05/01/2017 15:54
Kyllä se synnintunto tosiaan on monitahoinen asia. Synnintunto voi olla sekä yliviritetty että aliviritetty. Lisäksi vanhastaan vl-kristillisyydessä synnit on jaoteltu esim. oikean puolen ja vasemman puolen synneiksi. Oikean puolen syntejä ovat olleet lankeaminen esimerkiksi harhaoppeihin ja omavanhurskauteen. Vasemman puolen syntejä taas ovat ns lihan synnit ja maailmallisuus.
Oman vaikutelmani mukaan vl-opetuksessa ovat viime vuosina, ehkä jopa vuosikymmeninä korostuneet yhä enemmän ja enemmän nämä maailmallisuuteen ja lihan synteihin liittyvät asiat. Ja vieläpä niin, että arkielämässä uskovaisuutta määrittäviksi tekijöiksi ovat nousseet jotenkin aivan ulkokohtaiset asiat kuten paljon puhutut korvarenkulat, ripsivärit ja vaikkapa seurakäyntien tiheys.
Tällaisistako asioista tulisi meidän synnintuntomme herätä ensisijaisesti? Mistä tällainen kumpuaa? Pidetäänkö ns. ”vakavampia syntejä” jotenkin itsestäänselvyyksinä, niin että niistä ei riitä puhuttavaa?
Onko vaarana se, että aletaan pitää jotenkin itsestäänselvänä jonkinlaista lankeemattomuutta, kun kerran kuulutaan ”oikeaan” joukkoon. Mielestäni tällainen vaara on. Yksi tällaista hypetystä vahvistava asia voisi olla myös yksilön oman omatunnon vähättely. Korostetaanhan usein yhteistuntoa omantunnon sijasta. Tämä yhteistunnon korostaminen lienee aika tavalla kytköksissä oikean seurakunnan korostukseen.
Mitä tulee tuohon itselle armollisuuteen, niin omana havaintona arkielämästä voisi vielä todeta, että usein sellaiset ylitiukan omantunnon omaavat ihmiset ovat niitä, jotka muillakin elämänalueilla ovat hyvin vaativia itselleen (ja joskus toisillekin). Näin ollen tämän psykologisointi ja hengellisyys kietoutuvat sillä tavoin jännästi toisiinsa, että ihan jyrkästi en lähtisi niitä erottamaankaan. Mielenkiintoisia juttuja ovat.
Kyllä se synnintunto tosiaan on monitahoinen asia. Synnintunto voi olla sekä yliviritetty että aliviritetty. Lisäksi vanhastaan vl-kristillisyydessä synnit on jaoteltu esim. oikean puolen ja vasemman puolen synneiksi. Oikean puolen syntejä ovat olleet lankeaminen esimerkiksi harhaoppeihin ja omavanhurskauteen. Vasemman puolen syntejä taas ovat ns lihan synnit ja maailmallisuus.
Oman vaikutelmani mukaan vl-opetuksessa ovat viime vuosina, ehkä jopa vuosikymmeninä korostuneet yhä enemmän ja enemmän nämä maailmallisuuteen ja lihan synteihin liittyvät asiat. Ja vieläpä niin, että arkielämässä uskovaisuutta määrittäviksi tekijöiksi ovat nousseet jotenkin aivan ulkokohtaiset asiat kuten paljon puhutut korvarenkulat, ripsivärit ja vaikkapa seurakäyntien tiheys.
Tällaisistako asioista tulisi meidän synnintuntomme herätä ensisijaisesti? Mistä tällainen kumpuaa? Pidetäänkö ns. ”vakavampia syntejä” jotenkin itsestäänselvyyksinä, niin että niistä ei riitä puhuttavaa?
Onko vaarana se, että aletaan pitää jotenkin itsestäänselvänä jonkinlaista lankeemattomuutta, kun kerran kuulutaan ”oikeaan” joukkoon. Mielestäni tällainen vaara on. Yksi tällaista hypetystä vahvistava asia voisi olla myös yksilön oman omatunnon vähättely. Korostetaanhan usein yhteistuntoa omantunnon sijasta. Tämä yhteistunnon korostaminen lienee aika tavalla kytköksissä oikean seurakunnan korostukseen.
Mitä tulee tuohon itselle armollisuuteen, niin omana havaintona arkielämästä voisi vielä todeta, että usein sellaiset ylitiukan omantunnon omaavat ihmiset ovat niitä, jotka muillakin elämänalueilla ovat hyvin vaativia itselleen (ja joskus toisillekin). Näin ollen tämän psykologisointi ja hengellisyys kietoutuvat sillä tavoin jännästi toisiinsa, että ihan jyrkästi en lähtisi niitä erottamaankaan. Mielenkiintoisia juttuja ovat.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikuttaa, että sinä olet langennut taas noihin oikean laidan synteihin. Kuulostat lakihenkiseltä ja omavanhurskaalta, joka olet jo poikennut Jumalan lasten keskinäisestä rakkaudesta. Kirjoituksesta kuultaa kauas, ettet sinä ole ollut, tai et ole enää vanhoillislestadiolainen. Nuo ns. vasemmanlaidan synnit ovat voisinko sanoa, yhtä vakavia, ellei jopa vakavampia, kuin oikeanlaidan synnit. Vasemmalle puolellehan tuota vuotoa on kautta aikain ollut enemmän! Toki myös noista oikeanlaidan synneistäkin varoitellaan, pidä korvat auki seuroissa!
On varoitettu sitä, ettei uskon harjoittamisesta pidä tulla suorite, ikään kuin sillä tavoitettaisiin taivaspaikka. On puhuttu paljon siitäkin, ettei usko ole kiinni tuntemisista, taikka siitä, kuinka valtavasti lukee raamattua. Sitä toki suositellaan luettavaksi, jotta pystyy perustelemaan epäuskoisille, mihin uskomme perustuu ja myöskin uskon vahvistukseksi. Se ei ole kuitenkaan mikään pakkopakko. Tärkeintä on se, että on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa!
on Joonan ja Roosan blogista. Siellä on kaikenlaista sekoilua.
Olis hyvä edes nimellisesto joksus mainita Jeesus ja uudestisyntymä ja jotkain perusasioistakin aina joskus, vähän niinkuin autoilija puhuisi renkaista tai siitä että auto yleensä käy ja kukkuu.
teidän autonne on ikuisesti tehtaan liukuhihnalla kiertäen ympyrää siellä ja jokainen iskee siihen kiinno jonkin oman lisäosan jos kerkiää kun on savu silmässä!