Haaste bibbelille

DRHouse

Koska olet sanonut että kaikki ominausuutemme johtuvat epigeneesistä, ovat hankittuja ja etteivät genomi ja geenisekvenssit vaikuta käytökseemme. Haastankin sinut tuolta omalta pohjaltasi kumoamaan seuraavan lauseen:

Parafiliat, esimerkiksi pedofilia, ovat epigeneettisiä ominaisuuksia joiden syynä on uskonnollisuus ja jotka ovat uskonnollisuuden sivutuote.

Eli siis toisin sanoen, uskonnollisuus on syynä pedofiliaan ja muihin parafilioihin. Itse en moiseen usko ja pystyn ko. väitteen kumoamaan yksinkertaisesti sanomalla että parafilioiden syynä ovat geenisekvenssit. Mutta tässä seuraa se hauska osuus: SINÄ et tuohon kykene. Sinun tulisi osoittaa tutkimukseen vedoten että tuollainen kausaliteetti ei ole mahdollinen (tällaista tutkimusta ei ole) tai hyväksyä väitteeni kunnes tutkimusta aiheesta on, ellet halua olla tekopyhä. Kolmas vaihtoehto on että yksinkertaisesti toteat geenien vaikutuksen.

Vaihtoehtoja sinulla on siis kolme.

1: Todistaa että olen väärässä spesifillä tieteellisellä tutkimuksella

2: Hyväksyä väite että uskonnollisuus aiheuttaa parafilioita

3: Hylätä väitteesi siitä etteivät geenisekvenssit vaikuta mitenkään


Nyt sitten odotellaan miten bibbeli yrittää kieroilla itsensä ulos tästä...

4

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DRHouse

      Noo, bibbeli. Mikset vastaa?

      • "En vastaa asiattomiin kysymyksiin"...?


      • DRHouse
        marsunkiillottaja kirjoitti:

        "En vastaa asiattomiin kysymyksiin"...?

        Eli se ei osaa vastata...


    • DRHouse

      Taidan pitää tätä huvikseen ylhäällä. Katsotaan vastaako bibbeli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1049
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe