Tämän ryhmän häiriöihin liittyy keskeisesti todellisuudentajun ajoittainen horjuminen, toisin sanoen ulkoisen tilanteen vääristynyt / harhainen tulkinta. Keskeisinä tämän ryhmän oireina pidetään aistiharhoja ja harhaluuloja, mutta myös muita ajattelutoiminnan häiriöitä esiintyy. Myös tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen on yleistä tässä häiriöryhmässä. Ryhmään kuuluvat skitsofrenia, harhaluuloisuushäiriö, skitso-affektiivinen häiriö, sekä niiden lyhytkestoiset tai epätyypilliset muodot.
Hoito
Psykoosin hoito on haasteellista, koska potilas usein näkee ja kokee tilanteensa hyvin erilaisena kuin lähipiiri tai hoitava taho. Potilas ei välttämättä ole ympäristönsä kanssa samaa mieltä hoidontarpeestaan. Tästä syystä hoidot joudutaan joskus aloittamaan ilman potilaan yhteistyötä. Tätä kutsutaan tahdosta riippumattomaksi hoidoksi.
Psykooseissa antipsykoottinen lääkehoito on keskeistä, ja se useimmiten tuo vointiin apua jo muutamassa päivässä, tai useimmiten ainakin muutaman viikon sisällä.
Valitse diagnoosi:
F20 Skitsofrenia
F21 Psykoosipiirteinen persoonallisuus
F22 Harhaluuloisuushäiriö
F23 Ohimenevät psykoottiset häiriöt
F25 Skitsoaffektiivinen häiriö
F29 Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö
Tietoa verkossa
Harhaluuloisuushäiriöt, terveyskirjasto
Harhaluulot, terveyskirjasto
Ikääntyneiden harhaluuloisuushäiriö
Lapsivuodepsykoosi, terveyskirjasto
Lyhytkestoinen psykoosi, terveyskirjasto
Psykoosi, terveyskirjasto
Psykoosi2, terveyskirjasto
Skitsoaffektiivinen häiriö, terveyskirjasto,
Skitsofreenistyyppinen häiriö, terveyskirjasto
Skitsofrenia, (OTU ry.)
Skitsofrenia, Ensitietoa skitsofreniasta omaisille -opas (OTU ry)
Skitsofrenia, käypähoitosuositus
Skitsofrenia, Poliklinikka.fi
Tietoa psykoosista -opas, Mielenterveystalo
AJANKOHTAINEN PROFETIA.
Tarja Halonen voittaa presi...
28.1.2006 23:52

Vastaukset 1
Vanhimmat
Äänestän Tarja Halosta olemattomissa vaaleissakin.