Etsii kaikkia piirteitä siitä, että hän mies ei sovi minulle.
Taas mieleni tekee sen
tiedostansenitsekin
501138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Ajatteluni kun on tällaista. Hän on joko hyvä tai huono, mutta tunteitani häneen yritän pakoilla. Haluaisin nähdä hänet huonona, jotta voisin unohtaa.
Tuossa on kaksi mahdollisuutta:
1. Epäröit tunteitasi jonka vuoksi jokainen toisen virhe tuntuu liian isolta ylitettäväksi
2. Tunteesi on niin vahvat että tahdot paeta niitä joten keksit syitä miksei mies olisi sopiva tai mitä vikaa hänessä on
Tietysti tämä selviää periaatteessa tutustumalla.
Se epävarmuus on tappavaa koska sitä voi joko siloitella toisen virheitä tai toista pitää täysin paskana olemattomien juttujen takia koska päässään miettii asioita.
Usein se henkilö muuttuu sitten enkelistä/sankarista huoraksi/huoripukiksi riippuen mikä sattuu sillä hetkellä vaikuttamaan.
Varsinkin jos sattuu olemaan mustasukkainen toisesta niin pienikin vihjaus että toinen on "sellainen" niin sitten toinen on paskin ihminen maailmassa...vähän aikaa kunnes on taas ihanin.
Ihan normaalia kamppailua tunteiden kanssa tuollainen.
Olen myös seko päästäni! Ei saa unohtaa, että olen mielenvikainen ihminen. En voi nähdä ihmistä sekä hyvänä että huonona samaan aikaan. Siitä johtuu tämä ajatteluni. Haen enemmänkin syitä unohtaa, koska tiedän, että meistä ei tule mitään. Olen vain jotenkin niin ihastunut, että en voi unohtaa. Tämäkin yksi oireistani nämä voimakkaat tunteet ja impulssiivisuus. Ajattelen häntä usein tietämättömänäkin vain siinä mielessä. Lisäksi odotan toiselta ihan liikoja ja pieninkin virhe saa minut pysähtymään ja jopa haukkumaan häntä ja yleistämään hänet sellaiseksi mitä hän ei välttämättä edes ole. Mustasukkainen en ole, koska pidän häntä välillä niin huonona.
Millä tavoin olet "mielenvikainen"?
Teillä on siis suhde meneillään, miten hän reagoi sinuun kun toimit noin?
Ei ole suhdetta. Ei oikein edes tunneta, mutta omin tavoin vain ajattelen kaikkea. Mielenvikainen olen ja en kuitenkaan kovin vakavasti, mutta siellä taustalla se vaikuttaa. Onneksi minulle merkitsee myös se, että en halua joutua olemaan yksin ja pystyn sen kautta olemaan ihminen ihmiselle enkä se ihme tuomitseva hirviö mikä sisälläni oikeasti on. Se vain johtaa siihen, että on kuin eri persoonia yhdessä ihmisessä. On se ihminen minä eli normaali aika vakava, sisäinen minä eli tämä häiriöinen minä vihaa viimeisen päälle ja tuomitsee ihmisiä (ja se olen oikeasti muut eivät tiedä sitä puolta minussa) ja positiivinen minä eli hyppien melkein katossa elämä on ihanaa ja kaikki onnistuu, mutta hetkessä tämä voi muuttua vihaksi ja katkeruudeksi yhdestä sanomasta tai minun häpeällisistä teoista. Netistäkin etsimällä löytyy tämä häiriö joskus vain en kehtaa myöntää itselleni olevani sairas. Kuvittelin kaikenlaisia herkkyyksiä ja demoneita itseeni, mutta totuushan on, että olen vain mielenvikainen.
Kuulostat aivan eräältä naiselta jonka joskus tunsin. Mikä häiriö sinulla muuten on jos tiedät sen itsekkin?
Kieltämättä kuulostaa erikoiselta jos ei ole suhdetta ettekä oikein edes tunne toisianne.
ihastunut, mutta silti vihaa. Omituista.
Miksi sitten olet ihastunut vai osaatko eritellä mikä tuossa ihmisessä sitten on sellaista mitä et vihaa?
Tämä sama häiriö on vähän alle 1 prosentilla koko väestöstä. Etsi itse jos kiinnostaa.
Saatko hoitoa?
Dissosiatiivinen identiteettihäiriö? Tai epävakaa persoonallisuushäiriö?
En minkäänlaista. Toivon vaan, että joskus vuosien päästä parantuisin. Ihastuin häneen, koska tuntui, että hän ymmärsi minua. Kaikki nämä ajatukset on tietysti taas omasta päästäni, että en voi sanoa onko tämä oikea totuus. Ehkä vaan haluan jonkun ymmärtämään mitä olen kokenut, koska ei tämmöisen häiriön kanssa ole ollut helppoa elää.
Ei kannata olettaa liikaa että pystyy kaiken peittään.
Esimerkiksi minä olen ihminen joka huomaa enemmän asioita ku haluais, en kuitenkaan sano mitään kun haluan että se toinen tajuaa ite puhua varsinkin jos on jo ite jauhanu asioista.
Itsekkään en aliarvioi ihmisiä tuosta noin vaan.
En ole täydellinen mutta huomaan jos minua aliarvioidaan tai väheksytään.
Joskus on parempi että se toinen osapuoli huomaa itse ja ottaa asian puheeksi.
Riippuen ihmisestä, harvoin annan toisen mahollisuuden mutta on poikkeuksiakin.
Itse pyrin olemana aito oma itseni, mutta osaan kyllä peitellä tunteitani esim jos tarvii eikä mun yli kukaan kävele että osaan olla kovakin ja tarvitatessa myös hyvin julma, henkisesti niin vahva että osaan sen henkisen julmuuden. Vain silloin jos joku oikeasti kunnolla yrittää satuttaa minua tai lähimmäisiä, eri asia jos vain väärinkäsityksiä eikä uskalla ottaa puheeksi.
No onneksi tällä hetkellä on suurimmaksi osaksi ihania ihmisiä elämässä, kuitenkin olen aina valppaana jahuomaan valheet ja vilpin sekä sen jos jollakin väärä kuva.
Sitä vaan ei tarvi aina itekään kaikkea hyväksyä tai olla aina se puhuva osapuoli.
En vaadi itekkään liikoja muilta.
Kuulostat niin normaalilta ihmiseltä kun olla ja voi. Itse olen joutunut kehittämään samanlaisen normaalin kuoren itselleni, että minut hyväksyttäisiin. Omana itsenäni jos olisin koko ajan tietäisin, että kukaan ei haluaisi olla lähelläni.
Mistä ajattelit että hän ymmärtäisi sinua ja miksi toisaalta et ole hakenut hoitoa?
Jos sinulla on mikään noista vakavammista häiriöistä niin ei ne yksinään parane. Tuntemani nainen oli vuosia terapiassa joka auttoi häntä mm. löytämään pysyvän parisuhteen jne. koska muuten siitä ei olisi tullut mitään.
Sen toisen henkilön tunteistahan on vaikea mennä sanomaan mitään jos et edes tunne häntä. Oletko yrittänyt tutustua?
Hän vain ymmärsi minua, kun näin hänet. Ehkä minut tuomittaisi, jos hakisin hoitoa. Paranen kyllä vuosien kuluttua, haluan uskoa siihen. En ole yrittänyt tutustua häneen. Jotenkin pelkään sitä tunnetta, mitä hän minussa herättää. Se on niin voimakas tunne.
Hän ymmärsi sinua vaikka ette tunne ja hän herättää niin voimakasta tunnetta että pelkäät? Pelkäätkö häntä sen vuoksi että hän ymmärtää?
Mulle tuli mieleen että jos se mies ajattelee sinusta myötätuntoisesti ja eihän sitä tiedä vaikka haluaisi että sinä menet hoitoon?
En tiedä tarkalleen mistä se pelko johtuu. Hän vain jotenkin vaikutti semmoiselta ihmiseltä ketä olen aina etsinytkin. Ulkonäkö ja kaikki.. luonnekin on niin puhdas ja hyväntahtoinen. En minä pelkää hänen ymmärtämistään, ennemminkin pidin siitä, että joku vihdoin voi nähdä sen kuoreni alle. Hän voi nähdä minut minuna eikä sellaisena kun kaikki muut näkevät.
Kukaan ihminen ei kirjoita tuolla tavoin olevansa seko!! Toki seko ihminen joka mustamaalaa muita!!!!
Itseasiassa tuntemani nainen ja joku muukin on kertonut suoraan olevansa sekoja. Myöntävät että jokin heitä vaivaa ja toimivat siten.
Voihan sitä mustamaalata yrittää mutta eihän täältä palstalta kukaan toisiaan tunnista eikä hänkään anna tunnisteita joten eiköhän kaikki ole turvassa.
Miten olet aiemmin ollut ihmissuhteissa ja onko ne toimineet?
Vähän vaan ihmettelen jos nämä aiemmat eivät ole ymmärtäneet sinua tai et ole kertonut heille tästä mahdollisesta sairaudesta vaikka sitä suoraan kuvailet.
Ihmissuhteita on ja hyvin toimivat, koska minulla on myös jäljellä tätä hyvää minua. Täysin menetetty tapaus en ole, mutta minussa on myös tämä huono puoleni. En minä heille kerro mitään. Pelkäisin, että he jättäisivät minut, koska minunlaiseni ei ole kauhean mukava sisimmiltään. Olisin enemmänkin taakka tälläisen sairauden kanssa.
Minä vähän epäilen että pelkäät että tuo mies alussa ymmärtää sinua, mutta jättää sinut lopulta. Etsit mielessäsi syitä siksi miksi hän on huono ettei tarvitsisi tutustua ja että hän kuitenkin jättäisi sinut.
Tuntemani nainen kärsi siitä että hän piti itseään ihan paskana ihmisenä ja hän siirsi ajatuksensa muihin ihmisiin eli että he olivat huonoja joka johti moniin välien katkeamiseen yms.
Kyllä minäkin olen niin tehnyt. Koen itseni paskaksi ihmiseksi ja sen takia minulla on oikeus myös tuomita muita. Välejäkin on katkennut, koska koen asiat miten koen eli omalla tavallani. Minä ja minun mieleni, ei siinä muuta tarvita. Tunteet ovat aika pysyviä, koska ihmisessä ei voi olla kuin joko hyvää tai huonoa. Minua koskevat moittimiset otan joko hyvällä tai verisen kostavasti. Olen opetellut tätä, että pystyisin ottamaan asioita itseeni enemmän enkä loukkaantuisi niistä. Koska kukaan tuskin haluaa olla ihmisen kanssa, joka suuttuu kaikesta pienistä asioista. Olen oma normaali kuoreni kunnes olen kokenut loukkauksen. Sen jälkeen on pieni hetki milloin tilanteen voi pelastaa, mutta jos toinen ei tajua, niin tämä oma itseni voi tulla esiin. Sen jälkeen kaikki on vain vihaa ja haukkumista yrittäen toisen ymmärrystä. Enemmänkin etsin syitä unohtaa hänet, koska meistä ei tule mitään. En huolehdi jättämisestä vielä, kun ei olla sinne suhteeseenkaan päästy. Ei minua hänen ymmärtämisensä häiritse.
Jos olet ajatellut että teistä ei tule mitään niin mikä sinua siinä vaivaa sitten? Jos olet niin erilaisia jne. ettette sovi yhteen niin eikös asian pitäisi olla sitten selvä?
Kyllä minäkin kaipaan rakkautta vaikka sairas olenkin ja eniten ymmärtäjää. Se on kaipuu siihen, että voisin joskus jollekin sanoa kaiken ihan oikeassa elämässäkin eikä minua tuomittaisi vaikka olenkin ihan kauhea sisimmältäni häiriöni takia. Voin muuten olla normaali, mutta yksikin pieni selkäänpuukotus tai selänkääntö laukaisee minussa sen hirviön esiin. Silloin usein raivoan ja haukun, mutta jälkeenpäin itken ja kadun sanomisiani. Sekin kuuluu tähän, kaikki kaduttaa ja kaikki tekemiseni hävettää. Joskus en haluaisi olla itseni ja joskus toivoisin olevani joku muu. Toivoisin, että olisin syntynyt muualla ja olisin terve. Terveydestäni fyysisesti olen kiitollinen, mutta henkisesti olen sairas. Sairas mieli voi olla pahempi kuin kehollisesti rajoittunut tai loukattu ihminen. Pahimmillaan olen miettinyt, että haluaisin loukata itseäni ja lisäksi ihmisiä joita vihaan. En kuitenkaan tee mitään, koska en ole tarpeeksi sairas.
Semmoista...
Yhdelle tiedoksi, kerron joskus kaiken sinulle.
Täällä on paljon monenlaista.
Älä koskaan purematta niele.
Tämä sivusta.
Kaikki on hyvin.
Taas itse haluisin kokeilla mikä mies sopii seksuuaalisesti kun iskee halut mutta haluja ei saa totella koska silloin elämästa puuttuu järjen ääni ja muiden tunteiden ajattelu, eikä mikään ole varmaan, että se olisi koskaan pysyvää.
Pelkkään seksuaalisuuteen liittyvät tunteet ovat petollisia. Ne eivät ole pysyviä eivätkä yleensä suuntautudu välttämättä yhteen henkilöön kerrallaan.
Niin kuin sanoi" haluja ei saa totella."
Mutta tuntuu ihan kamalalta halujen aikaan myrskyää sisällä.
Joo, mutta ei se ole mikään moraalikysymys.
Ei pidä ajatella että "haluja ei saa totella" vaan että haluja saa totella kunhan muistaa seuraukset.
Elämässä joutuu useinkin hillitsemään itseään ettei eläisi ihan pellossa koska se mahdollistaa muiden tunteiden ja asioiden olemassaolon. Sitähän esimerkiksi monogaamisuus on. Vaihdat lyhytkestoiset hinkuttamisen aiheuttamiset tunteet pitempiaikaiseen selviytymiseen, kumppanuuteen ja kiintymykseen toisen kanssa jolloin ehkä ei aina saa kokea niitä lyhytkestoisen hinkuttamisen tunteita tai ainakaan niin voimakkaina.
Valintakysymys.
Väliin haluisin samoista asioista kärsijää, voisi hakea empatiaa kuin ystävästä ja jakaa vinkkejä.
Piti taas eilen tanssia nyt sitä joutuu kiemurrella lattialla ja ukko ilkimys on sitä mieltä,että vasta illalla meen suihkuun.
Olet kyllä melkoinen lortto... ei muuta voi sanoa.
Miten valintojani määräillään näin paljon ja jos kitisin se halventaa. Pelkään enemmän sitä.
Se että oon seksuaalinen,ei tee lorttoa.
Sinä teit juuri rikoksen,eli kunnialoukkauksen.
Se on asianomistajarikos joka ei takuuvarmasti mene läpi ellet esiinny omalla nimelläsi täällä jota et tee.
Nimimerkkejä kohtaan osoitetut kunnianloukkaukset eivät läpäise ei syyttämis eikä edes tutkimusperusteita joten se on rikos vain teoriassa.
Käytännössä sinun pitäisi hommata asianajaja heti ja osoittaa että tuolla loukkauksella on aiheuttanut huomattavasti haittaa elämällesi. Poliisi saattaisi silloin ehkä, kiinnostua tapauksesta.
Niin,ymmärrän tunteesi.Olenhan nähnyt sieluusi ja poistanut pelkosi.Ymmärrän hyvin,että tunnet pelkoa,ettet hallitse itseäsi.Tunteen voit hylätä,koska olet nähnyt
että se on aivan turhaa.Hyvä olo,kertoo sen parhaiten.Sinua ei satuteta,vaan rakastetaan.
