Saakoon Herra teoistansa iloa. Ps. 104: 3 1.
Jokainen rakastaa omaa työtänsä. Mitenkä ei siis Herra töitänsä rakastaisi, hänen työnsä kun ovat ihanat ja täydelliset. Tämä tuottakoon sinulle suuren lohdutuksen. Missä sitten näemme Jumalan tekoja? Perkeleenkö luona helvetissä? Eihän toki! Perkele on oma mestarinsa. Enkelienkö luona taivaassa? Ei, enkelit ovat säilyttämällä liittonsa itse ansainneet kunniansa ja voittaneet kruununsa. Itsevanhurskastenko luona ja heidän ansioissaan ja avuissaanko? Eipä suinkaan. Ne ovat heidän omia töitään, joista myös itse vastaavat. Missä siis löydämme Herran tekoja, joista hänellä on iloa?
Tuolla publikaani lyö rintoihinsa: »Jumala, armahda minua syntistä!» Täällä Bartimeus tien vieressä huutaa: »Jeesus, Daavidin poika, armahda minua.» Tuolla kanaanilainen vaimo vetoaa penikoihin ja lasten muruihin, ja murtunut Magdaleena kostuttaa kyynelillään Jeesuksen jalat. Täällä Paavali iloisena huudahtaa: »Minulle on laupeus tapahtunut.,» Aasaf sanoo: »Kukapa muu minulla olisi taivaassa, kun sinä vain omani olet, en mistään maan päällä huoli.» Tuolla Simon Pietari vapisevin äänin tunnustaa: »Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas.»
Katso, missä tämmöisiä asioita tapahtuu, missä kivisydämet hänen kädessään muuttuvat pehmeäksi saveksi ja kovat, jähmettyneet kasvot muuttuvat vahaksi, niin että hän niihin voi painaa kuvansa, kun sielut, jotka eivät koskaan ole Herrasta välittäneet, alkavat janota elävää Jumalaa, niin kuin peura ikävöi kirkasta lähdevettä, kun vanhurskaat oman vanhurskautensa raunioilla alkavat kuikertaa kuin kyyhkyset, ja itse mielestään viisaat alkavat pitää viisauttaan hulluutena, missä syntiset itkevät hänen jalkojensa juuressa ja tuomitut väärintekijät iloisina uskaltavat avuksi huutaa puolustajaansa, siellä, siellä saamme nähdä hänen tekonsa, joista hänellä on iloa.
Hänen ilonsa on siis ihmisten lapsissa, köyhäin syntisten parissa. Luonnon ihailija nauttii kauniista maisemista ja viinitarhan omistaja iloitsee viinitarhansa kukoistuksesta ja runsaasta sadosta. Niin Herrakin iloitsee yrttitarhastaan, jonka hän uhriverellään ja hengellään on istuttanut tänne maan päälle. Kuinka suuresti hänen silmäänsä ilahduttanee uusi luomus syntisessä ihmisessä? Ei hän tarpeekseen saa sen katselemisesta, sillä sehän on hänen työtään. Sen takia hän sanookin: »Anna minun nähdä sinun kasvosi, sillä kasvosi ovat suloiset.»
Mutta, sanot sinä, tämän hän sanoo hurskaista, joista hänellä on iloa, mutta ei minusta ja senkaltaisista kuin minä, sillä minä olen suuri syntinen. Olisiko Jumalalla iloa sinun hurskaudestasi? Oletko hänelle otollinen oman vanhurskautesi tähden? Joko työnsit luotasi tuon lohdullisen totuuden »saakoon Herra teoistansa iloa». Siinä rakkaassa olemme otolliset, emmekä omassa itsessämme.
Sinä ehkä sanot: »minussa on pelkkää syntiä ja saastaisuutta, eihän se ole Herran työtä.» Se, että tunnet syntisi ja saastaisuutesi on juuri Herran työtä. Synti ei ole Herran työtä. Synnintuntosi ei ole luonnon työtä, ei liioin perkeleen työtä. Käärmeen houkutus: Te tulette Jumalan kaltaisiksi, on synnyttänyt ihmismieleen itsejumaloimisen.
Mutta särjetty ja murheellinen henki on semmoinen Jumalan työ, että enkelit taivaassa iloitsevat siitä. Se on semmoinen työ, joka vie tuhlaajapojan ja -tyttären Isän helmaan. Se ajaa syntisen armonistuimen juureen ja puettaa hänet vanhurskauden vaippaan. Katso, siinä on Jumalan suurimman ilon ja riemun aihe. Se, joka on Kristukseen puettu, on Jumalan edessä pyhä ja puhdas, olkoonpa, että hän onkin omissa silmissään suurin syntinen.
Jokainen rakastaa omaa työtänsä. Mitenkä ei siis Herra töitänsä rakastaisi, hänen työnsä kun ovat ihanat ja täydelliset. Tämä tuottakoon sinulle suuren lohdutuksen. Missä sitten näemme Jumalan tekoja? Perkeleenkö luona helvetissä? Eihän toki! Perkele on oma mestarinsa. Enkelienkö luona taivaassa? Ei, enkelit ovat säilyttämällä liittonsa itse ansainneet kunniansa ja voittaneet kruununsa. Itsevanhurskastenko luona ja heidän ansioissaan ja avuissaanko? Eipä suinkaan. Ne ovat heidän omia töitään, joista myös itse vastaavat. Missä siis löydämme Herran tekoja, joista hänellä on iloa?
Tuolla publikaani lyö rintoihinsa: »Jumala, armahda minua syntistä!» Täällä Bartimeus tien vieressä huutaa: »Jeesus, Daavidin poika, armahda minua.» Tuolla kanaanilainen vaimo vetoaa penikoihin ja lasten muruihin, ja murtunut Magdaleena kostuttaa kyynelillään Jeesuksen jalat. Täällä Paavali iloisena huudahtaa: »Minulle on laupeus tapahtunut.,» Aasaf sanoo: »Kukapa muu minulla olisi taivaassa, kun sinä vain omani olet, en mistään maan päällä huoli.» Tuolla Simon Pietari vapisevin äänin tunnustaa: »Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas.»
Katso, missä tämmöisiä asioita tapahtuu, missä kivisydämet hänen kädessään muuttuvat pehmeäksi saveksi ja kovat, jähmettyneet kasvot muuttuvat vahaksi, niin että hän niihin voi painaa kuvansa, kun sielut, jotka eivät koskaan ole Herrasta välittäneet, alkavat janota elävää Jumalaa, niin kuin peura ikävöi kirkasta lähdevettä, kun vanhurskaat oman vanhurskautensa raunioilla alkavat kuikertaa kuin kyyhkyset, ja itse mielestään viisaat alkavat pitää viisauttaan hulluutena, missä syntiset itkevät hänen jalkojensa juuressa ja tuomitut väärintekijät iloisina uskaltavat avuksi huutaa puolustajaansa, siellä, siellä saamme nähdä hänen tekonsa, joista hänellä on iloa.
Hänen ilonsa on siis ihmisten lapsissa, köyhäin syntisten parissa. Luonnon ihailija nauttii kauniista maisemista ja viinitarhan omistaja iloitsee viinitarhansa kukoistuksesta ja runsaasta sadosta. Niin Herrakin iloitsee yrttitarhastaan, jonka hän uhriverellään ja hengellään on istuttanut tänne maan päälle. Kuinka suuresti hänen silmäänsä ilahduttanee uusi luomus syntisessä ihmisessä? Ei hän tarpeekseen saa sen katselemisesta, sillä sehän on hänen työtään. Sen takia hän sanookin: »Anna minun nähdä sinun kasvosi, sillä kasvosi ovat suloiset.»
Mutta, sanot sinä, tämän hän sanoo hurskaista, joista hänellä on iloa, mutta ei minusta ja senkaltaisista kuin minä, sillä minä olen suuri syntinen. Olisiko Jumalalla iloa sinun hurskaudestasi? Oletko hänelle otollinen oman vanhurskautesi tähden? Joko työnsit luotasi tuon lohdullisen totuuden »saakoon Herra teoistansa iloa». Siinä rakkaassa olemme otolliset, emmekä omassa itsessämme.
Sinä ehkä sanot: »minussa on pelkkää syntiä ja saastaisuutta, eihän se ole Herran työtä.» Se, että tunnet syntisi ja saastaisuutesi on juuri Herran työtä. Synti ei ole Herran työtä. Synnintuntosi ei ole luonnon työtä, ei liioin perkeleen työtä. Käärmeen houkutus: Te tulette Jumalan kaltaisiksi, on synnyttänyt ihmismieleen itsejumaloimisen.
Mutta särjetty ja murheellinen henki on semmoinen Jumalan työ, että enkelit taivaassa iloitsevat siitä. Se on semmoinen työ, joka vie tuhlaajapojan ja -tyttären Isän helmaan. Se ajaa syntisen armonistuimen juureen ja puettaa hänet vanhurskauden vaippaan. Katso, siinä on Jumalan suurimman ilon ja riemun aihe. Se, joka on Kristukseen puettu, on Jumalan edessä pyhä ja puhdas, olkoonpa, että hän onkin omissa silmissään suurin syntinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.