The First Global Floor in the Cosmic evolution

EletäänIlmassa

kun pyramideja on rakennettu eri puolin maapalloa
ja niin huipussa istuvat yksityiset johtajat,
niin tarkoitus on yhdistää pyramidien huiput yhteen
että syntyy The Global Net

kun se on tehty, alkaa virtaus eli veren kierto
ja ihmisen keinotekoinen kulttuurisivilisaatio
herää eloon

keinotekoinen sivilisaatio rakentuu luonnollisen päälle
ja edustaa ensimmäisen kerroksen
kosmisevolutiivisessa järjestyksessä
pyramidien päälle rakennetaan lattioita,
joissa uusi yhteiskunta toimii

ovatko nykyisen maailmaamme ongelmat sellaisia,
että kuinka saattaa ensimmäisen kerroksen lattiat
yhteen koko maailmalla
ja vielä kestävällä pohjalla, ettei kerros luhistuu

kun kaikki ymmärtävät alaportaita myötä
että mikä globaalin maailman merkitys on
ja yhteiskunnan merkitys on
silloin ensimmäinen kerros on valmis

kun jollakin on puutetta ja hätää
jossakin päin maailmaa
niin ensimmäinen kerros ei ole vielä rakennettu
ja pitää kohdistaa globaalisti voimavaroja
noihin kohtiin

ja yksityisten pyramidien johtajat ovat
päällimmäisinä, jotka vastaanottavat
lattian rakennusmateriaalia
ja neuvottelevat muiden johtajien kanssa

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        100
        2916
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        105
        2478
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2240
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        22
        2072
      5. 177
        1886
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        44
        1873
      7. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        45
        1807
      8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1756
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        135
        1558
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1314
      Aihe