Moni onkin jo varmaan huomannut ettei rukoukset enää toimikaan.
Rukousten toimimattomuus ja lukuisat näyt todistavat Jumalan kuolleen.
Suru uutinen
8
207
Vastaukset
- Veijo.Espoosta
Olemmekin jo jonkin aikaa ihmetelleet Espoon seurakunnassa että mikä on kun vastauksia ei tule. Nyt se syy selvisi. Tämä on todella surullista että näin kävi.
- Aapo57
Pyhä Isä, Jumala, joka sallit Ollinkin vielä tänäänkin elää armon ajassa, minkä merkitystä hän ei näytä lainkaan ymmärtävän. Anna Ollille väkevä puhuttelu, etsikonaika, jolloin hän kääntyy synneistään sinun veresi puhdistettavaksi. Jeesuksen nimessä. Amen
- Nelli36
Jumala on kuollut ja Jeesuksella ei ole Jumalan kaltaisia voimia.
Tajuatteko? Jumala on kuollut oikeasti. - Armon-viisaus
Rm 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
1.Kr 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan
- Jeesksen-nimessä-auta
Joh. 9:31 Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee.
Job 27:9 Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?
Ps. 18:42 He huutavat, mutta pelastajaa ei ole, huutavat Herraa, mutta hän ei heille vastaa.
Ps. 66:18 Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi.
Sananl. 15:29 Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee.
Sananl. 28:9 Joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus.
Jes. 1:15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
Miika 3:4 kerran he huutavat Herran puoleen, mutta hän ei vastaa heille, vaan kätkee heiltä kasvonsa sinä aikana, koska he ovat pahoja töitä tehneet.
Sak. 7:13 Samoin kuin hän huusi, mutta he eivät kuulleet, samoin he huutavat, mutta minä en kuule, sanoo Herra Sebaot.
Biblia (1776)
Mutta me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on Jumalan palvelia ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee.
Ruotsi (1917)
Vi veta ju att Gud icke hör syndare, men också att om någon är gudfruktig och gör hans vilja, då hör han honom.
Englanti (KJV 1789)
Now we know that God heareth not sinners: but if any man be a worshipper of God, and doeth his will, him he heareth.- ymmärrys-hoi
" Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee."
Joh 9: "Sehän tässä on ihmeellistä, että te ette tiedä, mistä hän on, ja kuitenkin hän on avannut minun silmäni. Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee. Ei ole maailman alusta kuultu, että kukaan on avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalasta, ei hän voisi mitään tehdä." He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Sinä olet kokonaan synneissä syntynyt, ja sinä tahdot opettaa meitä!" Ja he ajoivat hänet ulos. Ja Jeesus sai kuulla heidän ajaneen hänet ulos; ja hänet tavatessaan hän sanoi hänelle: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?" Hän vastasi ja sanoi: "Herra, kuka hän on, että minä häneen uskoisin?" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä olet hänet nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu." Niin hän sanoi: "Herra, minä uskon"; ja hän kumartaen rukoili häntä. Ja Jeesus sanoi: "Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi."
" Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee."
- Saara1112
Pahat henkivallat aiheuttaa masennusta yms asioita. Tässä linkissä on vahva Pyhän Hengen vaikutus ja se on saanut eikaan tosi uskovaisten rukouksen, vaikka siinä on kyse urheilutapahtuman avajaisista. Tämä aiheuttaa taas sen että jumalattomat tulee synnin tuntoon ja tulee se kaivattu herätys. http://areena.yle.fi/1-3908460?autoplay=true
- Saara1112
Jumala sallii pahan, tiivistelmä yllä. Olin aika etikassa kun kirjoittin tätä päivällä. Kirkoaikaan join viiniä oli liian tujua. Yle areena on totta, Jumalan armo ei ole
Valitse kaikki kuvat, joissa näkyy kupan julkisivu, minulla näkyy ainakin nostan käteni. Se eilien armontuojani: Juha olikin haiseva Kuha
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 453153
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683143Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist302805Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1572706- 252069
En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛101723Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231347Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run111330- 151286
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?31227