Tiedän, että se pelko on turhaa. Pystyn luottamaan häneen. Hän on niin kunnollinen ja varmasti pitää kaiken näkemänsä omana tietonaan.
Kyllä mä ymmärrän sua, olen melkoisen syvällinen ihminen, monenkin ihmisen sanomana. Paha tästä on mitään tulla (eikä tietysti tarvi), kun et anna mitään mahdollisuutta, ihan kuin se olisi maailmanloppu. Tiedät, että olen yrittänyt aiemmin, ja törmännyt näkymättömään seinään. Ei sellainenkaan mukavalta tunnu, jos nyt kiltisti sanotaan. En välitä paskaakaan, mitä muut ihmiset ajattelevat tai muusta sellaisesta, sovimmeko sillä tai tällä tavalla yhteen. Sun täytyy relata ja hankkia ei poshia asennetta. Tää vaikuttaa muhunkin ja negatiivisesti, aiheutuvalla kireydellä, koska haluan päästä jo yli - jos ei saa päätöstä asioille - se ei ole hyvä tilanne. Tsiigaillaan ja mielenrauhaa sulle.
Sangen mielenkiintoista. Mitenkähän syvällisyys näkyy sinussa? Näkymätön seinä onko sellaista olemassa.
Mietin pitkään miten vastaisin tähän "Novastaankuinhänelle" viestiin, mutta nyt olen saanut ajatuksiani jotenkin kasaan. Annan kyllä mahdollisuuden, jos vain päästäisi puhumaan. Sinun yrityksesi johtu outoon hiljaisuuteen ja niin minunkin. Minäkin olen yrittänyt, mutta tuntui niin oudolta puhua sinunlaisellesi miehelle. En minäkään välitä muista ihmisistä. Poshia asennetta? En minä koe itseäni mitenkään kauniiksi tai tavalla, että olisin muiden yläpuolella. Miksi negatiivisesti? Haluat vaan katsoa, mutta et puhua?
Itsekritiikki ja tutkiskelu on kasvattavaa. Minä olen kärkkäästi tuominnut sinua. Itsekin pakenin lapsena mielikuvitusmaailmoihin, mutta kyseenalaistin ja kapinoin mielessä.Muistan kun mielessäni uhosin kostoa kunhan kasvan isoksi. Se kai piti järjissäni. Sinun kokemukset ovat olleet kovempia, tiedän sen kun kuuntelin puheitasi. Ymmärrän että koet edelleen arvottomuutta, etkä kestää hylkäämisen tunnetta ja siksi sinä tarvitset niitä salikavereita korvaamaan menetystä. Olihan se outoa nähdä sinut toisen miehen kanssa samalla salilla. Tuolloin en käsittänyt. Yritin omalla tavallani osoittaa että jokaisessa ihmisessä on arvokasta ja hyvää. Suhteesi lapsiinkin kärsii,kun on vaikea hyväksyä lapsen itsenäistyvän ja oman tahdon ottavan vallan lapsesta. Koet sen varmasti raskaasti ja tunne lienee lapsellekin vaikea. Tiedostaminen on ensimmäinen askel. Kun tiedostaa miksi näin on, niin voi alkaa käsitellä asiaa. Siksi minulle on niin tärkeä ymmärtää. Muutoin en voi käsitellä asiaa. Onko se totuus, se onkin toinen asia. Totuushan syntyy tuolla korvien välissä. Minä en ole sielunkumppanisi, enkä kaksoisliekkisi. Minä vain ymmärsin sinua ja sinun kautta hoisin omia traumojani. Älä käsitä tätä väärin. Kun hylkäsit ja torjuit minut, niin käsittelin isätraumaani. Niinkuin sinäkin teet jokaisen suhteesi kautta. Hoidat omia traumojasi, omaa arvottomuuden tunnettasi jne.Lopputulos on tiedossa jo etukäteen. Ilman psykoterapiaa elämäsi ei muutu.
Mitä sinä aloittaja todella pelkäät? Pelkäät sairauttasi, että et sen tähden kelpaa ja pilaat suhteen lopulta?
