaa oli vähän.

    Äänestä

  • Toste kirjoitti:

    Herätkää n:o 23 v. 1968 esitteli ylitsepursuavat todisteensa maailmanlopulle v. 1975

    Sinä puhuit kyllä vuoden 1868 Herätkäästä.

    Äänestä

  • Lyöntivirhe on todistajalle kivampi kuin ikioma maailmanloppunsa. perin inhimillistä. Mutta hyppää toki pois lahkostasi. Niin muutkin tekevät. Käy
    Veljesseura.org

    Äänestäminen on todistajilta kielletty, politiikkana.
    Ministeri on kuitenkin mitä poliittisin virka. ja ministeri lausunto käy tukemaan maailmanlopun fantasioitakin. (ks nimim. Toste edellä) Ei tässä todistajalla kai muuta kuin ihmetellä että miksi ottaa puheeksikaan ?

    Äänestä

Vastustajat ovat sitävastoin kunnostautuneet jatkuvasti ilkeämielisessä kirjoittelussa. Erityisesti ulkokultaiset uskovaiset eivät puhu omien keskuudessa olevien odotteista. 1. Piet. 4: 7: " Mutta kaiken loppu on tullut lähelle. Olkaa sen tähden tervemieliset, ja olkaa valppaat rukousten suhteen. 8. Olkoon teillä ennenkaikkea hellittämättömän harras rakkaus toisianne kohtaan. 12. Rakkaat, älkää oudoksuko keskuudessanne olevaa paloa, joka tapahtuu teille koettelemukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotain outoa."

Äänestä
  • Ainakin minä ystävieni, rakkaitteni, naapureiteni ja satunnaiskohtaamieni henkilöidenkin kanssa itken lahkolaisten kohtaloa, käymme polvillemme rukoilemaan heidän puolestaan.

    Loppu ei kristittyä enemmälti. Pietarin neuvosta tosiaan rukoilemme, tervemielisyydeltämme on onnemme ja ilomme kristuksessa suuri, täysipainoisen elämän auvoisuus ja antoisuus mielemme täyttää.
    Erityinen ilon hetki on kunkin lahkoon horjahtaneen kääntäminen lahkon synkistä syövereistä valoon iloon ja totuuteen.

    Äänestä

  • Reiskainen kirjoitti:

    Ainakin minä ystävieni, rakkaitteni, naapureiteni ja satunnaiskohtaamieni henkilöidenkin kanssa itken lahkolaisten kohtaloa, käymme polvillemme rukoilemaan heidän puolestaan.

    Loppu ei kristittyä enemmälti. Pietarin neuvosta tosiaan rukoilemme, tervemielisyydeltämme on onnemme ja ilomme kristuksessa suuri, täysipainoisen elämän auvoisuus ja antoisuus mielemme täyttää.
    Erityinen ilon hetki on kunkin lahkoon horjahtaneen kääntäminen lahkon synkistä syövereistä valoon iloon ja totuuteen.

    Kauniisti kirjoitit! Samoin itsekin olen ollut viime vuosina monen monituisissa tilaisuuksissa, joissa rukoillaan Jehovan todistajien puolesta, jotta heistä mahdollisimman moni löytäisi pois Jt-lahkon ansasta ja Jeesuksen seuraajaksi.

    Rukoukset ovat vuosien varrella varmasti monia auttaneetkin. Itsekin aikoinaan olin täysin paatunut Jehovan todistaja-uskonnon jäsen, läpikotaisin siinä ajattelumallissa ja harhaopissa. En pariin vuosikymmeneen ollut epäillyt hetkeäkään, etteikö se olisi ns "totuus". Eräs läheiseni tiesi, että puolestani rukoiltiin ja niin kävikin , että lopulta heräsin ymmärtämään Raamattua ja tajusin erota tuosta Väärästä profeetasta! Se oli ihmeellinen kokemus kuin herääminen jostain aivopesutilasta, jossa kaiken oli nähnyt vain tietyssä vääristyneessä valossa. Mutta lopulta vapauduin! Olen kiitollinen niin Jumalalle kuin esirukoilijoille!

    Äänestä

  • Kaiken loppu on tullut lähelle, sanoo Pietarin kirje.

    Sen kirjoittamisesta on kohta kaksi tuhatta vuotta.

    Äänestä

Raamattu on ennustusten kirja. Room. 15:14: "Sillä kaikki, mikä on kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetuksesti, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutusten avulla olisi toivo."
Sanansa välityksellä hän auttaa ymmärtämään, missä ajassa elämme.

Työ, jota tehdään nykyään täyttää myös Jeesuksen erään osan ennustuksesta: " Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille ja sitten tulee loppu."(Matt.24:14) Samalla tavalla kuin Jeesus ja hänen seuraajansa tekivät, yli 8milj. suorittaa tuota ympäri maailman täyttäen tuon ennustuksen.

Äänestä
  • Vielä riittää käymätöntä aluetta mm. Kiinassa, Intiassa ja arabimaissa. Kristinusko ylipäätään ei ole juuri saanut tuolla asemaa, saati Jehovan todistajien suuntaus.

    Äänestä

  • matt24_14_odottaa kirjoitti:

    Vielä riittää käymätöntä aluetta mm. Kiinassa, Intiassa ja arabimaissa. Kristinusko ylipäätään ei ole juuri saanut tuolla asemaa, saati Jehovan todistajien suuntaus.

    Jt-uskonto ei ole kristinuskoa vaan ei-kristillinen uususkonto, joka on vain ottanut joitakin vaikutteita kristillisyydestä. Eniten vaikutteita se on napannut adventismista, mutta ytimeltään Jt-liike on ei-kristillinen uskonto todellakin. Kun Jeesuksen Jumaluus kielletään, ei uskonto ole enää kristillinen.

    Äänestä

  • HuomHuomHuom kirjoitti:

    Nikealainen suuntaus on ottanut oikeudekseen määritellä, mitä kristinusko tarkoittaa, ja tuota linjaa sinäkin toistelet. Raamattu ei kuitenkaan vaadi Jeesuksen Jumaluuden tunnustamista. Itse asiassa Raamattu tekee monessa kohtaa selvän eron Jeesuksen ja Jumalan välillä: esimerkiksi Paavali kirjoitti "meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät". Kuten varmaan huomaatkin, Paavalin ainoa Jumala on Isä. Edustiko Paavali siis mielestäsi ei-kristillisyyttä?

    Mutta määriteltiinpä kristinusko miten tahansa, Matt. 24:14 ei ole vielä lähelläkään täyttymistä. Kristinuskon lahkot yhdessäkään eivät ole läsnä kaikkialla maailmassa siinä määrin, että jokainen voisi tehdä selvän valinnan, miten evankeliumiin suhtautuu.

    Äänestä

Reiskanen ja kiitollinen, ulkokultaista hihhulitouhua.
Älä teeskentele olevasi kiinnostunut muista, kuin itsestäsi.

Äänestä

päinvastoin 10.4.2017 19:00

" Raamattu on ennustusten kirja. Room. 15:14: "Sillä kaikki, mikä on kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetuksesti "

-Tuossa vartiotorni todennäköisesti tahallaan sekoittaa opetuksen ennustuksiin.
Se on ennustanut, julistanut itse asiassa, maailmanlopun suurimmin markkinoiminansa vuosille 1914, 1925, 1943, 1975.
Saaden Raamatun osoittamaan itsensä vääräksi profeetaksi, 5 Moos 18:20-22

Huom. Ilm. 20:10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

Äänestä
  • Hienoa, että olet löytänyt nuo kohdat, mutta oletko huomannut sitä, että monet odottavat pakanainaikojen täyttymistä tänä vuonna 2017?

    Äänestä

  • Laita ihmeessä keskusteluketju siitäkin.
    Mutta eihän odottelu sinänsä ole kielletty. Vastahan meikäläinenkin odotti bussia.

    Äänestä

  • Se pakanainaikain täyttyminen on vartiotorniuskontoon otettu vuodeksi 1914, se oli ensin epäonnistuneen julistevuoden 1874 lykkäys / korjaus, maailmanlopun vuodeksi, sittemmin sen merkitys muutettiin pakanallisuuden poistumiseksi ja Jeesuksen paluuksi, näkymättömänä.

    Kristinopissa Jeesus palaa näkyvästi: Matteus 24: 27 Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.

    (Vartiotorni kirjoittaa että Jeesus kävi 1918 kehumassa vartiotorniuskontoa vartiotorniseurassa)

    Äänestä

Naapurisivustolla uskonveljesi ennusti, ylöstempaaminen tulee ensi syksynä rytinällä, siis v.2017. Siinä sivussa pilkkaat muita ennustelusta

Voit samantien lopettaa iänikuisen valheesi Jeesuksen käynnistä v1918. Täällä sinä riekut muita pilkaten, katsoisit, mitä uskonveljesi puhuu naapurisivustolla. Sitä voikin sanoa hurjaksi touhuksi

Äänestä
  • Jt-lahko on ytimestään asti mätä. Se on Väärä profeetta.

    Kristikunnassa on myös eksytystä joukossa, mutta myös tervettä opetusta ja toimintaa ja Jeesuksen tosi seuraajia. Vehnää ja rikkaruohoa kasvaa siellä sekaisin.

    Jt-lahkon porukat seuraavat näennäisesti valekristusta eli enkeli Mikaelia (vaikka Mikael ei sitä itse haluaisi) ja ihan varsinaisesti Jt-poppoo seuraa epäjumalaansa eli lahkon hallintoelintä, jota se uskoo aina ennemmin kuin Raamattua.

    Turha sinun on urputtaa joidenkin kristikunnan yksilöiden tyhmistä teoista. Ei se kaadu vehnän niskaan jos esim joku toimii rikkaruohon tavoin.

    Sen sijaan koko Jt-lauma hännystelee Väärää profeettaa ja on sille alamainen. Senhän voi arvata mitä sellaisesta seuraa... Sangen surullista. Et edes tajua olla kiitollinen, kun sinua varoitetaan. Joku päivä vielä muistat, että sinua varoitettiin. Toivottavasti sinä päivänä olet jo lähtenyt Jt-liikkeestä turvalliselle tielle ja iloitset, että ajoissa lähdit.

    Äänestä

yöntunnit 12.4.2017 3:15

"Voit samantien lopettaa iänikuisen valheesi Jeesuksen käynnistä v1918. "

Kyllä tuo on nimim. "odottakaamme:lta" oikea tieto. on ollut painettuna. Oli Jeesus kuitenkin moittinut joulun viettoa. vietto sitten kai parani, luulisi, kun oli arvovaltainen neuvonantaja, ainakin vuoteen 1926, (tuon joulun vietosta valokuva kirjassa "jehovantodistajat-jumalanvaltakunnan julistajia").

Vai tarkoitatko että et ole todistaja, etkä usko että Jeesus olisi oikeasti käynyt siellä New Yorkin päämajassa ?
Yleensä ihmiset eivät ole vaivautuneet vastaamaan ollenkaan, kun olen tästä vartiotorniuskonnon vieraskäynnistä puhunut, joku on naurahtanut.

Keskustellaan pois kun on foorumikin.

Äänestä

-Tuo vartiotornijohto sanoo olevansa Jehoovan kanava.
Todistajilta se kieltää politiikkaan osallistumisen.
Ministeri on erityisen poliittinen virka. USA:n presidentti valitsee ja kansanedustuslaitos, kogressi hyväksyy.

Parlamentin tai presidentin vaaleihin ei todistaja saisi osallistua. Johto itse ottaa sitä kautta valitun henkilön mielipiteen tukemaan omia ennustuksiaan. Siinä sai Jehova kanavansa toisessa päässä kyytiä.
Katsopas nimim. Tostea:

Toste 8.4.2017 15:07
Herätkää n:o 23 v. 1968 esitteli ylitsepursuavat todisteensa maailmanlopulle v. 1975

Herätkää n:o 23 v. 1968, s. 12: "Kommunismin ja kapitalismin välisestä taistelusta elokuun 1967 Intelligence Digest kirjoitti että Tosiasiat ... osoittavat maailmanherruudesta taistelevien sotajoukkojen ryhmittyvän lopullista ratkaisutaistelua varten"

ja s. 10: "yli 120 miljoonaa amerikkalaista kuolisi Neuvostoliiton ohjushyökkäyksessä. Yhdysvaltain puolustusministeri New York Times, 19.2.1965"

Niin, Jeesuksen hyvän ja huonon palvelijan vertauksesta synnytti vartiotorni jehovakanavan, jolloin vartiotorni on jehovanpöytä.
Mutta vartiotorniin on kuitenkin poimittu maailmallisten kirjoituksia. Pippuriksi "jehovapöytään" ?

5 Moos 18:20-22 kertoo vartiotorniuskonnon olevan väärä profeetta.

Mutta sitten vain lahkolaisten omaan keskuuteen jaettava "valtakuntamme palvelus", kesäkuu 1974, neuvoi myymään asunnon, muutakin omaisuutta, ja antamaan rahat lahkollisiin tarkoituksiin, kun kerran aikaa oli vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

raptureontulossa kirjoitti:

Kuten varmaan kaikki tietävät, niin Jehovan todistajat ovat kunnostautuneet innokkaassa lopunaikojen odotuksessa lukemattomia kertoja. Mutta mutta... koska palstalla on paljon ns. "uudestisyntyneitä", jotka epäilemättä odottavat tulevaa tempausta, ajattelin kysäistä kuinkas usein te olette odottaneet Jeesusta teitä hakemaan? Joka vuosi johonkin perustuen?
Mitenkäs tänä vuonna, eikö vuosi 2017 olekin erityisen merkityksellinen? Niin varmaan viime vuosikin oli ja sitä edellinen, mutta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu