Veronmaksajat maksavat 77% maanviljelijöiden eläkk

eistä. Sekin on maataloustukea joka siis maksetaan vero ja velkarahoistamme.
1331043
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat
  • Maanviljelijä pääsee eläkkeelle jo 56-vuotiaana!!!!

    maanviljelijä voi nykysäädösten mukaan päästä eläkkeelle 56-vuotiaana, ja "uinuvalle" eläkkeelle jo 51-vuotiaana.

    Kun maanviljelijä alkaa halutessaan 56-vuotiaana saada ns. luopumistukea, sitä ei kutsuta eläkkeeksi, vaan se on kepun terminologiassa "eläkkeen tyyppinen korvaus". Kaiken lisäksi maanviljelijöiden eläkkeet maksetaan sataprosenttisesti valtion varoista.

    "sama mikä nimi, mutta se mahdollistaa joka tapauksessa vetäytymisen maatalouden yrittäjätyöelämästä huomattavasti aiemmin kuin palkansaajat. Luopujien puolisot voivat vetäytyä yrittäjä-työelämästä vielä aiemmin."

    Kun pellot luovutetaan lähisukulaiselle, pääsee luopumistuelle 56-vuotiaana ja "uinuvalle" luopumistuelle jo 51-vuotiaana, jolloin tukea aletaan maksaa luopujan täyttäessä 56 vuotta. Lähisukulaisiksi katsotaan luopujan tai hänen puolisonsa lapset aviopuolisoineen sekä luopujan tai hänen puolisonsa sisarusten lapset puolisoineen.

    http://naskinen.blogspot.com/2009/03...keelle-56.html

    Demarin haastattelema SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen arvelee, että maanviljelijät pääsevät jatkossakin eläkkeelle jo 56-vuotiaina ja niin sanotulle uinuvalle eläkkeelle jo 51-vuotiaana.

    Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen eläkepäätös ei koske maanviljelijöitä. Sosiaalidemokraattien äänenkannattaja Uutispäivä Demari kertoo keskiviikkona, että maataloudesta voi päästä edelleen eläkkeelle 56-vuotiaana ja "uinuvalle" eläkkeelle jo 51-vuotiaana.

    Keskustassa katsotaan lehden mukaan, että luopumistuki ei ole eläke ollenkaan, vaan "eläkkeen tyyppinen korvaus",

    Lahden haastattelema SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoo, että tätä eläkkeen tyyppinen korvaus mahdollistaa joka tapauksessa maatalouden harjoittajan vetäytymisen yrittäjätyöelämästä huomattavasti aiemmin kuin palkansaajat.

    Kallisen mukaan luopujien puolisot voivat vetäytyä yrittäjätyöelämästä vielä aiemmin.

    Kallinen sanoo lehdessä, ettei voi ottaa kantaa siihen, aikooko hallitus säilyttää maatalouden eläkkeet ennallaan, koska hallitus ei ole kertonut asiasta mitään. Hallituksen politiikkariihessä ei siitä ole sanottu halaistua sanaa.

    http://www.esaimaa.fi/Online/2009/03...200916722996/4

    Äänestä

  • No joo... keskimäärin sen 700-1000 euroa kuussa, toki se on eläkettä. Mutta varsin vaatimaton esim. minun eläkkeeni rinnalla:) Milläs ne maan viljelijät muuten eläisivät vanhoina ? Perustulolla... joka olisi samaa luokkaa. Voi teitä yksinkertasia:)

    Äänestä

  • fcfcfrd kirjoitti:

    Maanviljelijä pääsee eläkkeelle jo 56-vuotiaana!!!!

    maanviljelijä voi nykysäädösten mukaan päästä eläkkeelle 56-vuotiaana, ja "uinuvalle" eläkkeelle jo 51-vuotiaana.

    Kun maanviljelijä alkaa halutessaan 56-vuotiaana saada ns. luopumistukea, sitä ei kutsuta eläkkeeksi, vaan se on kepun terminologiassa "eläkkeen tyyppinen korvaus". Kaiken lisäksi maanviljelijöiden eläkkeet maksetaan sataprosenttisesti valtion varoista.

    "sama mikä nimi, mutta se mahdollistaa joka tapauksessa vetäytymisen maatalouden yrittäjätyöelämästä huomattavasti aiemmin kuin palkansaajat. Luopujien puolisot voivat vetäytyä yrittäjä-työelämästä vielä aiemmin."

    Kun pellot luovutetaan lähisukulaiselle, pääsee luopumistuelle 56-vuotiaana ja "uinuvalle" luopumistuelle jo 51-vuotiaana, jolloin tukea aletaan maksaa luopujan täyttäessä 56 vuotta. Lähisukulaisiksi katsotaan luopujan tai hänen puolisonsa lapset aviopuolisoineen sekä luopujan tai hänen puolisonsa sisarusten lapset puolisoineen.

    http://naskinen.blogspot.com/2009/03...keelle-56.html

    Demarin haastattelema SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen arvelee, että maanviljelijät pääsevät jatkossakin eläkkeelle jo 56-vuotiaina ja niin sanotulle uinuvalle eläkkeelle jo 51-vuotiaana.

    Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen eläkepäätös ei koske maanviljelijöitä. Sosiaalidemokraattien äänenkannattaja Uutispäivä Demari kertoo keskiviikkona, että maataloudesta voi päästä edelleen eläkkeelle 56-vuotiaana ja "uinuvalle" eläkkeelle jo 51-vuotiaana.

    Keskustassa katsotaan lehden mukaan, että luopumistuki ei ole eläke ollenkaan, vaan "eläkkeen tyyppinen korvaus",

    Lahden haastattelema SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoo, että tätä eläkkeen tyyppinen korvaus mahdollistaa joka tapauksessa maatalouden harjoittajan vetäytymisen yrittäjätyöelämästä huomattavasti aiemmin kuin palkansaajat.

    Kallisen mukaan luopujien puolisot voivat vetäytyä yrittäjätyöelämästä vielä aiemmin.

    Kallinen sanoo lehdessä, ettei voi ottaa kantaa siihen, aikooko hallitus säilyttää maatalouden eläkkeet ennallaan, koska hallitus ei ole kertonut asiasta mitään. Hallituksen politiikkariihessä ei siitä ole sanottu halaistua sanaa.

    http://www.esaimaa.fi/Online/2009/03...200916722996/4

    Kiitos linkistä.

    Kiitos tiedosta.

    Kepurälssi mällää vero ja velkarahoillamme.

    Äänestä

  • zmxcbdxcfg kirjoitti:

    Näin se menee.

    Ahneet ensin.

    Äänestä

  • zmxcbdxcfg kirjoitti:

    Kepurälssi mällää vero ja velkarahoillamme.

    Totta.

    Äänestä

..hyvä juttu Iltasanomissa! Ikävä juttu , että maatalouden tuet ovat noin 7 miljardia kokonaisuudessaan.
Maatalouden tuet maksavat liikaa. On väärin, että palkansaajat maksavat ja lainaakin otetaan tukien takia.
On kummallista, että mm. Kristillisten edustaja markkinoi 150 miljoonan lisä rahoitusta: "maatiloilla tehdään itsemurhia ja siellä voidaan pahoin", "siksi on tärkeää antaa lisärahoitusta".
Pienpalkkaiset ihmiset jotka ovat myös monesti saaneet velkamerkinnät jne. elämä on kauheata touhua. haista vitun kristilliset puhuvat vaan paskaa maatalouden miljarditukien saajien puolesta, kun siellä saa teltauskovaisten ääniä.
Kukaan ei anna etuisuuksia, halpaa viiniä, autoja ,asumista , elintarvikkeita palkansaajille...

Äänestä
  • Veronmaksajat maksavat myös 60 000 virkaelätin palkat ja eläkkeet etuisuuksineen pääkaupunkiseudulle. Summa tekee eläke ja muut edut laskien yli 4 miljardia.

    Äänestä

  • toveriseuranetuudet kirjoitti:

    Veronmaksajat maksavat myös 60 000 virkaelätin palkat ja eläkkeet etuisuuksineen pääkaupunkiseudulle. Summa tekee eläke ja muut edut laskien yli 4 miljardia.

    Julkisella sektorilla ollaan työsuhteessa eikä yrittäjiä kuten maanviljelijät.

    Äänestä

  • lvhgfzsxcg kirjoitti:

    Julkisella sektorilla ollaan työsuhteessa eikä yrittäjiä kuten maanviljelijät.

    Maanviljelijät ovat valtion renkejä ja ovat työsuhteessa Euroopan Unioniin.

    Äänestä

  • jäivätpakostarengiksi kirjoitti:

    Maanviljelijät ovat valtion renkejä ja ovat työsuhteessa Euroopan Unioniin.

    Maanviljelijät ovat maatalousyrittäjiä. Näin se menee.

    Äänestä

  • szdkjgdfgh kirjoitti:

    Maanviljelijät ovat maatalousyrittäjiä. Näin se menee.

    Maatalousyrittäjät osallistuu asuntosijoittajan ja työttömien tukemiseen!

    Äänestä

  • smeettan kirjoitti:

    Maatalousyrittäjät osallistuu asuntosijoittajan ja työttömien tukemiseen!

    Hörönlörön kepuli.

    Äänestä

  • jrfthfsd kirjoitti:

    Hörönlörön kepuli.

    Totta että syrjäytynyt sossutuilla olevaa tuetaan mm. maatalousyrittäjän veroilla, mutta asuntosijoittaja ei tue, koska verovähennykset! et vaan ymmärrä sitä, menisit vaan töihin!

    Äänestä

  • Mitä vitun veroa voi maksaa verovaroista saadusta rahasta?Sama
    asia jos maksat omasta pussistasi itsellesi palkkaa.Paljonko hyödyit?
    Valtio tienaa vain jos joku muu on palkan maksaja kuin veronmaksaja.

    Äänestä

  • ei_saatana kirjoitti:

    Mitä vitun veroa voi maksaa verovaroista saadusta rahasta?Sama
    asia jos maksat omasta pussistasi itsellesi palkkaa.Paljonko hyödyit?
    Valtio tienaa vain jos joku muu on palkan maksaja kuin veronmaksaja.

    Työntekijä myy työtään palkkaansa vastaanmyös julkisen sektorin palveluksessa kepuidiootti.

    Äänestä

  • zsjxdhsxd kirjoitti:

    Työntekijä myy työtään palkkaansa vastaanmyös julkisen sektorin palveluksessa kepuidiootti.

    Työtään se myy maajussikin, mutta siitä ei ole kukaan valmis maksamaan mitään. Ollaan kuitenkin käsi ojossa ottamassa tuotetut elintarvikkeet ilmaiseksi.

    Julkisen sektorin työpaikat ovat suojatyöpaikkoja, jossa työtehoa ei mitata kellottamalla aikoja eri työvaiheista.

    Äänestä

Mistähän kumman syystä myös niissä kunnissa, joissa on isoimmat ja vauraimmat maatilat, kunnan valtionavut ovat suurimpia. Eikös tuon luulisi olevan päinvastoin?

Äänestä
  • Hyvä huomio.

    Äänestä

  • Outoa.

    Äänestä

Pistäkää aloitusta jakoon.

Äänestä

Palkansaajat eivät liioin maksa itse eläkkeitään

Äänestä
  • ÄLä valehtele kepulainen tukijulli seillä uuninpankolla.

    Äänestä

  • azsxjhfsdfg kirjoitti:

    ÄLä valehtele kepulainen tukijulli seillä uuninpankolla.

    Etkö ole asioista perillä. Sosialistit eivät juuri tätä totuutta tuo julki. Palkansaajien maksut eivät riitä eläkkeisiin toisin sanoen duunarit eivät myöskään maksa eläkkeitään FAKTA

    Äänestä

  • Vähänonvähän kirjoitti:

    Pistäkää vaan myös tämä rohkeasti jakoon!!

    Kyllä maksavat joten lopeta valehteleminen kepulainen.

    Äänestä

  • Paljonkinvähän kirjoitti:

    Pistäkää vaan myös tämä rohkeasti jakoon!!

    Emme laita koska keulainen valehtelee notta korvat heiluvat.

    Äänestä

  • Vähänonvähän kirjoitti:

    Etkö ole asioista perillä. Sosialistit eivät juuri tätä totuutta tuo julki. Palkansaajien maksut eivät riitä eläkkeisiin toisin sanoen duunarit eivät myöskään maksa eläkkeitään FAKTA

    Painu takaisin perunakellariin valepukki.

    Äänestä

  • tdffddczsxdf kirjoitti:

    Painu takaisin perunakellariin valepukki.

    Totuus Osu ja uppos

    Äänestä

  • Gghhf kirjoitti:

    Totuus Osu ja uppos

    Ei osunut eikä uponnut kepuli.

    Äänestä

  • zsdkjgsdf kirjoitti:

    Ei osunut eikä uponnut kepuli.

    Ei siis ole töissä etkä yritäkkään maksaa eläkemaksujasi.

    Äänestä

..kyllä varmaan maksetaan. Jos palkansaaja saisi sijoittaa itse maksamansa eläkeet, olisi summa miljoona luokkaa!
Maatalouden kerska tukeminen lopetettava, kansalliset verotuet, investointituet, eläkkeiden maksu ja hevonperseen tutkimus kulut-kaikki pois! Saakot saatanan pummit EU rahaa........

Äänestä
  • Yrittäjänä olisin hyvin onnellinen jos nuo palkansaajat hoitaisivat itse eläkkeensä:D

    Äänestä

Onneksi Tommi Mäkinen Teemu Selänne Kimi Räikkönen Kalle Palander ja muut maanpetturi veron kiertäjät ei maksa senttiäkään maanviljeliöiden eläkkeitä

Äänestä

Pitääkö teille lapsille laittaa linkki palkansaajat eivät Suomessa maksa tarpeeksi eläkkeitään

Äänestä

Evenkelisluterilainen Kirkkomme haluaa palkkalistoilla olevien pas-kaläjiensä suulla vaatia, että lisää elätettäviä loisia Afrikasta tänne.
"Järjestöt: Suomen moninkertaistettava pakolaiskiintiönsä"
http://tinyurl.com/ztnbvbs

Lukumäärää ei häveliäästi sanota, ettei kansalaisille karu totuus paljastu. Mtta kun oikeen kunnolla autetaan, niin miljoonia hädänalaisiahan siellä Afrikassa on. Miljoonia tänne Suomeen on tuotava, ja satamiljoonaa muualle Eurooppaan.

Tämä Kirkkohomma ja EU-homma, molemmat on saatava nurin. Johto vaihtoon molemmissa lafkoissa. Mäkisen Karille jotakin muita hommia, kun ei kerta Raamattu enää kiinnosta.

Äänestä

Maatalousloiset+kutsuu+itseään+yrittäjäksi+vaikka+elätetään+sosiaaliavustuksilla,konkurssit+on+mahdottomia+jos+kehtaa+pankkolta+nousta+unilta+muutoinkin+kuin+kuselle+ja+pilkille+kun+yrittäjän+riskit+on+sosialisoitu+veronmaksajille,maatalousloiset+raiskaa+sanan+yrittäjä+koska+eivät+tee+itse+oman+ja+perheensä+eteen+juuri+mitään+koska+vastikkeettomat+tukiaiset+laiskistuttanut+jo+muutenkin+perimältään+laiskat+vaan+laiskistuu,maatalousloiset+eli+lumensulamisen+katsojat+on+verrattavissa+yhtä+korvaamattomiksi+suomalaiselle+yhteiskunnalle+kuin+mamut+ja+mustalaiset,noita+kolmea+elätettävää+ryhmää+kun+saisi+vähennettyä+esim.+60%:tia+olisi+suomen+velaksi+eläminen+loppu+ja+Suomesta+tulisi+velaton+maa+n.+10:ssä+vuodessa,ruoka+halpenisi+ja+verotus+laskisi+ja+oikeaa+yhteiskunnan+kannalta+välttämätöntä+tuottavaa+työtä+tekevien+ihmisten+elintaso+ja+mielihyvä+paranisi+kun+noita+siipeilijöitä+saataisiin+vähintään+60%:tia+vähennettyä+noin+aluksi!

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

Tässä Sosialistijanttereille linkki miten eläkkeet eivät ole riittäneet enää aikoihin myöskään duunaripuolella!!!! Syynkin kerron sen verran palstalla tuntuu olevan tyhmyyttä: Työntekijöitä on liian vähän suhteessa eläkeläisiin, sama tietty on maatalouspuolella syynä ( tiloja lopettettu sitä mukaa kun eläkkeelle on päästy ) ja siitä joku vähä-älyinen jaksaa jauhaa
http://yle.fi/uutiset/3-6578528
Nyt se tapahtui: Eläkemaksut eivät enää kata maksettuja eläkkeitä
Suomalaisessa eläkejärjestelmässä on tapahtunut historiallinen käänne. Tähän saakka eläkemaksuja on kerätty työnantajilta ja -tekijöiltä enemmän kuin eläkkeitä on maksettu eläkeläisille. Mutta nyt suunta on muuttunut: eläkkeisiin kuluu enemmän rahaa kuin eläkemaksut tuottavat. Eläkejärjestelmä on yhä enemmän sijoitustuottojen varassa.
14.4.2013 klo 12:19

Äänestä
  • Pääomat joille kertyy sjkoitustuottoa on kerätty työntekijöiden eläkemaksuina. FAKTA.

    Äänestä

Kepulipuolue yritti piilottaa maajussien eläketuen valtion budjettiin. Iltasanomat löysi.

Äänestä
  • Näin se meni.

    Äänestä

Eräskin viljelijä totesi, miten miljoonan arvoisesta tuotantorakennuksesta on maksettava jo pelkkää kiinteistöveroakin n. 15 000 euroa!! Eli aika monta litraa saa lypsää ennekuin tuokaan on kasassa - puhumattakaan muista menoista.
Sosialistille olis terveellistä terapiaa nähdä se kaikki...

Äänestä
  • Maatilat eivät maksa kiinteistöveroa ollenkaan joten valehtelet.

    Äänestä

  • zsidufgh kirjoitti:

    Maatilat eivät maksa kiinteistöveroa ollenkaan joten valehtelet.

    Kyllä maksavat ja raskaasti maksavatkin. Kyllä näkee mikä on tietämyksesi taso, tai siis sen puute.

