Olen kolmekymppinen nainen ja olen aina ollut lapsesta saakka ns. "harmaa hiirulainen" tai seinäkukkanen ja teininäkin annoin helposti periksi kun toiveitani ensin tuettiin, ja sitten heti perään vastustettiin, sanoen etten muka välitä perheestäni. En huutanut silloinkaan.
Oma äitinikin on sanonut minusta selkäni takana, että minulla ei ole omaa tahtoa. Tähänkin valheeseen en reagoinut mitenkään.
Tosin ulkonäkö voi pettää. Mieltäni en muuta helposti, vaikka olen antanut toisen kuvan. Sisälläni huudan ja kovaa "Älä kommentoi asioista, josta et mitään tiedä!" "Jätä minut rauhaan!" "En kuuntele neuvojasi, sillä ne ovat ennenkin johtaneet minut harhaan!" "Älä sano minulle, mitä minun pitäisi olla!" "Minun paikkani ei ole täällä!" "Minulla on muuta tekemistä juuri nyt!"
Minusta tuntuu että olen aikapommi, joka koko elämänsä on sanonut hiljaa "kyllä" tulee vielä räjähtämään "ei", ja pelkään että se tapahtuu tavalla joka saa muut pitämään minua hulluna.
En tiedä mikä minusta on sellaisen tehnyt, mutta tuntuu, että sisäinen tuleni polttaa minut itseni vielä, ellen anna sen palaa muulla tavalla. Toivoisin että tiedän, miten teen sen oikealla tavalla.
Olen hiljainen, mutta sisälläni on paljon vihaa
9
577
Vastaukset
- ggdgdg
Hyvin paljon mahdollista. Keksi oma tapasi purkaa henkiset patoutumat tai käytä jotain olemassaolevaa. Jokin räjähtävä fyysinen toiminta voisi olla hyvää. (Nyrkkeilysäkki, johon teippaat sinua väärin kohdelleiden henkilöiden kuvia ja annat mennä?).
Sinun kannattaa alkaa myös vähitellen harata vastaan ja ilmaista mielipiteesi. Opettele sitä ensin vaikka vähän vaarattomammissa yhteyksissä.
Jos ihminen ei saa koskaan ilmaistua omia tuntemuksiaan ja jos kaikki pitää vain niellä, niin jossain vaiheessa homma räjähtää tavalla tai toisella. Yksi mahdollisuus on, että itse sairastuu fyysisesti.
Olet aikuinen ihminen, joten älä anna lapsuuden perheesi enää kyykyttää itseäsi. Tosin en ole paras sanomaan, kun oma äitini on varsin voimakas manipuloija. - oppiaikäkaikkion
On selvää että tuollainen kasvattaa sisimpään vihaa ja katkeruutta ja lopulla raivoa. Ei se ole sinulle itsellekään etu jos sen patouman purkaa sosiaalisesti väärällä tavalla tappelee vahingoittaa toisia, särkee omaisuutta tai vaikka kääntää vihan itseen vahingoittamalla toisia.
Hienoa että sinulla vaikuttaa olevan luja usko itseesi ja tiedostat että on oma tahto, mielipiteet ja minuus.
Ihmiset ollaan erilaisia ja joojootyyli, sopeutuminen ja alistuminen on toisilla sopeutumiskeino säilyttää paikka yhteisössä. Joku on sitten jo alkuaan alistaja ja rynnii tiensä vaikka tallaamalla toisia. On niitäkin jotka saavat sijaa olemalla klovni ja pelleilijä, ja ottamalla erilaisia rooleja, ym.
Aikuinen osaa käyttää järkeä. Ole itsellesi armollinen ja ajattele että näin on selvitty tähän asti, mutta nyt on aika vaihtaa toiseen suuntaan.
Kyllä sitä vihaakin ja patoumia voi käsitellä ihan järkevästi. Olisiko vaikka kirjoittaminen keino tuoda muistoja ja vihaa esille ja sitten tavallaan kuin antaa itselle ja toisille anteeksi ja tehdä sovintoa menneisyyden kanssa.
Opitaan ihmisyyttä koko aika. Se on ilo itselle ja toisille.
Minäkin oli nuorena samanlainen, mutta en enää. - etwT
Myös kehosi kärsii tukahdutetusta raivostasi monella tapaa.
- Anwari
Ala ilmaista itseäsi! Miksi patoat itseäsi ja mielipiteitäsi ? Tukahdutettu "oma minä" aiheuttaa valtavasti ahdistusta, joka voi johtaa pahempiin ongelmiin (paniikkihäiriö esim)
Vapauta itsesi, ole oma vapaa itsesi, tasa-arvoinen ihminen muitten seassa, jonka mielipide on yhtä arvokas kuin kenen hyvänsä muun. Tunnistan jollain tapaa itseni sinusta.
