Ympäri maailmaa sosialismi on onnistunut tekemään hyvinvoivista kansakunnista köyhiä, kurjia, saastuneita ja väkivaltaisia, tuoreimpana öljy- ja vesivoimavaroiltaan maailman kenties rikkaimmasta maasta, Venezuelasta, jossa 87 %:lla rahat eivät riitä ruokaan (2016), sähköä saa vain ajoittain, niin että virkamiehet on määrätty kaksipäiväiseen työviikkoon, ja väkivalta on moninkertaistunut jatkuvaksi vuosituhannen vaihteessa alkaneen sosialismin kaudella, vaikka öljy on yhä kalliimpaa kuin ennen sosialismia.
Erinäisiä sosialismin piirteitä on ollut monissa alkukantaisissa yhteisöissä kuten Karl Popperin mukaan antiikin Spartassa, jossa mm. varallisuutta rajoitettiin ankarasti ja lapset kasvatettiin kollektivistisesti - ne, joita ei heti tapettu valtiolle vähäarvoisina.
Sdp ja Vasemmistoliitto kannattavat huomattavasti vähempää sosialismia, suunnitelmataloutta ja sääntelyä kuin natsi-Saksa ja Mussolinin Italia teoriassa ja käytännössä. Ne ovat siis lähempänä kapitalismia ja markkinataloutta, joskaan eivät yhtä lähellä kuin Suomen "porvaripuolueet". Alkuperäinen Sdp oli ohjelmatasolla jopa Hitleriä ja Mussolinia jonkin verran sosialistisempi.
Sosialismin myötä Venezuela on alkanut kärsiä energiapulasta maan suunnattomista öljyvaroista huolimatta aivan kuten sosialismi muutti Venäjän, Burman ja Zimbabwen kaltaiset viljanviejät ruoantuojiksi.
Kapitalismissa ei ole ollut nälänhätiä ainakaan sataan vuoteen.
1970- ja 1980-lukujen Suomessa "Lisää sosialismia" oli suosittu iskulause kaduilla ja eduskunnassa. 2010-luvun Suomesta "sosialistia on vaikea löytää", HS:n entinen politiikan toimituksen päällikkö Unto Hämäläinen kirjoittaa. Vielä vuonna 1985 suurin osa (30) päähallituspuolue Sdp:n kansanedustajista teki lakialoitteen liikepankkien ottamisesta valtion hallintaan: valtio olisi nimittänyt enemmistön hallintoneuvostosta.[2]
Hieman myöhemmin vaatimukset sosialisoinnista poistettiin Sdp:n ohjelmasta (ei kuitenkaan sanaa "sosialismi"), vuonna 1990 Skp lakkautti itsensä seuraajakseen perustetun vasemmistoliiton tieltä, ja vasemmistoliiton ohjelmassa ei puhuttu sosialismiin siirtymisestä. SAK poisti tuotantovälineiden sosialisoimisen ohjelmastaan viimeisenä, vasta kesäkuussa 1991.[2]
Syynä oli sosialismin romahdus Itä-Euroopassa 1989 ja Neuvostoliitossa 1991. Sosialismi on sittemmin painunut epäsuosioon myös ympäri Eurooppaa. Suomessa vasemmistopuolueilla on enää 47kansanedustajaa, joista 35 Sdp:stä, ennen jopa enemmistö. Sdp:n uuden periaateohjelman 25-sivuinen pohjateksti ei sisällä sanaa sosialismi.
Osmo Soininvaaran mukaan vapautuminen sosialismista vähensi uusien EU-maiden päästöjä niin nopeasti, että niitä ei sopinut ottaa samaan kuvaajaan vanhojen EU-maiden kanssa.[3]
Professori Paul Lillrank oli vasemmistolainen kunnes pyöräillessään sosialistisessa Puolassa näki järjestelmän aiheuttamia tuhoja kuten saastuttavia tehtaita.
Natsi-Saksa oli sosialistisempi kuin luultavasti mikään nyky-Euroopan maa.
SDP ei vain jostain syystä ylistä Natsi-Saksan sosialismiä.
Nyt SDP ja Vasemmistoliitto teki eduskunnassa kyselynsä, josta äänestetään.
Heillä ei enään paljoa muuta kuin tälläistä esille oloonsa. Oikeat asiat on unohtuneet täysin. Siellä pääsee Vasusrit ja Sosialistit(isolla, niin saa palstan "känät" vähän ryöhistellä rintaansa) ääneen, jota hakevat Lapintiet ja tällaiset Anderssonit joilla oikea elämä hakusessa, ja heidän edustamisensa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Luottamus Bernerille äänin 110-42
Eduskunta on antanut luottamuksensa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille äänin 110-42.
SDP esitti keskiviikkona epäluottamuslausetta Berneriä vastaan, ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannatti ehdotusta.
Punikit ihmeissään, aina vähenee luottamus heihin.
Eihän tuo merkitse sitä, että Berner olisi luotettava ja osaava. Hallituspuolueet eli toistensa ahterinnuolijat äänestivät luottamuksen puolesta, muut äänestivät vastaan.
Hallituspuolueissa on väkienemmistö, joten vaikea on vähempiväkisten äänestää Berneriä epäluotettavaksi. Kävi kuitenkin selväksi, että eduskunnassakin on selkärankaisia ja jotka eivät pidä Berneristä.
Tuo merkitse sitä, että Berner on luotettava ja osaava. Hallituspuolueet äänestivät luottamuksen puolesta, muut (pieni vähemmistö) äänestivät vastaan.
Hallituspuolueissa on väkienemmistö, joten vaikea on vähempiväkisten äänestää Berneriä epäluotettavaksi. Kävi kuitenkin selväksi, että eduskunnassakin on selkärangattomia jotka eivät pidä Berneristä.
Berner todettiin epäluotettavaksi ja heikkotaitoiseksi jo ennen äänestystä. Finavia, liikennesekoilu ja saariston elinkeinon tuhoamisyritys sen todistivat. Äänestys oli turha, mutta koijareiden piti saada puolustaa Sipilän suosikkia.
Seuraava hallitus voisi jo alkuläksyksi kerrata tämän hallituksen töppäilyjä ja ottaa niistä opiksi. Se kuitenkin edellyttää, että uusi hallitus ei koostu keskusta- ja kokoomuslaisista. Sipilän hallitus näyttää toistavan edellisen kepukokoomushallituksen virheet lähes pilkuntarkasti.
Tuo nyt oli niin selvä äänestystulos, ettei ole nokan koputtamista enään.
6.12.1917 oli tiukempi Suomen itsenäisyydestä, silloin Itsenäisyys kanta voitti 100 - 88
Seuraavassa kuussa SDP hyökkäsi asein; aseellinen kapina, kun ei muuta ollut äänestystuloksen muuttamiseen. Sekään ei muuttanut Suomi itsenäistyi, ja nyt Suomi 100 vuotta juhlavuosi.
Teidän punaisten pitäisi taas tehdä aseellinen kapina, jos meinaatte äänestystuloksen muuttaa, jos kapinen voitatte, voitte sitten sanella tuloksen.
Muuten ei mitään mahdollisuutta. Demokratia tällaista, joka teille punikit ei tahdo kaaliin sopia.
Nyt itkette äänestystulosta. Ei siinä ole mitään itkemistä, se ollut ja mennyt " pulinat pois" tyyliin.
Eikö ole nokan koputtamista enään? Enään enään?
1917 ja aseellinen kapina, punikit, aseellinen kapina ja 1917, punikit, 1917 ja aseellinen kapina, punikit, aseellinen kapina ja 1917.... :D Keksi välillä jotain muuta kuin tuota samaa älykääpiömäistä jankutusta jota olet jo vuosia jankuttanut :D
Äänestystuloksella on merkitystä kepulaisille ja muille hallituspuolueille. Enemmistö äänestää epäluotettavan puolesta ja niin pitääkin, jos aikoo pysyä puolueessa. Vastaan äänestäville tulee aina sanktioita, joten parempi olla vailla omaa tahtoa ja tehdä kuten pj käskee.
Kepulaisille epäluotettavuus on jotenkin luontaista ja onhan se hyvä, että muut hallituspuolueet tukevat ja ylistävät epäluotettavuutta äänestämällä epäluotettavan puolesta. Niin säilyy ryhmähenki ja vastaavassa tilanteessa (se tulee pian) voidaan taas äänestää epäluotettavuuden puolesta.
Vasemmiston ryhmähenki !
OLLUT TAPPELUA KAUTTA HISTORIAN.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/897664/pohdintaa-sosialismin-perimmaisesta-luonteesta
Ei sosialismi ole muuttunut miksikään. Se on samaa tänään kuin aina ennenkin.
Wensheremos :(