    Äänestä

  • Korvari kirjoitti:

    Kyllä maksavat ja raskaasti maksavatkin. Kyllä näkee mikä on tietämyksesi taso, tai siis sen puute.

    Linkki tietoosi, muutoin mutua.

    Äänestä

Perusta tila ! Rahaa alkaa tulla ovista ja ikkunoista tukien muodossa ! Eläkkeellekin pääsee kun jaksaa vaan itse mennä !

Äänestä
  • Tuottavimmat tilat peritään Suomessa ja tilat ovat kalliitaa korkeiden maataloustukien takia joten lopeta viisastelu kepulainen.

    Äänestä

  • zaskidydf kirjoitti:

    Tuottavimmat tilat peritään Suomessa ja tilat ovat kalliitaa korkeiden maataloustukien takia joten lopeta viisastelu kepulainen.

    No mikset hae perintötilaasi ja alat nostella maataloustukea.

    Äänestä

  • ynisijäviistonen kirjoitti:

    No mikset hae perintötilaasi ja alat nostella maataloustukea.

    Maatalousrälssiin syynnytään.

    Äänestä

Maatalouden suora tuki on yli 2 000 miljoonaa ja epäsuora noin 3 000 miljoonaa. Tämä tekee yhteensä noin 5 000 miljoonaa, eli 0.1 miljoonaa euroa tilaa kohti joka vuosi. Sillä avustuksella veronmaksaja saa ostaa maailman kalleinta ruokaa.

0,1 miljoonan vuosiavustuksen lisäksi viljelijä saa tuotteistaan noin 0,03 miljoonaa, eli tulot ovat yhteensä noin 0,130 miljoonaa keskivertotilalla. Veroja tilat maksavat ainoastaan noin 0,005 miljoonaa euroa, koska myyntitulon tuottamisesta vähennetään rakennusten ja kaluston kuoletukset, tuotantokulut ja lisäksi omaan elämiseen käytetyt kulut, kuten oman asunnon korjaus-, lämmitys- ja sähkökulut, oman ruuan tuotannon kulut, oman auton käyttö- ja hankintakulut, ja kaiken lisäksi myös naapurin tien ja pihan aurauskulut, sekä tupailtakulut,

Äänestä
  • Täyttä paskaa puperrat katkera sosialisti.

    Äänestä

  • Jalajallaa kirjoitti:

    Täyttä paskaa puperrat katkera sosialisti.

    Tottahan tuo on. Ota asioista selvää.

    Äänestä

Jussit niin näsät kuin kepulaiset ovat maan pahimpia sosialipummeja. Sen vuoksi on ihmeellistä, että ne halveksii työntekijöitä ja haukkuvat kommareikksi. Ilan työväestön maksamia veroja yksikään, jussi ei pärjäisi päivääkään kansainvälisessä kilpailussa.

Äänestä
  • Maatiloja alkaa olla myynnissä aika paljon. Ei uskoisi, että joku myy tilansa, jolla saa niin paljon rahaa tekemättä mitään.
    Mutta ihan hyvä että myyvät, kaupunkien työläiset saavat ostaa hyvän tilan ja nostaa maataloustukia uudesta harrastuksestaan. Jopa heidän, insinöörien ja lääkäreiden, eläketulot kasvaa huimasti. koska maanviljelijt sää ison eläkkeen osallistumatta mihinkään eläkekuluihin!
    Tilanostoa kannattaa harkita, sillä pankki antaa sitä vastaan lainaa. Pankinjohtajakin tietää, että maataloustuilla laina on maksettu pian.
    Kun liikemies saa palkkatulot ja lisänä vielä ilmaiset maataloustuet, niin hyvin menee. Kesät voi puuhastella omalla pihallaan kukkia kasvattamassa, eikä sekään maksa mitään! Eläkepäivät vasta ihania onkin, rahaa kun piisaa!

    Äänestä

  • Totta turiset.

    Äänestä

  • mallillaan kirjoitti:

    Maatiloja alkaa olla myynnissä aika paljon. Ei uskoisi, että joku myy tilansa, jolla saa niin paljon rahaa tekemättä mitään.
    Mutta ihan hyvä että myyvät, kaupunkien työläiset saavat ostaa hyvän tilan ja nostaa maataloustukia uudesta harrastuksestaan. Jopa heidän, insinöörien ja lääkäreiden, eläketulot kasvaa huimasti. koska maanviljelijt sää ison eläkkeen osallistumatta mihinkään eläkekuluihin!
    Tilanostoa kannattaa harkita, sillä pankki antaa sitä vastaan lainaa. Pankinjohtajakin tietää, että maataloustuilla laina on maksettu pian.
    Kun liikemies saa palkkatulot ja lisänä vielä ilmaiset maataloustuet, niin hyvin menee. Kesät voi puuhastella omalla pihallaan kukkia kasvattamassa, eikä sekään maksa mitään! Eläkepäivät vasta ihania onkin, rahaa kun piisaa!

    Kepuprovo.

    Äänestä

  • zxsdjfgzxdf kirjoitti:

    Kepuprovo.

    Vilkases Maaseudun tulevaisuus lehteä. Ja vielä enempi löydä googlettamalla myytävät maatilat ja metsäalueet!

    Äänestä

  • perintöpörssi kirjoitti:

    Vilkases Maaseudun tulevaisuus lehteä. Ja vielä enempi löydä googlettamalla myytävät maatilat ja metsäalueet!

    Marginaalisesti myynnissä olevia tiloja. Turha liioitella.

    Äänestä

Maatalousyrittäjät ja isontalon isännät pitävät tätä maata pystyssä. FAKTA.

Äänestä
  • Kepulainen taas liioittelee tapansa mukaan. Ei snua kukaan ota vakavasti tällä palstalla.

    Äänestä

mikä estää näitä valittajista ostamasta maatilaa ja alkamasta nostaa tukia jos se on niin helppoa.
ja kyllä minusta tukijärjestelmä pitäisi purkaa koska nykyisellään se vain ohjaa rahat ruokatehtaille ja kaupalle, ei niistä viljelijöille jää kun murusia koneet ja eläinrehut, lannoitteet ym. maksaa ja omasta tuotannosta saatavan hinnan määrää jalostuslaitokset itse et voi siihen vaikuttaa.
jos tuottajat voisivat viljellä ilman tukia ja periä tuotteista todellisen hinnan kuluihin nähden niin saatas kaupan ja jalostuksen järjetömän suuret välistäveto hinnat loppuun.

Äänestä
  • Suoraan tilalta ostetut maataloustuotteet vielä kalliimpia kuin kaupoissa myytävät vaikka ne kuuluisat välikädet poissa.

    Äänestä

  • zxsdcfjhfgv kirjoitti:

    Suoraan tilalta ostetut maataloustuotteet vielä kalliimpia kuin kaupoissa myytävät vaikka ne kuuluisat välikädet poissa.

    ....................

    Äänestä

Hassua että nämä valittajat ostavat ja käytävät päivittäin viljelijöiden valmistamia tuotteita. Ostavat, käyttävät ja sitten valittavat. Eivät ymmärrä että ruuan ostaminen ja käyttäminen on vapaaehtoista.

Äänestä
  • Älä trollaa kepukka.

    Äänestä

Kepu on siipeilijäpuolue.

Äänestä

Huomio,huomio!!+Ja+100+%+elintasosurffari-partalapsosmatujen+loisimiset+maassamme!

Äänestä
  • Sekä maataloustuista että matutusmenoista LEIKATTAVA HETI!

    Äänestä

Työttömien loispaskoen elätys menee kokonaan veronmaksajan piikkiin. Miksi noista hyödyttömiä hyväksikäyttäjiä ei karkoteta Suomesta.

Äänestä
  • Kokoomusloinen taas trollaamassa.

    Äänestä

Ok aloitus.

Äänestä
  • Aloitus täyttä kateellisten ulinaa. Ei totuuden sanaakaan paitsi parissa kommentissa.

    Äänestä

  • totuus.näin kirjoitti:

    Aloitus täyttä kateellisten ulinaa. Ei totuuden sanaakaan paitsi parissa kommentissa.

    Palstan kepuTROLLI taas jauhamassa kateusmantraansa.

    Äänestä

Aika kalliiksi käy suomalaisille maatalouselättien ylläpito!

Äänestä
  • Yksi maajussi elättää kolmekymmentätuhatta tyhjäpäistä sönköttäjää.

    Äänestä

  • tyhjäpäätmutisijat kirjoitti:

    Yksi maajussi elättää kolmekymmentätuhatta tyhjäpäistä sönköttäjää.

    Linkki "tietoosi" keputukijulli.

    Äänestä

Kannattaisi perustaa kolhooseja Afrikasta tuleville, sekin tulisi halvemmaksi.

Äänestä
  • Kui niin?

    Äänestä

Vihaatko maanviljelijöitä ressukka? Miten on kaikkien muiden eläkkeet, niidenkin jotka ei ole koskaan tehneet työtä josta heille tulee eläke etua?
Kaltaisiltasi voisi ottaa pois kaiken sen ruuan mitä maanviljelijät tuottaa!
En ole itse maanviljelijä mutta kaikki arvostus heidän tekemälleen työlle!

Äänestä
  • Maaseudun kiinalaiset ne niitä varsinaisia hillbillejä ovat.

    Äänestä

  • Palstan keupTROLLI taas vauhdissa suoltamassa valheitaan.

    Äänestä

ok.

Äänestä

Näin se menee.

Äänestä

nosto

Äänestä

Näin se menee.

Äänestä

Vanha uutinen koskee kaikkia, mutta mennyt tietty aloittajalta pään läpi
Nyt se tapahtui: Eläkemaksut eivät enää kata maksettuja eläkkeitä

https://yle.fi/uutiset/3-6578528

Äänestä
  • VANHOJA TROLLIUUTISIA. FAKTA.

    Äänestä

Veronmaksajat+maksavat+100%+poliisien+palkasta+mutta+siitä+ei+olla+vielä+tehty+aloitusta.

Äänestä

Hyvä aloitus. KIITOS.

Äänestä

ok.

Äänestä

Maanomistajat eivät halua maksaa eläkemaksujaan joten kaikki muut veronmaksajat joutuvat maksumiehiksi ja naisiksi: HELVETIN VÄÄRIN.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

nosto

Äänestä

Vero ja velkarahaa palaa.

Äänestä

Kokkareiden+sössödosenttien+älyttömät+palkat+maksaa+veronmaksajat+100%.+Asumistuet+pois+pääkaupunkiseudulta+ja+heti

Äänestä
  • Ei kepulaiset ja kokoomuslaiset vuokra-asuntojen omistajat suostu asumistukien leikkauksiin koska silloin vuokrat laskisivat.

    Äänestä

Meneehän työttömien pskasikojen elättämiseen 5 miljardia vuodessa ja vastineeksi nämä sontaläjät eivät käy edes vanhuksia auttamassa laitoksissa tai heidän kotonaan..

Sossupummit karkottamalla voidaan saada miljardien säästö ihan kertaheitolla. Kuka viitsii katsoa vätyksiä jotka loisivat veronmaksajan rahoilla

Painukaa työttömät helvttiin Suomesta.

Äänestä
  • Kukas vitun maalaisvätys se huutelee tukiaistraktorin hytistä ja kädessä veronmaksajien maksama kännykkä kädessä? Totuus on että maalaiset uppoaisi paskaan ilman veronmaksajien rahoja ja tukiaisia. Kohta muuttuu maalaisloiset kun ystävänne lestamestari tippuu pallilta helvettiin...sitten te todella teette töitä enemmän kuin koskaan ja kuin sokeat orjat perse hiessä...

    Äänestä

  • Kokoomustrollin joutavaa horinaa ja solvaustulvaa.

    Äänestä

Mikset sitten osta tilaa ja ala vuolla kultaa?

Äänestä
  • Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki alkaisivat elää maataloustuilla. Tuollaisia tiloja on yksinkertaisesti liikaa jo nyt ja lystin maksjat loppuisivat.

    Äänestä

  • tämän_vuoksi kirjoitti:

    Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki alkaisivat elää maataloustuilla. Tuollaisia tiloja on yksinkertaisesti liikaa jo nyt ja lystin maksjat loppuisivat.

    Asiaa kirjoitat.

    Äänestä

Oletko aloittaja jo muuten oppinut olemaan syömättä?

Äänestä
  • Kysyy kokoomuspersu taas kerran viisastellen.

    Äänestä

Menkää työttömät sontaläjät töihin tai painukaa hlvettiin Suomesta. Kansalainen ei jaksa enää elättää teidänalaisianne syöttiläitä.

Äänestä
  • Hohoijaa, kuinka mukavaa on elellä valtion tuilla ja eläkkeellä! Valtio maksaa virkamieseläkkeeni ja samalla saan paljon maataloustukea! Kyllä kelpaa hoitaa maatilaa virkansa ohessa! Rahantuloa ei voi estää millään! Talvet opettajana, kesät maanviljelijänä, kokeilkaas tekin!

    Äänestä

  • Hämäläinen kokoomuspersu taas haukkumassa työttömiä tapansa mukaan.

    Äänestä

  • rikas.ope kirjoitti:

    Hohoijaa, kuinka mukavaa on elellä valtion tuilla ja eläkkeellä! Valtio maksaa virkamieseläkkeeni ja samalla saan paljon maataloustukea! Kyllä kelpaa hoitaa maatilaa virkansa ohessa! Rahantuloa ei voi estää millään! Talvet opettajana, kesät maanviljelijänä, kokeilkaas tekin!

    Kokoomuspersu Lapin Late viisastelemassa.

    Äänestä

Miksi olet koko elämäsi elänyt naapureiden maksamilla verorahoilla, oletko elinkelvoton vai mikä pakottaa siihen ?

Äänestä
  • Kohta on taas hiihtoloma. Täytyy matkustaa Kanarialle, kun maatilalla ei ole mitään tekemistä. Lunta ei viitsi lapioida, naapuri auraa tiet uudella traktorillaan. Perunaakaan ei vielä voi istuttaa eikä kauraa kylvää. Kanarian lämmössä on ihanaa lojua ja juoda paikallista viiniä yökerhoissa.
    Kyllä meillä maanviljelija-opettajilla on mukavaa.

    Äänestä

  • varakas.ope kirjoitti:

    Kohta on taas hiihtoloma. Täytyy matkustaa Kanarialle, kun maatilalla ei ole mitään tekemistä. Lunta ei viitsi lapioida, naapuri auraa tiet uudella traktorillaan. Perunaakaan ei vielä voi istuttaa eikä kauraa kylvää. Kanarian lämmössä on ihanaa lojua ja juoda paikallista viiniä yökerhoissa.
    Kyllä meillä maanviljelija-opettajilla on mukavaa.

    Näinpä.

    Äänestä

Perunan, juurikasvien ja viljanviljelijät matkustivat jo lokauun alussa kakkosasunnoilleen Espanjaan ja Thaimaahan meidän seudulta. Keski-Pohjanmaan maanomistajat ostelivat kakkosauntoja Espanjasta jo 70-luvun lopulla.

Äänestä

Ai sinä haluat syödä ulkomaista antibioottilihaa ja vahvasti myrkytettyä viljaa.
Miksei puhtaampi kotimainen kelpaa? Haluat elää lyhyemmän elämän?

Äänestä
  • Linkki "tietoosi" muutoin huuhaata.

    Äänestä

aikki takuueläkkeet maksetaan valtion varoista, Heillä ei ole eläkevakuutusta

Äänestä
  • Maanomistajilla olisi varaa maksaa omat eläkkeensä.

    Äänestä

  • xlki kirjoitti:

    Maanomistajilla olisi varaa maksaa omat eläkkeensä.

    Totta.

    Äänestä

työnantajat maksaa "omistaan" ja tuotteiden kautta tekijöiden ja kaikkien muiden eläkkeet.
tajuatko ?

virkaloisien n. 600 000 eläkkeet maksaa jokainen kansalainen,joka veroja maksaa. ...että tälleen..
virkaloiset ei tuota mitään,he vain kuluttaa aikaa, kuten mamut.
pahinpia on "kansan"edustajat,siinä vasta loisväkeä avustajineen ja asiantuntijoineen.

Äänestä
  • Eläkemaksut ovat osa työntekijöiden palkkaa, tajuatko?

    Äänestä

  • fgojx kirjoitti:

    Eläkemaksut ovat osa työntekijöiden palkkaa, tajuatko?

    aivan liian hyvin.
    mutta ajatteleppa ihan ite asia alusta loppuun,kuka ja kellekin maksaa alusta asti?

    Äänestä

  • tajuan kirjoitti:

    aivan liian hyvin.
    mutta ajatteleppa ihan ite asia alusta loppuun,kuka ja kellekin maksaa alusta asti?

    Trollonlollon.

    Äänestä

Työttömät ovat yhteiskuntaa hyväksi käyttäviä syöpäläisää. Painuisivat hvettiin Suomesta.

Äänestä
  • Kokoomuspersun ulinaa.

    Äänestä

  • Suomen "yhteiskunta" on jo romahtanut ja sinä maksat siitä vielä kalliimmmin kuin tänään...eikös olekin kiva asua suomessa kun saa maksaa joka kuukausi enemmän? Suomalaiset eivät tajua että kun nuorista muuttaa suurin osa pois koulutuksen jälkeen...ei jää kukaan tekemään töitä tänne paskalandiaan...kuolema on yhä useammalle kusisissa vaipoissa todellisuutta....Suomi on jo kuollut maa,ottakaa nyt ne aurinkolasit jo helvettiin silmiltä ja katsokaa eteenpäin niin mitä näette? Velkaa joka odottaa maksua,ja kuka sen maksaa? Aivan....nuorten kannattaa lähteä pois heti kun voivat ettei velat kaadu niskaan.

    Äänestä

  • kun järkiinnyt, huomaat, työnantaja on todellinen yhteiskunnan syöpäläinen.

    Äänestä

nosto

Äänestä

Miksi maanomistajat itse eivät maksa tarpeeksi eläkemaksuja?

Äänestä
  • Koska ne ovat eläkejärjestelmämme vapaamtakustajia eli kieltäytyvät maksamasta tarpeeksi eläkemaksuja omista tuloistaan. Palkansaajilta eläkemaksu pidätetään työnantajan toimesta kuukausipalkasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

qqertg kirjoitti:

eistä. Sekin on maataloustukea joka siis maksetaan vero ja velkarahoistamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu