Jumala on säätänyt avioliiton ihmisten lisääntymiseksi.
"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät" (1.Moos.1:27)
"Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi." (1.Moos.2:24)
"Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä." (1.Kor.7:2)
Edellä olevan perusteella:
Kaksi miestä ei voi olla vaimo, eikä äiti.
Kaksi naista ei voi olla aviomies eikä isä.
Avioliitto on siten miehen ja naisen välinen liitto, eikä mikään muu ihmissuhde.
Jumala ei ole antanut ihmisille mitään valtuuksia muuttaa avioliittokäsitettä.
Vihreille opetusta avioliitosta
15
158
Vastaukset
- vanhojajuttuja
Tuossa opuksessa hyvin paljon ohjeita joita emme noudata. Emme kivitä ihmisiä kuoliaiksi aviorikoksista, emme noudata kovin montakaan muuta säädöstä mitä siellä määrätty.
Orjistakin on kaikenlaisia ohjeita ja hyvin harvalla on sellainen kotonaan.
Joten jostain muualta tulee elämänohjeet hakea jos niiden ajattelee olevan todenperäisiä ja johdonmukaisia."Joten jostain muualta tulee elämänohjeet hakea jos niiden ajattelee olevan todenperäisiä ja johdonmukaisia."
Jumala on armossaan antanut ihmisille mahdollisuuden hakea parempia ohjeita muualta. Nyt noita ihmisen itsensä laatimia ohjeita on noudatettu monta tuhatta vuotta ja tulokset on hyvin nähtävissä. Sotia, väkivaltaa, rikoksia, terrorismia, nälänhätää, avioeroja, raiskauksia, alkoholi- ja huumeongelmia.
Kuinkahan monta tuhatta vuotta pitää ihmisen vielä yrittää itse luoda paratiisia maan päälle, ennen kuin hän tulee järkiinsä ja ymmärtää, että Ilman Jumalaa ja Hänen elämänohjeitaan, on turha kuvitella, että ongelmat maailmasta loppuvat.- soin1nveli
Sotien määrät on vähentynyt, väkivalta, tapot, murhat vähentyneet
nälänhätä vähentynyt, köyhyys vähentynyt, ihmisoikeudet parantuneet..
nämä kaikki ja paljon muuta kun suomi lopetti raamatun pitämisen ohjenuoranaan.. - PunainenMoskeija
Siksihän te Viherkommarit puolustatte kehitysmaamuslimeita ja Islamia suomessa, että saadaan vielä ahdasmielisempi, sairaampi ja väkivaltaisempi uskonto tilalle, paikkaamaan näitä kirkostaeronneita jotka ovat ymmärtäneet että uskonnot ovat ihmisten keksimiä.
- Soin1nveli
PunainenMoskeija kirjoitti:

Sitten sinä heräsit märkään ja pimeään,hheh..
- PunainenMoskeija
Minusta siinnä ei ole mitän hauskaa että Viherkommarit Islamisoivat Suomen, pikkuhiljaa mutta varmasti. Tuntuu opposiotiossa edelleen olevan ykkösagendana tämä kehitusmaamuslimi populaation kasvattaminen. Sitähän on jatkunut nyt jo yli 26 vuotta eikä loppua ole näkyvissä.
- Soin1nveli
PunainenMoskeija kirjoitti:
Minusta siinnä ei ole mitän hauskaa että Viherkommarit Islamisoivat Suomen, pikkuhiljaa mutta varmasti. Tuntuu opposiotiossa edelleen olevan ykkösagendana tämä kehitusmaamuslimi populaation kasvattaminen. Sitähän on jatkunut nyt jo yli 26 vuotta eikä loppua ole näkyvissä.
Minusta hauskaa on se että et tuomitse mm.persuja jonka hallitustaipaleen aikana on tullut enemmän mamuja kuin edelliseen yli kymmeneen vuoteen. Toki ette te älykkyydestä ole tunnettuja..
Siksi harhat ja silmien ummistaminen todellisuudesta.. - PunainenMoskeija
Eli persut tai hallitus pitää tuomita euroopan laajuisesta kehitysmaa muslimi invaasiosta, jonka vielä Ruotsin Viherkommarihallitus ja Muslimaid vielä sinetöivät, avustaessaan 36000 pääosin kehitysmaamuslimi äijää ja partalasta Suomeen. Kyllä se on tuomittavaa miten hitaasti niitä poistetaan Suomesta, mutta asian ydinhän on siinnä että Viherkommarit ja Demarit ottaisivat kaikki kehitysmaamuslimit Suomeen ja yhditäisivät vielä perheetkin, luojankiitos että ette ole hallituksessa. No kun katsoo esim tätä Viherkommari Emma Karin esiintymistä eduskunnassa maahanmuuttokeskusteluissa pitäisi jopa kaltaisesi aivopestyn Viherkommarin tajuta mistä on kysymys, Viherkommarit tekevät kaikkensa jarruttaakseen palautuksia. Mutta ei teillä taida olla aivopesun jäljiltä älykkyydestä jäljellä enää edes rippeitä. Mutta siitähän te anarkisteja ja Islamisteja kannattavat Viherkommarit olette kuuluisia että harhoissanne vieläkin uskotte siihen että kehitysmaa muslimit jotka noudattavat Sarianlakeja ja elävät omassa Islamilaisessa rinnakkaisyhteiskunnassaan integroituvat länsi-maiseen yhteiskuntaan.

Tuomitaan syylliset. Timokkion.uudistama maahanmuuttopolitiikka on rikki.
- PunainenMoskeija
Se on totta maahanmuuttopolitiikka on ollut rikki yli 26 vuotta, ainoa uudistus maahanmuuttopolitiikassa on perheenyhdistämisten tiukentaminen tällä hallituskaudella., mutta ei se tietenkään riitä. Veikkaan että jos persut saisivat yksin päättää käännytyksistä niin täällä ei olisi enää kovinkaan montaa kehitysmaamuslimia elätettävänä ja Islamisoimassa Suomea, tosin jos Viherkommarit olisivat yksin päättämässä niin tänne tuotaisiin vielä lisää kehitysmaamuslimeita perheenyhdistämisillä jne. Tärkeintä olisi nyt muuttaa lainsäädäntö ja irtisanoutua kansaenvälisista sopimuksista jotka lisäävät tätä kehitysmaamuslimeiden haittamaahanmuuttoa, niin ettei kehitysmaamuslimeita tarvitsisi ottaa enää yhtään Suomeen eikä varsinkaan Ruotsin tai Venäjän kautta tulleita. Tosin tuskin sitä kannattavat muut kuin kaukaaviisaat persut, valitettavasti.
- pitkiävetoja
Lapsettomuus hoitoja yhteiskunnan piikkiin homomiehille ja lesbonaisille. Muumimukimenetelmät voidaan lopettaa.
- lapsetonyksin
yksin asuva nainen, voi olla äiti ja isä
yksin asuva mies, voi olla isä ja äiti
??- Eierkikään
Tulee tuplakorvaukset, kun hakee erikseen hoitomaksuja isänä ja äitinä. Voi pitää kahta ruokakuntaa. Mistä lapsi tietää, kumpi on isä, kun muumimukissa on homoparin yhteiset muusit. DNA yhteiskunnan piikkiiin, kun isyys kiista alkaa.
- rajanyli
Tämä homolaki on vahingoksi homoille itselleenkin. Jatkuvasti sanotaan, että lain vastustajat "haluaa estää rakastamasta". Haloo. Ei ketään voi estää rakastamasta. Piti sitten mennä pilaamaan ainutlaatuinen avioliitto-instituutio ja ydinperhe, sekä pilata lastenkin elämä tällaisella hullutuksella. En ole kuullut vielä yhtäkään järkevää perustelua, kuinka avioliitto olisi ihmisoikeus tai tasa-arvo asia. Rekisteröity parisuhde olisi riittänyt aivan hyvin. Keskiviikko on häpeän päivä maassamme.
- nilaliukkarina
Vihreät ovat puihin, kaivinkoneisiin ja laivohin kietoutujia. He pelkäävät, että luonnon pornonäytelmät pn vaarassa ja bongauksesta ei saa enää kiksejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215757- 292100
- 1771932
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101093Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24987- 73967
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755