Kun kevät lähestyy niin näin

ratikka-fanin tunnelma alkaa tiivistyyn. Ratikkatyöt alkaa ja on taas talven pysähtyneisyyden tilalla vireys ja toimeliaisuus. Aamulehti on todella kiitettävästi pitänyt ratikkatyömaan aloitusta esillä artikkeleissaan.

Eiköhän sitten kun lapiot alkaa toden teolla heiluun viimeinenkin vastustava jäärä muuta näkökulmaansa.
36320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ei tartu tuo idiootti-ideologia meikäläiseen. Armoton rahareikä se on, ja maksettavaa riittää vielä lastenlapsillekin.

Kevät toi, kevät toi muurarin
kevät toi, kevät toi maalarin
ja. . .

Äänestä

Vastustajien määrä sen kuin lisääntyy kun ratikkatyömaat sotkevat liikenteen lopullisesti!

Äänestä
  • Näin on, kuka keksii mitä järkeä on maksaa ehkäpä 1mrd siitä hyvästä että matkustajat kulkevat Hervannasta bussien sijaan kiskoja myöten keskustaan?
    Tyhjänpäiväistä rakentelua veronmaksajien rahoilla ,tuolla ei korjaata yhtään kauppataseen vajautta vaan päinvastoin.

    Äänestä

  • trtrtrtt kirjoitti:

    Näin on, kuka keksii mitä järkeä on maksaa ehkäpä 1mrd siitä hyvästä että matkustajat kulkevat Hervannasta bussien sijaan kiskoja myöten keskustaan?
    Tyhjänpäiväistä rakentelua veronmaksajien rahoilla ,tuolla ei korjaata yhtään kauppataseen vajautta vaan päinvastoin.

    Ei maksa miljardia ja maksaa ne bussitkin.

    Äänestä

  • trtrtrtt kirjoitti:

    Näin on, kuka keksii mitä järkeä on maksaa ehkäpä 1mrd siitä hyvästä että matkustajat kulkevat Hervannasta bussien sijaan kiskoja myöten keskustaan?
    Tyhjänpäiväistä rakentelua veronmaksajien rahoilla ,tuolla ei korjaata yhtään kauppataseen vajautta vaan päinvastoin.

    Kummasti tämä ratikka on todettu hyödylliseksi hyvin monissa muissa kaupungeissa. Tampere tuskin poikkeus. Asialle on esitetty perustelut satoja kertoja, mutta sille ei mitään voi, jos uskoo itse tietävänsä miten asiat ovat. Tällöin perustelut eivät tehoa., vaikka ne esittäisi kymmenen maailman parasta yliopistoa viiden vuoden tutkimuksen jälkeen.

    Olen ymmärtänyt, että kaikkien ihmisten arvostusta ei saa, jos asioita selvittävät ja heille niitä esittävät korkeakoulutetut ihmiset,.kuten esim. ratikan selvitysten kohdalla. Päinvastoin,tämä ärsyttää vähemmän koulutettuja, jolloin tukeudutaan mieluummin esson baarin antamaan "tietoon" mm. ratikan suhteen, eikä luoteta koulutettujen selvityksiin.

    Äänestä

  • Juche kirjoitti:

    ------Kummasti tämä ratikka on todettu hyödylliseksi hyvin monissa muissa kaupungeissa.

    Jos ratikka on hyödyllinen kaupungeissa a, b ja c niin sekö takaa, että sen on pakko silloin olla hyödyllinen Tampereellakin? Jokainen kaupunki on oma tapauksensa eikä seuraa muita. Jos ja kun ratikan perustelut ovat tuota tasoa niin voi voi sentäs !

    ----- Tällöin perustelut eivät tehoa., vaikka ne esittäisi kymmenen maailman parasta yliopistoa viiden vuoden tutkimuksen jälkeen.---

    Mainitse nyt nimeltä ne maailman 10 parasta yliopistoa, jotka ovat osoittaneet Treen ratikan kannattavaksi. Jäädään odotteleen koska ne nimet tänne palstalle ilmestyy. Tai sitten myönnä keksineesi koko jutun.

    ----tukeudutaan mieluummin esson baarin antamaan "tietoon" mm. ratikan suhteen, eikä luoteta koulutettujen selvityksiin. -----

    Ratikan puolesta esitetyt ovat juuri niitä Esson baarin tutkimuksia. Niin VTT kuin mitä niitä muita lieneekään joutuvat elättämään itsensä tilaustöillä ja siihen ei kuulu se, että julkisesti nolataan tilaajat esittämällä miten heidän kehittelemänsä hankkeet ovat täyttä sontaa, vailla järkeä. Työtilaukset loppuu sillä tavalla hyvin äkkiä.

    Puolueettoman tutkimuksen olisi voinut saada vain jostain ulkomailta, Suomen ympyrät ovat siihen aivan liian pienet.

    """ Tällöin perustelut eivät tehoa., vaikka ne esittäisi kymmenen maailman parasta yliopistoa viiden vuoden tutkimuksen jälkeen."""

    Tuossa taas elävä näyte ratikkafanien sfääreihin nousevasta valehtelusta. Heitetään aivan äärimäinen vale, että maailman 10 johtavaa yliopistoa olisivat antaneet puoltolauseen Tampereen ratikkahankkeelle.

    Mitkä ne yliopistot ovat ja missä kaupungin pamfletissa kerrotaan noista kymmenestä yliopistosta. Kai kaupunki on vedonnut niiden antamiin puoltolauseisiin jos ne ovat olemassa.

    Äänestä

  • paukutan.faktoja kirjoitti:

    "Mainitse nyt nimeltä ne maailman 10 parasta yliopistoa, jotka ovat osoittaneet Treen ratikan kannattavaksi. Jäädään odotteleen koska ne nimet tänne palstalle ilmestyy. Tai sitten myönnä keksineesi koko jutun."

    Tämä oli siis vain kuvitteellinen esimerkkini, että JOS NÄIN OLISI, että 10 yliopistoa ESITTÄISI todisteita, niin jotkut eivät uskoisi siltikään.

    "Jos ratikka on hyödyllinen kaupungeissa a, b ja c niin sekö takaa, että sen on pakko silloin olla hyödyllinen Tampereellakin? Jokainen kaupunki on oma tapauksensa eikä seuraa muita. Jos ja kun ratikan perustelut ovat tuota tasoa niin voi voi sentäs !"

    Ratikan eduista on esimerkkejä kymmenistä euroopan kaupungeista, jotka riittävät todisteeksi, koska kyseessä ovat länsimaiset talouden toiminnaltaan ja kaikilta mekanismeiltaan lähes samanlaiset kaupungit, jolloin kokemukset ovat verrannollisia. Jos ratikka olisi huono kokemus sen rakentaneissa kaupungeissa (vaikka 10:ssä sen ensiksi rakentaneessa paikassa), niin luuletko, että sana siitä ei leviäisi ja niiden rakentaminen ja suunnittelu pysähtyisi siihen paikkaan? Jos ratikka on niin huono, niin miksi noin 50 eurooppalaista kaupunkia on kuitenkin rakentanut sen vuoden 2000 jälkeen? Joukossa on mm. Ranskassa 17 Tamperetta pienempää kaupunkia, 22 ranskalaiskaupunkia kaikkiaan on rakentanut sen 2000 jälkeen.

    Ratikka siirtää myös saman verran ihmisiä Tampereella, kuin missä tahansa muuallakin ja on myös Tampereella tehokkaampi väline ihmisten siirtoon. Se on myös täsmällisempi Tampereella, kuin bussi, aivan kuten muuallakin. Nämäkään asiat eivät muutu miksikään oli kyseessä sitten ranskalainen kaupunki tai tampere.

    "Niin VTT kuin mitä niitä muita lieneekään joutuvat elättämään itsensä tilaustöillä ja siihen ei kuulu se, että julkisesti nolataan tilaajat esittämällä miten heidän kehittelemänsä hankkeet ovat täyttä sontaa, vailla järkeä. Työtilaukset loppuu sillä tavalla hyvin äkkiä."

    Todista väitteesi VTT:stä. Nyt se on pelkkä oma oletuksesi vailla mitään todistetta.

    Kummasti VTT "nolasi" Turun kaupungin, toteamalla, että ratikka ei Turkuun kannata, ja että se on tappiollinen. Samaan aikaan yhteistyönä Treen kanssa selvittivät asian.

    Turku on kaupungin muodolta erilainen kuin Tre ainakin, eikä se ilmeisesti ole niin riippuvainen liikenteessä runkolinjasta, kuin Tre. Tre on riippuvainen runkolinjasta, koska kaupunki on nauhamainen muodoltaan itä-länsi suunnassa. Koska Tampereel on näin vahvasti itä-länsi -suunnassa keskittynyt joukkoliikenne runkolinjalle Hervanta-Lentävänniemi, takaa se riittävän matkustajamäärän, jolloin ratikka on sopiva ratkaisu.

    Äänestä

  • valehtele.lisää kirjoitti:

    """ Tällöin perustelut eivät tehoa., vaikka ne esittäisi kymmenen maailman parasta yliopistoa viiden vuoden tutkimuksen jälkeen."""

    Tuossa taas elävä näyte ratikkafanien sfääreihin nousevasta valehtelusta. Heitetään aivan äärimäinen vale, että maailman 10 johtavaa yliopistoa olisivat antaneet puoltolauseen Tampereen ratikkahankkeelle.

    Mitkä ne yliopistot ovat ja missä kaupungin pamfletissa kerrotaan noista kymmenestä yliopistosta. Kai kaupunki on vedonnut niiden antamiin puoltolauseisiin jos ne ovat olemassa.

    "Tuossa taas elävä näyte ratikkafanien sfääreihin nousevasta valehtelusta. Heitetään aivan äärimäinen vale, että maailman 10 johtavaa yliopistoa olisivat antaneet puoltolauseen Tampereen ratikkahankkeelle."

    Se oli kuvitteellinen esimerkkini, että JOS NIIN OLISI, että 10 maailman parasta yliopistoa ESITTÄISI todisteita, niin jotkut eivät uskoisi siltikään.

    En siis väittänyt todellisesti niin olevan.

    Äänestä

Vastoin ratikan vastustajien itse keksittyjä kuvitelmia, ratikka on tuottoisa hanke. Se on uomen tarkimmkin tutkittu liikennehanke. Sitä vastaan ei ole esitetty yhtään sen hyödyt kumoavaa laskelmaa. Joten ratikkaa ei tee kannattamattomaksi muutaman sadan eläkeläisen "tiedot" sen kannattamattomuudesta. Luotan ehdottomasti enemmän korkeakoulutettujen ihmisten laskelmiin sen hyödyistä, kuin katkerien eläkeläisautomiesten nillityksiin, kun enää ei saa ajaa kaupan oven eteen, kuten nuoruudessa.

Äänestä
  • Tämähän on viihdyttävää. Vastustuksen ponnekkuus ei korvaa laatua. Kunpa olisivat yhtä innokkaasti yrittäneet löytää asiallisia vastaponsia hankkeelle. Kalleus ,ei tarvita,vanhanaikainen, subernysse. Eikä mitään perusteluja, aika köyhää.

    Äänestä

  • ------Sitä vastaan ei ole esitetty yhtään sen hyödyt kumoavaa laskelmaa.---

    Täyttä bullshittiä. Täällä Tampere-palstallakin on esitetty vaikka kuinka monesti ihan yksityiskohtaisia perusteluja, joissa viralliset laskelmat on kumottu. Joko sinä et ole seurannut näitä ratikkakeskusteluja tai sitten vaan huudat tuota samaa jargonia propagandasyistä.

    Aamulehdestähän niitä kumouslaskelmia tietenkään ei löydy, ei se ole niitä julkaissut vaikka sinne on lähetettykin.

    Äänestä

  • "Täyttä bullshittiä. Täällä Tampere-palstallakin on esitetty vaikka kuinka monesti ihan yksityiskohtaisia perusteluja, joissa viralliset laskelmat on kumottu."