,
Asuin ensimmäiset 8 vuotta ukkini ja mummuni luona. Äiti jätti minut alle vuoden vanhana kun lähti töiden perään Helsinkiin.
Juuri siitä että olen pysynyt kasassa saan heitä kiittää, edesmenneitä isovanhempiani.
Ei kaikki sielläkään täyttä aurinkoa ollut. Ukki oli töissäkäyvä alkoholisti ja mummuni harras lestadiolainen. Hän piti minua mukanaan kokouksissaan mitkä pelottivat minua.
Ukki taas otti minut mukaan aina kun hevosella mentiin. Sain parhaimmaltani ystävältä nimen "paskakuski" koska aina istuin sontakasan päällä joka oli pressulla peitetty ja tykkäsin siitä. Ei se paska edes pahalle haissut, olin tottunut siihen. Sain mukaani
henkistä ja aineellistakin,jota äitini luona en olisi voinut saada. Oli nokkahuilua, pianoa, kissoja, hiiriä, porotossuja ja vaikka mitä.
Lisäksi opin vanhan virsikirjan virret melkein kaikki ulkoa.
Rakkautta en heidän välillään nähnyt. itseasiassa hei eivät pitäneet toisistaan mutta asiat hoidettiin asioina ja en kummeksunut sitä kun en paremmasta tiennyt.
Mummuni kuoli kun olin 8 vuotias, olin menossa kolmannelle luokalle.
Ukkini alkoholinkäytön vuoksi sosiaalitädit eivät antaneet minun jäädä ukin luo vaan minun oli muutettava Helsinkiin.
Olin kuitenkin saanut hyvän alun. Olin saanu t kiukutella (joskus tukkapöllyä mummulta) saanut periksi ukilta olemalla kamala. Se perusta mitä nyt minusta on jäljellä on lähtösin heiltä. En ollut äidin hylkäämä onneton lapsi vaan isovanhempieni rakastama lapsi.
Helsingissä minua odotti 3 sisarusta jolla oli sama äiti mutta eri isä. Oman isäni tapasin myöhemmin kolme kertaa enkä surrut hänen kuolemaansa. Puolisisarukset siltä puolin yrittivät saada nimeni valtakirjaan jolla edesmenneen varoja voisi käyttää esim. hautausjätjestelyihin mutta asianajajansa neuvosta en koskaan allekirjoittanut mitään.
Voisin kaikesta kirjoittaa kirjan, niin vaiherikasta mutta ei rakasta ole Helsingin elämäni ollut. Nyt uutena tulokkaana minusta tuli se hiljainen, omia mielipiteitäni ei koskaan kysyttyt enkä uskaltanut niitä julkituoda.
Voin esimerkkinä kertoa suhteestani äitiini että kun hän sanoi että menetkö kauppaan (huom.muoto, ei menet), ja jos siihen vastasin vähänkään "en niin innostuneella" äänellä, riitti että hän kysyi MITÄ.
Siihen että MENEN KYLLÄ innokkaasti. Tämä päti kaikkeen.
Sieltä sitten irtaannuin. Jätin keskikoulun kesken (oli pakko) ja pääsin heti töihin.
Olemme mieheni kanssa tunteneet 12 vuotiaista lähtien.
Paljon on tapahtunut nyt tämän kuun 21. päivään mennessä, sillon olemme olleet naimisissa 45 vuotta.
Ikävämpiä asioista on mieheni aivoinfarkti elokuussa viime vuonna.
Ilman pentuna kamalaa hurttaa olisin ollut jo kahdessa selkäleikkauksessa. Kummasti vaan se liikkuttaa ja mentävä on vaikka ei huvittaisi.
Taidan sittenkin harkita sitä kirjaa. Miksi ukki ei käynyt mummun haudalla. Aikuisena sain tietää että saksalainen kersantti vai mikä lienee oli siellä mummun kanssa kun ukki tuli lomille. Voi niin paljon mahtuu meikäläisen elämään, paljon surua mutta myös roppakaupalla iloa.
Sehän on sitä elämää.
Ei meidän auta kuin yrittää.
Ainoa on että vihaa en tunne ketään kohtaan, en edes niitä joiden kohdalla se olisi oikeutettu.
Armo saa käydä oikeudesta.Olen 40-kymppinen mies ja sama tilanne. Usko pois, meitä on paljon enemmän. Se on harva joka uskaltaa/pystyy/osaa elää hullun ihanteellisesti. Hulluutta se vaatii. Minun elämässäni tuo viha tulee esille huudahduksina väärissä tilanteissa, vastustuksena asioihin jotka ovat yhdentekeviä, kirjoituksena, ja joskus jopa käännän ne puoli uhkaavaksi sarkasmiksi ja eleiksi, jo s on oikein kova paine. Vittusaatana. Jos mulla olis munaa, olisin anarkisti.
Sen lupaan, että jos joku tarpeeksi loukkaa henkilöäni, käyn kimppuun.- elämäänähnytjo
Tuollainen viha on patoutunut alitajuntaa, kun on joutunut pitkään nielemään kaikenlaista nöyryytystä, häpeää, kiusaamista, ei ole ollut lapsuutta, ym. Kanattaako se päälle hyökkääminen ja pahoinpitely: siitäkin koituu itselle vain sakkoja, korvauksia, vankilaa, pahaa mieltä ja ei siinä pääse eteenpäin. Neuvon sinua keksi-ikäinen mies, että alat patouminen käsittelyn itsellesi rankentavammalla tavalla.
Minua kiusasi kouluaikaan eräs tyttö ja oikeastaan koko perheen lapsilauma, kun heidän isä oli minun isäni pomo ja me olimme köyhiä ja isäni vielä kommari. Sitten vielä aikuisena sattui niin tämän naisen kanssa että oli kilpailua samasta miehestä, mutta ei se tainnut olla edes kilpailun arvoinen vaan kukasta kukkaan hyppivä hyypeli. Nyt on asiat niin että olemme sopineet kahinamme ja antaneet toisillemme anteeksi ja olemme ystäviä ja soittelemme ja jopa kyläilemme toistemme luona. Olemme myös seurakuntaystäviä.
Kyllä ne vihat, pahat tunteet ja kokemukset kannattaa käydä läpi ja jättää sitten taakseen, menneisyyeteen ihan jo oman itsensä hyvinvoinnin vuoksi ja voittaa itselleen elämä. Tätä mieltä ovat kaikki psykologiset, hengelliset, terapeuttiset auttavat tahot. Kannattaa välittää omasta itsestä ja olla sitomatta itseään loppuelämäkseen menneisyyden liekaan. Jos vihaa niin on varmasti koko ajan tunteissaan vihan kohteen vanki vaikka se asianomainen ei edes tiedä vihaajan olevan edes olemassa.
- Onneksiaikuinen
Noita tilanteita, joissa pitää pitää puolensa, voi harjoitella etukäteen. Ei ne välttämättä mene kuten kuvitteli, mutta hyvä olla jotain plakkarissa. Sanoo vain rauhallisesti ja selkeästi, että minä toimin näin kuin minulle sopii / älä enää tee noin / ym. Sitten itsellä on hyvä olla mielessä suunnitelma, mitä tapahtuu, jos väärä toiminta jatkuu. Esim. ottaa asian puheeksi jonkun ylemmän kanssa / sanoo että laitan luurin nyt kiinni / pitää taukoa tapaamisissa kunnes asia on mennyt perille. Ei aikuisen tarvitse selitellä omia valintojaan, kun ei pahaa tee. Epäkypsää reagointiakaan ei tarvitse ruveta katselemaan, onpahan kasvun paikka heilläkin. On hyvä selvittää asiat juuri niiden henkilöiden kanssa, joita ne koskevat. Siitä saa varmasti tyydytystä, rauhaa ja itseluottamusta. Liikaa löytyy sitten niitä toisenlaisen valinnan tehneitä raukkiksia, joista voikin päätellä, että oikeat taistelut ovat jääneet kategorisesti käymättä. Sinulla on ainakin hyvät sisäiset keskustelut ja tiedät, että et tule antamaan periksi, vaikka et mitään sanokaan. Se on erittäin hyvä pohja, ja monesti riittääkin, varsinkin jos voi pysytellä erossa riidanhaastajista.
- vakavasti.sairastunut
Oman itsensä tukahduttaminen sairastuttaa ihmisen ensin psyykisesti ja sitten fyysisesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743355
Loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä tilassa
Seinäjoella Pohjan valtatiellä perjantaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä t311951Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä681919Tiedän, että emme yritä mitään
Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian171466- 281391
Mitä, kuka, hä .....
Mikähän sota keskustassa on kun poliiseja on liikkeellä kuin vilkkilässä kissoja261318Näin pitkästä aikaa unta sinusta
Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni61306Noh joko sä nainen oot lopettanut sen
miehen kaipailun jota sulla EI ole lupa kaivata. Ja teistä ei koskaan tule mitään. ÄLÄ KOSKAAN SYÖ KUORMASTA JNE! Tutu641220Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik101197Kerro nainen
Milloin huomasit, että kyse ei ole ihastumisesta vaan jostain selvästi vakavammasta.53965