Me emme pyydä mitään me vaadimme.

antimatut

"Aiomme jatkaa mielenosoitusta kunnes saamme kaikki vaatimuksemme läpi", Bahrooz sanoo.
Telttaleiriä ei toistaiseksi pureta Rautatientorilta.

Ehkä meidän vääräuskoisten onkin nyt toteltava näitä oikeauskoisia, koska olemme päästäneet heidät Suomeen.

27

406

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outojakaikki

      Miksi poliisi ei hajoita telttaleiriä? Kummallista mamujen suojelua, tullaan hakemaan turvapaikkaa eikä osata elää kuten suomalaiset!

    • KylläVaatiaOsaavat

      Olisi suuri virhe suostua matujen yhteenkään vaatimukseen. Sen jälkeen vaatimuksia tulisi yhä uudelleen lisää kun huomaavat että suomalaiset antavat periksi.

    • hhhhhhsjhdjshd

      Pelkkää poliittista pelleilyä ja käsikirjoitettua paskaa.

      • Päättäjillä "tonnin seteli " ilme, kun jotain pitäis tehdä vaalien alla.


    • asetustenmukaan

      Sisäministeri Risikko sanoo kertoneensa leiriläisille että Suomessa noudatetaan lakia ja toimitaan lain mukaisesti kaikissa tilanteissa. Lainvoimainen käännytyspäätös toimeeenpannaan vastustuksesta huolimatta. Poliisilla on toimivalta tässä.

      Lehtitietojen mukaan leireille osallistuu myös vastaanottokeskusten henkilökuntaa ja vastaanottotoiminnassa työskenteleviä vapaaehtoisia. Sisäministeriön toimenpidesuunnitelman mukaan vastaanottokeskukset markkinoivat vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta aktiivisesti.

      Miten tuo vastaanottokeskusten henkilökunnan osallistuminen turvapaikanhakijoiden protestileirille sopii yhteen tuon heitä sitovan sisäministeriön toimenpidesuunnitelman noudattamiseen?

      http://valtioneuvosto.fi/documents/10616/1266558/TpsuunnitelmaLAMA.pdf/c5b16a1b-8418-4fe0-a3ba-3fe3663ef67f

      • Siinä.hieman.tietoa

        "Miten tuo vastaanottokeskusten henkilökunnan osallistuminen turvapaikanhakijoiden protestileirille sopii yhteen tuon heitä sitovan sisäministeriön toimenpidesuunnitelman noudattamiseen?"

        Vastaanottokeskuksen pienipalkkainen työntekijä ei ole valtion virkamies ja häntä ei koske virkamieslaki miltään osin. Kuten työlainsäädönnöstä tiedämme, työnantaja ohjaa ja jakaa työtä, mutta vain työaikana. Vapaa-aikana työntekijä tekee sitten ihan omia juttujaan. Nämä taas eivät kuulu työnantajalle miltään osin.

        Edelleen, kansalainen saa vapaasti osallistua mielenosoitukseen. Siihen ei kenelläkään ole mitään sanomista. Vain eräiden erityisryhmien (sotilaat) oikeutta osoittaa mieltä on Suomessa hieman rajattu.

        Niin, että mikä "heitä sitova" ohje?


      • asetustenmukaan
        Siinä.hieman.tietoa kirjoitti:

        "Miten tuo vastaanottokeskusten henkilökunnan osallistuminen turvapaikanhakijoiden protestileirille sopii yhteen tuon heitä sitovan sisäministeriön toimenpidesuunnitelman noudattamiseen?"

        Vastaanottokeskuksen pienipalkkainen työntekijä ei ole valtion virkamies ja häntä ei koske virkamieslaki miltään osin. Kuten työlainsäädönnöstä tiedämme, työnantaja ohjaa ja jakaa työtä, mutta vain työaikana. Vapaa-aikana työntekijä tekee sitten ihan omia juttujaan. Nämä taas eivät kuulu työnantajalle miltään osin.

        Edelleen, kansalainen saa vapaasti osallistua mielenosoitukseen. Siihen ei kenelläkään ole mitään sanomista. Vain eräiden erityisryhmien (sotilaat) oikeutta osoittaa mieltä on Suomessa hieman rajattu.

        Niin, että mikä "heitä sitova" ohje?

        En kirjoittanut puheenvuorossani mistään valtion virkamiehistä tai heitä koskevasta virkamieslaista.

        Sisäministeriön toimenpidesuunnitelman mukaan vastaanottokeskukset markkinoivat vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta aktiivisesti.

        Mielestäni on ristiriitaista työskennellä vastaanottokeskuksessa jonka tehtävä on markkinoida vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta aktiivisesti ja sitten samanaikaisesti osallistua turvapaikanhakijoiden protestileirille ja vaatia että kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ei saa panna käytäntöön. Näen tässä lähinnä moraalisen ristiriidan. Työaikana toimin sisäministeriön ohjeistuksen mukaan mutta vapaa-aikanani päinvastoin. Kannattaisi ehkä valita puolensa ja siirtyä kokonaan sinne kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden protestiryhmään.

        Eikö tuo sisäministeriön ohje koske koko vokin henkilökuntaa?


      • asetustenmukaan
        Siinä.hieman.tietoa kirjoitti:

        "Miten tuo vastaanottokeskusten henkilökunnan osallistuminen turvapaikanhakijoiden protestileirille sopii yhteen tuon heitä sitovan sisäministeriön toimenpidesuunnitelman noudattamiseen?"

        Vastaanottokeskuksen pienipalkkainen työntekijä ei ole valtion virkamies ja häntä ei koske virkamieslaki miltään osin. Kuten työlainsäädönnöstä tiedämme, työnantaja ohjaa ja jakaa työtä, mutta vain työaikana. Vapaa-aikana työntekijä tekee sitten ihan omia juttujaan. Nämä taas eivät kuulu työnantajalle miltään osin.

        Edelleen, kansalainen saa vapaasti osallistua mielenosoitukseen. Siihen ei kenelläkään ole mitään sanomista. Vain eräiden erityisryhmien (sotilaat) oikeutta osoittaa mieltä on Suomessa hieman rajattu.

        Niin, että mikä "heitä sitova" ohje?

        Tuossa alkuperäisessä kirjoituksessani on linkitettynä sisäministeriön toimenpidesuunnitelma laittoman maassa oleskelun ehkäisyyn ja hallintaan. Sivun 4 alareunasta löytyy kohta:

        -vastaanottokeskukset markkinoivat vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta aktiivisesti

        Vastauksena kysymykseesi.


    • Silleennnin

      Lakia on noudatettava. Mihinkään"vaatimuksiin" ei tule suostua. Kiristäminen ei toimi Suomessa!

      • ainaskii

      • Siinä.hieman.tietoa

        Kysyn uudestaan.
        Mikä on "heitä sitova" ohje?

        Nimimerkki "asetustenmukaan" kirjoittaa täyttä puppua, eikä suostu vastaamaan puheistaan.


      • asteustenmukaan
        Siinä.hieman.tietoa kirjoitti:

        Kysyn uudestaan.
        Mikä on "heitä sitova" ohje?

        Nimimerkki "asetustenmukaan" kirjoittaa täyttä puppua, eikä suostu vastaamaan puheistaan.

        Sori, kesti vähän kun en ihan koko ajan täällä roiku. Rauhoituhan nyt vähän.


    • SyvätRivit
    • Lakionmielipide

      Sisäministeri väitti että Suomessa noudatetaan lakia. Kuitenkin mtv3 uutiset näytti koko kansalle että rautatientorilla majoitutaan. Poliisi rikkoo lakia kaikkien nähden kun kielsi suomalaisia majoittumasta mutta sallii ulkomaalaisten rikollisten majoittua.

      Hyvin yksinkertaista.

      • Vertapakkiin

        Kapinahenki tiivistyy koko euroopassa. Aivan varmaa on, että nykytilanne tulee räjähtämään. Jännä nähdä kumman puolelle valtiojohdot ja poliisi tulee asettumaan, mustien vai valkoisten. Pakko tehdä puolenvalinta.
        Sisällis-sodat alkavat, se on varma asia.


    • RotiaPakoisille

      Täysin käsittämätön tilanne. Ukot jotka ovat hakeneet ties monta kertaa turvapaikkaa joka on evätty eli heillä ei ole oikeutta oleskella Suomessa, lyövät leirin pystyyn keskelle kylää ja alkavat vaatimaan. Poliisi vain vaikuttaa suojelevat näitä kapinallisia. Osin kirkon tuella kuskaillaan vaihtomiehistöä vokista telttaleirille ja takaisin.

      Hesassahan on irakin suurlähetystö, mikseivät mene sinne pitämään mielenosoitustaan, suurlähetystön asia olisi pitää irakilaisten puolta.

    • Pelieiolepelattu

      Me suomalaiset vaadimme, että saamme asiallista kohtelua viranomaisilta, myös poliisilta.
      Poliisi ei voi lähteä erityiskohteluun meitä kantiksia vastaan.
      Vaikka mikä RHC-hörhö tai kummituseläin olisi laittoman kapinan takana.
      Me emme ole vielä antautuneet hörhöille, saati laittomille irakeille!
      Suomi ensin!!
      Kiitos Marco & muut sitkittelijät!

    • lakivoimaanheti

      Sipilä, Orpo vastuuseen nyt, pääsitvät laittomat porukat Ruotsista tänne ja nyt ne ottvat jo vallan, niinhän irakiliane huusi että Suomi on meidän maa ja poliisikin kyykyssä.
      Mikä ihmeen pääministeri tämmöinen on....

    • Vastauksia_

      Cambridgessa laskiaistiistaina 2017


      Arvoisa ministeri Risikko,

      Kirjoitan Teille Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappina ja ensimmäistä kertaa elämässäni mielenosoitusta organisoivissa joukossa toimivana Suomen kansalaisena. Turvapaikanhakijoiden Rautatientorilla meneillään olevan mielenosoituksen lupailmoitus on tehty nimissäni – se on ollut pieni panokseni heidän pyrkimystensä tukemiseen.

      Olen lukenut turvapaikanhakijoiden ja meidän suomalaisten tukijoiden toimintaa koskevia kannanottojanne viime päivien mediakeskustelusta. Helsingin Sanomien haastattelussa totesitte: "Kun äärikannat keskustelevat ja kaikki muut ovat hiljaa, se on vähän vakava juttu." (HS 17.2., linkki 1., kursivointi omani). Tällä perustelitte vierailuanne sekä turvapaikanhakijoiden että maahanmuuttovastaisen ryhmän mielenilmauksissa. Ajattelin, että kyse oli väärintulkintaan perustuneesta heitosta.

      Eilen (27.2.) julkaistussa Iltalehden haastattelussa jatkoitte kuitenkin samalla linjalla. Tuossa jutussa puhuitte kahden "leirin" aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja vastakkainasettelusta. Toimittaja oli iltapäivälehdelle tyypilliseen tapaan halunnut rakentaa haastatteluanne kehystämään kuvan "viikkokausia toisiaan kyräilevistä vastakkaisista mielenosoitusleireistä". (Linkki 2)

      Luin tuota haastattelua erittäin huolestuneena. Puhuitte ilmeisesti tietoisesti "leireistä", vaikka kyse on mielenosoituksista, demokratiaan ja sananvapauteen oleellisesti kuuluvan kansalaisoikeuden toteuttamisesta. Näiden lausuntojenne vuoksi haluan tässä kirjeessä kertoa Teille, mitä turvapaikanhakijoiden mielenosoituksessa tapahtuu, kuinka se on rakentunut ja kuinka se vahvistaa suomalaista demokratiaa.

      Alusta asti järjestäjät ovat pitäneet kiinteästi yhteyttä poliisiin. Tuo yhteys on edelleen vahva ja kaikki poliisin esittämät toiveet on toteutettu välittömästi. Poliisi on myös miltei päivittäin kiittänyt järjestäjiä sujuvasta yhteistyöstä. Tästä myös Helsingin Sanomat kirjoitti: "Turvapaikanhakijoiden mielenosoitusleiristä poliisilla ei ole huomautettavaa. 'Kaikki on mennyt hyvin ja sovitusti, ja yhteistyö poliisin kanssa on ollut todella hyvää.'" (Linkki 3.) Ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista vahvistaa asian Teille varmasti mielellään. Sisäministeriön arvokas tehtävä demokratiassa on turvata mielenosoitusoikeutta ja paikalla olevien ihmisten turvallisuutta. Tästä tehtävästä olemme koko mielenosoituksen ajan keskustelleet poliisin kanssa myönteisessä hengessä ja tilanneanalyysimme on yhtenevä.

      Mieltään osoittavat turvapaikanhakijat ovat laatineet vaatimuksensa kirjallisesti (linkki 4) ja aikovat ymmärrykseni mukaan osoittaa mieltään niin kauan, kunnes nuo vaatimukset kuullaan ja niihin vastataan perusoikeuksilla ja ihmisoikeuksilla perustellen - mieluiten kirjallisesti. Mielenosoittajien joukossa on syvällistä yhteiskunnallista analyyttisyyttä, osaamista ja paneutumista ihmisoikeuksiin sekä turvapaikkalainsäädäntöömme. Me suomalaiset voimme oppia heiltä.

      Arvoisa ministeri Risikko, kun rakennatte kansalaisille mielikuvaa toisiaan vastaan taistelevista leireistä, teette yhteiskunnallemme karhunpalveluksen. Luotte juuri sitä vastakkainasettelua, josta mielenosoittajia syytätte. Olen itse mielenosoittajana käyttänyt tuntikausia aikaa keskustellen maahanmuuttovastaisen mielenosoituksen edustajien kanssa. Keskusteluyhteytemme on varsin hyvä, vaikka se vaatiikin kaikilta osapuolilta paljon. Jaamme esimerkiksi syvän huolen Suomen elintasoeroista ja köyhimpien köyhtymisestä.
      Toivon, ettette aseta meitä suomalaisia toisiamme vastaan. Kenraali Adolf Ehnrooth on todennut: "Älkää jakako tätä maata kahtia, se käy nopeammin kuin te arvaattekaan". Voimme kaikki edistää yhdessä tätä tavoitetta.

      Turvapaikanhakijoiden mielenosoitusta ympäröi rasistinen ja turvallisuutta uhkaava lieveilmiöliikehdintä. Minä olen saanut monta tappouhkausta ja kymmeniä vihaposteja päivittäin. Poliisi on ohjeistanut rikosilmoitusten tekemiseen aktiivisesti. Luotankin Suomen poliisiin ja sisäministeriön kykyyn turvata meidän Suomessa elävien henkinen ja fyysinen koskemattomuus.

      Mielenosoitusoikeus on keskeinen sananvapauden muoto. Olen ylpeä siitä, kuinka pienessä ajassa epävakaista yhteiskunnista saapuneet turvapaikanhakijat ovat oppineet väkivallattoman demokraattisen päätöksenteon perusteet. He luottavat Suomen poliisiin ja yhteiskuntajärjestyksen korruptoitumattomuuteen. Toivon, ettette riko tuota luottamusta, vaan että voimme rakentaa yhdessä vahvempaa demokratiaa ja toimia Suomen parhaaksi.

      Antamanne lausunnot leimaavat turvapaikanhakijoiden mielenosoitusta tukevat tahot "äärikannaksi". Se on sivuuttavaa. Turvapaikanhakijoiden mielenosoitusta eri tavoin tukevia tahoja ovat esimerkiksi piispani Irja Askola, Helsingin seurakuntayhtymä, ortodoksinen yhteisö, Kiasma, Ateneum, Kansallisteatteri, kulttuurikeskus Caisa, yli sata tutkijaa ja professoria (linkki 5), lukuisat kansanedustajat, yrittäjät, taiteilijat ja kirjailijat. Minun on vaikea ymmärtää, miksi leimaatte...

      • löytyyyyy

      • antimatut

        "Mielenosoittajien joukossa on syvällistä yhteiskunnallista analyyttisyyttä, osaamista ja paneutumista ihmisoikeuksiin sekä turvapaikkalainsäädäntöömme. Me suomalaiset voimme oppia heiltä."

        Ovatko ne tulleet opettamaan meitä ihmisoikeusasioissa. Heidän kotimaissaan on ihmisoikeudet paljon huonommassa jamassa, miksi he eivät siirry sinne jakamaan syvällistä osaamistaan näistä asioista.
        Ymmärrän hyvin heidän katkeruutensa, kun ovat matkustaneet yli Välimeren ja koko Euroopan läpi tänne Suomeen ja sitten tullut hylky. Asiasta on silti turha alkaa syyllistämään meitä suomalaisia.


      • lainvoimainen

        Paljon kaunopuheista paskanjauhantaa. Migri on tehnyt Suomen lain mukaiset päätöksensä jotka ovat näiden mielensäosoittajien kohdalta todettu kaikissa oikeusasteissa lainvoimaisiksi. Jäljelle jää vain päätösten toimeenpano eli palautus lähtömaihinsa. Mielensoituksillako nuo ajattelevat muuttaa Suomen lainsäädännön oman mielensä mukaiseksi? Uskomatonta röyhkeyttä.


    • Huippuvirka

      Pakanat saavat vaatia mitä tahansa, mutta Suomi on meidän maamme ja pysyy!

      Käytän pakana-sanaa, koska he sanovat meitä vääräuskoisiksi. Tunne on siis molemminpuolinen.

      Menkööt takaisin kotiinsa, missä heillä on äiti ja muu perhe ollut kokoajan odottamassa rahalähetyksiä, joita heidän on alunperinkin ollut tarkoitus Suomelta huiputtaa!

    • kohtaorjia

      Omissa maissaankin ne vain vaativat, mitään kompromisseja vähäälyiset eivät tunne. Siksi siellä on jatkuva sotatila.Kun tuovat tapansa Suomeenkin ne eivät todellakaan pyydä mitään vaan vaativat. Aikaahan näillä on, työntekemisen sijasta ne vain vaativat, elikkä ovat jatkuvassa sotatilassa valloittaessaan Suomeakin. Eivät tarvitse edes aseita näitä nynnyjä päättäjiä kohtaan senkuin sormeaan heristävät.

    • heijaasvärje

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos voisit kääntää kelloa taaksepäin

      Mihin hetkeen palaisit?
      Ikävä
      178
      2220
    2. Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sinusta?

      Oletko ollut hänen mielestään reilu, rehellinen ja ymmärtäväinen? Vai oletko hänen mielestään se, joka ei ollut reilu ei
      Ikävä
      18
      1976
    3. Mikä oli se suurin syy, ettet kertonut tunteistasi?

      Olisitko voinut tai halunnut?
      Ikävä
      73
      1236
    4. Kuinka moni on oikeasti valmistautunut ydinsotaan henkisesti?

      Ihmisten pitäisi tässä vaiheessa ymmärtää ja olla henkisesti jo varautunut ydinsotaan eikä naiivina kuvitella, ettei sit
      Maailman menoa
      287
      1090
    5. Näkisimmekö jossain?

      Katson kasvojasi, kuinka silittäisin poskeasi ja kuiskaisin miten paljon sinusta välitän. Kuuntelen ääntäsi ja vitsailua
      Ikävä
      72
      1003
    6. Lauantai aaumua

      Silmät aukesivat todellisuuteen. Hyvää huomenta. ☕🍁😊❤️
      Ikävä
      149
      1001
    7. Miksi rakastuit

      Juuri häneen???
      Ikävä
      45
      976
    8. Sofialle maistui sunnuntaina usempikin lasillinen valkoviiniä, mutta mies vaikutti olevan kuivin sui

      Kämpissä on kiva kitata viiniä, tulevalle sulholle taas ei maistunut, ehkä tulossa järkiinsä ja lähtemässä lipettiin....
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      964
    9. Kenraali on syytön

      Vaasan hovioikeus kumosi kenraalin perättömät raiskaussyytteet. Kenraalin elämä vedettiin silti viemäristä alas. Kenraa
      Lappajärvi
      59
      936
    10. Millaisena ihmisenä pidät häntä?

      Uskotko, että teillä olisi paljon yhteistä?
      Ikävä
      61
      815
    Aihe