    Tuo on ainakin minulta jäänyt huomaamatta. Voitko ystävällisesti kirjoittaa ne perustelut vastauksena tähän viestiin?

    Äänestä

  • no.nyt.päästiin.asiaan kirjoitti:

    "Täyttä bullshittiä. Täällä Tampere-palstallakin on esitetty vaikka kuinka monesti ihan yksityiskohtaisia perusteluja, joissa viralliset laskelmat on kumottu."

    Tuo on ainakin minulta jäänyt huomaamatta. Voitko ystävällisesti kirjoittaa ne perustelut vastauksena tähän viestiin?

    Sopiihan se kun kirjailet ensin ne myönteiset jutut joita väität olevan niin lupaan kumota ne jokaisen yksitellen.

    Äänestä

  • töpöttiä kirjoitti:

    Sopiihan se kun kirjailet ensin ne myönteiset jutut joita väität olevan niin lupaan kumota ne jokaisen yksitellen.

    Minä en ole väittänyt mitään. Pyysin nimimerkkiä "minä.ajattelen" kirjoittamaan niitä yksityiskohtaisia perusteluja, joissa viralliset laskelmat on kumottu.

    Äänestä

  • no.nyt.päästiin.asiaan kirjoitti:

    Minä en ole väittänyt mitään. Pyysin nimimerkkiä "minä.ajattelen" kirjoittamaan niitä yksityiskohtaisia perusteluja, joissa viralliset laskelmat on kumottu.

    " joissa viralliset laskelmat on kumottu. "

    Mitkä ovat virallisia laskelmia. Ne kai pitää tietää ennenkuin niitä voi alkaa kumota. Vai etkö tiedä ainuttakaan laskelmaa joissa ratikan hyödyt olisi osoitettu ?

    Äänestä

  • 38645 puhuu pehmosia kun sanoo että "Sitä vastaan ei ole esitetty yhtään sen hyödyt kumoavaa laskelmaa" mutta ei kuitenkaan ole osoittanut yhtään tuollaista laskelmaa joita väittää olevan olemassa.

    Taisit keksiä koko jutun hyödyt osoittavista laskelmista jos niitä ei olekaan.

    Äänestä

  • sopusointuinen kirjoitti:

    " joissa viralliset laskelmat on kumottu. "

    Mitkä ovat virallisia laskelmia. Ne kai pitää tietää ennenkuin niitä voi alkaa kumota. Vai etkö tiedä ainuttakaan laskelmaa joissa ratikan hyödyt olisi osoitettu ?

    Vielä kerran: pyysin nimimerkkiä "minä.ajattelen" kirjoittamaan niitä yksityiskohtaisia perusteluja, joissa viralliset laskelmat on kumottu. En ole esittänyt mitään väitteitä tuon pyynnön lisäksi. Minä en voi tietää, mitä laskelmia nimimerkki "minä.ajattelen" tarkoittaa, mutta olen varma, että hän sen kertoo kunhan kiireiltään ehtii.

    Outoa, että tällainen asiallinen pyyntö aiheuttaa pahan mielen ulkopuolisille.

    ------ Minä en voi tietää, mitä laskelmia nimimerkki "minä.ajattelen" tarkoittaa,----

    Pyyntö koskikin varmaa niitä laskelmia joita sinä pidät perusteltuina ja tärkeinä. Kai sentäs osaat esittää ne joihin itse vetoat, vai onko niitä olemassa ?

    Vai trollaatko vain laskelmilla joita ei ole olemassakaan tässä maailmankaikkeudessa kun et kykene esittään ainuttakaan laskelmaa missä maailman johtavat yliopistot ja ties mitkä instituutiot ovat laskeneet ratikan Tampereella kannattavaksi. Pyydät vain kumoamaan jotain mitä ei edes ole, hullunhauskaa sellainen.

    Äänestä

  • taidatkin.trollailla kirjoitti:

    Mutta kun en vetoa yhtään mihinkään. Tämä on kyllä selvää kaikille, jotka osaavat lukea, ja jotka pitävät trollaamista pienimunaisten runkkarien toimintana.

