Suomi maksaa taas lisää kreikkatukea!

sinämaksat

Kreikan seuraavalla lainaerällä Suomikin osaltaan takaisi, että ryhmä vipurahastoja saisi riskisijoituksensa takaisin. Ehkä sijoittajavastuu tarkoittaakin vastuuta sijoittajista,

Kreikan seuraavaan lainaerään liittyy yksi suomalaisittain erikoinen ja mahdollisesti kiusallinen piirre. Se voi pakottaa Juha Sipilän (kesk) hallituksen laistamaan hallitusohjelmansa linjauksista.

Nyt Suomi ja muut euromaat ovat kuitenkin aikeissa myöntää Kreikan valtiolle lisää rahoitustukea siitä huolimatta, että kohtalainen osa seuraavasta lainaerästä kuluisi Kreikan yksityisten riskirahoittajien lainasaatavien maksamiseen.

tarkoittaa se käytännössä pitkästä aikaa suurinta tulonsiirtoa Suomenkin veronmaksajilta kansainvälisten finanssimarkkinoiden pelureille.

Heidän mukaansa vaikuttaa varsin todennäköiseltä, että Kreikka saa seuraavankin lainaeränsä – ja että Kreikan velkakirjoihin varojaan sijoittaneet finanssisijoittajat, kuten riskejä kaihtamattomat vipurahastot ja korppikotkarahastot saavat rahansa.


Hallitus joko edistää euroalueen vakautta ja hyväksyy Kreikan seuraavankin lainaerän, mutta laistaa samalla sijoittajavastuun vaatimuksestaan. Tai sitten se pitää kiinni sijoittajavastuun vaatimuksestaan ja tarvittaessa estää Kreikan seuraavan lainaerän, vaikka samalla koko euroalueen vakaus voi vaarantua.
Sipilä tai hänen hallituskumppaninsa, kuten valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) tai ulkoministeri Timo Soini (ps), olisivat valehtelijoita.

Kreikan valtiolta erääntyy ensi heinäkuussa maksuun vanhoja velkoja runsaan seitsemän miljardin euron nimellisarvosta. Määrä on pieni verrattuna valtion nyt jo lähemmäs 330 miljardin euron velkataakkaan,

http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005102751.html

5

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitkäaikatyötön

      Sinänsä on kohtuutonta, että kun Suomi joutuu tukemaan toista euromaata, sitä itseään uhataan rangaistuksella, jos vuosittainen budjettialijäämä on suurempi kuin 3 % bruttokansantuotteesta tai valtionvelka nousee yli 60 %:iin bkt:sta. Tukihan osaltaan johtaa lisävelkaantumiseen.

      Mutta ehkä ei niin kauheasti siitäkään kannata huolestua:
      "Vielä tähän mennessä yksikään EU-maa ei ole saanut sanktioita budjettisääntöjen rikkomisesta." http://yle.fi/uutiset/3-9295963

    • ulpukkkav

      maksaisko sipilä munkin velkani pitääkö lähetää lasku juhalle

    • Moskvitsmies

      Hoi! Laita tämä juttu EU-palstalle... Saa Eu-vastaiset hyvin liikkeelle!

    • Totta kai. Mitäs muuta? rikkaat vittuilee meille köyhille. No ite ymmärrän ja yritän kaikkee enkä V....xxxtussa äänestä.

    • hihihihihiihi

      Mutta mistä nämä rikkaat on rahansa saaneet ellei perinnöillä tai pappa betalast ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      87
      1873
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1176
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1155
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      80
      997
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      884
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      879
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      56
      779
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      774
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      57
      728
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe