Jääkaapissa oli usein pelkkä valo” – 10 naista kertoo, miten köyhä lapsuus on vaikuttanut heihin
”Olen lopettanut rakkaan harrastuksen, koska ei ollut varaa päivittää harrastusvälineitä sopivan kokoisiksi. Olen syönyt suolakurkkuja purkista, kun muutakaan ei ollut. Olen hävennyt aivan jumalattomasti sitä, että olimme köyhiä. Olen kiljunut pää punaisena äidilleni, kun en pystynyt ymmärtämään miksei meillä ollut varaa mihinkään.”
Näin ruokakirjailija ja bloggaaja Hanna Gullichsen, 37, kuvaili kolmisen viikkoa sitten blogissaan, millaista oli elää lama-ajan Suomessa.
Perheeni köyhyys näkyi lapsuudessani niin, että ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita. Ainoastaan kevätjuhliin sain uuden paidan ja farkut. Niillä piti pärjätä vuosi.
Muistan myös sen, että minulla oli usein nälkä, mutta jääkaapissa ei ollut muuta kuin kananmunia, ketsuppia ja valo. Meninkin usein mummolaan syömään, että sain vatsan täyteen.
Viikkorahaa en saanut vanhemmilta koskaan, mutta isovanhemmilta sain joskus taskurahaa.
”Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa.”
Kun vanhempani erosivat, äitini jäi viiden lapsen – velkojen kanssa – yksin. Kerran äidin oli pakko hakeutua sossuun. Leipäjonoja ei vielä 1960–70-luvulla ollut. Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa. Sitä en unohda koskaan.
Ruoka oli hyvin yksinkertaista: vellejä ja puuroja. Myös ruuan määrä rajoitettiin, sai ottaa esimerkiksi vain kolme lihapullaa. Aina ei ollut aamulla mitään syötävää. Vaatteita oli vähän ja nekin vähiset usein toisten vanhoja. Talvitakki oli aina liian pieni, ja kengät ostettiin joillain kupongeilla. Luokkaretkirahoja ei kotoa saanut, eikä kaverisynttäreitä järjestetty. Itselläni ei ollut peruskoulun jälkeen mahdollisuutta jatkaa opiskelua, vaan menin 15-vuotiaana töihin.
http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/jaakaapissa-oli-usein-pelkka-valo-10-naista-kertoo-miten-koyha
”Olen lopettanut rakkaan harrastuksen, koska ei ollut varaa päivittää harrastusvälineitä sopivan kokoisiksi. Olen syönyt suolakurkkuja purkista, kun muutakaan ei ollut. Olen hävennyt aivan jumalattomasti sitä, että olimme köyhiä. Olen kiljunut pää punaisena äidilleni, kun en pystynyt ymmärtämään miksei meillä ollut varaa mihinkään.”
Näin ruokakirjailija ja bloggaaja Hanna Gullichsen, 37, kuvaili kolmisen viikkoa sitten blogissaan, millaista oli elää lama-ajan Suomessa.
Perheeni köyhyys näkyi lapsuudessani niin, että ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita. Ainoastaan kevätjuhliin sain uuden paidan ja farkut. Niillä piti pärjätä vuosi.
Muistan myös sen, että minulla oli usein nälkä, mutta jääkaapissa ei ollut muuta kuin kananmunia, ketsuppia ja valo. Meninkin usein mummolaan syömään, että sain vatsan täyteen.
Viikkorahaa en saanut vanhemmilta koskaan, mutta isovanhemmilta sain joskus taskurahaa.
”Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa.”
Kun vanhempani erosivat, äitini jäi viiden lapsen – velkojen kanssa – yksin. Kerran äidin oli pakko hakeutua sossuun. Leipäjonoja ei vielä 1960–70-luvulla ollut. Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa. Sitä en unohda koskaan.
Ruoka oli hyvin yksinkertaista: vellejä ja puuroja. Myös ruuan määrä rajoitettiin, sai ottaa esimerkiksi vain kolme lihapullaa. Aina ei ollut aamulla mitään syötävää. Vaatteita oli vähän ja nekin vähiset usein toisten vanhoja. Talvitakki oli aina liian pieni, ja kengät ostettiin joillain kupongeilla. Luokkaretkirahoja ei kotoa saanut, eikä kaverisynttäreitä järjestetty. Itselläni ei ollut peruskoulun jälkeen mahdollisuutta jatkaa opiskelua, vaan menin 15-vuotiaana töihin.
http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/jaakaapissa-oli-usein-pelkka-valo-10-naista-kertoo-miten-koyha
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kannattaisi köyhien katsoa että onko niitä lapsia vara edes tehdä, ei tämä mikään afrikka ole jossa veden hakuun lisäkäsiä tarvittaisiin. Rikkaat voivat kasvattaa lapsia koska heillä on siihen mahdollisuus sekä älyä, köyhiltä pitäisi kieltää lapsen teko lailla poislukien kohdun vuokrausta, että saavat rahaa ostaa lauantaimakkaraa näkkileivän päälle ja se, että näistä köyhissä olosuhteissa syntyneistä lapsista tulee tutkimuksien mukaan aina taakka sekä häiriö yhteiskuntaan jota se ei yksinkertaisesti kestä. Köyhiä kolmannessa polvessa, näitä tarinoita riittää, eikä loppua näy. Yhteiskunnallinen häpeä, voiko tätä sivistysvaltioksi edes sanoa, ulkomailla kyselevät aina näistä suomen ongelmista, voi kuinka hävettävää se onkaan.
Perheeni köyhyys näkyi lapsuudessani niin, että ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita. Ainoastaan kevätjuhliin sain uuden paidan ja farkut. Niillä piti pärjätä vuosi.
Muistan myös sen, että minulla oli usein nälkä, mutta jääkaapissa ei ollut muuta kuin kananmunia, ketsuppia ja valo. Meninkin usein mummolaan syömään, että sain vatsan täyteen.
Suomalaiset köyhät on lihavia. Eivät ne nälkää kärsi.
vitu taas oli tän pötkökakaran fiksu vastaus! tämä se oikea häirikkö täällä on! 5vee kakara! ei mitään oikeeta asiaa köyhyydestä!
Itselleni jäi köyhyydestä aivan vinkkelit ruokatottumukset ja ahmimishäiriö joidenka korjaamiseen on mennyt koko aikuisikä. Ylipaino ongelmat väärästä ravinnosta, mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus yms.
Siihen aikaan ei ollut lastensuojelua ja meillä pidettiin ulospäin kulissit kunnossa ankaralla kasvatuksella, nahkavyöllä tai risulla tahto pois. Se häpeä sai eristäytymään ja syrjäytymään joka tietysti aiheutti lisää naureskelua ja kiusaamista.