    Äänestä

"Täyttä bullshittiä. Täällä Tampere-palstallakin on esitetty vaikka kuinka monesti ihan yksityiskohtaisia perusteluja, joissa viralliset laskelmat on kumottu."

Katsos, kun perusteet ratikan haitallisuudesta on laskettava hieman eri menetelmin ja jotenkin edes tieteellisesti, sekä standardi-menetelmiä käyttäen. Sellaisia vakiintuneita menetelmiä käyttäen, joiden perusteella arvioidaan mm. uusien teiden rakentamisen tarve, tai menetelmiä, joilla arvioidaan junaratojen rakentamisen tarve.

En usko, että tämän palstan kirjoittajilta löytyy pätevämpiä laskenta- ja arviointikeinoja, kuin VTT:ltä ja muilta, ketkä asiaa ovat selvittäneet.

Äänestä
  • Juttusi on yleistä jargonia vailla asiaa tai faktoja. Pelkkää typerää vakuuttelua ja sanahelinää, puppusanoja.

    Äänestä

  • Tarkoitat ilmeisesti,että et ymmärrä.

    Äänestä

Ensimmäisen vaiheen ratikkalinja on vain hyttysen kusi valtameressä. Kun ensimmäinen linja on tehty, vaaditaan aina vaan lisää ja lisää. Tampereen ja lähikuntien asukkaat ovat maksumiehinä useiden kymmenien vuosien ajan, kun ratikkaverkostoa on pakko laajentaa.

Äänestä

Turussa sentään ymmärrettiin luopua ratikasta kuten Aamulehti 50 vuotta sitten nyt kertoo. Liikenne aloitettiin 1890 ja 50 vuotta sitten alettiin luopumaan 1800-luvun tekniikasta ja siirryttiin moderneihin linja-autoihin!

Äänestä
  • Jota Turkulaiset vieläkin katuvat. Löysivät sillan rakentamisen yhteydessä ratikkakiskot joesta. Ne ovat nykyään pyhäinjäännöksiä,joiden ääressä surkutellaan menetettyjä mahdollisuuksia,joita ratikka olisi tuonut.

    Äänestä

  • Kuisesillee kirjoitti:

    Jota Turkulaiset vieläkin katuvat. Löysivät sillan rakentamisen yhteydessä ratikkakiskot joesta. Ne ovat nykyään pyhäinjäännöksiä,joiden ääressä surkutellaan menetettyjä mahdollisuuksia,joita ratikka olisi tuonut.

    Ihanko totta, ajoivatko Turun ratikat Aurojoessakin. Todella edistyksellistä tekniikkaa jo 100 v sitten.

    Äänestä

  • Turuus ratikan vastustajat, Salaseura Spåratius on tehnyt kaikkensa hävittääkseen muistot Ratikasta. Reliikkejä löytyy kuitenkin ympäri kaupunkia. Löytyneet kiskot ovat saaneet Turkulaiset tolaltaan. Kiskot ovat palvonnan kohteena merimuseossa. Uusratikkalaisuus tekee tuloaan.

    ...Myllysillan työmaalla vaihdetaan paalutusmenetelmää. Aurajoen pohjasaveen upotettuihin ratikkakiskoihin tyssännyt porapaalutus ...

    Äänestä

  • "Turun raitiotiestä on meneillään yleissuunnitelman tarkennusvaihe. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Turussa arvioidaan nyt, palvelisiko kaupungin tarkoitusta paremmin ratikkalinja vai niin sanottu superbussi, linja-auto, johon mahtuu tavallista bussia enemmän ihmisiä takaosan tupla-akseliston tai nivelillä yhdistettyjen osien ansiosta.

    Ratikka on alustavissa selvityksissä arvioitu noin kaksi kertaa superbussia kalliimmaksi."

    (Suomen Kuvalehti 16.12.2016)

    Äänestä

  • Mutta käyttöikä kompensoi asian ratikalla edullisemmaksi.

    Äänestä

  • Ainainenas kirjoitti:

    Mutta käyttöikä kompensoi asian ratikalla edullisemmaksi.

    Käyttöikä, hah haa. Ajatteles mitä romuja nyt ostettavat vaunut ovat 30 v kuluttua. Ei kukaan niihin mene jos ei ole pakko, bussikalusto uusitaan aina 15 v välein uusimpaan tekniikkaan parhain matkustajamukavuuksin.

    Kuka muistaa vielä 1970-luvun trollikat niin tajuaa mitä romuja nuo 1940-luvun kotterot olivat. Minä muistan ja uudet sen ajan nysset olivat luxusta niihin kotteroihin verrattuina.

    Äänestä

  • Niin,eihän niistä ole missään käyttökokemusta.Eihän busseistakaan ole. Vihdu, olenpa ajattelematon.Kumarran suurta tietäjää.

    Äänestä

Nyt on valmiina jo rakentajien mökkikylä Peltokadun ja Vellamonkadun kulmassa. Upeaa, fantastista, siitä se alkaa sano suutari nälkää. Kun vielä 3½ v jaksaisi odotella niin sitten se riemu repee.

Äänestä

Tästä+raitiotiehankkeesta+ei+tässä+vaiheessa+tiedetä+mitään+muuta+varmaa+kuin,+että+ensimmäisen+vaiheen+hintalappu+allianssille+on+238,9+miljoonaa+euroa.+Sillä+saadaan+valmista+raitiotietä+15+km.+Lisäksi+ensimmäisen+vaiheen+vaunut+maksavat+97,5+miljoonaa+euroa.+Tämä+on+siis+faktaa.Tämän+lisäksi+muut+ratikkaan+liittyvät+infrakustannukset+ovat+jotain+n.+60+miljoonaa+euroa.+Tämä+on+jo+hieman+arvausta,+koska+tarkkaa+lukua+ei+voi+kukaan+tietää+100+%+varmuudella.Toinen+vaihe+on+jo+hieman+enemmän+arvausta.+Nyt+arvataan,+että+rataverkkoon+menee+44+miljoonaa,+mutta+tähän+allianssi+ei+ole+sitoutunut.+Lisäksi+Transtec+arvioi,+että+vaunut+maksavat+100+miljoonaa+euroa.Tästä+jokainen+osaa+laskea+mikä+on+arvio+näille+vaiheille+1+ja+2.+Jos+haluttaisiin+myös+naapurikunnat+siihen+mukaan+niin+Tampereen+sisällä+verkostoa+pitäisi+laajentaa+paljon.+Tämä+tulisi+maksamaan+useita+satoja+miljoonia.Nyt+ratikkahanke+rahoitetaan+täysin+velkarahalla.+Se+tarkoittaa,+että+joka+30+vuosi+hinta+tuplaantuu+korkojen+takia.+Jos+nyt+otetaan+velkaa+500+miljoonaa+niin+kolmenkymmenen+vuoden+korot+ovat+n.+500+miljoonaa.+Eli+500+miljoonan+hanke+onkin+maksanut+korkoina+500+miljoonaa+++500+miljoonaa+on+velkaa+jäljellä+=+1+000+miljoonaa.+Tästä+syystä+en+kannata+ratikkaa+enkä+ole+persu.

Äänestä
  • Et kyllä matemaatikkokaan.

    Äänestä

Toivon, ettei ainakaan rva Topakkatäti heittäydy minkään maansiirtokoneen eteen, vaikka onkin täällä sangen näkyvästi vastustanut Tampereelle rakennettavaa ratikkaa. Se olisi sen ihastuttavan rouvan lorun valitettava loppu. Eiköhän siinä demokratian perusidea toteudukin; pulinat pois sitten kun aika tullut kääriä hihat ja ruveta hommiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ratikka-fani kirjoitti:

ratikka-fanin tunnelma alkaa tiivistyyn. Ratikkatyöt alkaa ja on taas talven pysähtyneisyyden tilalla vireys ja toimeliaisuus. Aamulehti on todella kiitettävästi pitänyt ratikkatyömaan aloitusta esillä artikkeleissaan.

Eiköhän sitten kun lapiot alkaa toden teolla heiluun viimeinenkin vastustava jäärä muuta näkökulmaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu