Väyryseltä uusi tempaus

En.ota.kantaa.muuten

Kuntavaaleihin nyt kristillisdemokraattien listalta.
Hänen perustamansa Kansalaispuolue osallistuu kuntavaaleihin Terve Helsinki -ryhmänä, mutta kristillisdemokraattien listalla.
Paavo Väyrynen ja muut Terve Helsinki -liikkeen ehdokkaat lähtevät tavoittelemaan valtuustopaikkoja Helsingissä kristillisdemokraattien listalta. Asiasta kertoo Yle.
http://yle.fi/uutiset/3-9476894

Terve Helsinki on sitoutumattomien ehdokkaiden yhteinen ryhmä, jossa Väyrynen on mukana. Hän on perustamansa Kansalaispuolueen jäsen, mutta samalla myös Suomen Keskustan kunniapuheenjohtaja.

Kansalaispuolueen mukaan Terve Helsinki -liikkeellä on omat tunnukset ja itsenäinen vaalityö. Luottamusmiespaikat jaetaan äänimäärien suhteessa.

19

255

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peukkujapidän

      Eipä muuta Paavo, Kun bointsit kotiin.

    • Väykyn pitäisi olla kirjoilla Helsingissä, jotta voisi osallistua siellä kuntavaaleihin. Mitä vaalilaki sanoo ajasta, jolloin henkikirjat on vaihdettava ehdokkaaksi päästäkseen? Äänioikeuden uudessa kunnassa saadakseen, vaihto pitää tehdä viimeistään 51. päivänä ennen vaalipäivää.

    • vuokkomuki

      Väykyllä on jo Neuvostoliiton kunniakansalaisuus ja Suomessa myönnetty turvapaikka kaikkiin Lapin kuntiin sekä Helsinkiin.
      Alkakoot hesalaiset hyvissä ajoin hakea puheenjohtajan nuijaa Paavon käteen.

    • Väykkä

      Maalaiset maksaa Hesan elämän.

      • milläNeKöyhät

        mitään maksaa...

    • kusetusko

      Tiilikainenkin sinne yrittää ja nostaa korvauksia kuten jalasmökki väyrynen aikoinaan kyllä kepu osaa kusetuksen ala peukku pystyssä Sipilä.

      • ulkoministeriNiinUlkona

        luulee asuvansa jalasmökissä...

    • Säälijä

      Voi Väykky-parkaa. On ollut kolme kertaa presidenttiehdokkaanakin. Huonolla tuloksella tosin. Kansanedustaja-ehdokkaana Uudellamaalla. Yhtä huonolla tuloksella. Nyt kuntavaaliehdokkaansa Helsingissä. Tulos tietysti sama. Mikähän olisi Väykyn seuraava ehdokkuus? Ehkä ehdokkuus johtajaksi kepupalstalla?

      • Vasta.vaalin.jälkeen

        Miten niin tulos sama, kun ei edes vaalia ole vielä ollut.

      • EU-n.laiskin.suomalainen
        Vasta.vaalin.jälkeen kirjoitti:

        Miten niin tulos sama, kun ei edes vaalia ole vielä ollut.

        Eiköhän kansa jo vihdoin ymmärrä, että aina vain omaa etua tavoittelevan Väyrysen aika on ohi. Ehdokkuus krisujen listalla on jotain suurelle yleisölle aukeamatonta kieroa peliä, jonka merkityksen tietää vain Väyrynen.

        Väyrynen muuttaa Helsinkiin, että voisi vastustaa muiden muuttoa Helsinkiin. Tsiisus! On se henkisesti melko pihalla tästä ajasta ja elämästä. Vanhuus tuo mukanaan kaikenlaista kremppaa ja viiraus on niistä tunnetuimpia.

        Hyvin se on (rahallisesti) pärjännyt, vaikka ei tiettävästi olekaan ollut yhteiskunnalle hyödyksi. EU:ssakin se on turha ja jopa niin, että laiskimman suomalaismepin titteli napsahti juuri hänelle.

      • ihmettä-kerrakseen
        EU-n.laiskin.suomalainen kirjoitti:

        Mitä ihmeen tekemistä Keminmaan Väyrysellä on Helsingin kuntavaalien kanssa. En ymmärrä, että yksi äijä on tyrkyllä joka paikkaan. Kumma, kun ei ole ehdolla Helsingin pormestariksi. Kyllä hän vielä sinnekin itsensä työntää.

        Nyt alkaa kansa olla jo kypsä katsomaan tuota naamaa. Ihmettelen, jos Uudeltamaalta löytyy Väyryselle ääniä. Painukoon nyt vaan sinne Keminmaalle ja olkoon vaimonsa tykönä.

      • Mikä.on.kansasi
        EU-n.laiskin.suomalainen kirjoitti:

        Eiköhän kansa jo vihdoin ymmärrä, että aina vain omaa etua tavoittelevan Väyrysen aika on ohi. Ehdokkuus krisujen listalla on jotain suurelle yleisölle aukeamatonta kieroa peliä, jonka merkityksen tietää vain Väyrynen.

        Väyrynen muuttaa Helsinkiin, että voisi vastustaa muiden muuttoa Helsinkiin. Tsiisus! On se henkisesti melko pihalla tästä ajasta ja elämästä. Vanhuus tuo mukanaan kaikenlaista kremppaa ja viiraus on niistä tunnetuimpia.

        Hyvin se on (rahallisesti) pärjännyt, vaikka ei tiettävästi olekaan ollut yhteiskunnalle hyödyksi. EU:ssakin se on turha ja jopa niin, että laiskimman suomalaismepin titteli napsahti juuri hänelle.

        Mikä kansa nyt ymmärtää ?

        Miksi ennen vaalia tuommoisen soiton sait aikaan.
        Eiköhän henkisesti ole meistä kaikista edellä.

        Kerro itsestäsi, kun noin toista osaa kuvailla.
        Oletko jokin rahamies, henkisesti ?

        Mikä on "krisujen" ? risuja ?

      • EU-n.laiskin.suomalainen kirjoitti:

        Kansa on arvaamaton. Sen logiikka ei välttämättä kulje samaa latua kuin sinulla, vaan voi mennä jopa päinvastaiseen suuntaan. Sitä paitsi Väykky kiinnostaa aina. Hän saa helsinkiläisiä helposti pysäytettyä kadulla ja torilla.

        Kristillisdemokraatit eivät ole amatöörejä vaaliliittoihin liittyvissä taktisissa kuviossa. Heillä on vaaliliitoista runsaasti käytännön kokemusta. Luultavasti ovat laskeneet, että saavat kasvatettua nykyisen kahden valtuutetun paikkamääränsä kolmeen Väykyn tuomilla lisä-äänillä riippumatta siitä, meneekö tämä vaaliliitossa itse läpi omasta Terve Helsinki -ryhmästään. Toki vain siinä tapauksessa, että vaalilaki tosiaan sallii Väyrysen asettua ehdolle Helsinkiin.

        Mutta on tuolla Väykyllä tosiaan monta puolueryhmittymää, joihin katsoo kuuluvansa: Kansalaispuolue, Suomen keskusta, Kristillisdemokraatit sekä Terve Helsinki -ryhmä.

      • Mikä.on.kansasi kirjoitti:

        Mikä kansa nyt ymmärtää ?

        Miksi ennen vaalia tuommoisen soiton sait aikaan.
        Eiköhän henkisesti ole meistä kaikista edellä.

        Kerro itsestäsi, kun noin toista osaa kuvailla.
        Oletko jokin rahamies, henkisesti ?

        Mikä on "krisujen" ? risuja ?

        <Eiköhän henkisesti ole meistä kaikista edellä.>
        Puhu vaan omasta puolestasi! Paavo "Vladimirov" Väyrynen on isänmaan petturi! Hän pyysi, aneli ja kai rukoilikin vaikeuksia Suomelle ja suomalaisille KGB:n everstiltä, Viktor Vladimirovilta, "... jotta tulisin sellainen tilanne, että Ahti Karjalainen voitaisi valita Suomen presidentiksi..".
        Tämän tapahtuman ja siitä kertovan kirjeen olemassa olon Paavo "Vladimirov" Väyrynen ankarasti kielsi ja kiisti. Tohtori Jukka Tarkka julkaisi tämän kirjeen Suomen Kuvalehdessä. Vielä tämänkin jälkeen Paavo "Vl" uhkasi Suomen Kuvalehteä ja Jukka Tarkkaa mm. oikeustoimilla! On Välkyllä otsaa.
        Välkyn moraalista voisin kirjoittaa vaikka Väitöskirjan, ja se olisi taatusti korkeampi tasoinen kuin Välkyn oma Väitöskirja.
        Paavo Välkky oli aamupäivällä Suomen Pankissa Pankkivaltuusmiehenä tekemässä yksimielistä päätöstä ja iltapäivällä Eduskunnassa vastusti ankarasti tätä päätöstä!
        Tämä tällä kertaa Välkyn moraalista.

      • EU-n.laiskin.suomalainen
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kansa on arvaamaton. Sen logiikka ei välttämättä kulje samaa latua kuin sinulla, vaan voi mennä jopa päinvastaiseen suuntaan. Sitä paitsi Väykky kiinnostaa aina. Hän saa helsinkiläisiä helposti pysäytettyä kadulla ja torilla.

        Kristillisdemokraatit eivät ole amatöörejä vaaliliittoihin liittyvissä taktisissa kuviossa. Heillä on vaaliliitoista runsaasti käytännön kokemusta. Luultavasti ovat laskeneet, että saavat kasvatettua nykyisen kahden valtuutetun paikkamääränsä kolmeen Väykyn tuomilla lisä-äänillä riippumatta siitä, meneekö tämä vaaliliitossa itse läpi omasta Terve Helsinki -ryhmästään. Toki vain siinä tapauksessa, että vaalilaki tosiaan sallii Väyrysen asettua ehdolle Helsinkiin.

        Mutta on tuolla Väykyllä tosiaan monta puolueryhmittymää, joihin katsoo kuuluvansa: Kansalaispuolue, Suomen keskusta, Kristillisdemokraatit sekä Terve Helsinki -ryhmä.

        "Kansa on arvaamaton. Sen logiikka ei välttämättä kulje samaa latua kuin sinulla, vaan voi mennä jopa päinvastaiseen suuntaan. Sitä paitsi Väykky kiinnostaa aina. Hän saa helsinkiläisiä helposti pysäytettyä kadulla ja torilla".

        Väykky kiinnostaa, mutta miksi? Ei ainakaan työn tulosten puolesta, sillä ne ovat olleet kovin vaatimattomat. Jos joku osaa kertoa miten ja missä Väykyn työpanos politiikassa viimeisen 10 vuoden aikana on ollut näkyvä ja hyödyllinen, niin sana on vapaa.

        Väykyltä odotetaan uusia höpölausahduksia ja outoja tempauksia. "En ole puolesta enkä vastaan, vaan pikemminkin päinvastoin" ja "Minä olen Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa" sutkautuksia on kyllä hauska lukea, mutta ei ne asioita eteenpäin vie.

        Kuntavaalitempaus oli jotenkin odotettavissa. Väykyllä on ollut tapana kaivaa "ässä hihasta" ja nyt se nähtiin. Tuskinpa tuollakaan hihakortilla mitään voitetaan.

        "Mutta on tuolla Väykyllä tosiaan monta puolueryhmittymää, joihin katsoo kuuluvansa: Kansalaispuolue, Suomen keskusta, Kristillisdemokraatit sekä Terve Helsinki -ryhmä".

        Mitähän tuohon touhuun osaisi sanoa tai mitä siitä pitäisi ajatella? Merkillisiä ovat Väykyn siekailut, eikä niitä tavallinen persjalkainen ymmärrä.

    • pärttyli

      Näin on kirjoitettu,terve tsadi voittaa,ja Paavo on maestro.

    • Jalasmökkelöijä

      Varokaa stadin ravintolat, kun Paavo muuttaa Helsinkiin! Europarlamentissa Paavo tunnettiin Muna-Paavona (Eier-Paavo, Paavo the Egg). Parlamentin ravintolassa salaatti on ilmainen, mutta muna maksaa 50 senttiä. Paavolla oli tapana piilottaa muna salaatin alle.
      Puoluenjohtajana olleesaan Paavo pakotti puoluetoimiston henkilökunnan ostamaan Tuusulan tilansa omenat. Puolueen tilaisuuksiin Paavo toi rinkallisen kirjojaan ja vain vikkelimmät pääsivät ulos niitä ostamatta.

      • Väykky on kauppamies. Rahoitti presidentinvaalinsakin kahvikuppien ja kirjojensa myynnillä.

        Kerrattakoon tuosta munajutustakin ainakin minun muistini mukainen totuus. EU on antanut direktiivin, jonka mukaan sen ravintoloissa aterian hintaan sisältyy puolikas munaa. Jos haluaa toisen tai vaikka kolmannenkin puoliskon, siitä pitää maksaa. Väykky on sitä mieltä, että miehen pitää saada syödä kokonainen muna ilmaiseksi ja siksi hän piilottaa salaatin alle vain sen toisen puoliskon, jonka siis pihistää. "Ensimmäinen" puolisko on hänen lautasellaan näkyvillä.

    • patesta_pormestari

      Kun Pate on riveissä mukana kannattaa kristillisten ottaa Helsingin pormestariehdokas uuteen käsittelyyn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2029
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1166
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1075
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      772
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      727
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      337
      667
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      651
    Aihe