Onko normaalia haluta vain unohtaa kaikki läheiset

Hei Ikuinenpohtija.

Kirjoituksesi oli aika monitulkintainen, siksi en tiedä, mitä tarkoitit. Mutta olin aistivinani kirjoituksessasi jonkinlaista uupumista ja tuen tarvetta. Miltä tuntuisi keskustella jonkun luotettavan tahon kanssa noista ajatuksistasi ihan suoraan ja peittelemättä? Kertoisit mitä aiot ja toivot, mihin olet pettynyt. Voisit pohtia mitä siitä seuraa ja miten voisit hoitaa ihmissuhteitasi parempaan suuntaan? Keskusteluapua voi kysyä esimerkiksi terveyskeskuksesta. Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän tai papin kanssa voi varata keskusteluajan. Toivon sinulle tukea elämääsi

Merja, diakoni

Samoilla linjoilla ollaan. Olen perheen isä jossa on 3 murrosikäistä lasta. Näennäisesti kaikki menee hyvin. Kuitenkin on pitkään jatkunut vaikea olo ja unettomuutta. Jonkinlaisena haaveena kadota ilman rahaa ja lähteä ajelehtimaan maailmalle...

Jos läheiset rasittaa heihin voi ja saakin ottaa etäisyyttä. Paitsi tietysti omiin, vielä alaikäisiin lapsiin ei saa ottaa etäisyyttä, jos niitä on mennyt tekemään. Se on elinikäinen pesti.

Minulla on yksi sukulainen, jota en halua tavata. Tapaan häntä kerran tai kaksi vuodessa ja sekin on liikaa.