Kaipaat rakkautta ja ymmärrystä, mutta työnnät sen pois kun sellainen tulee eteesi. Sanot, ettei teistä tule mitään, miksei? Mikään ei muutu vaan pyörit kehää
Mitä jos tutustuisit häneen, kertoisit itsestäsi avoimesti, jos vaikka tulisit hyväksytyksi sellaisena kuin olet. Avoin keskustelu auttaa toista ymmärtämään pimeää puoltasi sekä suhteuttamaan tietyt pirteet sinussa taustaasi vasten. Tarvitset vahvan persoonan rinnallesi, joka ei murru oikkujesi alle ja ota niistä itseensä. Kaikki ei kuitenkaan voi olla sen toisen harteilla. Suhteessa ei voi mennä sairautensa taakse "tällänen mä nyt vain olen". Se, että toinen tukee, ymmärtää ja hyväksyy voi auttaa sinuakin kasvamaan ja eheytymään jos olet siihen valmis. Kukaan ei voi sinua parantaa, mutta rinnalla oikea ihminen voi olla tukemassa ja rohkaisemassa sinua. Vähän näyttämässä tietä.
Pakoilet vastuutasi piiloutumalla vikojesi taakse. Älä :)
Pelkään häntä miestä, koska hän herättää minussa tunteita. En ole työntänyt häntä pois, koska emme edes puhu tai tunne hänen kanssaan. Ei ole mitään mitä työntää pois. On vain minä, mielikuvitukseni ja tunteeni. Minä yksin ja hänessä pilkahdus ymmärrystä minusta. Hän taitaa vain olla niin "minäminä" ihminen, että minun on vaikea hyväksyä sitä. Hänessä on niin paljon hyvää, mutta myös sellaista mistä en pidä ja tämän sairauteni vuoksi keikun edestakaisin tämän tunteen kanssa. En tiedä pitäisikö häntä vihata vai rakastaa. Hän kyllä kestäisi minua ja varmasti ei murtuisi sanoistani.
Kun pelkää hylätyksi tulemista ja rakastumista, niin sitä etsii vikoja toisesta. Lapsuus ei antanut arvokkuuden tunnetta ja pelkää ettei kelpaa sellaisena kuin on. Kukaan ei jaksa esittää loputtomasti. Etsin vikoja, miehet ovat hänen heikkous. En riitä hänelle, hänellä on muita jne. Tutkiskelin sydäntäni ja mieltäni ja totesin että rakastan häntä liikaa luovuttaakseni. Joten yritän antaa tunteilleni mahdollisuuden. Järkeni sanoo etten oikeasti tunne häntä ja tiedä miten asiat ovat. Hänellä on selvästi omat taistelunsa. Sydämeni sanoo, minun on lyötävä muut oltava muita vahvempi. Minun täytyy tehdä selväksi etten lähde minnekään. Järkeni sanoo että hän on hyvässä suhteessa. Sydämeni hiljenee odottamaan. Miksi se ei halua luopua toivosta ja päästää irti. Aina kun näen hänet aurinko valaisee huoneen.
Viimeinen lauseesi valaisee varmasti naisesi elämän.Ihanasti sanottu hänelle.
Pelkään vain että rakkauteni työntää häntä kauemmas. Se kun on maailman pelottavin asia, jos pelkää että se loppuu eräänä päivänä ja putoaa tyhjyyteen. En tiedä onko edes oikein vakuuttaa hänelle ettei niin käy, vaan hän on elämäni valo, päivieni aurinko, öiden kuu, joka valaisee huonettani. Sydämessäni tiedän että hän se on, mutta jos kerron sen hänelle, niin pelkään ettei hän kuule sanoja vaan tulkitsee asian peloissaan niin että haluan kauas hänestä. Tai sitten se on vain oma pelkoni, joka estää minua rakastamasta ilman pelkoa.
Minäkin tapasin tällaisen ihmisen, jutusta ei tullut mitään. Tilanne aiheutti tuskaa ja ahdistusta, jota en halua enempää elämääni. Kumpa emme olisi koskaan tavanneet.